Uusi dekkarilöytö.

Myrkyttäjä
Jasu Rinneoja
427 s. 
2013
Reuna kustannus









Arvostelukappale


Kirjamessuilla tapaamistani kirjailijoista unohdin Jasu Rinneojan, joka tuli meitä bloggareita tervehtimään Boknäsin pisteelle. Rinneojan nimi oli minulle tuttu, ja mistelin silloin että olisin lukenutkin hänen dekkarinsa. Näin ei kuitenkaan ollut, mutta päätin heti ottaa vahingon takaisin, ja napata hyllyssäni majailleen Myrkyttäjän käsiini. Enkä muuten napannut lainkaan turhaan!

Renqvist Investin toimitusjohtaja Markku Renqvist joutuu vakavaan auto-onnettomuuteen, ja vaipuu koomaan. Kun miehen tila on pysynyt samana vuoden päivät, vaimo Saara harkitsee hoidon lopettamista. Saaran tytär Paula, joka on ainoana jaksanut käydä isänsä luona säännöllisesti, järkyttyy äitinsä sanoista, mutta Paulan veljeä Pasia tilanne ei tunnu kiinnostavan. Yhtäkkiä Markku Renqvist alkaakin osoittaa elonmerkkejä, ja niin perheessä kuin yrityksessäkin alkaa tapahtua.

En oikein loppujen lopuksi tiedä mitä odotin Myrkyttäjältä. Ehkä en kovinkaan suuria, joten yllätys oli ainoastaan positiivinen. Rinneojan vahvuutena ovat erityisesti hyvin toimivat dialogit, joita kirjailija onneksi viljeleekin tekstissään paljon. Ennenkaikkea dialogeissa pilkahtelee myös huumori, joka sai ainakin minut naurahtelemaan ääneenkin.

Jasu Rinneoja kertoi jutellessaan kanssamme hetkisen verran, että ottaa faktoista selvää kirjoittaessaan. Se on aina mukavaa kuulla, ja kieltämättä, vaikken olekaan asiantuntija, tuntui niin sairaanhoidollinen, kuin rikospuolikin oikein paikkaansa pitävältä, ei keksityltä. Ehkä annankin tämän sairaanhoitaja siskolleni luettavaksi, ja kysyn mitä hän on mieltä, hih. Sen kyllä saatan tehdä muutenkin, sillä hänkin on dekkarifani.

Alussa tuntui että uusia henkilöitä tulee ovista ja ikkunoista, eikä lukijaparka oikein pysy perässäkään kuka on kuka. Kuitenkin, hyvin henkilöiden kanssa pääsi tutuksi. Oma suosikkikin sieltä hiipi esiin, nimittäin perheen tytär Paula. Paula on hieman hössö, utelias ja reipas, ja ainakin rehellinen. Henkilöt olivat yleensäkin hyvin rakennettuja, ja heidän taustansakin tuli selville, kun vain jaksoi lukea eteenpäin.

Yli 400 sivua voisi olla huonommalle dekkarille paljonkin. Mutta en lähtisi lyhentämään tätä kirjaa juurikaan, se on juuri sopivan mittainen. Ei liian pitkä, lukija ei pääse pitkästymään, mutta ei liian lyhytkään, juoni saadaan kerrottua kiirehtimättä.

Rinneoja on kelpo dekkaristi - aion tutustua myös hänen kirjoittamaansa Kylmäkorpi-sarjaan.