lauantai 18. huhtikuuta 2015

Maya Van Wagenen: Suosittu

Suosittu
Maya Van Vagenen
Suomentanut Leena Perttula
266 s. 
2015
Karisto








Arvostelukappale


Karistolla on tänä ihana nuortenkirjakevät. Selaillessani katalogeja bongasin heiltä monta, monta kiinnostavaa nuortenkirjaa, ja tähän asti lukemani kirjat ovat olleet laadukkaita ja hienoja. Kuitenkin, ykkössijan tähän asti vie tämä Maya van Vagenen omaelämänkerrallinen teos Suosittu. Kirja, jonka kanssa liikutuin, onnenkyyneliin.

Kahdeksannelle luokalle menevä Maya saa käsiinsä 1950-luvulla kirjoitetun oppaan, jonka avulla kenestä tahansa pitäisi tulla kaunis, tyylikäs ja suosittu. Maya ei oikein ota opasta aluksi todesta, mutta koska hän on koulun arvoasteikolla alimmalla tasolla, päättää hän kokeilla oppaan ohjeita yhden vuoden ajan. Hän kokeilee kaikkea: meikkaamista, pukeutumista 50-luvun tyyliin ja lopulta käytöksensä muuttamista. Pystyykö Maya nousemaan alimmalta tasolta suosituksi? Ja suurin kysymys: voiko kenestä tahansa tulla suosittu?

Mayasta tuli tämän kirjan avulla sankarini. Sankarini sen takia, että hän on niin ihana, ja ennenkaikkea rohkea. Vaikka kirjan alussa Maya ei todellakaan ole suosittu, päin vastoin, hän uskaltaa mennä kouluun täysin erilaisissa vaatteissa kuin muut nuoret. Hän ei pelkää, vaikka hänelle nauretaan, ja hänestä puhutaan selän takana. Hän on mahtava!

Minulle tämä kirja oli merkityksellinen siksi, että minä en todellakaan ollut yläkoulu iässä suosittu. Olin myös koulun arvoasteikossa alimmilla tasoilla, minulle huudeltiin ja minut jätettiin ulkopuolelle. Olin todella erilainen, osaltaan omasta valinnastani. Ei koulussani ollut kovinkaan montaa, jotka olisivat pukeutuneet täysin mustiin.

En osaa näin jälkeenpäin sanoa, olisiko minusta voinut tulla suosittu, tai pidetty. En tiedä olisinko osannut olla kuten Maya, joka menee rohkeasti istumaan eri porukoihin ruokalassa, ja juttelemaan ihmisten kanssa. Vaikka olen sosiaalinen, olen kuitenkin sisimmässäni ujo. Luulen, etten pystyisi olemaan yhtä rohkea kuin ihana Maya.

Tämä on ehdottomasti tärkeä kirja nuorille. Tämä on osoitus siitä, ettei ole väliä sillä, miten pukeutut, tai paljonko painat. Tämä on osoitus siitä, että kaikki lähtee sisältä päin. Tämä on mahtava kirja, joka ennen kaikkea nuorten tyttöjen pitäisi lukea! 

2 kommenttia:

  1. Näin tuon kirjakaupassa ja päätin nyt varata kirjastosta. 50-luvun vaatteisiin olisi ihana pukeutua :)

    VastaaPoista
  2. Tämä on minullakin merkitty "pakko lukea" -osastoon! Hienoa kuulla, että kirja ei pettänyt ja kosketti sekä täytti odotukset. :)

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!