tiistai 23. joulukuuta 2014

Lukutoukan joulutoivotus!

Tänä aamuna heräsin seitsemältä. Heräsin ihanaan tunteeseen, nimittäin siihen, että tänään tulen vanhempieni luokse viettämään joulua, ja tänään alkavat kaikki joulutohinat.

Katsoin lastenohjelmia ja kirjoitin Facebookiin viestin "Hei kaverit, huomenna on joulu!!!" Nimittäin, lukijaiseni, huomenna se on! Päivä, jota lukutoukka odottaa. Odotan kyllä kaikkia pyhiä, rauhoittumista, herkuttelua, lahjoja ja tietenkin yhdessä oloa. Yhdessä olo alkaa meillä jo tänään, kun kaikki jouluvieraat ovat jo tänään yhdessä, illalla saunomme ja juomme glögiä.




Joulukuusemme on ollut jo monta vuotta ollut muovinen, ja pari vuotta sitten vanhempani ostivat tuon kauniin valkoisen kuusen. Tänä vuonna se kantaa oksillaan ainoastaan punaisia koristeita, ja onkin harvinaisen kaunis.

Minut ajettiin melkeinpä heti pakkaamaan, tosin onneksi vain lahjoja. Paketteja tulikin paljon, eikä liene kenellekään yllätys että suurin osa paketeista on kirjan muotoisia. Mutta myös muita joukosta löytyy.

Näiden kuvien myötä Lukutoukka toivottaa kaikille lukijoilleen ja blogiinsa eksyville ihanaa, kaunista, lämminhenkistä ja herkkujen täyteistä joulua! Nautitaan, sillä tämä on vain kerran vuodessa.

Palaan kuvioihin vielä ennen uutta vuotta, mutta jos sinä et palaa ennen vuodenvaihdetta blogiini, niin toivotan myös mahtavaa uuttavuotta. Olkoon vuosi 2015 hyviä lukuelämyksiä täynnä!

11 kommenttia:

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!