Kari Hotakainen
199 s.
2015
Siltala
Ennakkokappale
Suljin juuri uuden Kari Hotakaisen kirjan kannet. En olisi voinut Henkireikää ajankohtaisempaan aikaan lukea, sillä kirjan ilmestymispäivä on tänään (vaikka se tosin näkyi olevan jo eilen Suomalaisessa kirjakaupassa). Uusi Hotakaisen teos on minulle aina merkkitapaus, sillä tämä mies kuuluu minulla ykköskirjailijoiden kastiin - hänen tyylinsä vain kolahtaa.
Henkireiässä ääneen pääsee rikoskomisario. Komisario, joka laulaa sekakuorossa yhdessä Parturikampaajan ja Suntion kanssa - Suntion joka rahapulassa eksyy riisumaan vainajien vaatteet, ja antamaan ne eteenpäin vaimonsa ommeltaviksi. Suntio uskoutuu tästä parturikampaajalle, joka aloittaa kiristämisen: joko Suntio jää työttömäksi, tai sitten he surmaavat Parturikampaajan invalidisoituneen miehen. Apua Suntio päätyy pyytämään kertojalta.
Henkireikä on hyvää Kari Hotakaista. Sellaista, jota lukee mielellään. Sanonpa ihan suoraan, että sen jälkeen, kun luin haastavan Yöperhosen, niin Hotakainen oli sitäkin suurempi nautinto. En toki väitä että Hotakainen olisi mikään hömppää, mutta sitä on helppo lukea. Teksti kulkee eteen päin vaivattomasti, eikä Hotakainen kikkaile suomen kielen kanssa. Se vain etenee. Kulkee eteen päin. Virtaamalla.
Ensimmäinen Hotakaiseni oli Juoksuhaudan tie, jota muistelen lämmöllä. Siitä on edetty Luonnon lakiin, Ihmisen osaan ja Kantajaan, eikä Kari ole onnistunut tuottamaan pettymystä yhdelläkään kirjalla. Eikä hän onnistu siinä nytkään, sillä Henkireikä on juuri sitä mitä odotin: parasta. Lukunautinto.
Vaikka Henkireiässä onkin rikollisia elementtejä, niin ennen kaikkea kirja paneutuu rikoksen suunnitteluun, ei tekoon. Teko saa pienen osuuden tarinassa ja juuri se kuuluu tähän kirjaan. Hotakainen on kirjoittanut kirjan rikoksen suunnittelusta, siitä, miten siihen tilanteeseen päädytään. Osaltaan hän on kirjoittanut kirjan kuorosta, näistä ihmisistä. Heidän keskinäisistä suhteistaan.
Erään kriitikon mukaan kirja ei yllä muiden Hotakaisen kirjojen tasolle, ja hän haluaakin tietää onko Henkireikä välityö kirjailijalle. Minun mielestäni se ei sitä ole, ja vaikka en ole lukenut läheskään kaikkia Hotakaisen kirjoittamia kirjoja, niin ihan samalla viivalla tässä mennään kuin muissakin kirjailijan teoksissa: Henkireikä siis tarjoaa täyttä laatua, nyrjähtänyttä huumoria ja tragikomiikkaa. Ja sujuvasti kulkevaa kieltä.
Kuulostaapa hyvältä! Minullekin kolahtaa Hotakaisin kirjoitustyyli, selkeää ja napakkaa.
VastaaPoistaMinusta tämä on aika heikkoa Hotakaista. Tulee vaikutelma, että kirjoitettuaan Martti Suosalon suositun monologinäytelmän, Hotakainen on nopeasti päättänyt hyödyntää sitä ja huitaissut kevyen välityön aiheesta. Lisäksi aihe on omituisen samanlainen kuin Katharina Hagenan Yö ei unohda (Vom Schlafen und Verschwinden). Molemmissa on kuoro ja suunnitellaan murhaa. Olen yllättänyt, että tämä on Finlandia-ehdokas.
VastaaPoistaTästä tulee mieleen Camusin kirjat, monologi nimeämättömälle kuulijalle. Tarina, joka pitää päästä kuultavaksi. Jännitys kertyy ja pysyy yllä. Mutta minulle kävi tässä kuten monessa dekkarissa, että jälkeenpäin en edes muista loppuratkaisua. Vai oliko sitä edes? Tärkeämpää olikin päästä kuoroon ja kuvattujen ihmisten pään sisälle.
VastaaPoista