Hyvän tuntuinen alku dekkarisarjalle.

Poika matkalaukussa
Lene KaaberØl, Agnete Friis
Suomentanut Aino Ahonen
339 s. 
2013
Siltala













Tänään olisi ollut perinteinen Joensuun kirjallisuustapahtuma konservatoriolla. Hieman ketuttaa, kun sinne en päässyt, kaikki mahdolliset seuralaiseni olivat poissa kaupungista, enkä viitsinyt yksin laahautua konservatoriolla. Siellä olisikin ollut erinomaiset luennoitsijat - Antti Heikkinen, Maija Vilkkumaa, Kjell Westö, Riikka Pelo... Ainakin. Puhumassa intohimosta. Ah ja voih, kuinka olisinkaan halunnut olla paikalla. Mutta onneksi on kirjamessut reilun kuukauden kuluttua, ja siellä on... vaikka mitä! <3

Kirjallisuustapahtuman sijaan, luinpa pitkästä aikaa dekkarin.

Tarina alkaa, kun Nina, sairaanhoitaja, saa hätääntyneen soiton hyvältä ystävältään Karinilta. Häntä pyydetään hakemaan aseman säilytyksestä matkalaukku, ja loppu jätetäänkin Ninan käsiin. Naisen järkytys ei voisi kovinkaan paljon olla suurempi, kun hän löytää matkalaukusta pienen, vain heikosti hengittävän pojan.

Ja siitä mennäänkin vauhdilla eteenpäin.

Oli jotenkin ihastuttavaa palata dekkarin pariin, kun en ollut vähään aikaan tätä kirjallisuuden lajia harrastanut. Dekkarit kuitenkin kuuluvat yhteen suosikkigenreistäni, jota ilman en voisi elää, joten oli aika kummallistakin, että pääsi syntymään näinkin pitkä tauko. Mutta - kun pitää vähän taukoa, niin hyvä dekkarikin maistuu aina vain paremmalta!

Yksi syy, miksi luin Pojan matkalaukussa juuri nyt, on se että tämä sarja saa aivan kohta jatkoa. En ole aivan varma siitä, onko sarjan toinen osa jo ilmestynyt, mutta aivan lähiaikoina sen päivän pitäisi koittaa (ellei ole jo koittanut). Nyt, kun olen lukenut tämän ensimmäisen, odotan paljon toistakin osaa, joka siis jatkaa Ninan tarinaa.

Ninasta kertovat osuudet jäivät eniten mieleeni, niistä pidin kaikkein eniten, ja niitä odotin. Ehkä juuri sen vuoksi, että Ninassa on adrenaliininarkkarin piirteitä, ja vauhtia riitti tuon naisen toimissa koko ajan. Kertojia oli kuitenkin paljon, ja kaikkien äänestä en niin paljon pitänyt.

Kiitettävään asti tämä dekkari ei, vahinko vain, yllä. Lukeminen on sujuvaa, ehkä liiankin sujuvaa. En päässyt missään vaiheessa flow tilaan, jossa vain lukee ja lukee, ymmärtää, ja pääsee sisälle kirjaan. En päässyt. Luin ja luin, mutta silmäni vain liikkuivat riviltä toiselle.

Silti tämä kirja viihdytti. Nimenomaan viihdytti.