torstai 9. lokakuuta 2014

Mestarimyrkyttäjän matkassa 50-luvun Englannissa.

Piiraan maku makea
Alan Bradley
Suomentanut Maija Paavilainen
388 s. 
2014












Piiraan maku makea oli minun Kirjan ja ruusun päivän ostokseni. Sitä oli kehuttu blogeissa valtavasti, ja olipa kirjakaupassa "Tätä suosittelemme" lappukin kirjan välissä, niin pakkohan noihin mielipiteisiin oli luottaa ja uskaltaa ostaa kirja omaan hyllyyn. Silti, monta kuukautta meni, ennen kuin sain tartutuksi kirjaan. Se jotenkin unohtui hyllyyn, kunnes nyt sattui nenäni eteen. Juuri sopivasti dekkarinälkään.

Flavia De Luce on vasta 11-vuotias. Sitä ei välttämättä uskoisi, kun miettii millaiset kemistinkyvyt tämä nuori neiti omaakaan. Hänellä on käytössään aikanaan menehtyneen Tar-enonsa laboratorio, ja siellä Flavia puuhailee päivät pitkät. Erityisesti hän on kiinnostunut, mistäpä muusta kuin myrkyistä.

Flavia on myös utelias, ja hänessä on salapoliisin vikaa. Tämä nuori neiti saa kykynsä käyttöön, kun portailta löytyy jänkäkurppa nokassaan harvinainen postimerkki, eräästä piiraasta katoaa palanen, Flavia todistaa oven takana kiivasta sananvaihtoa ja kurkkupenkistä löytyy ruumis. Ja poliisit, kuinka hitaita ja tolloja he voivat - Flavian mielestä ainakin - ollakaan!

Kylläpä viihdyin tämän kirjan parissa hyvin! Menihän sen lukemisessa kyllä aikansa, välissä oli lukumaratonia ja kaikenlaista kiirettä, mutta tänään olen viimeinkin saanut kaipaamaani lukuaikaa, ja sain luettua kirjan rauhassa loppuun saakka. Ehdin jo kirota eräälle tuttavalleni, ettei lukemiseni ole enää yhtä vauhdikasta kuin ennen, mihin hän totesi, että ehkä elämässäni on nykyään paljon enemmän kaikkea muutakin. Mitä, tarvitaanko elämään muutakin kuin kirjat? ;) (oli pakko laittaa hymiö, anteeksi, tilanne vaati sen)

Mikään perusdekkari Piiraan maku makea ei ole. Tai no, riippuu mihin dekkariin vertaa. Minun silmissäni siintää jo Varistyttö trilogian päättävä Varjojen huone, jonka aion lukea seuraavaksi, ja onhan Piiraan maku makea kovin erilainen tuohon trilogiaan verrattuna. Ainakin mukavampi, ja helposti lähestyttävämpi. Raakojen dekkareiden kanssa saa järkyttyä ja ehkäpä ahdistuakin, mutta tämän parissa viihtyi ja tuli hyvälle mielelle, ja saipa lopussa jännittääkin hieman. Myöskään väkivaltaa ei kirjassa juurikaan ole, joten sitäkään ei tarvitse pelätä.

Olihan Piiraan maku makea myöskin aikamatka, matka ihanaan 50-luvun Englantiin. Nautin siitä suuresti, sillä paikankuvaus oli erittäin onnistunutta, varmasti alkuperäisessäkin kirjassa, kuin sitten tässä suomennoksessakin. Suomennus oli erittäin hyvin onnistunut, täytyy sanoa, yksityiskohtaisuus ja termistö olivat selvästi Paavilaisella hallussa.

Kyllä, uskallan suositella tätä dekkaria myös niille, jotka eivät tavallisesti dekkareista niin perusta.



7 kommenttia:

  1. Mitenkähän tämä kirja on mennyt minulta ohi? Kuulostaa valloittavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Amma! Tämä oli valloittava, uskon että pitäisit!

      Poista
  2. Pittää lukea! Hyvä arvio, kulta <3

    VastaaPoista
  3. Ostin tämän itselleni sähköisenä versiona ja säästelen kirjaa matkalukemiseksi. (Hommasin itselleni loppukesästä Kindlen ja olen siihen nyt ladannut useita kirjoja, ettei matkalle tarvitse raahata niin paljon kirjoja. Matka tosin on ajankohtainen vasta ensi vuoden puolella.) Vaikuttaa kyllä erittäin hyvältä dekkarilta ja varmaan sopivaa luettavaa lomalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinäkin olet hurahtanut lukulaitteeseen. :) Minä en vielä, tykkään niin ihan peruskirjoista. Mutta ehkä vielä jonakin päivänä. Mutta Piiraan maku makea on varmasti hyvää lomalukemista. <3

      Poista
  4. Mä olen tämän päättänyt jossain välissä lukea, sovin juuri siihen kuvaukseesi tyypistä joka ei yleensä lue dekkareita mutta voisi lukea juuri tämän ;)

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!