keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa

Sodassa ja rakkaudessa
Chris Cleave
Suomentanut Irmeli Ruuska
392 s. 
2016
Gummerus







Ennakkokappale kustantajalta (ilmestyy viikolla 34)


Takakansi lupasi että käsissäni on yksi syksyn suurimmista lukuromaaneista. Tämä ei voi olla aiheuttamatta kirjan suhteen odotuksia, ja Cleaven romaanin aihe oli sellainen joka minua jo etukäteen kiinnosti kovasti. Rakkautta, rohkeutta ja sodan mielettömyyttä - Sodassa ja rakkaudessa on suuri ja tunteita herättävä teos.

Sodassa ja rakkaudessa kertoo ajasta, kun toinen maailmansota julistetaan alkaneeksi. Tapahtumapaikka on Englanti, ja yhtä päärooleista näyttelee 18-vuotias Mary North. Hän ilmoittautuu heti sodan alettua vapaaehtoiseksi, toivoen että pääsisi tekemään jotain suurta - esimerkiksi työskentelemään vakoojana. Mary määrätään opettamaan Lontooseen pommitusten aikana jääneitä lapsia, monin tavoin huonompi osaisia tapauksia, joiden opettaminen ei ole mikään pala kakkua. Maryn into ei laannu, ja hän pitää työstään. Sodassa ja rakkaudessa kertoo myös Tom Shawista, joka on päättänyt jättää sodan väliin. Sotaa ei voi kuitenkaan paeta kukaan, sillä Tomin paras ystävä Alistair ilmoittautuu vapaaehtoiseksi sotilaaksi. Cleave kertoo romaanissaan myös Alistairin kipeää tarinaa.

Sodassa ja rakkaudessa on todellakin suuri lukuromaani. Muistan edellisen kohdalleni sattuneen suureksi mainostetun lukuromaanin, Anthony Doerrin teoksen Kaikki se valo jota emme näe. Yritin lukea kirjaa kahteen otteeseen, mutten millään päässyt siihen sisään: onneksi saatoin hyvillä mielin jättää kirjan kesken ja antaa sen kiertoon. Se ei vain ollut minun kirjani, kun taas Sodassa ja rakkaudessa on. Chris Cleaven tapa kertoa on juuri sellainen lukuromaanimainen, omalla tavallaan vakava mutta silti hieman levyt. Sodassa ja rakkaudessa on varsinainen lukusukkula, joka laittaa kääntämään sivun toisensa perään vaikka oikeasti piti mennä nukkumaan jo aikoja sitten.

En itse yllättynyt että kiinnyin kaikkein eniten Maryyn. Maryyn, joka on hyvästä perheestä, mutta kapinoi perhettään vastaan monella tavalla. Hän kiintyy nuoriin opetettaviinsa ja auttaa opetusajan ulkopuolellakin tummaihoisia lapsia, vaikka monet eivät hänen toimintaansa hyvällä katso. Marylla on hirvittävän hyvä sydän, ja siihen minä hänessä kiinnyinkin.

Vaikka Cleave kertoo romaanissaan sodasta, se ei ole silti raskas kirja. Kirjailija on saanut siihen useita keveyttä tuovia puolia: ihmissuhteita ja tavallista elämää sodan keskellä. Sodassa ja rakkaudessa pitääkin sisällään monenlaisia ihmissuhteita ja suuria tunteita, asioita jotka ovat sodan keskelläkin tärkeitä ja pitävät kirjassa Maryn ja Alistairin hengissä ja järjissään. Cleave kuvaa sotaa hienosti, niin hienosti että Englannin pommitukset tulivat uniinikin.

Kiinnyin etenkin Maryyn ja Alistairiin, kiinnyin Cleaven romaaniin kovasti. Tällainen todella on hieno ja suuri lukuromaani, joka käy sydämeen ja jää mieleen. Lukekaa, Sodassa ja rakkaudessa on saatavilla kaupoissa viikolla 34.

--

Muistutan vielä Lukutoukan kesäarpajaisista, jonka mahdollisiin arvontavoittoihin taidan vielä lisätä tämän kirjan. Kannattaa osallistua ja koittaa jos onnetar olisi suosiollinen! Arvonta on täällä.

6 kommenttia:

  1. Ai sinä olet postannut jo. Minä olen jemmannut omaani. Pidin kovasti. Tapa kertoa viehätti. Kuten kerrot, Mary on kiinnostava henkilö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei ollut mitään syytä jemmata. Hieno lukuromaani <3

      Poista
  2. Minäkin aion lukea tämän nyt syksyn mittaan, odotan hyvää lukukokemusta. Palaan sitten tänne lukemaan postauksesi uudelleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, tämä tosiaan oli hyvä lukukokemus, olen melkein varma että sinäkin pidät <3

      Poista
  3. Luin tämän kesällä ja sain tänään blogattua tästä. Minun kirjani tämä sitten taas ei ollut, mutta harvoinpa brittiläiset sotaromaanit ovat. Kaikki se valo... on lukematta ja taitaa jäädäkin. Sota toimii niin harvoin kohdallani, varsinkaan romantisoituna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, ei tämä aihe varmasti kaikille toimi. Mutta se on lukemisen ilo, että meitä on erilaisia ❤

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!