Belinda Bauer
Suomentanut Natasha Vilokkinen
426 s.
2014
Karisto
Belinda Bauer on minulle kirjailijana uusi nimi. Tai niin luulin, kun vasta kirjan luettuani huomasin että kirjahyllyssäni onkin kirjailijan toinenkin teos, Kadonneet lapset. Aina kirjahyllystä vaan löytyy yllätyksiä itsellenikin! Tämän kirjan kuitenkin sain ihanalta kirjasiskoltani Annikalta kirjamessuilla, ja otinpa tämän nyt lääkitsemään kutkuttavaa dekkarinnälkääni.
Auto-onnettomuudessa ollut mies menehtyy kooma-osastolla, ja päätyy testamenttinsa vuoksi leikeltäväksi lääketieteen laitokselle. Hänet nimetään ruumiiksi nro 19, ja häntä on avaamassa anatomian opiskelija Patrick Fort. Kuolinsyy jää ihmetyttämään Patrickia, mutta kukaan ei ota häntä vakavissaan koska hän on hieman erikoinen, ja kärsii Aspergerin syndroomasta. Patrick kuitenkin jatkaa omia tutkimuksiaan, ja huomaa yhtäkkiä joutuneensa ajojahdin kohteeksi. Ja loppujen lopuksi suurimmat salaisuudet löytyvätkin omasta perheestä...
Vaihdoin Annikan kanssa siis kirjoja kirjamessuilla. Ruumis nro 19:sta pyysin siitä syystä, että Annika oli sitä kovasti blogissaan kehunut, ja koska luotan rakkaan kirjasiskoni makuun varsinkin dekkareiden suhteen, päätin minäkin lukea tämän hetimiten. Ja aivan totta, ei ollut Annikaiseni väärässä. Tämä kirja oli rautaa!
En meinannut malttaa laskea tätä huimaa jännäriä käsistäni. Minäkin olen mukana lukuhaasteessa, jossa siis luetaan marraskuun ajan kolmekymmentä sivua kaunokirjallisuutta joka päivä. Tunnustettakoon, että eilen taisi mennä lähemmäs kolmesataa sivua, niin kiinni olin tässä kirjassa. Ajattelin sänkyyn mennessäni lukea vain pienen hetken, kuten yleensä, koska aina uni vie mukanaan. Nyt en kuitenkaan malttanut laskea kirjaa käsistäni, vaan luin sen yhdellä hujauksella sängyssä makoillessani loppuun. Niin ei käy kovin usein, vaan kirjan täytyy olla todella hyvä ja koukuttava.
Sitä Ruumis nro 19 oli. Koukuttava.
Täydet sympatiani saa ihastuttava Patrick. Aspergerin oireyhtymä oli erittäin hyvin kuvattu, ja vaikkei minulla lähempää kokemusta taudista olekaan, niin uskon että kuvaus oli hyvin lähellä aitoa. En tietenkään kerro miten lopussa käy, mutta sanonpa vain, että olin siihen erittäin tyytyväinen.
On onni, että hyllyssäni on vielä toinenkin Bauerin kirja, joka on ehkä pian luvussakin. Tämä menee kiertoon läheisilleni, jotka ovat dekkarifaneja. Hyviä kirjoja antaa mielellään eteenpäin. <3
Minulla tämä kirja odottelee edelleen hyllyssä. Aina joku kiilaa edelle, mutta kyllä sen vielä luen. :)
VastaaPoistaKannattaisi muuten lukea nuo vanhemmat Bauerit järjestyksessä. Kadonneet lapset on trilogian kolmas osa, Hautanummi ensimmäinen.
Ihanaa että pidit, niin mä vähän veikkasinkin :)
VastaaPoista