Jussi Valtonen
559 s.
2014
Tammi
En läheskään aina ole ollut kovinkaan kiinnostunut kirjasta, joka on voittanut Finlandia palkinnon. Viime vuoden Finlandia palkitun, Riikka Pelon, luin pakolla loppuun, koska jotenkin ajattelin että kirjasta täytyy löytyä jotain mahtavaa. Minä en löytänyt. Mutta Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät kiinnosti minua niin paljon, että ostin sen joululahjaksi saamillani rahoilla itselleni, kirjaston jonot olivat arvatenkin pitkät. Aloitin sen todella pian ostamisen jälkeen, koska kirja kiinnosti minua todella paljon, monistakin syistä.
Neurotieteiden professori Joe Chayesfski asuu Amerikassa, mutta hänellä on side Suomeen. Suomessa asuu hänen entinen vaimonsa, sekä poika, jonka hän on tavannut pojan ollessa yksi vuotias. Nyt, kun hänen puhelimensa eräänä päivänä soi, hänen mieleensä palautuvat muistot kaukaisesta Suomesta kahdenkymmenen vuoden takaa. Hän oli naimisissa Alinan kanssa vain lyhyen aikaa, liitto päättyi Joen saadessa viran kotimaastaan. Poikaansa, Samueliin, välit ovat katkenneet, Joe ei ole pitänyt häneen juuri mitään yhteyttä kahdenkymmenen vuoden aikana. Joe yllättyy kun kuulee Samuelin matkustaneen Yhdysvaltoihin.
Kun yliopistolle murtadutaan ja Joen työtuone tuhotaan, Joe kuitenkin unohtaa puhelun. Vaikka laitoksen koe-eläimet iskulta säästyvätkin, ei Joen perhettä silti unohdeta. Kun Joe saa tietää uusia asioita, hänen elämänsä järkkyy pahemman kerran...
Minun maailmani järkkyi tämän kirjan myötä. He eivät tiedä mitä tekevät on eräänlainen dystopia nykyajasta, koska siinä ei matkata kovinkaan kauas tulevaisuuteen, mutta silti teknologia on kehittynyt pelottavalla tavalla. Teknologia näytteleekin merkittävää osaa tässä huimaavassa teoksessa, ja tämä lukija jäi ainakin miettimään "Näinkö tässä tulee käymään". Huimaavan lähitulevaisuuden kuvan on onnistunut Valtonen luomaan!
Muutenkin kirja on huimaava - siitä löytyy dystooppisen ajankuvan lisäksi jännitystä. Jännitystä, miten lopussa tuleekaan käymään. Minä en valitettavasti joutunut täysin jännityksessä elämään, koska eräs kanssaihminen paljasti eräässä Facebookin lukuryhmässä miten lopussa käy. Pööh ja blääh, tuollainen on todella tylsää. En tajunnut olla lukematta päivitystä, ja se jäi mieleni perälle kytemään. Että jotain lopusta tiesinkin, mutta ei se lukukokemustani onneksi täysin kuitenkaan pilannut.
Siinä missä Finlandia voittaja ei viime vuonna oikein kolahtanut (onneksi tunnen monia joiden makuun se osui täysillä <3 ) niin Jussi Valtosen kirja osui kohdallani kultasuoneen. Siinä on monta seikkaa joita odotan täydelliseltä kirjalta, enkä vähentäisi lähes kuudestasadasta sivusta yhtään. Ei ollut jaarittelua, ei ollut mitään liikaa. Perfect.
Kertoja vaihtui aina välillä, ja niinhän se aina on että jostakin pitää enemmän kuin toisesta. Minä pidin eniten Joesta kertovista osuuksista, koska siinä oli eniten jännitystä sekä teknologiaa. Se jotenkin kolahti minuun eniten, ja onneksi sitä sisältyikin kirjaan ehdottomasti eniten. Minun voittoni.
Jos haluat helppoa kirjallisuutta, älä tartu Valtoseen. Jos haluat nopeastiluettavan romaanin, älä tartu tähän. Mutta jos sinulla on aikaa lukea todella mahtavaa kirjaa, joka herättää ajatuksia, lue tämä. Älä jätä väliin.
Luen, muru, luen! Kiitos innostavasta postauksesta <3
VastaaPoistaSeuraava Valtosen kirja on jo varattuna, tämä oli niin nappi suoritus, että haluan lukea lisää.
VastaaPoistaMinäkin olen sitä mieltä, että tässä ei ollut mitään liikaa. Jotkut ovat olleet sitä mieltä, että teemoja oli liikaa. Olihan niitä paljon, mutta mielestäni kaikki olivat todella kiinnostavia ja sopivat hyvin osaksi tätä kirjaa. Hieno kirja! Minulle viime vuoden paras kotimainen tähän mennessä.
VastaaPoista