Katja Kettu
325 s.
2015
WSOY
Arvostelukappale
Katja Kettu on tuttu nimenä jo tietenkin Kätilön ajoilta, vaikken ole vieläkään tätä paljon puhuttua kirjaa lukenut. Kirjailijan nimi sai kasvot pari vuotta sitten Joensuun kirjallisuustapahtumassa, jossaa ihana Kettu oli puhumassa. Jo silloin hänen nimensä jäi kaivelemaan mieltäni, ja toki uusi kirja kiinnosti.
Ollaan 1930-luvun Lapissa. Taas Lapissa, kuten Kätilössäkin. Valkokenraalin tytär Irga hiihtää epätoivoisesti takaa-ajaajiaan pakoon Neuvostoliittoon, jossa rajan takana odottaa uusi elämä. Irgan tie vie Vorkutan leirille, kauas Volgan mutkaan. Mukanaan Irga kantaa salaisuutta - salaisuutta jota täytyy varjella tarkemmin kuin omaa henkeään.
Samaan aikaan ollaan Venäjällä, vuodessa 2014. Henrik makaa ruumishuoneella ja hänen tyttärensä Verna on saapunut liian myöhään etsimään isäänsä. Verna joutuu selvittämään menneisyyttään sellaisessa ympäristössä, jossa ihmiset on peloteltu hiljaisiksi.
Kätilö on ehkä jäänyt minulta lukematta siitä syystä, että suhtaudun kirjaan pelonsekaisella kunnioituksella: olen kuullut moneltakin ystävältäni, että kirja on vaikea. Toki haluan haastaa itseäni välillä myös vaikeilla kirjoilla, koska aina ei voi lukea viihdettä tai dekkareita, mutta vaikka Kätilö odottaa minua kirjahyllyssä, vielä sen aika ei ole tullut.
Mutta Yöperhoseen. Myös se oli haastava kirja. Se ei toden totta ollut pala kakkua, kaiken muun rinnalla tuosta vain huitaistava kirja. Minulla on lähes aina tapana lukea niin, että jotain ääntä on taustalla: radio, musiikkia, jopa tv. Pystyn keskittymään moneen yhtäaikaa, ja pystyn siis katsomaan esimerkiksi kotimaisia tv ohjelmia lukemisen ohella puolella silmällä. Mutta Yöperhosta lukiessa se ei toden totta onnistunut. Alussa koitin lukea kirjaa radiota kuunnellen, mutta huomasin, ettei tästä tule mitään. Jouduin palaamaan tuon tuostakin taakse päin, kun en ollut tajunnut kirjassa jotain asiaa. Jonkin aikaa tätä tehtyäni suljin radion, ja pikku hiljaa pääsin liukumaan kirjaan mukaan.
En tiedä mikä Yöperhosessa teki sen, että se vaati täyden keskittymisen. Onko se Ketun kaunis, joskin hieman monimutkainen tapa kirjoittaa? Joka tapaksessa, Ketun kieli on ihanaa, ja se oli yksi kantava voima Yöperhosessa. Mitä olen kuullut Ketun aiempia teoksia lukeneilta, kieli on läsnä myös muissa teoksissa: se on hienoa. Yöperhosen juonikaan ei ole mikään yksinkertainen, jo siksi että mennään kahdessa aikatasossa. Tottakai vaikuttaa myös se, että kirjassa on runsaasti historiaa ja mytologisia asioita, jotka eivät ihan noin vain aukea. Onneksi taustalla on myös rakkaustarina: se tuo keveyttä kirjaan.
Sitten, kun pääsin oikein kunnolla kiinni Ketun kieleen ja Yöperhosen juoneen, aloin pitää siitä. Se tosiaan vaatii täyden keskittymisen, mutta se myös antaa lukijalle jotain takaisin: se antaa nautinnon. Se antaa lukemisen nautinnon, jo siksi, että voi ihailla Ketun tapaa kirjoittaa.
Erikseen on kiitettävä Eemil Karilaa, jonka maalaus kirjan kannessa on. Se on lumoava, kerrassaan lumoava. Sitä jää oikeastaan katsomaan joka kerta kun kirjan ottaa käsiinsä.
Olisin halunnut lukea Yöperhosen yhtä kyytiä, antautua kirjalle parin päivän ajan, mutta valitettavasti muu elämä tunki väliin. Vaikka tänään oli ihana päivä kaupungilla, harmitti hieman etten valinnut kirjaa sellaiseen hetkeen, että olisin voinut antautua sille täysin.
Kätilö odottaa kirjahyllyssäni, ja sille aion varata sellaiset päivät, jolloin voin sen ahmia: ja nauttia!
Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Täytyypä lukea jossain vaiheessa tämä kirja.
VastaaPoistaJukka-Pekka, kyllä tämä kannattaa lukea, vaikka en varauksetta tähän rakastunutkaan.
PoistaTotta, Yöperhonen ei ole helppo kirja. Se ei ole helppo siksikään, että minun oli vaikea tunnistaa, pidänkö vai en. Sekä että. Ja olet niin oikeassa: Ketulla on oma kieli. Se on hienoa, täysin erottuva tyyli.
VastaaPoistaTuija, minäkään en ole ihan varma, pidinkö täysin varauksetta tästä. Siinä oli sekä hyvää, että sellaista, joka ei saanut minua ihan syttymään. Hmm. Jään miettimään.
PoistaMuistelen lukeneeni Kätilöä odottaessani esikoistani. Kirjan aihepiiri kiinnosti minua kovasti, ja Ketulla on oma kiehtova kielensä. Aivoni olivat kuitenkin raskausaikana sellaista hattaraa, että en millään pystynyt keskittymään kirjaan, ja se jäi kesken. Milloinkohan olisi oikea aika palata sen pariin!?
VastaaPoistaKia, niin kuin Yöperhonenkin, Kätilö varmasti vaatii oikean hetkensä. Toivottavasti kuitenkein löydät sopivan ajan sille! :)
PoistaMinä sain tämän juuri tänään luettua loppuun, pidin kyllä! En ole aiemmin lukenut Ketulta mitään. Hyvin kaunista, vahvaa ja kammottavaakin tekstiä, luin kirjaa todella intensiivisesti. Nyt täytyy vähän kasailla ajatuksia ennen kuin kirjoitan tästä enemmän blogiini.
VastaaPoistaJenni, luettiin tätä ihan samaan aikaan! Meillä oli vieläpä sama, kun minäkään en ollut Ketulta mitään lukenut. Kiinnostuneena jään odottamaan, mitä tästä kirjoitat. :)
PoistaMinäkään en ole Kettua lukenut aikaisemmin, mutta tämä kiinnostaisi. :) Kuten sanoit, jo kansikuva on äärimmäisen lumoava!
VastaaPoistaMinäkään en Kettuun ole tutustunut, mutta tämä voisi olla hyvä aloitus. Kätilön aihe ei kiinnostanut, mutta tämä vaikuttaa mielenkiintoisemmalta.
VastaaPoistaLuin juuri Yöperhosen ja pidin paljon.
VastaaPoistaTämä on mielestäni helppolukuisempi kirja kuin Kätilö (josta kyllä pidin myös kovasti) ja eri aikatasojen kertomuksiin pääsin nopeasti mukaan.
Kätilö avasi minulle Lapin sotaa, joka oli aiemmin jäänyt vieraaksi ajanjaksoksi.
Nyt avautuu Neuvostoliiton vankileirien aika.
Katja Ketun kerrontaa lukiessa vaikeiden aikojen elämä herää eloon ja ihmisten kokemukset tuntuvat todellisina. Voin tuntea mitä oli olla nainen vankileirillä.
Putinille on kirjoitettu salattu historia ja nykytoimintaa kuvitetaan niin rohkeasti, että Venäjällä Kettu voisi olla hengenvaarassa.
Kiinnostava, rohkea kirja!
Olen lukenut kaikki Katja Ketun kirjat. Kätilö on suosikkini. Ei kannata pelätä sen lukemista eikä kirjaan tarvitse aina rakastua.
VastaaPoistaOstin eilen Yöperhosen ja luen sitä ahmien. Todella vetävää tekstiä ja kiehtova tarina, johon ei heti pääse sisälle, mutta ei se haittaa lukemista.
Aloin oikein miettiä, että mihin kirjaan olen ollut rakastunut. Hm, no ainakin Anni Kytömäen Kultarintaan ja Kähkösen Graniittimieheen.
Tervehtien Unna
Pidin Yöperhosesta todella paljon. Itse asiassa se vei mukanaan niin, etten meinannut malttaa odottaa, milloin taas pääsen tarinan pariin. Meillä taisi siis olla aika samankaltaiset tunnelmat. :)
VastaaPoistaKätilö oli hurja lukukokemus, mutta taidokas ja tämä Yöperhonen on kuvauksellisuudessaan ihana, suosittelen.
VastaaPoista