torstai 4. helmikuuta 2016

Mila Teräs: Hämärinkäinen & arvonnan tulokset!

Hämärinkäinen
Mila Teräs
Kuvittanut Karoliina Pertamo
2015
Karisto




Lainattu kirjastosta


Talven selkä on taittunut, ainakin minun mielessäni, ja hehkun onnea. Hehkun onnea hyvistä kirjoista joita olen lukenut, mielenkiintoisen tuntuisista kirjoista joita on tulossa lukuun, tämän iltaisesta Voice of Finlandista sekä elämästä yleensä. Ja tietenkin arvonnasta! Siihen palaan tekstin lopussa, malttakaa hetki.


Hehkun onnea myös Hämänrinkäisestä. Lastenkirjat ovat minusta aivan ihana asia, mutta joskus hyvä lastenkirja vaan lipuu katalogissa ohitse. Yleensä huomaankin kiinnostavan tuntuiset kirjat vasta blogeista, ennen kaikkea parilta ihanalta lastenkirjabloggarilta joilta poimin vinkkejä (ping, Kia ja bleue!). Hämärinkäisen tajusin oikeastaan vasta Finlandia Junior ehdokaslistalla, jossa kirjan kuvailu alkoi kiinnostaa. Kiinnostaa alkoi myös Karoliina Pertamon luoma kansi, joka on kertakaikkiaan lumoava. Ja kauniin värinen!

Hämärinkäinen on mystinen, kaunis kirja hämärästä. Se kertoo Hämärinkäisestä, joka kutoo langoillaan hämärää, jotta yön tullen yöntekijät, tähtiset sekä kuunkiertäjät pääsisivät töihinsä. Se kertoo myös kukkakauppias Keikanderista, joka ei pidä pimeästä. Hänen kukkaväkensä ei ehdi tehdä ennen pimeää töitään, joten hän päättää tehdä jotain vaarallista. Seuraa hieman jännittäviä, satumaisen kauniita hetkiä, joista nauttii lapsi ja aikuinen.

Mila Teräs on minulle tuttu niin lastenkirjallisuudesta kuin nuortenkirjoistakin. Hän on taitava kirjoittaja, joka osaa kertoa lapsille ja nuorille, heidän äänellään, kauniisti - ja kuten Hämärinkäisestä huomaa - mystisestikin. Luin jokin aika sitten Teräksen kirjoittaman lastenkirjan Telma ja tarinoiden talo, ja ihastuin siitäkin. Hämärinkäinen on kuitenkin lumoavinta mitä olen Mila Teräkseltä lukenut.

Tunnustan: luin Hämärinkäisen kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla luin kirjan, toki katselin kuvia, mutta luin tarinan läpi. Toisella kerralla tutkin kuvat tarkkaan, eläydyin tarinaan, ja vietin kirjan kanssa aika pitkän hetken. Minusta tämä kirja ansaitsee tuon pitkän hetkensä, sillä Teräksen tarina ja Karoliina Pertamon kuvitus, yhdessä ne tekevät todella hienon kirjan.

Finlandia Junior palkinnon voittanut Rambo oli todella hieno kirja - ja oli kyllä palkintonsa ansainnut! Silti en olisi pahastunut jos Hämärinkäinen olisi voittanut, ja jos olisin lukenut tämän kirjan aiemmin, olisi se sekoittanut omaa Blogistanian Kuopus äänestystäni. Vieläkin on lukematta Blogistanian Kuopus -voittaja Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä. Pian, pian...


* * *





Katsokaa, tällaisen kirjanmerkin minun ihana ystäväni teki minulle! Ihastuin tähän, tuo tyyppi sivujen välissä saa hymyilemään aina kun kirjan avaa. 

Mutta: arvonnasta. Kiitos, mahtavat tyypit kun niin moni osallistui arvontaan! On mukavaa järjestää tällaista, kun niin moni lähtee mukaan - nyt voinkin kertoa uuden vuoden lupaukseni blogini suhteen: päätän tänä keväänä järjestää enemmän arvontoja. Haluan ilahduttaa teitä lukijoita, ja silloin tiedän että kirja pääsee hyvään kotiin: kannattaa siis pysyä kuulolla. 

Tällä kertaa Like lähti mukaan arvontaan, josta olen tavattoman iloinen. Sen sijaan että olisin arponut yhden kirjan, sainkin arpoa kolme voittajaa. Netin arvontakone on todella kätevä, ei tarvitse askarrella lappusia. Vaikka siinäkin olisi oma hohtonsa... 

Ensimmäiselle sijalle tuli Marja-Liisa, onneksi olkoon! Saat siis Petteri Nuottimäen Varaudu pahimpaan kirjan, ja lisäksi minä lähetän sinulle kirjan mukana jonkun itse valitsemasi kirjan, mikäli sellaisia hyllystäni löytyy. Toiselle sijalle tuli Sanna, ja kolmannelle Hiisukas: te saatte Liken lähettämänä Petteri Nuottimäen kirjat. Marja-Liisa ja Hiisukas, olittekin jättäneet sähköpostiosoitteenne, niin olen teihin yhteydessä. Sanna, otatko yhteyttä sähköpostitse? Osoite siis on bloggari-krista@suomilukee.fi

Kiitokset vielä kaikille osallistujille, tämä oli todella kivaa!

6 kommenttia:

  1. Finlandia Juniorin voitti Nadja Sumasen Rambo, jota suosittelen kovasti lukemaan. Blogistanian Junior meni Enorannalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, sekoitinpa asiat ihan täysin! Rambon olenkin lukenut, josta tykkäsin kovasti. Näköjään Blogistanian palkinnot ovat mielessä vahvasti. ;)

      Poista
    2. Itsellekin sattuu kaikenlaista höpsöä ja minusta on kiva, jos joku mainitsee, että tuossa tekstissä on virhe. Minullakin on tuo Enorannan teos kirjahyllyssä odottamassa. Tykkäsin tosi paljon hänen Nokkosvallankumouksesta :)

      Poista
  2. Ping vaan itsellesi <3!
    Jotenkin tämän kirjan värien voisin kuvitella ihan sun kirjaksi, mistä lie johtunee, onkohan jossakin kuvassasi ollut violettia :). Oikein hyvä lastenkirja ja kyllä minä sitten tuuletan kun lasten kuvakirja voittaa jonkun palkinnon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 2012 voitti kuvittaja ja graafinen suunnittelija Christel Rönnsin Perin erikoinen muna Finlandia Junior palinnon ja hän on kuvittanut mm. Risto Räppääjää ym.

      Poista
  3. Kiitos tätäkin kautta!
    Vastasin sähköpostiin.
    Hiisukas

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!