tiistai 7. tammikuuta 2014

Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo

Punaisten kyynelten talo
Terhi Rannela
257 s. 
2013
Karisto









Tämä oli kirja, jonka noteerasin ensimmäiseksi ihanan Annikan avulla. Lainasin sen kirjastosta, ja sinne se hukkui, monien muiden kirjaston lainojen joukkoon. Unohdin melkein kokonaan. Nyt kun kirjasto peräänkuulutti, että joku muukin sen tahtoisi lukea, kokosin sen maraton kasaani. Onneksi en maratonilla kuitenkaan lukenut, vaan vasta sen jälkeen.

Kirjassa eletään vuotta nolla. 1970-luku. Järkyttävä vuosikymmen, tuolla jossakin. Kambodzassa. Vankilassa elää perheen äiti, Chevy Chan, jonka sylissä on lähes kuollut poikavauva. He ovat olleet miehensä kanssa rakentamassa valtiota, jossa olisi hyvä elää, ja nyt he ovat tässä. Miten tämä on mahdollista?

Ensimmäisen osan kerronnasta saa myös osansa tytär Vanna, joka päätyy töihin riisipelloille. Hän odottaa näkevänsä vanhempansa. Odottaa. Ja odottaa.

Voi että miten rankan kirjan Terhi Rannela onkaan kirjoittanut. Rannelan nimi on minulle hyvinkin tuttu, olen lukenut kaikki hänen kirjoittamansa nuortenkirjat, ja pitänyt niistä kovasti. Nyt Rannela ottaa uuden aluevaltauksen Punaisten kyynelten talolla, sukeltamalla syvälle historiaan, ja tuomalla sen lukijan silmien eteen, repivänä, raastavana, kyyneleet silmiin tuovana.

Tuntui häpeälliseltä että jouduin kiirehtimään kirjan loppuosan kanssa. Mutta ei, kirjastoauto ei odota, ja kirja täytyi palauttaa tänään. Se oli valitettava totuus. Ja onneksi, onneksi kirjaa ei tarvinnut kuitenkaan jättää kesken. Se vasta olisikin ollut häpeä.

Olin kyyneleet silmissä pariinkiin otteeseen. Olen ihanan Elegian kanssa samaa mieltä siinä, että Rannelan historian kuvaus on niin aitoa, että voisin helposti kuvitella käyneeni Kambodzassa.

Tämä jätti jäljet. Syvälle.

★★★★

Ai niin. Kävin kirjastoautolla. Sain Amy MacDonaldin Linnuntietä kirjan. Olen onnenmyyrä!

8 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä rankka lukukokemus. Kirjan tarina on koskettava ja itkettävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, vaati hieman sulattelua... Mutta oli se kyllä hyväkin.

      Poista
  2. Tämä on notkunut lukulistalla jo jonkin aikaa ja kerran olen sen jo lainannutkin mutta en ole vielä uskaltanut kirjaa lukea, toivottavasti pian :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti luet tämän tosiaan pian, mielenkiintoista nähdä millaisia mielipiteitä tämä muissa herättää. :)

      Poista
  3. Oli niin vaikuttava kirja, että tilasin lisää kirjoja samasta aiheesta. Tai en tiedä onko aihe sama, mutta ainakin maa. :)

    VastaaPoista
  4. Minäkin lainasin tämän kirjastosta viime viikolla. Toivon ehtiväni kirjan pariin pian, odotan koskettavaa (melkein jopa satuttavaa) lukukokemusta. Palaan lukemaan arviosi sitten kun olen itsekin ehtinyt tämän lukea... :)

    VastaaPoista
  5. Tämä täytyy kyllä ehdottomasti laittaa varaukseen, vaikuttaa lupaavalta.

    Ja kun nyt kerrankin kommentoin, niin samalla kiitän sinua Krista blogista, olen seurannut jo pidempään ja saanut hyviä lukuvinkkejä!

    VastaaPoista
  6. Krista, tiedätkö: Tätä kirjaa en olisi pystynyt lukemaan. Jakarandapuun lapset on takuulla ihan eri.

    Elämäni rankin kirja on by the way Nadeem Aslamin Elävältä haudatut, joka tosin oli ilmestymisvuonnaan lukuvuoteni paras kirja. Miksi se oli rankkuudestaan huolimatta paras, sevliää vain lukemalla se.

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!