sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Mervi Heikkilä ja Jussi Matilainen: Kummajaisten kylän salaperäinen syksy

Kummajaisten kylän salaperäinen syksy
Mervi Heikkilä & Jussi Matilainen
Kuvittanut Miranda Mord
146 s. 
2016
Haamu








Arvostelukappale kustantajalta


Kummajaisten kylä -sarja on edennyt jo kolmanteen kirjaan saakka ja minä olen viihtynyt todella hyvin näiden mukavien tyyppien parissa. Mervi Heikkilän ja Jussi Matilaisen kerronta on toiminut hyvin yhteen Miranda Mordin kuvituksen kanssa, eikä se tässä uudessa osassa muutu mihinkään.

Tapahtumapaikkana on tuttuun tapaan Korpikylä, jonne on saapunut syksy. Kylän tuntien ei varmaankaan kukaan voi odottaa että syksy olisi kuten muut syksyt, vaan aina tulee jotain uutta ja kummallista eteen. Metsässä tuntuu liikkuvan jotain kummallista ja pedot ilmaantuvat pihapiiriin saakka myrskyn riepotellessa kylää. Nuoret ihmettelevät myös Miina-mummon outoa käytöstä, johon liittyy kylällä hiippaileva harmaahiuksinen kulkija. Syksy tuo tietenkin mukanaan myös koulupäivät ja se muuttaakin hieman nuorten elämää kun osa kaveriporukasta siirtyy yläkouluun, Kaupunkiin.

Kummajaisten kylän salaperäinen syksy oli tosiaan aivan yhtä mukavaa luettavaa kuin sarjan edelliset osatkin. Olen pitänyt kautta sarjan Miranda Mordin mustavalkoisesta kuvituksesta joka sopii kerrontaan hienosti ja tuo oman "värinsä" tarinaan - Mordilla on persoonallinen ote joka toimii hyvin yksiin tarinan yliluonnollisen vireen kanssa.

Kummajaisten kylä -sarja on siitä mukava että mukaan voi hyvin hypätä vaikka tästä kirjasta, eikä haittaa ollenkaan vaikka sarjan aiemmat osat olisikaan tuttuja. Tietenkin on mukava lisä jos on saanut seurata nuorten kasvua edellisten osien ajan, mutta Kummajaisten kylän salaperäinen syksy toimii varmasti hyvin myös itsenäisenä kirjana. Kuten sarjan aiemmissa osissa, on tässäkin mukana nuorten tavallista elämää ja arjen ongelmia mutta sitten on yliluonnollinen puoli joka on olennainen ja ihana osa sarjaa.

En ole ainoa joka on pitänyt kirjaa hyvänä jatkona viehättävälle sarjalle, vaan myös Niina T. ja Kia ovat kirjasta pitäneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!