Päivän sana on pakkomielle. (Antti Holma: Järjestäjä)

Järjestäjä
Antti Holma
380 s. 
2014
Otava









Arvostelukappale


Eilen, kun luin loppuun Antti Holman esikoisromaanin Järjestäjä, ja mieleni tulvi ajatuksia joita voisin bloggaukseeni kirjoittaa, törmäsin ongelmaan. Netti ei toimi. Menin paniikkiin: onko nettiyhteydessäni vika, täytyykö minun hankkia uusi, mitä tapahtuu, kuinka kauan joudun olemaan ilman. Kun yritin mennä facebookiin kännykän kautta, eikä se toiminut, tajusin että nyt täytyy vian olla jossain muualla. Huokaisin helpotuksesta, koska tajusin että vika korjaantuu luultavasti aika pian. Ja kirjoitin ajatukseni ylös, koska en halunnut unohtaa tätä kirjaa.

Tarmo on kyllästynyt työhönsä kirjastossa, hän on kyllästynyt olemaan yksi tytöistä, Tarja-Kristiina. Kun lainaustiskin toiselle puolelle tulee näyttelijä-Daniel, johon Tarmo salamarakastuu, alkaa Tarmon elämänmuutos. Hänestä tulee Mies. Olennaisena osana tähän muutokseen kuuluu myös työpaikan vaihdos: hänestä tulee teatterin järjestäjä. Tietenkin saman teatterin, jossa Daniel näyttelee. 

Miten kuvailisin Järjestäjää? Sekopäistä. Kerraassaan sekopäistä. Mutta sekopäisen hyvää kirjallisuutta. Esikoisromaaniksi Antti Holma on mielestäni valmis, ja menisinpä vertaamaan häntä yhteen suosikkiini, Mikko Rimmiseen. Ainakin minä löysin heidän tavastaan kirjoittaa paljon samaa, tajunnanvirtaa ja kykyä heittäytyä tekstin vietäväksi. Ja minä heittäydyin Järjestäjän vietäväksi.

On myös ihastuttavaa miten Holma kuvailee pakkomiellettä. Sillä pakkomielteenhän Tarmo Danielista muodostaa. Holma kuvailee aidontuntuisesti Tarmon räytymistä rakkauden kourissa, ja sitä, mitä Tarmo Danielin eteen tekeekin. Sillä hän tekee kaikkensa.

Järjestäjä on samalla kuolemanvakava, ja tappavan hauska. Minä kärsin Tarmon rakkauden mukana, ja seuraavalla hetkellä nauroin ääneen. Täydellistä kirjallisuutta!

Loppu on absurdi. Ehkä tämänkaltainen kirja tarvitsee juuri tuonkaltaisen lopun. Mutta minä ehkä silti olisin jättänyt lopusta jotain pois, siinä oli hivenen liikaa tavaraa. Muuten, kiitettävän arvoinen esikoiskirja. Tykkäsin.

Kukaan muu ei ole tainnut vielä blogata Järjestäjästä, mutta olen aivan varma että tästä kirjasta kuullaan vielä. Ja Antti Holmasta kuullaan myöskin, muutenkin kuin vain teatterin lavalla.