Dekkariviikko: Håkan Nesser: Carmine streetin sokeat

Carmine streetin sokeat
Håkan Nesser
Suomentanut Aleksi Milonoff
292 s. 
2016
Tammi








Arvostelukappale kustantajalta


 Lienee jossain määrin omituista tällaiselle dekkarihullulle kuten minä, etten ole ennen Carmine streetin sokeita lukenut Håkan Nesseriä. Jos olen oikein käsittänyt, hän on iso nimi dekkarigenressä ja minun olisi ilman muuta pitänyt tähän kirjailijaan jo aiemmin tutustua. Luettuani tämän kirjan, tuo asia tuli entistä selvemmäksi. Miksi, miksi vasta nyt?

Carmine streetin sokeat kertoo kirjailija Erik Steinbeckistä ja hänen taiteilijavaimostaan Winniestä. He muuttavat New Yorkiin, lähinnä jättääkseen taakseen ikävät asiat: nimittäin heidän pieni tyttärensä Sarah on kidnapattu puolta vuotta aiemmin. New Yorkissa Erik yrittää aloittaa uutta elämää kirjoittamalla uutta kirjaa, mutta joutuu samalla tarkkailemaan Winnietä joka lähtee usein kummallisille retkille. Tämä herättää Erikin kummastuksen ennen kaikkea siksi, että Winnie väittää itsepintaisesti Sarahin olevan elossa. Asia toisensa jälkeen tulee pikkuhiljaa esille, ja Erik joutuu miettimään, oliko heidän muuttonsa sittenkään sattumaa?

Carmine streetin sokeiden takakannessa luvataan lukujuhlaa: ja sitä tämä kirja todella oli. En kutsuisikaan tätä kirjaa dekkariksi, vaan ennemmin rikosromaaniksi, sillä Håkan Nesser on luonut niin juonivetoisen ja kaunokirjallisen teoksen, että näen siinä myös perinteisempiä, romaanimaisia vaikutelmia. Toki rikosjuoni on kaiken taustalla, mutta aivan perinteinen dekkari ei Carmine streetin sokeat silti ole.

Tällä viikolla on juhlistettu ennen kaikkea kirjablogeissa dekkariviikkoa. Yleensä vaihdan genreä sitä myötä kuin kirjakin vaihtuu, ja uuvuinkin tällä viikolla dekkareihin neljän luetun kirjan jälkeen. Nyt siis luen jo aivan muuta, mutta täytyy sanoa: todella hienoja rikosgenren kirjoja on tullut tämän viikon aikana luettuja. Kaikki keskenään erilaisia, mutta omalla tavallaan todella hyviä. Ehkä paras on kuitenkin ollut Carmine streetin sokeat, sillä Håkan Nesser oli sellainen kirjailijatuttavuus, joka jotenkin veti jalat alta.

Håkan Nesserin tyyli kuljettaa tarinaa ja Aleksi Milonoffin kertakaikkiaan tyylikäs suomennos toimivat ihailtavan hyvin yhteen. Nesser ja kääntäjä ovat luoneet yhdessä sellaisen paketin jonka - tunnustettakoon - ahmin parilta istumalta. Liekö Nesserin juonenkuljetuksen vai Milonoffin ihailtavan suomennoksen syytä, että Carmine streetin sokeat oli ihailtavan helppo- ja sujuvalukuinen, jonka lukeminen oli tosiaan yhtä juhlaa - ja nautintoa. Tällaista lisää - lienee pakko tutustua Nesserin aiempiin kirjoihin!

Siinä mielessä Carmine streetin sokeat on perinteinen rikosromaani, että se huipentuu loppua kohti. Voin sanoa, että täytyy olla aika dekkarihirmu että pystyy aavistamaan lopun tapahtumat. Minä en ainakaan pystynyt, loppu tuli täysin puun takaa. Tästä annan aina tunnustusta dekkarikirjailijalle, sillä niin tutuksi dekkarigenre on käynyt, että usein pystyn aavistamaan lopun tapahtumat ja rytinät.

Vaikket olisikaan kaltaiseni dekkarihirmu, voin suositella Carmine streetin sokeita lämpimästi. Kuten jo aiemmin kirjoitin, on tässä kirjassa niin vahvat kaunokirjalliset ja romaanimaiset elkeet, että tämä käy niille romaaninystävillekin, jotka vain vähän kaipaavat elämäänsä jännitystä. Nesser nimittäin toi sitä ainakin minun elämääni varsin hienolla tavalla.

Puuh, paah. Sanat meinaavat loppua, olen vieläkin niin innoissani Nesseristä. Milloin saamme lisää tätä herkkua? Viisi tähteä, ei yhtään vähempää.