Tuomas Vimma
348 s.
2013
Gummerus
Yleensähän minä bloggaan heti lukemani kirjan. Mutta nyt olen kärsinyt jonkinmoisesta luku- ja kirjoitusjumista, ja on tuntunut vaikealta saada pieniäkin pätkiä tekstiä ruudulle. Eilen olin lisäksi niin väsynyt, että olisin vain halunnut syödä vatsan täyteen männynneulasia ja kaivautua talviunille. Onneksi hyvät yöunet pelastivat, ja tänään olen taas oma, iloinen itseni. Ja jaksan blogata Ruutukympinkin.
Ruutukymppi on jatkoa Tuomas Vimman Raksa romaanille. Siitä tuttu Sami työskentelee edelleen koko ajan kasvavassa Hyperborea yrityksessä, ja Sami alkaa olla pikkuhiljaa kyllästynyt suureen työmäärään ja pitkiin työpäiviin. Viimeinen pisara maljassa on kuvioihin ilmestynyt arkkitehti van der Dick, joka hurmaa Samin pomon Danikan, eikä Danikaa enää kiinnosta mikään muu. Sami päättää tehdä irtioton, ja hän lähtee mukaan television reality sarjaan Uskomaton urakka, jossa remontoidaan ja sisusttaan asuntoja. Mutta eipä Sami olisi osannut arvata mihin on päänsä pistänyt.
Täytyy tunnustaa että Ruutukymppi on lojunut hyllyssäni aivan liian kauan. Sain sen viime jouluna joululahjaksi, mutta kuten moni muukin lahjakirjani, se on vain jäänyt kaiken muun taakse. Mutta kyllä jokainen tulee luetuksi, aivan varmasti! Se, mistä sain ajatuksen lukea Ruutukympin nyt, tuli siitä, kun sain arvostelukappaleena Vimman uusimman kirjan, Firman mies. Ja tämä täytyi tietenkin lukea ensin.
Pidin Raksasta. Se tuli minulle hieman yllätyksenä, se että pidin kirjasta. Olen joskus aloittanut Vimman Helsinki 12 teosta, mutta se ei minulle kolahtanut, ja olinkin jo hyllyttänyt koko kirjailijan johonkin "tätä en lue" hyllyyn mielessäni, kun luin parikin bloggausta Raksasta, jotka alkoivat kiinnostaa. Niinpä haalin sen kirjastosta käsiini, ja tykkäsin siitä. Ja siksi sisällytin Ruutukympinkin joululahjalistalleni viime vuonna.
Ruutukymppi on ehkäpä vielä parempi kuin Raksa. Siinä missä Raksassa mennään rakennustyömailla, jotka eivät varsinaisesti minun aluettani ole, Ruutukympissä päästään rakentamisen lisäksi television tekemiseen, josta oli aika hauskaa lukea. Vimma kuvaa hyvin sitä, mitä television tekeminen (toivottavasti!) pahimmillaan voi olla. Ja Vimma kirjoittaa hauskasti! Eihän tätä voi hymyilemättä lukea.
Sami on huipputyyppi! Sellainen mies, johon tahtoisin mielelläni tutustua. Hän vaikuttaa rehdiltä, mutta silti rennolta tyypiltä, jonka kanssa juttu varmasti luistaisi. Ja uskon, että varmasti juttu luistaisi Tuomas Vimmankin kanssa, niin sujuvasti hän kirjoittaakin. Toivottavasti pääsisin joskus kuuntelemaan häntä.
Ehkä se, miksi Helsinki 12 työnsi minut aikanaan luotaan, oli Vimman käyttämä slangi. Se ei ole tietenkään minulle, täältä "maalta" olevalle, se oma juttu, ja tuntui vähän vieraalta lukea kirjaa jossa se on merkittävä osa sisältöä. Ruutukympissä se ei kuitenkaan häiritse yhtään, vaikka slangia käytetään aika paljon. On mukana jopa sanoja, joita en ymmärrä. Mutta ei se mitään.
Luulen, että tämäkin, kuten Juoppikset, voisivat olla sellaisia kirjoja joista pitäisivät nekin jotka eivät juuri lue. Etenkin miehet. Naiset, lahjokaa miehiänne Vimmalla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!