torstai 15. syyskuuta 2016

Niina Hakalahti: Aavasaksa

Aavasaksa
Niina Hakalahti
271 s.
2010 
Tammi









Lainattu kirjastosta


Niina Hakalahti tuli minulle tutuksi vuosia sitten kun luimme chick lit -lukupiirissä hänen romaaninsa Hengenahdistusta. Jo tuolloin ihastuin Hakalahden tyyliin ja pidin myös kovasti hänen uusimmasta romaanistaan, Sydänystävästä.

Vaikka Aavasaksa ei ole perheromaani, se kertoo silti eräästä perheestä - tai oikeammin perheen jäsenistä. On sisarukset Seppo ja Sarita ja heidän äitinsä Marita. Marita puuttuu sisarusten elämään tavalla jos toisella. Sepon elämässä ei hänen mielestään ole mikään hyvin, vaikka Seppo itse on elämäänsä ihan tyytyväinen. Ainakin ennen kuin hän kiltteyttään myöntyi työkaverin pyyntöön ja majoitti kotiinsa tämän häädetyn poikaystävän... Maritan mielestä Saritan elämässä Italiassa on kaikki hyvin, mutta Sarita joutuu miettimään menneisyyttään ja haaveitaan uudemman kerran tullessaan lomalle Suomeen. 

Aloitanko siitä että Aavasaksa ärsytti minua? Vaikka itsekin olen kiltti ihminen ja annan periksi joskus liiankin helposti niin silti. Silti minua ärsytti välillä suunnattomasti Sepon kiltteys ja se, että hän antaa joka tilanteessa periksi. Hän ei sano äidilleen vastaan ja hän antaa Aleksin majailla kattonsa alla - ja tehdä mitä tahansa. Mutta uskon että se on Hakalahden tarkoituskin. Ampua Sepon kiltteys yli, saada lukija tavallaan ärsyyntymään ja ymmärtämään se, ettei liian kiltti saa olla. Minä ainakin ymmärsin sen näin. Ärsyynnyin lukiessani, välillä ravistellen päätä, välillä lyöden nyrkillä sohvaa, mutta kun mietin lukemaani ymmärrän sen. Ymmärrän kirjailijan syyt.


Niina Hakalahden tyyli on samaan aikaan suunnattoman hauska ja tavallaan kuitenkin... jos ei kauhea, niin jollain tapaa surullinen. Yhdellä sanalla sanoen tragikoominen. Samalla kun hän kertoo terävästi ja hauskasti suurista aiheista, kuten tässä tapaa kiltteydestä ja mielekkäästä elämästä on hän myös ampunut yli kirjan hahmojen kanssa. Hän on luonut hahmojen luonteenpiirteistä niin väkevät, että lukijan tunteet väkisinkin heräävät lukiessa. Minä reagoin väkevimmin Seppoon, mutta kyllä tunteet olivat pinnassa myös Marita-äidistä lukiessa. En voinut olla ajattelematta että onneksi minun äitini ei ole tuollainen, sillä tapa jolla Marita suhtautuu Seppoonn kamala. Tämäkin on Hakalahdelta varmasti tarkkaan harkittu asia, jolla herätää lukijan tunteet.

Samaan aikaan kun Aavasaksa omalla tavallaan ärsytti, se myös ihastutti ja nauratti. Enkä osaa edes laittaa tuota tietynlaista ärsyyntymistä miinukseksi lukukokemuksessa, sillä on vain hienoa kun kirja herättää tunteita. Tietysti, jos tunteet ovat puhtaasti negatiivisia, on se ikävää mutta tuollainen ärsyyntyminen on omalla tavallaan hauskaa. Kaiken kaikkian Niina Hakalahden huumori toimii ja hänen tapansa ottaa kantaa esimerkiksi perhesuhteisiin on kertakaikkiaan hieno.

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut Niina Hakalahden Sydänystävän ja pidinkin siitä. Siinäkin oli tuo kiltteys kahden naisen ystävyydessä eli se hermostutti minua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, oletko huomannut että Niina Hakalahdelta ilmestyy ihan pian uusi kirja? On ehdottomasti lukulistallani <3

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!