Lapin taikaa dekkarin muodossa.

Vesiraukka
Milla Ollikainen
254 s. 
2014
Like









Arvostelukappale


Viime vuonna minulla oli ilo tutustua Milla Ollikaisen tuotantoon hänen esikoisteoksensa Veripailakoiden muodossa. Ja nyt minulla on ilo saada lukea tämän nuoren naisen tuotantoa lisää. Ollikainen on siis palannut Lapin maisemiin, Äkäslompoloon tuoreimmalla dekkarillaan Vesiraukka.

Elokuisena yönä Äkäslompolossa katoaa nuori lukiolaistyttö. Hän on ollut matkalla kotiinsa ravintolasta, jossa on ollut juhlimassa 18-vuotis syntymäpäiviään. Ei mene kuin hetki, niin Äkäslompolojärvestä nostetaan lukiolaistytön, Nelli Toivoniemen, ruumis. Vanhemman konstaapelin Juhani Vuontisjärven kalastuskausi jää auttamatta kesken.

Kristiina Kuha, joka on tuttu jo Veripailakoista, on tullut Äkäslompoloon etsimään lapsensa isää. Hän on ottanut mukaansa ystävänsä, toimittaja Eerika Kunnaksen, joka ei voi olla reagoimatta ympärillä näkyvään rikostutkintaan. Hän jättää Kristiinan selviämään yksin lapsen isän etsinnästä, sekä myös siitä, että Krisse on kuullut mystisiä ääniä järveltä Nellin surmayönä...

Täytyy tunnustaa, että odotin tältä kirjalta ehkä rikollisen paljon. Minua nimittäin viehätti suuresti Veripailakoiden sujuva kerronta, ja Lapin murre. Nämä eivät toki tässäkään teoksessa ole mihinkään hävinneet, vaan Ollikainen on edelleen sujuva kertoja, joka käyttää aidontuntuisesti hyväkseen Lapin murretta.

Silti. Silti en syttynyt tähän kirjaan niin täysin. En sillä tavalla, että olisin lukenut tämän yhdeltä istumalta, kykenemättä tekemään mitään muuta. Johtuisiko se siitä, että kaksi viimeisintä lukukokemustani on olleet valtavan hyviä kirjoja, ja niiden jälkeen on vaikeampi suhtautua kirjaan, joka ei yllä aivan samalle tasolle? Voi hyvinkin olla.

Ja täytyy nyt tunnustaa: en edes täysin pysynyt perässä tässä mystisessä, Lapin legendoista kertovassa osuudessa. Jännityspuoli oli taaskin Ollikaisella hyvin hallussa, mutta kun kirjaa lukee pienemmissä pätkissä, ei tälläkertaa olisi jaksanut syventyä saamelaisuuteen, ja saamelaisten legendoihin. Joka varmasti jollekin toiselle lukijalle on se kaikkein paras puoli tässä kirjassa.

Vesiraukka on silti keskinkertaista parempi dekkari, jonka lukee nopeasti. Vaikken minä tähän täysin syttynytkään, niin uskallan suositella tätä silti.