S. K. Tremayne: Jääkaksoset

Jääkaksoset
S. K. Tremayne
Suomentanut Oona Nyström
349 s. 
2016
Otava








Ennakkokappale kustantajalta


Aivan hiljattain ilmestynyt psykologinen trilleri Jääkaksoset on saanut niin kovasti kehuja bloggareilta että olin kirjasta jo etukäteen innoissani. Kun hyvä ystäväni kehuu kirjaa vuoden parhaaksi psykologiseksi trilleriksi, en minäkään voisi pettyä kirjaan. Enkä toden totta pettynytkään. 

Jääkaksosten alkuasetelma on jo sellainen, että se asettaa odotukset korkealla. Jääkaksoset nimittäin kertoo perheestä, jossa toinen identtisistä kaksostytöistä on menehtynyt jokin aika sitten onnettomuudessa - ja jättänyt perheen keskelle surua. He muuttavat syrjäiselle majakkasaarelle Skotlantiin, toiveena jättää vanhaan kotiin ahdistava suru ja muistot. Vastoinkäymiset eivät lopu, sillä eloonjäänyt Kirstie tytär alkaa väittää olevansa Lydia, jonka vanhemmat ovat luulleet kuolleen. Eristyksissä kaikesta oleva hyinen ja kylmä majakkasaari saa perheen äidin ajattelemaan menneisyyttä ja tapahtunutta: mitä silloin oikeastaan tapahtui, kun toinen kaksosista kuoli?

Pidän todella paljon dekkareista ja rikosromaaneista. Silti psykologisissa trillereissä on vaan oma vetovoimansa, omanlainen piinansa joka saa ihokarvat nousemaan pystyyn. Ehkä siksi jännitänkin tällaisten, hyvin kirjoitettujen trillerien seurassa paljon enemmän kuin dekkareiden - ja Jääkaksoset tosiaan tarjoili todella hyvin luotua piinaa, ja koukuttavan juonen.

S. K. Tremaynen luoma juoni on kaiken kaikkiaan hieno ja loppuun saakka hiottu, mutta silti kaikki huipentuu - tietysti - Tremaynen luomaan lopetukseen, finaaliin, loppuhuipennukseen. Se onkin sellainen joka sai minut melkein kirkaisemaan ääneen, kääntämään sivuja nopeammin ja nopeammin, eikä antanut minun sulkea silmiäni ennen kuin viimeinen sivu oli luettu. Sitä tekee jännäri parhaimmillaan, ei anna rauhaa ennen kuin loppuratkaisu on selvillä. Varoituksena kaikille lukijoille: tulette yllättymään. Tätä loppua ei kukaan osaisi arvata.

Vaikka Jääkaksosissa ei sinällään väkivaltaa olekaan, en voi suositella kirjaa herkälle lukijalle. Tremaynen luoma jännitys ja piina on psykologista, se menee syvälle ihon alle ja lukijan sieluun asti. Kirjailija onnistui ainakin minun sisimpääni kirjallaan menemään, ja tuli Jääkaksosten kanssa uniin saakka. Tätä ei kovin monen kirjan kanssa tapahdu - ei jännäreiden eikä rakkausromaanien! Kauniista kirjoista olisikin mukavaa joskus nähdä unia, ainakin mukavampaa kuin tällaisia painajaisia... mutta ainakin Jääkaksoset teki alintajuntaanikin vaikutuksen!

Jääkaksoset on myös kaunokirjallisesti erittäin väkevä teos, sillä parhainkaan jännäri ei minuun pure jos mukana ei ole kaunokirjallista vetovoimaa. Tremaynen rakentama juoni on monella tapaa taitava, ja hänen luomat hahmonsa ovat toinen toistaan vetovoimaisemmat ja kiinnostavammat. Ja onhan se totta: jos perhe ei olisi kiinnostava, kummallinen ja omalla tavallaan hyytävä, ei tätä kirjaa olisi olemassa. Tremaynen tapa rakentaa tarina toimii saumattomasti yhteen Oona Nyströmin hienon suomennoksen takia, ja se tekee kirjan ahmimisesta suuren ilon. Sillä ahmiahan tätä täytyi, muuta ei voinut.

Jääkaksoset on todella hyvää kesälukemista. Se käy sateiseen päivään jolloin voi hyvällä omalla tunnnolla istua sisällä lukemassa, ja helteiseen päiviin se tuo oman hyytävän lisänsä. Ei tarvitse viilentää jäätelöllä, kun ottaa hyytävän Jääkaksoset käteensä! Tämä on ehdottomasti yksi kovimmista trillereista tänä vuonna. Lukekaa!