Minna Mikkosen esikoisromaani lumoaa kerronnallaan.

Kivenkerääjät
Minna Mikkonen
267 s. 
2015
Minerva









Arvostelukappale


Kivenkerääjät herätti kiinnostukseni Minervan katalogissa, jo kun sitä ensimmäistä kertaa katselin. Pyysin kirjaa arvostelukappaleeksi, ja täytyy sanoa ettei teos nyt turhaan korista hyllyäni. Kiitos kustantajalle kirjasta. <3

Veini on vain kuusivuotias, mutta silti suurten kysymysten äärellä. Hänen teini-ikäinen isosiskonsa Meri on kadonnut, eikä kukaan tiedä minne. Perhe on syystäkin surullinen, äiti pelkää toisinaan mennä uloskin, ja isä sulkeutuu autotalliin veistämään kuksia. Veini tekee omia tutkimuksiaan; hän on päättänyt löytää Merin. Kukaan ei vain oikein lähde hänen mukaansa tutkimuksiin, mummo ja ukkikin asuvat kaukana. Veini piirtää perhettä kasaan, ja haluaa sillä tavalla muistaa Merin. Mutta mitä Merille oikein on tapahtunut?

Kun avaa esikoisromaanin, ei ikinä voi tietää mitä saa eteensä. Jos suoraan sanon, olen lukenut esikoisromaaneja, jotka ovat olleet aika täyttä kuraa. Mutta kuraa en saanut silmilleni kun avasin Minna Mikkosen kirjan. Vei muutaman kymmentä sivua ennen kuin pääsin täysin kiinni tarinaan, mutta siihenkin asti luki mielellään, sillä Mikkosen kieli on todella kaunista ja lumoavaa. Ja kun tarinaan oikein kunnolla pääsi käsiksi, lukuelämys oli taattu.

Minna Mikkonen on sanataiteen sekatyöläinen: kirjoittaja, kirjoittamisen ohjaaja sekä kirjallisuuden opiskelija. Ja se näkyy hänen sanankäytössään! Kirjallisuutta on ilmiselvästi opiskeltu niin paljon, että hänestä on kyllä ohjaamaankin toisia kirjoittajia. Mielelläni menisin hänen opettajakseen, niin taitavasti hänellä on sana hallussaan.

Vaikka Kivenkerääjät ei olekaan pitkä romaani, vain vajaat kolmesataa sivua, on siihen saatu syvällinen ja koskettava tarina. Sen maailmaan vajoaa, ja siitä nauttii; niin kielestä kuin tarinastakin. Eikä sitä malta laskea käsistään.

Jos pidät romaanista joka koskettaa, suosittelen tarttumaan Kivenkerääjiin. Ja jos haluat löytää uuden, taitavan kirjalijan!