torstai 23. kesäkuuta 2016

Carol Shields: Pikkuseikkoja

Pikkuseikkoja
Carol Shields
Suomentanut Hanna Tarkka
235 s. 
2011
Otava








Saatu ystävältä 


Kuulkaas, lukutoukka toverit, huomenna on juhannusaatto! Jotenkin tämä kesäkuu on mennyt taas kerran vauhdilla, kuukauden alku meni hieman huonommissa tunnelmissa monestakin syystä. Nyt, parin viime viikon aikana elämä on paiskonut minulle niin hienoja asioita, että olen itsekin vähän pyörryksissä. Yksi noista hienoista asioista liittyy Lukutoukan kulttuuriblogiin, mutta siihen palaan myöhemmin.

Lukemisen kannalta kesä on alkanut todella hienoissa merkeissä. Tämän kuukauden projektinani on lukea Täällä Pohjantähden alla, jota luen muiden kirjojen välissä. Tavoitteeni oli saada kirja tämän kuun aikana luettua, mutta urakka saattaa venyä heinäkuun alkuun. Olen jo puolessa välissä ja tarkoitukseni on lukea tuota hienoa klassikkoa hieman enemmän nyt juhannuksena, mutta saapa nähdä. Sen voin sanoa, että olen kirjasta haltioissani!

Muitakin hienoja lukuhetkiä on kesäkuuhun mahtunut. Luettavat kirjat ovat minulla olleet hyvin pitkälti uutuuspainotteisia, niin kuin varmasti monella muullakin bloggaajalla. Nyt kesän aikana yritän kuitenkin lukea myös hieman vanhempia, lukematta jääneitä kirjoja, joista olen kuullut paljon kohinaa. Yksi tällaisista kirjailijoista on Carol Shields, jota tunnutaan blogipiireissä rakastavan kovasti. Ja nyt, kun luin Pikkuseikkoja, en ihmettele miksi häntä rakastetaan! Tämä kirjahan on varsinainen helmi.

Pikkuseikkoja kertoo Judith Gillistä ja hänen perheestään. Judith itse on arvostettu elämänkertojen kirjoittaja ja hänen aviomiehensä on kirjallisuudentutkija ja heillä on teini-ikäinen tytär ja poika. Judith yrittää kovasti kirjoittaa omaa, suurta romaaniaan, mutta kirjoituskurssilla on jotenkin käynyt niin, että hänen inspiraationsa on hiipunut. Judith yllättyy itsekin, kun hän yhtäkkiä löytää inspiraation uudelleen, ja tarina alkaa muodostua. Kirjoittamisen lisäksi hän joutuu yllättymään monessa muussakin asiassa, sillä yhtäkkiä tututkin ihmiset tuntuvat tekevän kummallisia, yllättäviä asioita, ja Judith joutuu miettimään kehen voi luottaa.

Haltioissani olin myös Pikkuseikoista. Pikkuseikkoja on Shieldsin esikoisromaani, ja on hurmaavaa nähdä miten hän on ollut jollain tapaa valmis kirjailijana jo tuolloin. Tarina on erittäin ehjä, hahmot tulivat minua lähelle ja Shieldsin kerrontatapa on ihastuttava. Hanna Tarkan hieno suomennos tukee Shieldsin tarinaah tavalla, joka tekee lukemisesta aivan omanlaisensa nautinnon. Sellaisen nautinnon, joka syntyy vain silloin kun lukee todella hyvää kirjaa.

Kesällä sitä jotenkin kaipaa todella hyviä kirjoja. Totta kai pettymyksiä mahtuu mukaan kesään kuin kesään, ihan niin kuin mihin tahansa vuoden aikaan. Saattaa kuitenkin olla että minä olen näin kesällä valikoinut lukuvuoroon pääsevät kirjat hieman tarkemmin - esimerkiksi parvekkeella auringon paisteessa haluaa aina lukea hyvää kirjaa. Olenkin iloinen että kesään on jo mahtunut monia, omalla tavallaan hyviä kirjoja.

Pikkuseikoissa parasta on tunnelma. Se on sellainen kuin hyvässä lukuromaanissa pitää ollakin: rauhallinen ja omalla tavallaan hiljainen. Sellainen tunnelma, joka saa nauttimaan kirjasta ihan toisella tavalla kuin vaikkapa tiheätunnelmaisesta, vauhdikkaasta dekkarista. Pikkuseikkoja ei haluakaan ahmia, vaan sen kanssa haluaa viipyä paljon pidemmän hetken kuin reilu kaksisataa sivua jossain muussa romaanissa aikaa ottaisi.

Toivon, että Shieldsin löytäisivät he, jotka eivät kirjailijaa vielä tunne. Sillä tässä on todella hyvä kirjailija, tarinankertoja ja tunnelmanluoja - kirjailija, jolta minulla on onneksi monta romaania vielä lukematta, joka tekee seuraavan suomennoksen odottamisesta helpompaa.

Shieldsin myötä tahdon toivottaa teille, arvoisat kirjojen ystävät, oikein hyvää ja rentouttavaa juhannusta! Toivon teidän juhannukseenne aurinkoa, hyvää ruokaa sekä tietenkin, hyviä lukuelämyksiä vaikkapa siellä laiturin nokassa!


7 kommenttia:

  1. Mihinkähän väliin lukupinossa sitä saisi tungettua pitkästä aikaa Shieldsiäkin? :) Olen lukenut ehkä viisi Shieldsiä ja tykännyt niistä tosi paljon, mutta jotenkin muut kirjat ovat jääneet lukematta. Omaan hyllyyn niitä(kin) on silti tullut hankittua…

    Hauskaa juhannusta!
    Minä yllätyin, että juhannusaatto on jo huomenna :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, niin ymmärrän ongelmasi: kiinnostavia, hyviä kirjailijoita on niin paljon (ja ennen kaikkea uutuuskirjoja), että tällaiset kirjat jäävät vähän paitsioon. Yritän korjata asiaa...

      Hyvää juhannusta teillekin! <3

      Poista
  2. Carol Shields on hieno. Ja Shieldsin Kivipäiväkirjat Kivipäiväkirjat on huikea.

    Iloista juhannusta! Sinä tiedätkin, mitkä paineet minulla on, kun vastaan tarjoilusta. Olen ollut niin hyvä kaatamaan siman lasiin ja tippaleivän nenun alle, mutta nyt on eri meno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla vinkistä, Kivipäiväkirjat tulee siis olemaan seuraava Shieldsini. :)

      Oikein hyvää juhannusta teille, ja toivottavasti kaikki menee siellä suunnitelmien mukaan. Paineet ovat varmasti kovat, mutta toivottavasti tulos suunnitelmien mukainen. <3

      Poista
  3. Ihastuin pikkuseikkoihin! Olen lukenut Shieldsiltä muistaakseni kolme romaania, tämä oli tunnelmaltaan ylivertainen...

    Ihanan juhannuksen toivotus sinulle! <3

    VastaaPoista
  4. Minullakin on takana vasta ensimmäinen Shields, Ruohonvihreää, häneen täytyy kyllä tutustua lisää :)
    Ihanaa juhannusta!

    VastaaPoista
  5. Kiitos vinkistä, laitankin oitis varaukseen!

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!