NoViolet Bulawayo
Suomentanut Sari Karhulahti
292 s.
2014
Gummerus
Lainattu kirjastosta
Luin NoViolet Bulawayon hienon romaanin Me tarvitaan uudet nimet jo heti kirjan ilmestymisen aikoihin ja bloggasinkin kirjasta. Nyt kirja kuitenkin ansaitsee uuden bloggauksen sillä Me tarvitaan uudet nimet oli lukupiirimme Lukevien leidien syyskuun kirjana ja tottahan sitä varten luin kirjan uudelleen.
Kirjan pääroolissa on nuori Kulta niminen tyttö joka elää Zimbabwen hökkelikylässä. On joukko ystäviä joiden kanssa leikkiä hurmaavan mielikuvituksellisia leikkejä ja varastella guava hedelmiä ja on ikuinen haave päästä Amerikkaan kohti parempaa elämää. Mitä sitten tapahtuu kun Kulta pääsee toteuttamaan unelmansa ja muuttaa tätinsä luokse Amerikkaan?
Pidin kirjasta jo ensimmäisellä lukukerralla mutta vasta toisella kerralla monet asiat todella avautuivat ja nautin lukemisesta suunnattomasti. En ollut ainoa lukupiirimme naisista jotka lukivat Me tarvitaan uudet nimet lukupiiritapaamistamme varten toista kertaa ja kirja saikin keskustelussamme todella positiivisia kommentteja.
Pohdimme pitkään epätasaisuutta kirjan kahden osan välillä. Ensimmäisellä lukukerralla huomasin tämän vielä väkevämmin kuin nyt toista kertaa kirjaa lukiessani, silloin en juurikaan pitänyt osuudesta jossa Kulta muuttaa Amerikkaan. Nyt en kokenut epätasaisuutta niin vahvasti mutta kyllä kirjan ensimmäinen osa, lapsen äänellä kerrottu osuus Zimbabwesta, sai minut lumoutumaan edelleen. Samaa mieltä olivat kaikki leidit, ensimmäinen osa oli kirjan suurin vahvuus.
Keskustelussamme tuli ilmi myös se miten ajankohtainen Bulawayon kirja tänäkin päivänä on. Sen lisäksi että se ihastuttaa se myös hirvittää - vaikka Bulawayon kerronta lapsien leikeistä Paratiisissa on kertakaikkiaan hienoa, me lukupiiriläiset emme voineet olla ajattelematta sitä miten elämä joissakin maissa on sitä juuri tänäkin päivänä. Surullista, traagista, mutta totta. Me tarvitaan uudet nimet saattaakin vaikuttaa kevyehköltä kirjalta mutta siinä on paljon, paljon asiaa, ja kun kirjan sanomaa ajattelee on Bulawayolla tärkeää ja raskastakin sanottavaa. Keskustelussa tuli kuitenkin esiin myös huumori: varsinkin kirjan alussa oli useita kohtia joissa lasten leikeissä kohdattiin vakavatkin asiat huumorin ja naurun kautta.
Tietenkin keskustelimme myös kerrontatavasta, joka ei ole aivan perinteinen. Kirjan alku on kerrottu lapsen suulla ja toisessa osassa kertojana on teini-ikäinen Kulta. Tämä oli yksi merkittävistä asioista kirjassa ja se oli meidän kaikkien mielestä todella onnistunut - se tekee vaikutuksen ja antaa lukijalle jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Toinen mikä sai poikkeuksetta meiltä naisilta kiitosta on Sari Karhulahden kertakaikkiaan loistava suomennos. Suomennos oli tässä kirjassa ehkä poikkeuksellisen tärkeässä roolissa ja Karhulahti on suoriutunut tehtävästään todella hyvin. Kääntäjiä ei koskaan kiitellä tarpeeksi, he tekevät tärkeää työtä.
Kaiken kaikkiaan saimme tästä hienosta kirjasta aikaan yhden parhaimmista lukupiirikeskusteluista ikinä. Mistä hyvänsä kirjasta saatetaan saada aikaan hyvä keskustelu mutta minä sytyn liekkiin ennen kaikkea silloin kun kyseessä on kirja johon olen ihastunut - ja tämä kirja todella oli sellainen. Tuntuu etten ollut ainoa joka tunsi paloa Bulawayoa kohtaan sillä keskustelu polveili runsaasti ja puhuttavaa olisi varmasti riittänyt pitkään. Annamme lukupiirin päätteeksi kukin arvosanan kirjasta, asteikolla 1-5 ja Me tarvitaan uudet nimet sai kokonaisarvosanaksi 4,3. Epäilemättä siis yksi parhaista kirjoista joita lukevat Leidit ovat lukeneet!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!