tiistai 30. joulukuuta 2014

Finlandia Junior palkinto meni oikeaan osoitteeseen.

Maresi - Punaisen luostasin kronikoita
Maria Turtschaninoff
Suomentanut Marja Kyrö
212 s. 
2014
Tammi











Joulupaketista putkahti Finlandia Junior palkinnon voittanut Maria Turtschaninoffin kirjoittama Maresi, joka oli odotettua. Olin toivonut kirjaa paljon - se herätti kiinnostukseni palkinnon saamisen jälkeen, ja myös siksi, että sitä on kovasti kehuttu blogeissa. En voinut kirjaa mitenkään ohittaa, ja kirjaston varausjonojenkin perusteella Maresista ollaan kovasti kiinnostuneita. Joten kun kirja löytyi paketista, se oli heti otettava lukuun.

Olen vain kärsinyt pienestä bloggausjumista, ja vaikka hienoja lukuelämyksiä on ollut useita, niin nyt ne jonottavat työpöydälläni bloggaustaan. Mutta täällä minä olen - edelleen!

Tarinan sankaritar on Maresi, tarkkasilmäinen ja tiedonjanoinen tyttö. Hän asuu Punaisessa luostarissa, pienellä saarella, johon miehillä on ankarasti pääsy kielletty. Eräänä päivänä luostariin saapuu uusi, säikähtynyt tyttö, Jai. Selviää, että Jai pakenee isänsä vihaa, suorastaan raivoa. Jännittävä, hurja tapahtumasarja saa alkuunsa kun horisonttiin ilmestyy suuri purjelaiva. Onko Jain isä joukkoineen tulossa?

Minä lumoonnuin Maresista ensi sivuilta saakka. Kirja oli fantastinen fantasiateos, jossa oli kuitenkin sopivasti realistisia elementtejä minulle, joka ei ole päässyt vielä täysin fantasiakirjallisuuden maailmaan. Liu'un sinne vähitellen, opettelen tutuksi tuon genren kanssa, mutta ihan täysin tuttu en vielä fantasian kanssa ole. Maresi oli minulle sopivaa aloittelua. Totuttelua.

Kuitenkin, fantasiamaailma oli todella upeaa. Se on kertomus sellaisesta maailmasta, jossa jumalana on kolmikasvoinen nainen. Tuossa maailmassa on myös miehillä valta - naiset ovat altavastaajan asemassa. Toki näin on todellisuudessakin jossakin maissa, niin valitettavaa kuin se onkin.

Ja kun kirja pääsee vauhtiin, se todellakin pääsee. Vauhtia riittää, ja tapahtumat virtaavat toistensa ohi nopeasti. En tietenkään paljasta noita vauhdikkaita tapahtumia sen enempää, kuuluvathan ne kirjan loppuosaan, mutta paljastan vain sen, että seikkailuelementtejäkin tässä hienosta teoksesta löytyy.

Jäin miettimään, että Maresi sopisi periaatteessa myös lukupiirimme Lukevien leidejen luettavaksi. Se olisi täysin erilainen kirja sinne - mutta kuitenkin tavallaan sopiva. Luemme siis naisten asemaa käsitteleviä teoksia, ja vaikka Maresi ei todenmukaista maailmaa käsittelekään, niin todellisuuspohjaa siinä saattaa olla silti. Ja ilman muuta, tämä on ajatuksia herättelevä kirja.

Aikuiset lukijat, älkää säikähtäkö sitä että Maresi on nuortenkirja! Se sopii aivan yhtä hyvin aikusielle lukijalle.

6 kommenttia:

  1. Minulla on Maresi parhaillaan kesken. Olen kirjassa vasta alun rauhallisemmissa tapahtumissa, mutta pidän kyllä paljon jo nyt.

    VastaaPoista
  2. Tämä pitäis ehdottomasti uskaltautua lukemaan.
    Pelkään vain sitä, että se hienoudellaan lamaannuttaa kirjoittajan minussa määrittelemättömäksi ajaksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti niin ei kävisi! Se olisi menetys. Mutta uskaltaudu vain, tämä oli hieno. :)

      Poista
  3. Pitää tutustua joskus kun saan kirjan käsiini. Tässä on myös onnistunut kansi, värien käyttö on hyvä ja kiinnostava.

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!