Maaria Päivinen
256 s.
2014
Into
Kirjamessujen aikaan suoraansanoen kiertelin kuin kissa kuumaa puuroa tätä kirjaa. Maaria Päivisen On nälkä, on jano, tuntui tulevan vastaani jossain muodossa joka välissä, milloin bloggaajakollegan käsissä, milloin Into kustannuksen pisteellä. Silloin vielä pidättäytyin, sillä "en minä tiedä... pitäisinköhän tästä... onkohan tämä liian väkevää?". Kun Robustoksen pisteellä näin kirjan, ja hinta oli vaivaiset kaksikymmentä euroa, ei tämä kirjanörtti voinut vastustaa. Tämä oli ostettava.
Emilie Silvia Grassin elämä suistuu raiteilta. Herra Blumen katoaa hänen elämästään, ja jättää hänen elämäänsä parinkymmenen sentin tyhjiön ja kaipuu. Mitä tekee Emilie? Ryhtyy sutenööriksi nimeltä E. Hän purkaa ikäväänsä ja ahdistustaan miesuhreihinsa - mutta voiko ikävää koskaan kunnolla sulattaa?
Maaria Päivisen teoksella oli kunnia päästä ensimmäisten kirjojen joukkoon, jonka valitsin kirjamessuhankinta pinoista. Se vain jotenkin veti puoleensa, niin etukantensa kuin vaikuttavan takakantensakin perusteella. Mutta mitä tapahtui kun avasin kirjan ja luin ensimmäiset lauseet?
Minä olin lumoissani. Jonkun olisi pitänyt kuvata ilmeeni (tässä jälleen nähdään miten pitäisi olla mies talossa), koska olin niin innostunut. Onko olemassa joku, näin mahtavasti kirjoittava, nuorehko naisihminen suomalaisen kirjallisuuden joukossa, jota minä en ole huomannut? Kieli oli kuin minun korvilleni ja silmilleni tehtyä. Se kolahti heti.
Tarina on toki väkevä, näkeehän sen heti kirjan kuvauksestakin. Eikä kirjan lukeminen todellakaan ole mikään pala kakkua, niin kuin kirjaystävälleni totesinkin. Se on päinvastoin haastavaa, ja minunkin täytyi jopa sammuttaa radio lukiessani. Aika usein minulla on televisiokin auki kun luen, mutta kirja kyllä melkeinpä vaati hiljaisuuden. Kaikki kunnia siitä Päiviselle, hän sai minut keskittymään täysillä teokseensa.
On nälkä, on jano, ei kuitenkaan alkanut ahdistaa minua. Teoksen aiheet olivat toki sellaiset, että ne voisivat alkaa herkempää lukijaa ahdistaa, mutta minä suhtauduin vain tunteen palolla, mikä kohdistui tuohon ihanaan kieleen. Vajosin siihen aivan täydellisesti. En silti voi suositella kirjaa kaikkein herkimmälle lukijalle, se voi, ehkä jopa järkyttää.
En ehkä myös suosittele kaikkein perinteisimmän kielen ihailijoille Maaria Päivistä. Kieli on mielestäni aika modernia, ja Päivinen leikittelee Suomen kielellä mennen tullen. Rohkeasti, äärimmäisen rohkeasti.
Jos haluat olla erilainen, jos haluat kokeilla rohkeasti jotain uutta. Kokeile tätä kirjaa!
Voi Krista, Krista....;) Tämä on siis ainoa mielipide Maarian tästä kirjasta ennen kuin omani kirjoitan. mutta minä uskon, että pidän, kuten sinäkin. Minusta kirjallisuus saa olla jotain muuta kuin einesmaksalaatikkoa! Se saa olla osterita, simpukoita, mustekalaa, viiniä ja rohkeita yllätyksiä! Pidin tosi paljon Pintanaarmuja -kirjasta ja toivon, että tämän kanssa käy samoin. Myös Maarain runokirja Sinun osasi eivät liiku on huomionarvoinen.
VastaaPoista<3
No herrenjestas, olenhan täällä jo käynyt;) Täysin samaa mieltä kanssasi. Minäkään en ahdistunut, sillä uhritematiikka oli hienosti etäännytetty paitsi oravaparan kohdalla.
Poista<3
Jehstanpoo, olen täällä jo käynytkin ja siis samaa mieltä kirasta. Ei ahdistanut, sillä uhritematiikka on hienosti etäännytetty kaikissa muissa paitsi ei oravaparassa.
VastaaPoista<3
Mahtavaa, että ostos osoittautui nappivalinnaksi! Päivinen on ehdottomasti yksi kotimaisia suosikkikirjailijoitani, hänen kielensä on niin vangitsevaa, leikittelevää ja kaunista, vaikka aihe olisi kuinka rujo tai kova. Toivottavasti luet Pintanaarmuja, se on mielestäni paras Päivisen teoksista!
VastaaPoista