Hanna-Riikka Kuisma: Viides vuodenaika

Viides vuodenaika
Hanna-Riikka Kuisma
446 s. 
2016
Like









Arvostelukappale kustantajalta


Hanna-Riikka Kuismasta on muodostunut ajan kanssa minulle kirjailija jonka uusi kirja on aina ehdottomasti luettava pian. Kuisman tapa kertoa on tehnyt minuun kirja kirjalta suuremman vaikutuksen, hänen vahva ja ravisteleva tyylinsä on kertakaikkiaan mahtava. Viides vuodenaika kiilasi myös lukupinon huipulle ja täytyy sanoa: tämä se vasta ravistelikin. Tämä kirja oli kuin minulle tehty.

Viidennen vuodenajan päähenkilö Luna kärsii dissosiaatiohäiriöstä ja on joutunut kokemaan elämänsä aika hirvittävän paljon pahoja asioita. Tämä kaikki näkyy hänessä ja Lunan onkin vaikea välillä vaikea erottaa mennyttä nykyisestä ja hän kärsii dissosiaatiohäiriölle ominaisista poissaolo kohtauksista. Romaanin alussa Luna herää siskonsa kodista eikä tiedä mitä on tapahtunut - äsken tai menneisyydessä. Terapiassa muisti alkaa hiljalleen palautua vaikka Luna ei olekaan loppujen lopuksi varma kannattaisiko mennyttä muistella. Asuessaan siskonsa kodissa Luna joutuu pelkäämään kun talossa alkaa tapahtua kummia ja hän joutuu miettimään onko asioilla jotain tekemistä menneisyyden kanssa.

Voi että. Jouduin jo kirjaa lukiessani pohtimaan kuinka paljon omaa elämääni raottaisin kirjaa blogatessani. Lopulta päädyin olemaan rohkea sillä tiedän blogini lukijoissa olevan niin rutkasti ihania ja ymmärtäväisiä ihmisiä etten toivottavasti saa kuraa niskaani.

Viides vuodenaika oli nimittäin minulle tavattoman vaikuttava, itkettävä, liikuttava ja ravisteleva romaani. Mielenterveysongelmaisena Lunan vaikeudet tuntuivat tavattoman tutuilta, vielä kun itsellenikin on kerran jos toisenkin puhuttu dissosiaativisestä häiriöstä. Diagnoosiksi sitä en ole tainnut koskaan saada mutta minulla on silti todettu olevan häiriölle tyypillisiä piirteitä - nimen omaan on ollut, sillä elämä ja oikeanlainen lääkitys on saanut ne kuriin. Onneksi, sillä todella tiedän millaisessa painajaisessa kirjan Luna joutui elämään. Aivan niin pahoja oireeni eivät ole olleet kuin Kuisman kirjan päähenkilöllä, mutta jouduin välillä elämään aikamoisten takaumien ja painajaisten keskellä.

Syy miksi kerron tämän on se, että tiedän miten aidosti Hanna-Riikka Kuisma kirjassaan dissosiaativista häiriötä kuvaa. Hänen on täytynyt ottaa asiasta todella hyvin selvää sillä kukaan kirjailija ei ihan tuosta vain pysty sukeltamaan dissohäiriöisen ihmisen nahkoihin niin hienosti kuin Kuisma kirjassaan tekee. Minulle, joka tiedän ainakin jotenkin mitä Luna koki kirjassa, kirja oli niin koskettava että itkin lukiessani moneen kertaan. Itkin siitä henkisestä kivusta mitä Luna joutuu kokemaan, miten häneen sattuu, miten sekaisin hän on.


Mielenterveysongelmista kertovat kirjat tulevat minulla aina toisia lähemmäs, mutta kaikki eivät silti tule yhtä lähelle kuin Viides vuodenaika. Kaikkia aiheesta kertovia kirjoja lukiessani en itke, en elä yhtä lailla päähenkilön kivuissa enkä koe häntä yhtä läheiseksi kuin tämän kirjan päähenkilön. Tästä kaikesta näkee että Kuisma on onnistunut kirjassaan tavattoman hyvin, toisaalta kipeän hyvin ja toisaalta taas... mahtavasti.

Viides vuodenaika ei välttämättä ole kirja heille jotka painiskelevat pahimmassa vaiheessa mielenterveysongelmien kanssa. Silloin kirja saattaa olla liian vahva, liian väkevä ja herättää liikaa tunteita. Mutta sitten kun pahin on ohitse, pahimmat oireet saatu kuriin, silloin Kuisman kirja tarjoaa juuri sellaista vertaistukea joka ainakin minulle kolahti. Varsinkin, sinä joka olet painiskellut dissosiaativisen häiriön kanssa, sinulle tämä kirja on ehdoton.

Kuisman tyyli on suunnattoman vahva, se on hengästyttävä, se on mahtava, se hurmaa ja menee ihon alle. Viides vuodenaika on samaan aikaan mykistävän hieno kaunokirjallinen romaani ja karmivaa psykologista kauhua - viimeistä se on tosin ehkä vain meille joille mielenterveysongelmat ovat arkipäivää. Tämä on kirja jota voi huoletta suositella kelle tahansa. Kelle tahansa joka rakastaa vahvaa kirjallisuutta.