Hyvästelen haikein mielin Faunoidit... vai hyvästelenkö sittenkään?

Harakanloukku
Annukka Salama
446 s. 
2014
WSOY









Arvostelukappale


Kylläpä minä olinkin odottanut Annukka Salaman Faunoideista kertovan trilogian päätösosaa, Harakanloukkua. Tämä oli ehdottomasti loppukesän odotetuimpia kirjoja, sillä viihdyin todella hyvin kahden ensimmäisen kirjan parissa. Vielä kun Piraijakuiskaaja jätti tarinan kesken tavalla, jolla lukija varmasti jäi kieli pitkällä odottamaan jatkoa. Ainakin tämä lukija!

Vaikka Unnan ja Rufuksen tarina on saanut pääroolin kahdessa ensimmäisessä kirjassa, nyt asiat ovat hieman toisella kantilla. Nimittäin kirjan alussa katoaa Vikke, tuo itsepäinen hevonen, joutuu metsästäjien kynsiin ja tottakai koko jengi lähtee etsimään ystäväänsä. Kirjan kertojana kuitenkin suurimman osan aikaa toimii Joone, tuo ihastuttava harakka, joka on kaiken kilisevän perään, ja soittaa kitaraa kuin virtuoosi. Tämä tietenkin riemastutti minua suuresti, koska Joone on ollut koko trilogian ajan lempihahmoni.

Linnea Kujerruksia blogista on ehtinyt Harakanloukusta jo kirjoittamaan, ja täytyy nyt myöntää että olen Linnean kanssa vähän samoilla linjoilla: Harakanloukussa peuhattiin paljon vällyjen välissä, tuntui että hieman liikaakin. Sitä arvostan, että seksikohtaukset olivat hyvällä maulla kirjoitettuja, eivätkä liian pornahtavia, mutta ehkä niitä olisi voinut aavistuksen verran karsia silti. Sillä jopa minulla, nuortenkirja fanilla, tuli sellainen olo että olenko-minä-liian-vanha. No, onneksi tuollaiset hetket kirjaa lukiessa olivat kuitenkin kohtalaisen harvassa, ja suurin osa kirjaa meni ihan vain nautiskellessa.

Niin, minua kovasti riemastutti se, että Joone oli päähenkilönä kirjassa. Johan tietenkin arvasinkin sen kirjan nimestä, mutta se, miten suuren osan Joone kirjasta sai, oli iloinen yllätys. Se toi jotenkin tarinaan aivan uuden ulottuvuuden.

Tietenkin mukana oli myös Unnan ja Rufuksen tarinaa, sehän on yksi sarjan kantavista voimista, ja sitä luki mielellään. Loppukin oli, liikuttava, piti tämänkin tädin hieman pyyhkiä silmäkulmia. Olen kuullut huhuja että Faunoidit sarjaan tulisi vielä jatkoa, jossa eivät Unna ja Rufus olisi enää pääosassa. Se olisi tottakai mukavaa, ja tulen aivan varmasti  lukemaan jatko-osatkin. Liika pitkitys Unnan ja Rufuksen tarinalle ei silti saa minulta peukutusta.

Tiivistys: Annukka Salaman kerronta on erittäin sujuvaa, ja sitä lukee ahmimalla. Eikä meinaa malttaa laskea kirjaa käsistään. Nautin, mutta olisin vielä enemmän nauttinut jos olisin lukenut näitä, sanotaanko vaikkapa 15-vuotiaana.

★★★★