Maaginen matka Töölön kivipihoille.

Edda
Eeva-Kaarina Aronen
370 s. 
2014
Teos










Arvostelukappale



En ollut kuullut Eeva-Kaarina Arosesta ennen kuin huomasin Eddan Teoksen nettisivuilla. En ollut kuullut Arosesta, vaikka hän on ollut Finlandia ehdokkaana Kallorumpu teoksellaan, joka näin jälkikäteen ajateltuna ehkä soittaakin jotain kelloja pienessä päässäni. Edda kuitenkin herätti vahvasti kiinnostukseni jo esittelytekstillään, se sai sydämeni hakkaamaan lujempaa. Ja syystä.

Eddan kanssa matkasin Helsinkiin, Töölön kivipihoille, vinteille ja kellareihin. Siellä leikkivät 50-luvulla kaksi tyttöä, Eetu ja Aatu. Tytöt vakoilivat talon asukkaita, jahtasivat namusetiä, ja selviytyivät melkeinpä mistä tahansa. Ainakin uskoivat niin. Eetu ja Aatu ovat luoneet seikkailujen maailman, joka päättyy kellarikäytävän nurkkaan, jossa todellisuus astuu mukaan seikkailuun. Se muuttaa Aatun ja Eetun elämänkulun, ja tekee Eetusta Eddan.

Vaikka jo esittelytekstillään tämä teos valtasi minut, ja vielä enemmän sitten kun sain kirjan käsiini, ja tutkiskelin sitä, niin en olisi ikinä voinut odottaa näin hyvää kirjaa. En olisi voinut odottaa, että minun pieneen suureen kirjalliseen maailmaani voi jälleen kerran astella näin hyvä kirjailija, jolta on vielä lukematta monta teosta.

Mikä minua eniten viehätti Eddassa? Ehkä maagisuus. Tietty maagisen realismin hippunen, joka oli mukana tarinassa koko ajan. Oli mukana saagoja, ja todellisuuden rajamailla hiipiviä asioita, jotka Aronen toi tarinassa hyvin esille. Ja minähän kuljin siinä rajamailla itsekin - ihan täysin kirjan valloissa.

Tämän lauantain vietin ihan täysin Eddan pauloissa. En avannut edes televisiota, laitoin vain radion päälle ja tartuin kirjaan. Välillä tein hyvää ruokaa, ja sitten palasin taas lukemaan. En juuri tehnyt mitään muuta, halusin vain lukea tämän ihanan kirjan loppuun. Ja sitten  tulla kertomaan siitä teille.

Edda ei mielestäni ole saanut huomiota, johon se olisi oikeutettu. En minä ainakaan ollut kuullut kirjasta juuri mitään ennen kuin sen luin, ainakaan lukenut lehdistä. Ehkä olin pahasti ohittanut tämän, mutta minusta on pääasia, että pääsin itse tätä hehkuttamaan. Toivottavasti tämänkin bloggauksen ansiosta joku päättäisi kirjastosta Eddan lainata, tai muuten haalia kirjan hyllyynsä.

Eddassa vuorottelee lapsi- ja aikuiskertoja. Vuorotellen kertojana toimii Eetu, vuorotellen aikuinen Edda. En tiedä kumpi minua viehättää enemmän, sillä molemmissa on omat hyvät puolensa. Aikuinen Edda on erikoinen, persoonallinen, ja Eetu taas utelias, ja vanhan tuntuinen ikäisekseen. Kypsä.

Lukekaa, lukekaa, lukekaa tämä kirja! Olen nöyränä tällaisen kirjallisuuden edessä. Ei voi lukija paljoa enempää pyytää. Nerokasta.