Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon

Luoja lasta auttakoon
Toni Morrison
Suomentanut Kaijamari Sivill
180 s. 
2016
Tammi








Kustantajalta


Meinasi mennä mahtava kirja aivan täysin ohitse. En tiedä enkö huomannut syksyllä Tammen katalogia selatessani tätä Morrisonin kirjaa, vai arvelinko ettei se kiinnostaisi minua. Kummin hyvänsä, viime aikoina monessa lempiblogissani on ollut hehkuttavia arvioita tästä pienestä, mutta niin suuresta kirjasta: pakkohan minunkin oli tähän tarttua. Ensimmäiseen Morrisoniini.

Luoja lasta auttakoon kertoo ennen kaikkea Bridesta. Bridesta, joka on syntyessään mustaakin mustempi, "sudaninmusta". Jo pelkästään Briden ihonväri aukaisee kuilun hänen ja hänen äitinsä, Sweetnessin välille, kuilun joka kasvaa sitä enemmän mitä enemmän aikaa kuluu. Briden elämä, ja ennen kaikkea lapsuus ei ole muutenkaan ruusuilla tanssimista ja aikuisena Briden eteen tulee aika jolloin hän yrittää korjata aiheuttamansa vääryydet.

Minähän en siis ennen Luoja lasta auttakoon helmeä ole lukenut Toni Morrisonia. Syytän tästä kaunokirjallisuus-vajettani, tuota pitkää aikaa jolloin luin vain nuortenkirjallisuutta ja viihdekirjoja. Onneksi, onneksi tuulevat kääntyivät ja olen löytänyt nämä niin monet ihanat, vahvat kirjat.

Luoja lasta auttakoon on nimittäin vahva kirja. Se on vahva ja lisäksi se on suuri. Vaikka sivuja ei ole kahtasataakaan, niin tähän sivumäärään mahtuu niin suuria asioita - että luoja lasta auttakoon. On hämmästyttävää millä taidolla Toni Morrison kuvaa jokaista henkilöä - miten hän vuorotellen hyppää jokaisen henkilön nahkoihin, ja millä tavalla hän tuo hahmon lukijan eteen. Tämän kirjan vahvuutena onkin ehdottomasti kerronnan vaihtelu usean eri henkilön välillä, ja se vaivattomuus millä kirjailija henkilöä vaihtaa.

Vaikka kirjan lukeminen onkin juhlaa, niin välillä ei voi olla ahdistumatta. Sweetnessin ja Briden välinen suhde on tukossa, railoilla, heidän välissään on suuri kuilu. Jotenkin äidin ja tyttären välinen suhde on aina asia joka saa minut liikuttumaan - oma äitini on minulle niin tärkeä. Varsinkin silloin kun kuvataan äidin-tytär suhteen välisiä vaikeuksia, olen melkein itku kurkussa. Niin olin nytkin.

Luin tämän kirjan yhdessä illassa, muutamassa hassussa tunnissa. Vähän hävettää: tästä olisi pitänyt nautiskella pidempään, olisi pitänyt antaa tarinalle aikaa, Morrisonille tilaisuus hiipiä paremmin ihon alle. Mutta vannon ja vakuutan: Briden tarina jäi minun mieleeni, se hiipi syvälle. Tästä ei voi olla vaikuttumatta!