Hanna-Riikka Kuisma: Sydänvarjo

Sydänvarjo
Hanna-Riikka Kuisma
248 s. 
2011
Like










Käydessäni kirjaston sivuilla huomasin, että useammassa kirjassa laina-ajat ovat loppumassa. Jotkut kirjoista olivat sellaisia, jotka olisi melkein pakko lukea, ja yksi niistä oli Hanna-Riikka Kuisman Sydänvarjo, jonka kirjastopinoistani nappasin luettavakseni.

Sydänvarjo kietoutuu muutaman päähenkilön ympärille: on työtön Kerttu, joka varjostaa täydellistä perheenäiti Susannaa kuntosalilla, kadulla, kahviloissa ja Susannan pihalla. On Susannan entinen miesystävä Anton, joka herää henkiin nähdessään sattumalta Susannan, ja hänellekin muodostuu pakkomielle Susannasta. On myös Susannan aviomies Marko, joka ei ole ihan se miltä ulospäin saattaisi näyttää.

Huomasin äkkiä, kun asiaa mietin, että olen tainnut lukea koko Kuisman tuotannon läpi, lukuunottamatta yhtä novellikokoelmaa. Novellikammoinen kun olen, siihen en ehkä ihan lähiaikoina aiokaan koskea. Mutta tulevat romaanit kyllä aion lukea, sillä olen kovasti mieltynyt Kuisman tapaan kirjoittaa. Kaikilla kirjoilla on yhteistä se, että ne ovat enemmän tai vähemmän ahdistavista aiheista kirjoitetut, enkä ilman lievää ahdistuksen tunnetta tästäkään kirjasta selvinnyt.

Enkä ole tuntenut näin väkeviä tunteita kirjan henkilöitä kohtaan ihan hetkeen! En ainakaan negatiivisia. Nimittäin tämä Susanna, Susanna, Susanna. Voi voi voi. Että minä vihasin häntä! Hän oli suvaitsematon ja tekopyhä, ja hänen mielipiteensä homoista, lesboista, transseksuaaleista, mielenterveysongelmaisista ja pakolaisista olivat kertakaikkiaan hirvittäviä. Toivon todella etten koskaan, siis koskaan, törmää Susannan kaltaiseen henkilöön. Nimittäin jos kuulisin oikeasti tuollaisia mielipiteitä, raivostuisin kertakaikkiaan. Kirjan sivuilta luettuinakin ne saivat minut vihaiseksi.

Kerttu taas herätti minussa sympatiaa. Vaikka hänellä olikin kummallinen pakkomielle Susannasta, hänessä oli silti paljon sellaista mistä pidin. Hän siis tasapainotti tätä kirjaa, ja koska vuorotellen kertojina toimivat jokainen päähenkilöistä, en ollut koko ajan vihoissani.

Mutta on hienoa, että kirjailija onnistuu herättämään näin voimakkaita tunteita, vaikka ne eivät olisikaan positiivisia. Se kertoo paljon. Älkääkä käsittäkö väärin, en pitänyt kirjaa huonona, vaikka Susannaa inhosinkin. Kerronta oli hyvää, ja tarina oli vahvasti kerrottu. Sitä nimittäin Kuisma on, vahva kirjoittaja. Siitä hänessä pidän.

Kirjan hahmot ovat aika stereotyyppisiä, vaikka Susannan hahmo onkin ehkä hieman yliammuttu. Mutta uskon Kuisman kuitenkin tehneen tämän aivan tarkoituksen omaisesti, esimerkiksi Antonin suulla kertoessaan hän on käyttänyt oivan tuntuista mustaakin mustempaa huumoria, joka istuu niin kirjailijalle kuin Antonillekin hyvin.

Kirjasta on kirjoittanut Zephyr, Kuutar sekä Susa.

★★★