Katherine Boo
Suomentanut Tarja Lipponen
2012
WSOY
Yleensä kirjoitan heti kirjasta blogiini, kun olen sen lukenut. Tai jos en ihan heti, niin ainakin hyvin pian. Nyt näin, että siihen todellakin on syynsä. Kun lukee näin paljon kuin minä, tahtovat kirjan tapahtumat kadota mielestä. Varsinkin silloin jos teos ei ole ollut maata ja mieltä järisyttävä, vaan sellainen keskinkertainen lukukokemus, joka ei painaudu mieleen loppuiäksi. Näin kävi tämän Katherine Boon teoksen kanssa.
En voi kertoa siis teille sen enempää juonesta, kuin sen, että Katherine Boo on amerikkalainen toimittaja, joka kirjoittaa teoksessaan Intian slummista, ja elämästä siellä. Hän kiinnostui Intiasta mentyään naimisiin intialaisen miehen kanssa, ja kirjoittaa kirjassaan erään Intian slummin jokapäiväisestä elämästä.
Niin, teos olisi siis voinut olla minua ravisuttava, ja kuten lukupiirissämme tulikin ilmi, montaa naista se olikin ravisuttanut ja vavahduttanut. Ennen kaikkea se, miten Boo ei kirjassaan surkuttele slummin asukkaita, vaan kertoo heidän elämästään realistisesti ja kaunistelematta, kosketti monia.
Lukupiiriläisemme olivat, jälleen kerran, pitäneet kirjasta paljon. Useammalla se oli vielä kesken, mutta ne, jotka olivat kirjan loppuun saakka lukeneet, antoivat poikkeuksetta kiitettäviä arvosanoja. Paitsi minä. Olin jälleen kerran se vastarannankiiski, jota kirja ei erityisemmin koskettanut. Yleensä olen purnannut siitä, ettei kirja ole romaani, jotka minua erityisesti kiinnostavat, mutta nyt Boon kirja oli kyllä puettu romaanin muotoon. Mikä sitten teki minun vastaanottoni negatiiviseksi?
Ainakin se häiritsi, että kirjassa oli ihmisiä, suoraansanoen vilisemällä. En edes päässyt selville siitä, kuka on mies ja kuka nainen, ja nämä tiedot tulivat ihan puun takaa kun ne jossain vaiheessa tulivat ilmi. Kaikkien ihmisten kohdalla eivät ollenkaan.
En päässyt Boon avulla oikeastaan kunnolla sukeltamaan tuohon slummien maailmaan. En tietenkään olisi kaivannutkaan mitään surkuttelevaa, "voi teitä raukkoja" tyyliä, mutta en liikuttunut oikeastaan kertaakaan lukiessani, jota olisin melkeinpä hieman odottanut.
Ja se, vahvin syy, miksei tämä kirja sytyttänyt, oli se ettei kirja ole kaunokirjallisesti mikään "teos". Se on toimittajan kirjoittama, ja se valitettavasti näkyy. Jos minulta tahtoo saada kirjasta kiitettävän arvosanan, on sen oltava myös hienosti kirjoitettu, se on tosi asia. Ja tämä ei sitä, valitettavasti, ollut.
Kiteytettynä voin sanoa: keskustelu oli Lukevissa leideissä jälleen kerran vilkasta, ja kirjasta oli pidetty paljon. Minuun ei vain elämä Intian slummeissa jättänyt lähtemätöntä jälkeä, pintaraapaisun vain.
Hmm, nyt on ihan pakko udella miten kirjan "pilaa" se, että se on toimittajan kirjoittama? Miten se siis näkyy, että kirjan on kirjoittanut juuri toimittaja eikä vaikkapa kirjailijaksi aikova ja mainetta teoksillaan niittänyt siivooja?
VastaaPoistaMinua alkoi tämä kirja kiinnostaa, joten kiitos arviosta :)
Oli pakko tulla kännykällä kommentoimaan: ei yleisesti varmaan pilaakaan, mutta tässä kirjassa ei ollut mielestäni kaunokirjamaisuutta, jota kaipasin. Tosin, tietokirja tämä onkin, mutta en ole tietokirjallisuuden ylin ystävä.
PoistaMinusta kirja oli kiinnostava. Se näytti slummeissa elävien ihmisten elämästä arkea. En oikeastaan odottanut kirjalta mitään kaunokirjamaisuutta, minusta Slummin miljonääri -elokuvan jälkeen on kiinnostavaa, että ääni annetaan asukkaille ja ihmisille, ei vaan elokuvien tuottajille.
VastaaPoistahttp://marinkirjablogi.blogspot.fi/2012/07/katherine-boo-katkossa-kauniin-ikuisen.html