Rakas, rakkaampi, Mielensäpahoittaja.

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja
Tuomas Kyrö 
248 s. 
2014
WSOY









Arvostelukappale


Kyllä minä niin meinasin mieleni pahoittaa kun ei alkanut postiluukusta kuulua Tuomas Kyrön uutta kirjaa. Niin olin tätä odottanut, ja kuulin villejä huhuja että bloggariystävät olivat tämän jo saaneet, ja lukeneetkin. Piti ihan laittaa kyselyviestiä kustantamolle, ettei minua ole unohdettu. Ei onneksi oltu unohdettu, vaan perjantaina postiluukku kolahti, ja sieltä tämä rakas, ihana, mahtava kirja saapui. Hetihän se piti lukea. Oli vaan sellaisia muuttujia matkassa, niin kuin sukujuhlat, ettei lukuaikaa ollut tarpeeksi. Mutta onneksi eilen sain vain lukea, ja nauttia.

Mielensäpahoittajastahan tämä siis kertoo. Tuosta kiukkuisesta, ihanasta vanhasta käppänästä, joka pahoittaa mielensä asiasta kuin asiasta. Nyt on vuorossa niinkin vakava asia kuin omien hautajaisten suunnittelu, joka ei olekaan ihan helppo asia. Mutta kukapa niitä hautajaisia suunnittelisi paremmin kuin haudattava itse! Puhe täytyy laatia, ja arkku tietysti rakentaa. Mutta miten käykään kun Mielensäpahoittaja asettuu lepäämään arkkuunsa? No, huonostihan siinä käy.

Mietin monta kertaa lukiessani, oliko edellisissä osissa näin paljon syvällisyyttä mukana. Muistaakseni ei ollut, nimittäin en ainakaan muista kyyneleitä vuodattaneeni edellisiä osia lukiessani. Nyt niitä tuli, runsaastikin.

Mistä tuntee täydellisen kirjan? Siitä että nauraa ja itkee lukiessa. Ja kyllä, minä nauroin ja itkin lukiessani tätä pientä suurta teosta. Sillä tämä on pieni suuri Teos, Teos isolla T:llä. Sivuja ei ole kuin tuo kaksi ja puoli sataa, mutta sisältöä senkin edestä. Tästä kirjasta lukija ei yksinkertaisesti voi olla pitämättä.

Voiko Mielensäpahoittajaan tutustumisen aloittaa Ilosista ajoista? Voi, kyllä voi. Hyvin pääsee kyytiin mukaan tästä kolmannesta osastakin. Kyrö valottaa mukavasti tuon kiukkuisen vanhan herran historiaa, sitä, miltä on tuntunut silloin kun lapset ovat syntyneet, ja silloin kun on menty naimisiin. Tässä Teoksessa on siis kaikki.

Minä voisin hehkuttaa tätä vaikka kuinka pitkään, uskokaa tai älkää. Mutta sanonpa vain tämän: lukekaa tämä! Ostakaa, lainatkaa, mutta älkää varastako. On iloa, on vähän surua ja on kuopaistu myös pintaa syvemmältä. Kyllä Kyrö osaa, ei hän turhaan ole yksi lempikirjailijoitani.

♥♥♥♥♥