tiistai 27. toukokuuta 2014

Voi, voinko sanoa etä inhosin kirjaa?

Vielä joskus kerromme kaiken
Daniela Krien
Suomentanut Ilona Nykyri
200 s. 
2014
Gummerus






Arvostelukappale




Kiinnostuin tästä kirjasta kun näin sen Gummeruksen katalogissa, ja siksi pyysin sen arvostelukappaleeksi. Kirja oli mukavan ohut, joten paksun Adler-Olsenin jälkeen se tuntui sopivalta luettavalta.

Vielä joskus kerromme kaiken kertoo kesästä 1990, ajasta kun DDR lakkaa olemasta. 17-vuotta kirjan aikana täyttävä Maria viettää kesäänsä poikaystävänsä vanhempien maatilalla Etelä-Saksassa. Naapuritilalla asuu kuitenkin kohtalokas Henner yksin hevostensa ja koiriensa kanssa, ja sinne Maria ajan myötä eksyy. Syntyy rakkaustarina - vai onko kaikki pelkkää himoa?

Minun täytyy tunnustaa - minä en saanut tästä mitään irti. Kirja oli pelkkä läpiluenta, joka olisi ehkä jäänyt kesken ellei kirja olisi ollut arvostelukappale.

Aihehan oli sellainen jolla olisi voinut revitellä paljonkin. Olisi voinut astua tuleen ja antaa mennä - mutta. Kirja jäi jotenkin keskitiehen, teksti jaaritteli ja pikkutarkkaa kerrontaa oli minun makuuni aivan liikaa.

Hahmotkaan eivät olleet minusta mielenkiintoisia, en saanut oikein Mariastakaan irti niin paljoa kuin olisin ehkä halunnut. Vaikka tottakai hänestä kerrotaan paljon.

Tätä kirjaa on rakastettu paljon blogeissa - ja se saakin minut miettimään. Enkö ole tarpeeksi älykäs ymmärtämään tämän kirjan hienoutta? Vai missä on vika? Tuudittaudun nyt siihen uskoon, että makuja on niin monta kuin on lukijoitakin, eikä kaikkien tarvitse pitää kaikesta.

Ei mulla muuta.

★★½

18 kommenttia:

  1. Voinko sanoa, että minusta tämä oli tosi hieno? :)

    VastaaPoista
  2. En ole lukenut kirjasta kuin yhden toisen arvion (Erjan kirjoittaman), koska sen perusteella innostuin niin paljon, että kirja oli kannettava kotiin kirjastosta. Sitten olen vältellyt arvioita, mutta tätä en malttanut olla lukematta. Saapa nähdä, miten minä suhtaudun kirjaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän on moni rakastunut. Mielenkiinnolla odotan miten sinun käy. :)

      Poista
  3. Parempi sanoa, kun ei pidä. Se on rehellisempää kuin kehua jokainen kirja. Minulla kävi noin kahden kirjan kanssa. Monet pitävät Kalin laulua ja Linnaneidon lokikirjaa hyvinä, laadukkaina jne. Minä meinasin tukehtua toisessa kaikkiin Intian nurjiin puoliin ja aistin sen lemun ja kuumuuden. Toisessa mietin, onko pakko lukea näin inhoa, en ymmärtänyt sitä ollenkaan ja luen paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, olen samaa mieltä. Parempi sanoa rehellisesti kuin kierrellä ja kaarella, vain sen takia että moni muu on kirjasta pitänyt. On hyvä että sinäkin uskallat sanoa mielipiteesi suoraan! :)

      Poista
  4. Minusta on vain hienoa että kirjoista julkaistaan myös ne ei niin positiiviset kirjaesittelyt. Saa paljon realistisemman kuvan. Jotkut kirjat tuppaavat jakamaan mielipiteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, Pihi nainen. Kaikista kirjoista varmasti löytyy joltakin myös se negatiivinen mielipide, ja on hyvä että se kehdataan tuoda julki.

      Poista
  5. Totta kai voi - onneksi kirjamakuja on monenlaisia. Toiset tykkää ja toiset ei. Itse asiassa, minä kiinnostun yleensä eniten juuri niistä kirjoista, jotka saavat ristiriitaisia arvioita...

    VastaaPoista
  6. Olen samaa mieltä siinä, että kirjamakuja on yhtä paljon kun on lukijoitakin. Kirja kosketti minua suurella intohimolla, salatulla rakkaudella ja ajankuvauksella. Pikkutarkkuus häiritsi alkuun myös minua, mutta sitten totuin siihen. Hämähäkkikin oli kuvattu todella tarkasti verkossaan. Tässä oli sitä tunteiden paloa jota oli myös Sjonin Poika nimeltä Kuukivi-kirjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin lukemassa arviosi (anteeksi Mai etten kommentoinut), ja huomasin että olit pitänyt paljon. Tuosta Poika nimeltä kuukivi minä pidin suuresti, se oli ihana. <3

      Poista
  7. Tottakai pitää kertoa oma näkemyksensä vaikka ja etenkin jos se eroaa muiden näkemyksestä. Ei kai sellaista kirjaa ole olemassakaan, josta aivan jokainen lukija nauttisi? Kun julkaisin Taivaslaulun bloggaukseni facessa omalla seinälläni, siihen tuli heti kommentti että ystäväni oli lukenut kirjan filosofian kurssia varten eikä ollut pitänyt siitä.

    VastaaPoista
  8. Niin, itselläni tämä on juuri luettavana, olen lukenut noin 50-60 sivua ja toistaiseksi pidän tooooodella paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taivaslaulu on sellainen, josta joko pitää paljon, tai josta ei pidä. Voisin ajatella, ettei se jätä "ihan kiva" tunteita. Minä olen sillä rakastumis puolella. :)

      Ja ihanaa Jane kuulla että pidät tästä, niin se vaan on että eri kirjat kolahtavat eri ihmisille. :)

      Poista
  9. Taivaslaulu jätti minut kylmille ihan alusta lähtien. Onneksi se oli kirjastonkirja. Tuntui, että kirja oli kolahtanut kaikille muille.

    VastaaPoista
  10. Voit sanoa ja minusta jopa pitää sanoa :) Ei se, että sinä et pidä kirjasta vähennä sen arvoa jonkun muun silmissä eikä se tee sinusta vähemmän älykästä <3 On minullakin jäänyt laimeaksi lukukokemukseksi kirja, joka on saanut muilta suitsutusta, kuten nyt esimerkiksi Julian Barnesin Kuin jokin päättyisi (jota muuten kuvittelin rakastavani kannen, nimen ja kuvauksen perusteella). Joskus ei vain tykkää :)

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!