Tärkeä kirja koulukiusaamisesta.

Arvet 
Henry Aho
302 s. 
2015
Reuna kustannus









Arvostelukappale


Taas tuntuu, että kevään mittaan saatan sanoa useistakin kirjoista "tässä on kirja jota olen odottanut hurjasti", mutta se on vain totta. Tänä keväänä ilmestyy paljon hienoja kirjoja. Henry Ahon Arvet on yksi niistä.

Kun kirjan saa käsiinsä, kiinnittää huomiota ensimmäiseksi takakannessa olevaan kirjeeseen. Se on itsemurhakirje nuorelta. Mutta kuka on tämä nuori?

Onko se Laila, joka on muuttanut Vaasasta Teuvalle, ja joutuu eksoottisen ulkonäkönsä vuoksi koulukiusatuksi. Vai onko se älykäs, mutta hieman naiivi Milla, jota lievän ylipainonsa takia pilkataan suklaapossuksi? Vai onko se sittenkin Jarkko, joka on päättänyt selvitä yhdeksännen luokan vaikka päällään seisten, vaikka koulukiusaus onkin hermoja repivää? Henry Aho antaa kirjassaan äänen myös Tomille, kiusaajalle, joka tulee vaikeista oloista.

Tutustuin Henry Ahoon kirjailijana hänen lastenkirjansa Salaperäisten minivampyyrien joulun kautta, jonka sain kirjailijalta itseltään Kirjamessuilla. Pidin kirjasta kovasti, ja kirjailija alkoi kiinnostaa minua entistä enemmän, kun huomasin että hei, hänhän kirjoittaakin monenlaisia teoksia. Olen lukenut myös hänen ja toisen kirjailijan kauhunovellikokoelman, johon myöskin tykästyin. Arpiin olisin tarttunut kyllä, vaikken olisi kirjailijasta tiennytkään, sillä aihe on tärkeä minulle, ja monelle muullekin. Nuorelle ja vanhemmalle.

Olen avautunut ennenkin blogissani, joten miksen nytkin. Minulla on koulukiusaus tausta. Ala-asteen viidennelle luokalle saakka kaikki meni hyvin, ja olin onnellinen. Sitten porukkamme hajosi, ja minä olin se, joka kärsi siitä. En joutunut ala- enkä yläasteen aikana ikinä fyysisen kiusaamisen kohteeksi, mutta henkisen sitäkin enemmän. Minua haukuttiin ja syrjittiin, ja varsinkin ala-asteella koulunkäynti oli todella vaikeaa, vaihdoin kuudennella luokalla kouluakin. Ylä-asteella olin vahvempi, koska minulla oli paras ystävä, vaikkakin kaukana, joten kestin huudot paremmin. Mutta tottakai se satuttaa silti. Kun menin ammattikouluun, en tuntenut sieltä ketään, joten kaikki muuttui. Onneksi. Siellä ei kiusattu, ketään.

Mutta takaisin kirjaan; Henry Aho on taitava kirjailija. Olen nyt lukenut häneltä kolme täysin erilaista kirjaa, ja olen pitänyt kaikista. Hän on onnistunut niin lastenkirjassa, kauhussa, kuin vaikeassa nuortenromaanissakin. Onnittelut kirjailijalle siitä!

Erityisesti kuitenkin pidin tästä Arvet kirjasta. Koska tämä on tärkeä aihe, on tärkeää että tästä kirjoitetaan hyvin. Ja Aho on todella päässyt nuoren kiusatun (ja kiusaajan) pään sisälle. Aho on käyttänyt kirjassaan Teuvan lukion oppilaiden nimettöminä kirjoitettuja palautteita koulukiusaamisesta, joten dokumentaarista taustaakin kirjalla on, vaikka se muuten onkin täysin fiktiivinen teos.

En väitä, että Arvet olisi helppoa luettavaa. Siinä käsitellään montaa vaikeaa aihetta - syömishäiriötä, viiltelyä, jatkuvaa pelkoa, alkoholismia - ja tietenkin kiusaamista. Kun omaa itse vaikean taustan, ei kirjan lukeminenkaan ole helppoa. Täytyy tunnustaa, että kirjan lopussa itkin. Paljon. Mutta ei, se ei ole paha asia. Se on merkki siitä, että kirjailija on päässyt syvälle. Ja Henry Aho pääsi.

Toivon, että etenkin nuoret lukisivat tätä kirjaa. Etenkin sellaiset nuoret, jotka kamppailevat kiusaamisen kourissa. Jospa tämä auttaisi, antaisi toivetta siitä, että asiat voivat vielä muuttua paremmiksi. Että jossain näkyy toivoa. Sillä vaikka takakansi ei toiveita anna, niin sitä on silti. Uskokaa!

Lukekaa tämä. Lukekaa. Nuoret ja aikuiset. Tämä on hieno.

P.S. Reuna Kustantamon sivuilla erheellisesti sanotaan, että kirja tulee myyntiin vasta maaliskuussa. Sitä saa jo nyt!