keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Eowyn Ivey: Lumilapsi

Lumilapsi
Eowyn Ivey
Suomentanut Marja Helanen
417 s. 
2013
Bazar








Saatu ystävältä


Sain Lumilapsen ystävältäni jo reilu vuosi sitten, mutta sinne kirjahyllyn kätköihin kirja on vain unohtunut. Ennen joulua pohdin mitä kirjoja ottaisin joululomalle mukaani, ja jotenkin Lumilapsi vain tuli eteeni kirjahyllystä. Jo kirjan nimi houkutteli: silloin kaipasin kovasti lunta, ja lisäksi kirjan takakannessa luvattu taianomaisuus veti puoleensa.

Lumilapsessa eletän 1920-lukua. Tapahtumapaikkana on Alaska, jonne Jack ja Mabel, lapseton vanhempi pariskunta päätyy asumaan, ja uskokaa pois, tuon ajan Alaska on julma paikka. Pariskunta on ajautumassa elämässä erilleen, mutta sitten jokin muuttuu. Jack ja Mabel rakentavat ensilumen leijailtua maahan lumesta lapsen, joka aamun tullen katoaa. Sen jälkeen kuitenkin pariskunnan pihapiirissä alkaa liikkua pieni tyttö, joka elää yksin keskellä luontoa, metsän lapsena. Jack ja Mabel ovat kärsineet lapsettomuudestaan, ja alkavat rakastaa tätä tyttöä kuin omaansa. Mutta mikä on totuus tästä metsän lapsesta, Fainasta?

Kuten takakannessa luvataan, Lumilapsi on kauniin taianomainen kirja. Se oli hyvä kirja siihen hetkeen, kun kaipasin ympärilleni lumen tuomaa valkoisuutta ja joulun taikaa. Valkoista joulua emme Raumalle saaneet, nurmikko vihersi auringon paisteessa jouluaattonakin, ja noina hetkinä oli hyvä matkata Alaskaan, kylmiin ja valkeisiin maisemiin.

Lumilapsessa on mukana mystiikaa, maagista realismia, taikaa. Se juuri tekee siitä sellaisen, niin ihanan ja lumoavan kirjan, eikä jätä sitä vain yhdeksi romaaniksi muiden joukkoon. Alaska on toki maisemana erilainen, mutta Fainan tarinaan tuoma taika on jotain aivan omanlaistansa. Faina, Jack ja Mabel muodostavat tarinaan sellaisen tiiviin yhtälön, jota jaksaa helposti seurata neljänsadan sivun verran.

Täytyy tunnustaa, että mietin jossain vaiheessa miten tarina kestää. Mietin jossain kahdensadan sivun tietämillä, miten tarinaa voi jatkaa toisen samanlaisen verran - mutta voihan sitä. Lumilapsessa tarina kasvaa loppua kohti, Fainan tarina syvenee ja Faina kokonaisuudessaan tulee lukijalle tutummaksi. Silti minut lumosi kaikkein eniten kirjan alku, ne hetket jolloin vajosin Alaskan lumiseen maisemaan ja tutustuin kirjan henkilöihin.

Lumilapsi on ikään kuin satu aikuisille: siinä on oma keveytensä mutta oma surunsa ja painavuutensa. Tämä kirja sopii todella hyvin luettavaksi talvipäiviin. 

maanantai 28. joulukuuta 2015

Timo Parvela: Ella ja kaverit karkaavat koulusta

Ella ja kaverit karkaavat koulusta
Timo Parvela
Kuvitus Mervi Lindman
141 s. 
2014
Tammi









Lainattu kirjastosta


Aika aloittaa joulun aikaan luettujen kirjojen purkaminen ja bloggaaminen, kun alan jo palautua normaaliin elämään. Eilen olin hirvittävän väsynyt, ja koko päivä meni enemmän ja vähemmän koomaillessa, mutta tänään olo on jo normaalin virkeä. Onneksi!

Ella ja kaverit karkaavat koulusta on jo viidestoista Ella-sarjan kirja. Kirjassa Ella ja kaverit pääsevät ilokseen viimeinkin toiselta luokalta, mutta vain päästäkseen kaksi ja puoli luokalle! Ella pohtii kavereidensa kanssa omaa kouluaan, ja tulevat siihen tulokseen että koulussa voisi olla hauskempaakin. He karkaavat koulusta suuntanaan Kojoottikoulu, jossa varmasti olisi hauskempaa kuin heidän nykyisessä koulussaan. Karkumatka ei suju ihan suunnitelmien mukaan, kun he kohtaavat erikoisen taikuri Papadamin, jolla ei ole puhtaat jauhot pussissaan.

Tutustumiseni Ella-kirjoihin on alkanut tänä vuonna, ennen kaikkea äänikirjojen kautta. Takana onkin monet hauskat iltahetket, kun olen milloin kenenkin lukijan kautta tutustunut Ellan ja kavereiden seikkailuihin, aina muutaman hetken ennen nukahtamista. Ella-sarja toimii äänikirjana todella hyvin, sillä jokaisella kuuntelemallani kirjalla on ollut hyvä lukija, joka saa tarinaan eloa.

Mukavaa on lukea sarjaa kirjanakin. Silloin lukeminen on yhtenäisempää, sillä yleensä kirja tulee ahmaistua yhdeltä istumalta. Niin kuin tämä, Ella ja kaverit karkaavat koulustakin. En hirveästi osaa vertailla sarjan kirjoja, sillä kyllä Parvelan kirjat vaan ovat tasaisen hyviä. Todella hauskoja ja sujuvia, ja varmasti kirjojen huumori toimii monen ikäiselle.

Ella ja kaverit-sarjan kirjat ovat onneksi itsenäisiä, joten ei tarvitse huolehtia siitä lukeeko kirjan osia järjestyksessä. Latasin ennen joulua kirjan ensimmäisen osan lukulaitteelleni, ja tuntuu kyllä hauskalta että lähiaikoina saan lukea kirjan josta kaikki lähti liikkeelle.

Ella ja kaverit-sarja sopii siinä mielessä lukemaan opetteleville, että teksti on helppolukuista ja tarinaa piristämässä on Mervi Lindmanin hauska kuvitus. Sellainen tämä sarja kuitenkin on, että uskoisin niidenkin pienten ihmisten, jotka eivät vielä itse osaa lukea, pystyvän kuuntelemaan kirjan esimerkiksi pienemmissä pätkissä. Ja on aikuisellekin tämän ääneen lukeminen mukavaa!

lauantai 26. joulukuuta 2015

Rauhaa maailmaan -lukumaraton starttaa!




Lukutoukka on palannut joululomalta! Joulu oli ihana, tunnelmallinen ja täynnä hienoja hetkiä, mutta olin silti onnellinen kun suljin kotioven takanani, ja sain huokaista: oma rauha. Kun asuu yksin, niin pitkä aika isossa porukassa ottaa hieman voimille, siitä huolimatta että kaikki ihmiset olisivat rakkaita ja hetket hienoja. Mutta joulusta en valita alkuunkaan, päin vastoin, kaikki oli mahtavaa.

Vaikka olin paljon ihmisten seurassa, tuli tietysti luettuakin. Esimerkiksi ihana Lumilapsi, josta on tulossa bloggaus tänne omaan blogiini, sekä Anja Snellmanin Antautuminen, josta bloggaan Suomi lukee -sivulle. Molemmat kirjat olivat omalla tavallaan vaikuttavia ja hienoja, ja olivat hyviä valintoja joulun ajan lukemisiksi.

Pinon päällimmäinen blogin Sanna keksi meille bloggareille puuhaa joululoman ajaksi. Hän keksi haastaa meidät lukumaratoonaamaan. Tähän maailman aikaan on mahtavaa haastaa meidät Rauhaa maailmaan -lukumaratoniin, ihan jo siksi että maailmalta tulee huonoja uutisia päivä toisensa jälkeen. Lukumaraton viikko alkoi tänään, 26.12., ja kestää lauantaihin 2.1. Tarkoituksena on valita jokin ajankohta, jolloin lukee, lukee ja lukee, huiman 42 tunnin ajan. Mikä ihana ajatus!

Minun kirjapinoni ei liity Rauhaa maailmaan -teemaan, vaan valitsin sekalaisia, aikuisten ja lastenkirjoja. Valitsin kirjoja, jotka kiinnostavat, kirjoja joista innostun. Ja aina voin vaihtaa kirjaa. Tässä kasani:







Ei, en ehdi lukea kasan jokaista kirjaa, mutta mielummin liikaa kuin liian vähän, se on mottoni maratonien kanssa. Mielummin valitsen monesta kirjasta, kuin ryhdyn kesken maratonin etsimään kirjahyllystä kirjoja.

Maraton alkaa "virallisesti" kello 19, ja ensimmäinen kirjani on yhden lempikirjailijani Katri Tapolan Satu rakkaudesta. Yritän pysyä poissa somesta, mutta aina välillä raportoin facebookiin, instagramiin ja ehkä twitteriinkin. Ja kyllä, onhan tätäkin postausta päivitettävä!

21.18.

Ensimmäinen kirja luettu ja on iltakahvin aika. Maratonin ensimmäinen kirja oli ihanan Katri Tapolan Satu rakkaudesta, todella hieno pienoisromaani. Satu rakkaudesta on arvoituksellinen tarina, tietenkin rakkaudesta, mutta myös erilaisuudesta, etsimisestä ja löytämisestä. Eikä vain rakkauden etsimisestä, vaan myös itsensä. Tykästyin päähenkilöön, Miraan, mutta myös entistä enemmän tykästyin Tapolan huikean vahvaan tyyliin kirjoittaa. Tästä kirjasta oli todella hienoa aloittaa lukumaraton.

Seuraavaksi jotain ihan muuta, luulen että jatkan lastenkirjalla...

Aikaa kulunut: 2 h 25 min
Luettuja sivuja 173 

8:00

Takana hyvin nukuttu yö. Eilinen pitkä automatka otti veronsa, enkä jaksanut kovin myöhään lukea. Eilen kuitenkin luin Mila Teräksen lastenkirjan Telma ja tarinoiden talo, joka oli ihana. Telma on mukava tyyppi ja hän asuu kerrassaan mielenkiintoisessa talossa: talossa josta löytyy tyyppejä jos jonkinmoisia. Telma ja tarinoiden talo on sopivaa luettavaa jo aika pienille, mutta kyllä siitä nauttii aikuinenkin.

Lisäksi eilen aloitin Anilda Ibrahimin romaania Punainen morsian. Olen aiemmin lukenut Ibrahimin kirjan Ajan riekaleita, joka myös sijoittuu Albaniaan, Punaisen morsiamen lailla. Tämä vaikuttaa erittäin kiinnostavalta, joten uusi maratonpäivä varmasti lähtee hyvin käyntiin.

Aikaa kulunut: 13 h
Luettuja sivuja: 344

15.30.

Nyt täytyy sanoa: luovutan. Olen aivan liian uuvuksissa vielä joululoman, ja ennen kaikkea eilisen ajomatkan vuoksi, että jaksaisin maratoonata. Olen tuon kello kahdeksan heräämisen jälkeen nukkunut kahdet unet, ja siihen on kulunut ihan liikaa aikaa maratonista. Muutenkaan olo ei ole sellainen, että jaksaisin intensiivistä lukemista. Onneksi, onneksi ei ole pakko, vaan voin jättää maratonin tähän ja puuhata muuta, ja ehkä vähän lukea.

Maratoniloa muille, jotka tänään lukevat!

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Lukutoukan joulutervehdys!

Kuva lainattu netistä






Neljä yötä jouluun on... Joulumieleni oli sitkeästi piilossa, ja mietinkin jo ehtiikö se tulla esiin ollenkaan. Tänään, neljäntenä adventtina, olen kuunnellut paljon radiota, ja liekö syynä kanavien soittamat kauniit joululaulut vai muu jouluun valmistautuminen, niin viimeinkin joulumieli tuli myös lukutoukalle. Oli jo aikakin!

Lukutoukan joululoma alkaa huomenna. Lähden huomenna vanhempieni luokse, josta sitten tiistai aamuna lähdemme ajamaan Raumalle, siskoni perheen luokse. Matka on todella pitkä, mutta radiokanavat varmasti soittavat hyvää joulumusiikkia - ja tietenkin mukana on matkalukemista. Kannattaa jaksaa matkustaa, sillä perillä meitä odottaa yksi pieni joulutonttu, yhdeksän kuukautta vanha kummityttöni.

Kirjat ovat vahvasti läsnä minun joulussani, vaikka tottakai se on aikaa myös perheelle ja yhdessä ololle. Aina välillä täytyy saada ottaa kirja käteen, ja sukeltaa fiktion pariin hetkeksi - etenkin sitten jouluaatto iltana, kun lahjat on jaettu ja maha täynnä hyvää ruokaa.

Vaikka varmasti luettuja kirjoja tulee useampi joulureissun aikana, hiljentyy Lukutoukan kulttuuriblogi joulun ajaksi. Palaan reissusta Tapaninpäivänä, joten sitten blogielämäkin jatkuu uusin voimin ja uudella innolla.

Tämän myötä toivotan kaikille kirjan ystäville ihanaa, kaunista ja rauhallista joulua - toivottavasti pukki toisi teille hyviä kirjoja!

Jenni Erkintalo ja Réka Király: Pop pian kotona

Pop pian kotona
Jenni Erkintalo ja Reká Király
2015
Etana editions










Kustantajalta 


On aina mukavaa kun saa kuulla uudesta kustantajasta. Tänä syksynä sain mukavan viestin Etana editionsilta, jossa minulle tarjottiin luettavaksi heidän kirjojaan. Lastenkirjallisuus kiinnostaa aina, ja varsinkin nyt kun maailmassani on yksi pikkuinen ihminen, jolle Etana editionsin minulle lähettämät kirjat sopivat varmasti todella hyvin. Tämä, Pop pian kotona, päätyy jouluksi pukinkonttiin, ja muut kirjat kulkevat sitten postin mukana ilahduttamaan pientä lukijaa.


Pop pian kotona kertoo pienestä pojasta Leosta ja hänen ystävästään Pop-linnusta. Tai ennen kaikkea Popista, joka eräänä päivänä tahtoo lähteä seikkailulle ilman Leoa. Alkaa pieni tarina, tarina jota on vauhditettu persoonallisella, värikkäällä kuvituksella jota lapsi varmasti katselee mielellään.

Tarinakin on mukava, ja kirja on juuri sopivaa kuunneltavaa pienellekin ihmiselle - sivuja ei ole hirveästi, ja tekstipätkät sivuilla ovat lyhyitä. Kuitenkin kirjassa on tarina, ja siinä on hyvä idea. Ennen kaikkea huomioni vei kuitenkin kirjan kuvitus, joka miellytti kovasti. Voin kuvitella että kirjan kuvituksesta pitävät myös lapset, sillä siinä käytetyt muodot ja kirkkaat värit ovat varmasti pienen lukijan mieleen. Voisinpa kuvitella lahjan saajan, 9kk kummityttöni, pitävän tästä kovasti.

Edellinen kirjalahjani kummitytölleni oli Kukkuu-kirja. Asettaa kirjalahjojen suhteen vähän paineita, kun Kukkuu kirjaa on luettu niin aktiivisesti, että luukut ovat lähteneet irti. Onneksi kirja on kuitenkin saatu korjattua, ja pieni lukija saa lukea kirjaa edelleen. Kummityttöni on aika vauhdikas tyyppi, tykkää mennä ja tehdä, mutta lukutoukka-kummitädille on ihanaa kuulla että hän kuitenkin jaksaa keskittyä lukemiseen. Hän pitää kirjoista, ja hiljentyy mielellään kuuntelemaan kirjaa, tai tutkimaan niitä itse.

Minulle on myös ilo, että kummityttöni opetataan lukemaan ja kuuntelemaan kirjoja: joka kodissa ei lapselle lueta muuta kuin pieniä iltasatuja, mutta siskoni ja hänen miehensä kyllä lukevat kummitytölleni paljon. Olen siitä hirmuisen iloinen! Tämä on saanut minut tarkkailemaan uusin silmin lastenkirjallisuutta, myös ihan pienille suunnattuja kirjoja, ja miettimään mistä tämä pieni ihminen voisi tykätä.

Ylihuomenna minä näen hänet taas! Olen odottanut joulua ihan eri tavalla nyt, kun siihen sisältyy tämän pienen ihmisen tapaaminen, ja nyt kun se alkaa olla käsillä niin en vain voi olla hymyilemättä. Olen aivan varma että joulustamme tulee lämminhenkinen ja ihana.

P.S. Sunnuntaiaamuni saivat tänään uutta, ihanaa sisältöä: Kakkosella alkoi tänään uusi lastenohjelma, Katti Matikaisen kirjamylly. Kattihan on varmasti tuttu monelle, minullekin hän on ollut tuttu jo vuosien ajan. On ollut ihanaa seurata Katin käyvän milloin teatterissa ja milloin missäkin kulttuuripaikassa, mutta kyllä lukutoukan sydäntä liikauttaa kun Katille on luotu kirjaohjelma. Joka oli todella hyvä! Hauska, lämminhenkinen ja todella mukava. Kirjahulluutta jo pienestä pitäen - mutta sopii myös meille lapsenmielisille aikuisille.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Kerstin Gier: Vala

Vala: Unien toinen kirja
Kerstin Gier
Suomentanut Heli Naski
343 s.
2015
Gummerus








Lainattu kirjastosta


Joulu tulla jollottaa! Minun ei tarvitse täällä kotonani tehdä hirveästi jouluvalmisteluja, ainoat jouluiset koristeetkin ovat joulutähti sekä ledlyhdyt, joita aion polttaa koko talven. Siispä jouluvalmisteluni lähinnä ovatkin pakkaamista sekä reissukirjojen valitsemista: lähden maanantaina Tapaninpäivään kestävälle joululomalle, jonne ei pari kirjaa riitäkään mukaan. Tiistaina siis auton nokka suuntaa kohti Raumaa, vietämme siellä siskoni perheen luona joulun. Luvassa on ihanaa tunnelmaa perheen kesken, sekä tietenkin ihania hetkiä pienen kummityttöni kanssa. <3

Tämän viikonlopun kuitenkin käytän lähinnä lukemiseen ja rentoutumiseen. Ainoana miinuksena kuluneissa päivissä voin sanoa, että minua taitaa vaivata pieni lukujumi... tai ainakin uskon sellaisen varovasti mieltäni kolkuttelevan. On kuitenkin joitakin takuuvarmoja juttuja, jotka maistuvat, ja sellaisia usein ovat sarjat. Tutustuin Kerstin Gieriin vasta Unien ensimmäisessä kirjassa, Lupauksessa, ja ihastuin sarjan aloitukseen kovasti. Eikä Valakaan tuottanut pettymystä.

Vala jatkaa siitä mihin Lupaus jäi. Livin elämä on raiteillaan - hän on tottunut elämäänsä Lontoossa äitinsä miesystävän luona, jonne he perheensä kanssa muuttivat. Livillä on ihana, komea poikaystävä, josta hän välittää. Miksi on vaan niin vaikea sanoa rakastavansa? Päänvaivaa tuottaa äidin miesystävän äiti, joka ei vaan hyväksy Livin perhettä elämäänsä. Ja tietysti Secrecy, joka pitää blogia, ja tuntuu tietävän koulun jokaisen salaisuuden... Unimaailmassakin on aluksi rauhallista, mutta yhtäkkiä Livin pikkusisko Mia alkaa kävellä unissaan, ja joutuu vaarallisiin tilanteisiin.

Monelle Gier on tuttu jo Rakkaus ei katso aikaa-trilogiastaan. Minä ihastuin Gieriin niin kovasti Unien ensimmäisessä kirjassa, että ostin tuon koko trilogian kirjakaupan tarjouksesta itselleni - uskon että edessä on ihania hetkiä! Pidän kovasti Gierin tavasta kertoa, siitä miten kepeään nuortenkirjaan tuodaan fantasiamainen maailma, tässä tapauksessa unet.

Vaikka Unien kirjojen maailma onkin ajoittain epärealistinen, se tulee varmasti lähelle montaa lukijaa. Sillä kaikkihan meistä näemme unia! Minä näen paljon unia, ja aamuyön uneni muistan lähes poikkeuksetta ulkoa. Näen painajaisia, mutta näen myös ihania unia, joista en tahtoisi herätä. Valan kanssa, aivan niin kuin Lupauksenkin, pohdin voisinko minäkin päästä jonkun muun uneen, jos minulla olisi nukkuessa kainalossa jokin hänen tavaransa? Ehkä jouluna kokeilen, otan kummityttöni lelun kainaloon ja pääsen hänen uniinsa, hih!

Mielestäni Lupauksessa oli enemmän "rytinää" kuin Valassa, ja jollain tapaa kaipasinkin kirjaan vähän enemmän toimintaa. Luulen kuitenkin, että sitä oli hieman säästelty trilogian viimeiseen osaan jota odotan innolla. Siitä huolimatta Vala oli todella sujuva, tapahtumarikas, ihana - ja innosti lukemaan, luku luvun perään! Ihailen myös suomentaja Heli Naskin työtä, hän on luullakseni tavoittanut Gierin kerronnan, ja johdattaa meidät suomalaiset hienosti unien maailmaan.

perjantai 18. joulukuuta 2015

Lennokas - Satuja jotka saivat siivet

Lennokas - Satuja jotka saivat siivet
Toimittaneet Sirpa Kivilaakso, Riitta Kiiveri ja Anna-Reetta Sipilä
Kuvittanut Karoliina Pertamo
61 s.
2015
Lasten keskus







Kustantajalta


Ensimmäisen kerran lueskelin tätä ihanaa, värikästä satukirjaa jo aiemmin syksyllä kun ihana kummityttöni oli käymässä Joensuussa. Luin hänelle ensimmäisen sadun, johon ihastuin kovasti, ja taisi kummityttökin tykätä ainakin värikkäistä kuvista. Nyt, kun kirja on menossa hänelle joululahjaksi niin annoin itselleni satuhetken ja luin kirjan kokonaan itsekseni.

Lennokas on koottu Finnairin työntekijöiden sekä matkustajien omista saduista. Jokainen satu on muutaman sivun pituinen, joten ne jaksaa kuunnella pienempikin ihminen. Suurta osaa kirjassa näyttelee Karoliina Pertamon hurmaava kuvitus, joka on värikästä ja kaunista: varmasti lapset pitävät tästä yhtä paljon kuin minäkin pidin.

Tietysti löysin suosikkini satujen joukosta. Erityisesti pidin kirjan ensimmäisestä sadusta, Pirkko Saaren Pii Peipposesta, jossa keskeisessä osassa oli lintujen Twiitbook. Pii laittaa viestin Twiitbookiin, ja päätyy sitä kautta matkustamaan ympäri maailmaa tervehtimässä uusia tuttujaan. Vaikka kirjassa on monta muutakin mukavaa, ihanaa hyvänmielen satua, niin Pii Peipponen oli silti se kaikkein mukavin - johtuisikohan siitäkin että satuun liittyy mukavia muistoja? Nimen omaan tuon sadun luimme yhdessä kummityttöni kanssa, ja se oli ihana hetki. Ehkä nyt joulun aikaan luemme kirjaa lisää.

Kirjassa on mukava idea, sillä jokaisessa sadussa taisi olla lentäminen tai matkustaminen jollain tapaa mukana. Vaikka sadut ovat keskenään hyvinkin erilaisia, niin tämä yhdistää kirjan mukavasti. Ehkei lapsi vielä tätä yhdistävää tekijää ymmärrä, varsinkaan pienempi tyyppi, mutta kirjaa lukeva aikuinen varmasti ymmärtää.

Lennokas on satukirja joka on syntynyt uuden Lastensairaalan hyväksi. Tämä on ihana ajatus, joka sai minut vielä enemmän pitämään kirjasta - käsittääkseni tuotto menee hyvin pitkälti Lastensairaalalle. Eli kirja kannattaa ostaa omaan hyllyyn!

Minä ajattelisin että Lennokas sopii hyvin monenikäiselle lapselle. Jo värikkäiden kuviensa vuoksi se sopii ihan pienelle ihmiselle, mutta sadut ovat niin lämpimiä ja hauskoja että varmasti vanhempikin lapsi jaksaa niitä kuunnella. Toivon mukaan kirja tulee säilymään kummityttöni lukemisena pitkään!

P.S. Viimeinen viikonloppu ennen joulua tulossa! Minä olen jo jouluostokseni tehnyt, olen tyytyväinen ettei pidä lähteä enää ruuhkaan shoppailemaan. Olen ollut kuluneella viikolla niin paljon menossa, että otan vastaan tulevan viikonlopun mielessä rentoutuminen. Maanantaina lähden jo joulutohinoihin, ja tiistaina lähden Raumalle, siskoni luokse viettämään joulua. Mutta nyt viikonloppuna rauhoitun. Ihan täysin!

tiistai 15. joulukuuta 2015

Marian Keyes: Nainen joka varasti elämäni

Nainen joka varasti elämäni
Marian Keyes
Suomentanut Liisa Laaksonen
420 s. 
2015
Tammi








Ostettu


Joulu se sieltä vain tulla jollottaa. Kuten joulukalenteriluukussani kerroinkin, olen joulutyttö. Tänä vuonna vaan joulutunnelma on ollut ihan kateissa - johtuuko se sitten lumen puutteesta vai yhteiskunnallisesta tilasta, en tiedä. Joka tapauksessa minun on nytkin hirmuisen vaikea tajuta että jouluaatto on yhdeksän päivän kuluttua. Jotenkin olen osannut jo sisäistää sen, että viikon kuluttua lähdemme Raumalle siskoni perheen luokse - mutta että juhlimme siellä joulua?! En oikein tajua sitä. Mutta luotan siihen, että joulutunnelma tässä reilun viikon aikana vielä valtaa minut. Viimeistään sitten kun autossa raikavat joululaulut!

Jouluun valmistautumiseen kuului myös tämä Marian Keyesin uuden romaanin lukeminen. En kerro millä tavalla, sillä en halua paljastaa joulusalaisuuksia - jos vaikka asian osainen sattuukin lukemaan bloggaukseni. Keyes on ollut maailmassani silloinkin kun en juuri aikuisten kirjallisuutta lukenut. Silloin kirjamaailmani koostui nuortenkirjoista ja chick litistä, ja Keyesit olivat mitä parhainta lukemista. Nyt Keyeseistä on ollut hiukan taukoa, ja voi miten oli ihanaa palata yhden viihteen kuningattaren maailmaan.

Nainen joka varasti elämäni kertoo Stellasta. Stellasta, joka uskoo että hänen elämänsä tärkein käännekohta oli karman syytä. Kolarin, ja siitä seuranneen Stellan ärhentelyn jälkeen Stella halvaantuu ja joutuu liikunta- ja puhekyvyttömänä sairaalaan. Jollain tapaa Stella uskoo että näillä kahdella asialla oli vahva yhteys. Karma.

Mutta ei karma ollut minulle ainakaan keskeinen asia tässä kirjassa. Keskeinen asia on se, miten Stella selvisi hengissä halvaantumisesta, ja miten hänen elämänsä kääntyi ympäri. Ja se, miten hän joutuu valitsemaan, jääkö vanhaan, hiukan epämukavaan elämäänsä, vaan tarttuuko tilaisuuteen ja solahtaa keskelle jotain uutta? Valinnoista. Siitä ennen kaikkea tässä kirjassa oli minulle kyse.

Silloin kun nuorempana luin Keyesiä, pidin tavattomasti siitä miten tämä hurmaava kirjailijatar yhdisti kirjoissaan syvällisen teeman ja hattaran. Hänen kirjansa yleensäkin ovat sellaisia, jotka viihdyttävät, naurattavatkin, mutta kyyneliltä ei voi välttyä. Eli loistavia rakkausromaaneja. Sitä samaa linjaa jatkaa Nainen joka varasti elämäni. Mutta kuten Keyesin tapana on, on tässäkin kirjassa muitakin teemoja kuin vain rakkaustarina: on Stellan sairastuminen ja sitä seurannut elämä. On niitä valintoja. On vaikka mitä.

Nainen joka varasti elämäni kannen on suunnitellut Markko Taina. Kansi on todella hieno, ja sopii kirjaan todella hyvin - enkä ihmettele laisinkaan, sillä Taina on yksi lempi kansitaiteilijoistani. Käsittääkseni lähiaikoina on ilmestynyt useampi uusintapainos Keyesin pokkareista, ja niiden kannet ovat samantyyppisiä, ja Tainan suunnittelemia.

Kirjaa lukiessani nauroin ja itkin. Nauroin Keyesin huumorille, joka pilkahtelee sieltä välistä tavalla, jolle minä en voi olla nauramatta. Itkin, kun haluamani asioita ei meinannut tapahtua. Ja itkin sitten kun ne tapahtuivat.

Uskon että Keyesistä nauttii sellainenkin, joka ei muuten chick litistä niin perusta. Tämä nainen kirjoittaa vaikeistakin aiheista mukaansatempaavalla tavalla, että reilut neljäsataa sivua menee kuin lentäen. Olisiko tässä hyvä joululomakirja?

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Eileen Favorite: Sankarittaret

Sankarittaret
Eileen Favorite
Suomentanut Maria Erämaja
308 s. 
2008
Gummerus









Lainattu kirjastosta


Kirjastot ovat vaan niin hyvä juttu. Kävin viime viikonloppuna pitkästä aikaa kirjastossa, ja tapani mukaan kävin katsomassa juuri palautetut hyllyn. Tällä kertaa varauksia oli odottamassa vain muutama, mutta taas kerran sain lähteä täyden kirjakassin kanssa, koska palautushyllyssä oli niin kiinnostavan tuntuisia kirjoja. Olin ilmeisesti vastaanottavaisella tuulella, sillä poimin ennestään tuntemattomia nimiä hyllystä, ja hurmaannuin takakannesta toisensa perään.

Eileen Favoriten Sankarittaristakaan en ollut ennen kuullut, mutta takakansi alkoi kiinnostaa välittömästi. Oli nimittäin monta, monta vuotta kun luin ainoastaan nuortenkirjoja ja chick litiä, enkä seurannut oikeastaan lainkaan ilmestyviä kirjoja. No joo, nyt sitten luen senkin edesstä, hih.

Sankarittarissa on hurmaava ajatus. Pääosaa näyttelevä Penny kun ei ole mikään ihan tavallinen tyttö, eikä ole ihan tavallinen hänen äitinsäkään. Pennyn äiti omistaa täysihoitolan, jonka vieraisiin kuuluu hieman erikoisempia henkilöitä: nimittäin sankarittaria. Kyllä, romaanien sankarittaria, jotka tulevat täysihoitolaan kesken tarinan. He eivät itse tiedä olevansa romaanista, ja niinpä Pennyn ja hänen äitinsä täytyy varoa sanojaan.

Pennyn äiti on varoitellut Pennyä menemästä syvälle metsään. Penny ei paljon piittaa varoituksista, vaan lähtee eräänä iltana seikkailemaan - eikä tiedä mihin joutuukaan. Hän törmää kelttikuningas Conoriin, sankariin, jonka tarinaan Penny ei osaa olla sekaantumatta. Eikä siinä tietenkään hyvin käy.

Miten voisin olla pitämättä tarinasta, joka vilisee hahmoja klassikkoromaaneista? Täytyy tunnustaa: klassikot ovat minulle aika vieraita, klassikkotuntemukseni on aika alkutekijöissään. Sitä kuitenkin pyrin korjaamaan pikku hiljaa, ja Sankarittaret innosti taas enemmän muutaman romaanin pariin...

Favoriten tapa kertoa ja Maria Eräpuron loistava suomennos sopivat tämänkaltaiseen kirjaan täydellisesti. Tyyli on hiukkasen vanhahtavaa, muttei liian. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kuitenkin nykyaikaan, joten liian vanhahtava kerronta ei tuntuisi uskottavalta. Sankarittaret on kevyt romaani, tai oikeastaan kevyehkö. Tarinaan sisältyy painavia, raskaampia aiheita, jotka tuovat kirjaan oman, tärkeän syvyytensä.

Miten olen kiitollinen sille henkilölle joka ennen minua oli palauttanut Sankarittaret kirjastoon. Jos en olisi törmännyt siihen palautushyllystä, kirja saattaisi jäädä minulta kokonaan huomaamatta: blogeissakaan en ole tähän törmännyt. Sankarittaret oli kerrassaan hurmaava - hurmaava on juuri oikea sana tähän kohtaan - lukukokemus, joka ennen kaikkea toi näihin pimeisiin päiviin iloa. Kirjassa annetaan mielikuvituksen lentää aivan vapaasti ja tarinassa pilkahtelee myös hyvä huumori.

lauantai 12. joulukuuta 2015

Saul Black: Tappamisen pitkä oppimäärä

Tappamisen pitkä oppimäärä
Saul Black
Suomentanut Elina Koskelin
445 s. 
2015
Like








Kustantajalta


Yritin ensimmäistä kertaa lukea Tappamisen pitkää oppimäärää jo alkusyksystä, kun sain kirjan ennakkokappaleen yllätyspakettina Likeltä. Kirja ei kuitenkaan lähtenyt vetämään, ja päätin jättää sen hyllyyn odottamaan parempaa hetkeä. Nyt, kun kirjaa on useampi bloggariystävä kehunut, ja etenkin kun luotettava ystävä sanoi sen olevan kenties vuoden paras jännäri, olihan minunkin pakko kunnolla tähän tarttua.

Tappamisen pitkä oppimäärä on kirja sarjamurhaajasta ja sarjamurhaajan uhreista. Se on myös kirja Nellistä, tytöstä joka onnistuu pakenemaan murhaajaa ja päätyy erakkomiehen luokse. Sarjamurhaajaa jahtaa henkirikosyksikön etsivä Valerie, jolla ei itsellään mene kovin hyvin: elämään kuuluu vahvasti alkoholi ja muut demonit. Mutta kuinka monta uhria murhaaja vielä saakaan käsiinsä?

Voi ei. Lähdin lukemaan Tappamisen pitkää oppimäärää ihan valtavan suurin odotuksin. Kun minulle luvataan että tässäpä on Krista vuoden kovin jännäri, tykkäät ihan varmasti. No minähän olen ihan varma että tykkään, ja varaan kirjalle oikein sellaisen hetken milloin tarvitsen viihdykettä. Ja kuinkas sitten käykään?

Onhan Tappamisen pitkä oppimäärä tavallaan viihdyttävä. Se on tiukkaan punottu, tarkkaan hiottu jännäri, jonka kanssa saa jännittääkin. On ryminää ja pauketta, on vaikka mitä. Ja silti minä en oikein pidä. Mikä minua vaivaa?

Kyse ei ole myöskään siitä, että kirja olisi ollut liian kevyt. Se on viihdyttävä, nopeatempoinen, muttei kuinkaan liian "kevyt", jos dekkarista voi edes niin sanoa. Sitä paitsi minulle kirjan keveys, viihteellisyys, ei ole koskaan huono asia - päin vastoin, viihdyn todella usein sellaisten kirjojen parissa. Kuitenkin Tappamisen pitkässä oppimäärässä on oma syvällisyytensä, on Nell ja tavallaan ihana Valerie.

Yksi selkeä seikka joka ärsytti, oli Valerie. Vaikka hän omalla tavallaan on ihana, vaikka hän oli yksi parhaista asioista kirjassa, niin miksi hemmetissä näille rikoksen ratkaisijoille aina kehitetään alkoholiongelma? Jos ei ole alkoholiongelmaa, niin sitten aivan varmasti on ongelmia parisuhteissa, niin kuin oli itse asiassa Valeriellakin. Jotakin vikaa melkein aina poliisien tai etsivien elämässä on, se on selvä. Onneksi mieleen juolahtaa kuitenkin heti pari poikkeusta.

Kaiken kaikkiaan taisi käydä niin, että kyseessä on hyvä dekkari, epäilemättä, mutta se ei ollut minun kirjani. Odotukseni olivat varmaankin liian korkealla - olen lukenut niin tautisen hyviä jännäreitä tänä vuonna, että sinne huipulle Tappamisen pitkä oppimäärä ei pääse.

perjantai 11. joulukuuta 2015

Haaste: Älyttömät joululahjat!






Sain Älyttömät joululahjat haasteen Hennalta Hemulin kirjahylly blogista. Kiitos Henna, tämä herätti heti ajatuksia, ja mieleen nousi parin päivän aikana vaikka mitä hauskoja lahjatoiveita. Haasteen ideana on keksiä kolme joululahjatoivetta jotka haluaisi, muttei joita tule järjen nimissä koskaan saamaan. Ja sen jälkeen haastaa mukaan kolme bloggaajaa. Aloitetaanpa!

1. Onko yllättävää että aloitan kirjatoiveella? Toivon lahjakorttia kirjakauppaan. Niin, tiedän, se on ihan tavallinen toive. Mutta toivon vähintään 200 euron lahjakorttia, mielellään suurempaa. Sellaista, että saisin mukaan monta, monta, monta ihanaa kirjaa!

2. Asunto Helsingistä. Miksi Helsingistä, miksi ei vaikkapa ulkomailta? Siksi että saan usein kutsuja ihaniin kirjarientoihin Helsingissä, joihin olisi ihana päästä. Olisi helpompaa kun voisi asua jonkin aikaa Helsingissä näin alkutalvesta, kun tuntuu että kirjarientoja olisi todella usein.

3. Rajaton vr:n matkustuslippu. Jos ei asuntoa Helsingistä, niin sitten edes tämä. Pidän junamatkustamisesta, joten tämäkin kelpaisi hyvin: ei tarvitsisi miettiä junalippujen hintoja vaan voisi matkustaa miten mieli tekee Helsinkiin ja Joensuuhun. Että vr, hohoi, sinua kaivataan sponsoriksi!

Näitä oli hauska keksiä! Mukaan haastan rakkaan ystävän Annikan Rakkaudesta kirjoihin -blogista, bleuen Kirjapolulta ja Annelin Pihakuiskaajan puutarhasta.

Hyvää joulun odotusta kaikille lukijoille, muistetaan myös rauhoittua ja keskittyä hyviin asioihin, pimeyden keskellä!

torstai 10. joulukuuta 2015

Kirjabloggaajien joulukalenterin 10. luukku

Kuva: Niina T / Yöpöydän kirjat





Hyvää joulukuun kymmenettä päivää! Lukutoukkakin on mukana kirjabloggaajien joulukalenterissa, jossa tähän mennessä on ollut ihania, jouluisia asioita. Eilen saimme lukea tonttujutuista Mustikkakummun Anna -blogista, ja huomenna avaa yhdennentoista luukun Katja Lumiomena -blogista.  Hyönteisdokumentista voit käydä tutkimassa koko listan mukana olevista blogeista.


Typy ja topakka tonttu
Sanna Isto, Eppu Nuotio
Kuvittanut Sari Airola
2015 
Bazar 









Kustantajalta


Mustikkakummun Annan aloittamana tonttuteema jatkuu myös minun luukussani. Se jatkuu Sanna Iston ja Eppu Nuotion lastenkirjan, Typy ja topakka tonttu avulla, jonka on kuvittanut Sari Airola.

Typyn mielestä joulu on kerrassaan huippu juttu. Ehkä parasta mitä hän tietää. Sitten, joulun alla, hän joutuu moneksi päiväksi Bertta-tädin luokse, koska heillä kotona on sattunut vesivahinko. Ja Bertta-täti ei välitä joulusta alkuunkaan! Hänellä ei ole joulukalenteria eikä joulukoristeita, ja hänen laatikossaan asustava tonttu on ollut piilossa niin kauan että on unohtanut miten joulua vietetään. Typy lupaa tuoda sen tontun mieleen - ja myös Bertan!

Minäkin olen joulutyttö, kuten Typy. Olen kertakaikkiaan innoissani, kun tiedän että jouluun on tasan kaksi viikkoa, ja jo vajaan kahden viikon kuluttua matkustamme Raumalle, siskoni luokse, viettämään kummityttöni ensimmäistä joulua. Joululahjat on jo ostettu, joulukalenteri minulle totta kai on, ensimmäiset joulukortitkin on jo saatu. Ja rutkasti lisää joulumieltä tuli Typystä ja topakasta tontusta!

Tarina on ihana, jouluinen ja mukava. Juuri sopiva lastenkirjalle - ihanat päähenkilöt Typy ja tonttu, ja kirjan pituus ja tekstin määrä on sopivaa pienemmällekin lapselle. Mutta silti, silti minä nautin kaikista eniten Sari Airolan kuvituksesta (ja ei, en sano tätä ainoastaan siksi että Sari sattuu olemaan kummitätini), sillä pidän Sarin tavasta piirtää aivan suunnattomasti. Hän oli tavoittanut Typyssä ja topakassa tontussa joulun hengen, lempeällä ja mukavalla tavalla.

Minulle joulu tulee kirjallisuudessa kaikkein eniten lastenkirjojen mukana. Taitaa aihetta sivuta useampikin aikuisten kirja, mutta jotenkin joulun henki ja joulusta innostuminen on kaikkein vahvimpana lastenkirjoissa. Niin se oli Typyssä ja topakassa tontussakin, sillä Typyn rakkaus jouluun oli aivan kuin minun rakkauttani. Tästä tuli joulumieli!

Lukutoukka toivottaa hyvää joulun odotusta kaikille lukijoille, tänään on tosiaan enää kaksi viikkoa jouluun! Nautitaan odotuksesta, ei kiirehditä tai stressata, jooko? Kyllä se joulu tulee vähemmälläkin hosumisella.

P.S. Lukutoukan kulttuuriblogi on tänään kolme vuotias, huomasin sen aivan sattumalta! Huippua!


tiistai 8. joulukuuta 2015

Kuinka hyvä kirja piristää kaamoksessa: Anni Polva: Rakkautta ja kaalintaimia

Rakkautta ja kaalinpäitä
Anni Polva
227 s.
1989 (8. painos)
Karisto









Lainattu kirjastosta


Kevät on ollut minulle aina vuoden haastavinta aikaa, mutta koska näköjään siinä ei ole riittävästi, olen parina viime vuonna kärsinyt myös kaamosväsymyksestä ja siihen liittyvistä ankeuden tunteista. Tuntuu ettei valoa ole riittävästi, ja se väsyttää ja tuo mukanaan myös masennusta. Onneksi olen kuitenkin nykyään hyvin positiivinen luonne, joten pyrin etsimään elämästä niitä hyviä, ihania juttuja joiden avulla jaksaa: ystävä, perhe ja hyvät kirjat. Nuo asiat piristävät kovasti, silloin kun kaikki muu tuntuu ahdistavalta.

Viikonlopun kirjastoreissullani raahasin kotiin taas kassillisen mahtavan tuntuisia kirjoja, joista suurimman osan löysin hyllystä sattumalta. Minun onnekseni kirjastossa oli paikalla useampi Anni Polvan aikuisten kirja, jota parempaa kaamoksenpiristäjää en voisi ehkä keksiä. Rakkautta ja kaalintaimia pääsikin samantien lukuun.

Rakkautta ja kaalintaimia kertoo kahdesta nuoresta naisesta, Sirkusta ja Tipsusta. He saavat yhtäkkiä ajatuksen hankkia kesämökki, ja ryhtyvätkin tuumasta toimeen. Lehti-ilmoitukseen vastaa muun muassa romukauppias, jonka siirtolapuutarhamökkiin tytöt ihastuvat kovasti. Kaupat lyödään lukkoon, mutta eivätpä tytöt arvaa mitä kommelluksia mökin omistaminen toisi tullessaan. Ja millaisia naapureita...

Olen toki Tiina-kirjani nuorena lukenut, varmaankin useamman kerran. Olen myös kuullut kirjakavereilta kehuja Polvan aikuisille suunnatuista kirjoista, mutta tutustuin niihin vasta tänä vuonna. Ostin kirjamessuilta erään Polvan kirjan, ja ihastuin siihen niin kovin että nappasin viikonloppuna kirjastossa useamman tämän ihanan kirjailijan kirjan mukaani.

Rakkautta ja kaalintaimia ei ollut sekään pettymys. Jotenkin tuntuu niin hienolta, että Polva kirjoitti jo tuolloin, useita kymmeniä vuosia sitten, oikein kunnollista chick litiä vaikkei tuosta termistä ollut tietoakaan. Sillä chick litiähän Polva kirjoittaa: Rakkautta ja kaalintaimia tarjoilee huumoria, tyttömäistä kohellusta ja myös rakkautta. Sillä eiväthän Sirkku ja Tipsu säily vailla romantiikkaa naapureihin tutustuttuaan.

Sirkku ja Tipsu ovat ihastuttavia hahmoja, joiden kanssa viihdyin hyvin. He ovat tyypillisiä chick lit-hahmoja, sellaisia vähän koheloita, mutta tavattoman hauskoja ja sympaattisia. Hiukan tuli mieleeni esimerkiksi Niina Within Stella-kirjojen päähenkilö Stella, heissä on nimittäin jotain samaa. Kaikissa chick lit hahmoissa ei löydy kaipaamaani sympaattisuutta, mutta Polva on onnistunut luomaan ainakin tässä kirjassa hienot hahmot.

Vaikka Rakkautta ja kaalitaimia onkin hyvin ajaton kirja, silti siinä on (tietenkin!) ihana vanhahtava tyyli. Ensimmäinen painos on julkaistu vuonna 1961, joten kirja on samalla matka 60-luvulle, jonka henki ja kieli kirjassa on vahvasti läsnä. Tämä onkin yksi hienoimmista asioista Polvan kirjoista - ne ovat matkoja lähihistoriaan, ja vieläpä aitoja matkoja!

Uskon että monelle romanttisen kirjallisuuden ystäville Anni Polva on hyvinkin tuttu nimi. Mutta onneksi nämä ovat kirjoja joita voi lukea uudelleen ja uudelleen - ja vinkkaan, että esimerkiksi Rakkautta ja kaalintaimia on todella hyvä kirja, jos kaipaat kaamokseen piristäjää.

lauantai 5. joulukuuta 2015

Jeff Vandermeer: Hävitys

Hävitys
Jeff Vandermeer
Suomentanut Niko Aula
222 s. 
2015
Like








Lainattu kirjastosta


Hävitys on niitä kirjoja jotka tulivat maailmaani hiljalleen. En kiinnittänyt tähän Eteläraja-trilogian ensimmäiseen osaan juurikaan huomiota katalogissa mutta kirjan ilmestyttyä se alkoi varovasti kiinnostaa. Blogiarviot, kirjan kansi, juonikuvaukset... hiplasin kirjaa useamman kerran kirjakaupassa, ja päädyin lopulta varaamaan Hävityksen kirjastosta. Nyt olen onnellinen että varasin suoraan myös trilogian toisen osan, niin koukuttava tämä oli!

Eteläraja-trilogia kertoo mystisestä alue X:stä. Alueesta, joka eristettiin sen jouduttua tuntemattoman voiman alaiseksi. Retkikuntia on ennenkin lähetetty alueelle, mutta menestys ei aina ole ollut kovin hyvä. Kirjan kertojana toimii biologi, joka on osa alue X:lle lähetettyä retkikuntaa, jonka muodostavat biologin lisäksi psykologi, antropologi ja maanmittari.

Päästyään alue X:lle retkinkunta tekee löydön: tornin joka kurkottaa maan alle. He eivät etukäteen tienneet tornin olemassa olosta, ja tämä saa retkikunnan yhä enemmän varpailleen.

Hävitys on kirja joka jää mieleen elämään. Vaikka olen jo hyvässä vauhdissa seuraavan kirjan kanssa, on biologi ja alue X silti ajatuksissani. Mitä enemmän kirjaa ajattelen, sitä enemmän siitä pidän: Hävitystä lukiessani eläydyin tarinaan, elin sen mukana, koska kirja eteni niin vauhdikkaasti kuin tarinakin.

Jeff Vandermeerin kerrontatyyli on sekin vauhdikas, aivan niin kuin koko kirjakin. Tämän vauhdin on tavoittanut hyvin suomentaja Niko Aula, joka on tehnyt hyvää työtä suomennoksen kanssa. Kirjailijan ja suomentajan yhteistyö on Hävityksessä parhaimmillaan, sillä voin aavistaa miten lähellä suomennos on alkuperäistä kirjaa.

Yksi kirjan vahvuuksista on ehdottomasti biologi. Kiinnyin kirjan kertojaan kovasti, varmasti osaltaan hänen taustastaan kertovien osuuksien takia. Noissa osuuksissa kerrottiin biologin ja hänen miehensä menneisyydestä, ja niiden avulla rakentui kasaan kuva: kuva jonka perusteella palaset pystyi asettamaan paikalleen. Ilman vahvaa päähenkilöä Hävitys ei olisi ollut näin hyvä. 

Alunperin hieman epäilin Eteläraja-trilogian kanssa. Mietin, onko tämä sittenkään minua varten... olen vasta alkutaipaleella tieteiskirjallisuuden kanssa, joten mietin olisiko tämä sittenkin hieman liikaa... Hävityksen jälkeen täytyy sanoa etten pohtinut tätä aivan turhaan: Hävitys on vahvaa scifiä, ja kirjassa mennään kaukana todellisuuden rajoista. Kirjassa oli kuitenkin vahva kerronta josta pidin, ja kyllä tuo alue X vetää puoleensa niin kovasti että aion trilogian seuraavankin osan lukea.

--- 

Itsenäisyyspäivän kunniaksi olisi tietysti pitänyt blogata kotimaisesta kirjasta. En osannut valmistautua tähän päivään ollenkaan, joten tyydyn ainoastaan toivottamaan rauhallista ja tunnelmallista itsenäisyyspäivää. Aion ilman muuta katsoa linnan juhlia, kirjaa siinä sivussa lukien. Täällä ilmoittautuu yksi Saulin ja Jennin fani, joten aion juhlat katsoa jo heidänkin vuokseen. Eli: hyvää itsenäisyyspäivää, lukutoukat!

torstai 3. joulukuuta 2015

Kim Izzo: Avioliitto Jane Austenin tapaan

Avioliitto Jane Austenin tapaan
Kim Izzo
Suomentanut Sari Luhtanen
325 s. 
2014
Schildts & Söderströms








Omasta hyllystä



Sen jälkeen kun on ollut päivän tai pari rankassa dekkarimaailmassa, tekee mieli viihdettä. Hyvää, hauskaa, ihanaa chick litiä. Onneksi hyllyssäni oli tämä kirja - Avioliitto Jane Austenin tapaan, jonka nimikin jo lupaa hyvää.

On Kate, nelikymppinen sinkku joka on tyytyväinen elämäänsä. Hänellä on ihana ystäväpiiri, hieno ura muotilehdessä sekä intohimo Jane Austeniin. Kaikki romahtaa aivan yhtäkkiä: Kate menettää työpaikkansa ja isoäiti jota Kate rakastaa, sairastuu. Kaikki on aloitettava uudelta pohjalta, koska nainen joutuu taloudellisiin vaikeuksiin.

Jotain valoakin elämään tulee, kun Kate pääsee tekemään freelancer juttua siitä, toimivatko Jane Austenin neuvot nykypäivänä. Onko avioliitto Jane Austenin tapaan mahdollinen? Kate lähtee matkalle tehdäkseen juttua, ja silloin tulee arvoonsa hänen ystäviensä syntymäpäivälahja: he ovat Katea piristääkseen antaneet tälle aatelisarvon. Kate päättää ottaa jutun teon tosissaan - ratkaisu hänen taloudellisiin ongelmiinsa olisi löytää rikas mies!

Chick lit kirjoissa on päähenkilöllä todella suuri rooli. Onko hän hauska, ihana tyyppi johon ihastuu, vai jotain aivan muuta? Valitettavasti Kate oli jotain aivan muuta. Hänessä kyllä oli lämpimämpikin puoli, mutta tuo lämmin puoli tuli esiin vasta lopussa. Suurimman osan kirjaa oli läsnä laskelmoiva ja kylmä Kate, jota ei voinut rakastaa. Tämä vaikutti luvattoman paljon lukukokemukseeni, sillä koska en voinut ihastua Kateen, en voinut täysillä ihastua kirjaankaan.

Joka on harmi, sillä minulle tämä juoni on toimiva: olen vasta vähän aikaa sitten lukenut ensimmäisen Austenini, Ylpeyden ja ennakkoluulon, ja ihastunut siihen. Juoni on chick lit kirjalle mitä toimivin, ja läsnä on kaikki puitteet saada aikaan hyvä kirja - jo kantea myöten. Lukuun ottamatta sitä, etten pitänyt Katesta, niin en alkuunkaan inhonnut kirjaa. Se oli hyvää hattaraa, joka hymyilytti ja sai lopussa liikuttumaan.

Okei, kyllähän minä alusta asti tiesin kenen kanssa Kate päätyy yhteen. Niin varmasti tietävät kaikki muutkin. Mutta silti juonessa on jotain ihanaa, ja loppuun saakka jännitin mitä lopussa käy. Avioliitto Jane Austenin tapaan on klassista chick litiä, mutta silti siinä on jotain uutta - ja jotain vanhaa, onhan kirjassa kuitenkin läsnä koko ajan Jane Austen.

Niin, ja se suomentaja! Kirjan on suomentanut Sari Luhtanen, ja jo se tekee kirjasta hyvän. Olen tainnut lukea kaikki Luhtasen kirjoittamat viihderomaanit, ja tykännyt tavattomasti. Luhtanen on taitava kirjoittaja, jonka tapa kirjoittaa on tietenkin läsnä myös tässä kirjassa. Se teki lukemisesta sujuvaa ja miellyttävää. 

Loppukaneettina: ei huono, sanoisin!

maanantai 30. marraskuuta 2015

Lena Dunham: Sellainen tyttö

Sellainen tyttö
Lena Dunham
Suomentanut Lotta Sonninen
298 s. 
2014
Otava








Lainattu kirjastosta 


Miksi Lena Dunhamin Sellainen tyttö melkein lipui ohitseni? Ehkä siksi ettei se ole romaani. Kuten ehkä olette huomanneet, luen enimmäkseen kaunokirjallisuutta (joskin laajasti eri genrejä), tietokirjoja ja elämänkertoja tulee luettua hirvittävän vähän. Tylsää sinänsä, sillä varmasti niissäkin on helmensä. Jostain minulle tuli nyt mieleen että Sellainen tyttö voisi olla kirja minulle - pidinhän Dunhamin luomasta Girls-sarjastakin.

Kuten kirjan kannessakin sanotaan, on Sellainen tyttö nuoren naisen "opetuksia". Lainausmerkit ovat kannessa hyvät, sillä Dunham ei kirjoita vakavalla kynällä, vaan kertoo omista huomioistaan naisen elämässä terävällä huumorilla. Nämä niin sanotut opetukset tulevat siis Dunhamin oman elämän ja kokemusten kautta, ja ovat ehkä siksi niin oivaltavia. Kirjassa käydään läpi Rakkaus ja seksi, työ, ystävyys ja vartalo - kaikki tärkeitä asioita naisen elämässä.

Sellainen tyttö on hieno kattaus Dunhamin elämästä, ja samalla se on katsaus naisen elämään. Ei ehkä kenen tahansa naisen, sillä vaikka Dunhamilla itsellään onkin ollut haasteita elämässään, niin hyvinvointi kuultaa kaiken taustalla. Kirja onkin selkeästi suunnattu länsimaalaisille naisille, naisille jotka voivat taloudellisesti hyvin. Ei paha juttu sinänsä, ei ollenkaan, sillä sellaiset ihmiset varmasti eniten kaipaavat Sellaisen tytön kaltaista kirjaa. Niin kuin minä!

Tulin Sellaisen tytön lukemisesta hyvälle tuulelle. Viikonloppu meni enemmän ja vähemmän alakuloisissa tunnelmissa, enkä olisi ollut valmis lukemaan mitään syvällistä ja raastavaa. Dunham oli juuri oikea tuttavuus noihin päiviin, sillä hänen humorinsa nauratti vaikka olo muuten oli kurja. Sain myös kirjasta todella paljon voimaa - Dunhamillakin on ollut vaikeutensa, ja miten hienosti hän on selvinnyt! Ihana nainen.

Lukiessa vertasin kirjaa kahteen muuhun tytöille ja naisille suunnattuun kirjaan: Caitlin Moranin loistavaan Näin minusta tuli tyttö romaaniin sekä Jenni Pääskysaaren Tyttö sinä olet... joka käy niin nuorelle tytölle kuin aikuiselle naiselle. Jotain samaa näissä kolmessa kirjassa on - kaikki ovat voimaannuttavia kirjoja naiseudesta, naiselle. Yhdistävä tekijä on myös se, että nämä kolme kirjailijaa ovat kaikki aivan mahtavia, voimakkaita naisia!

Sellainen tyttö on ehkä ennen kaikkea suunnattu nuorelle naiselle, siinä kahdenkympin tietämillä olevalle. Sellainen joka on vielä kasvuvaiheessa monessa suhteessa, ehkä etsii hieman itseään. Ihan yhtä hyvin siitä voi löytää näitä "opetuksia" varttuneempikin nainen, sillä Dunham on fiksu ja ihana - ja hauska!

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Timo Parvela: Ella ja kaverit liemessä

Ella ja kaverit liemessä
Timo Parvela
93 s. 
2015
Tammi









Lainattu kirjastosta


Ella-sarja on tullut minulle tutuksi viime aikoina äänikirjojen kautta. Useampi sarjan kirja on tullut kuunneltua pätkittäin nukkumaan mennessä, ja täytyy sanoa että olen sängyssä tirskahdellut kirjojen huumorille useamman kerran. Onnekseni löysin kirjastosta tämän sarjan uusimman osan, että pääsin tutustumaan sarjaan myös kirjan muodossa.

Ellan ja hänen kavereidensa opettajalla on mahavaivoja. Näihin vaivoihin hänen vaimonsa kehittelee terveellisen eväspirtelön, jota päätyvät opettajan sijaan hörppimään oppilaat. Lapset saavat juomasta kuitenkin odottamattomia sivuvaikutuksia, joilla on seurauksensa...

Hyvä lastenkirja on mahtava juttu. Silloin kun maailma ja elämä tuntuu raskaalta, niin lastenkirja pelastaa. Uutiset tuntuvat suoltavan päivä toisensa perään huonoja asioita ja kaamos aiheuttaa ajoittaista väsymystä ainakin minulle. Silloin ei jaksa jatkuvasti raskasta ja syvällistä kirjallisuutta, vaan aina silloin tällöin täytyy käteen ottaa lastenkirja - ja juuri Ella ja hänen kaverinsa ovat mitä parhainta lääkettä näihin oloihin.

Ella ja kaverit liemessä on hauska. Se on hauska, se on nopealukuinen ja se on lastenkirjallisuutta parhaimmillaan. Uskon että kirjasta nauttivat monen ikäiset lapset, sillä se on varmasti mukavaa kuunneltavaa jos ei vielä osaa lukea, ja se on myös hyvä kirja niille jotka jo itse osaavat lukea. Ella-kirjoista nauttii myös tällainen lapsenmielinen aikuinen, sillä Timo Parvelan huumori vaan toimii.

Lastenkirjallisuus on siitäkin mainio asia, että kirjastosta löytyy helposti uusiakin lastenkirjoja. Näitä kirjoja varmasti harvemmin varataan kirjastosta, ja ne myös palautetaan aika nopeasti, joten lastenosastolla saattaa usein yllättyä positiivisesti kun löytääkin jonkun hyvän kirjan jota katalogista on innoissaan katsellut. Nykyisin yksi ehdoton paikka onkin lastenosasto, jossa kirjastossa käyn.

Koska olen tutustunut Ella-sarjaan vasta tämän vuoden aikana, olen tavattoman onnellinen että edessä on monta hauskaa hetkeä näiden tyyppien kanssa. Lempityypikseni heistä on noussut Ellan rinnalle Tuukka, joka on aivan ihana nero. Vaikka ovat nuo muutkin aivan ihastuttavia, omalla tavallaan.

Suosittelen Ella-sarjaa ihan kaikille. Uskon että monelle lapsiperheelle se on jo tuttu, mutta myös te muut - tarttukaa lastenkirjaan!

perjantai 27. marraskuuta 2015

Catharina Ingelman-Sundberg: Ryöstön hetki kullan kallis

Ryöstön hetki kullan kallis
Catharina Ingelman-Sundberg
Suomentanut Outi Menna
363 s. 
2015
Schidts & Söderströms








Kustantajalta


Tutustuin Keinutuolikoplaan aivan sattumalta. Sarjan avausosa, Kakkua, kiitos tuli vastaan kirjakaupassa ja se houkutteli niin että ostin kirjan itselleni. Sarjan avausosan kansikuva on hyvin pitkälti samantyyppinen kuin tämän jatko-osankin, humoristinen ja värikäs - ja Kakkua, kiitos takakansi lupasi hulvatonta menoa vanhusten kanssa. En joutunut pettymään tuohon kirjaan, enkä joutunut pettymään tähän jatko-osaankaan. Ryöstön hetki kullan kallus on yhtä lailla humoristinen dekkari vanhuksista, jonka parissa saa naureskella.

Keinutuolikoplasta kertova sarja siis jatkuu. Edellisestä osasta tuttu eläkeläisviisikko on päätynyt Las Vegasiin, ja hurvittelee kasinolla estottomasti. Koska kyseessä on Keinutuolikopla, ei huijauksiltakaan voi välttyä... tämä porukka ei tosin varasta tai huijaa itseään varten, vaan lahjoittaakseen rahat parempaan tarkoitukseen, kuten vanhustenhuoltoon. Kun kopla siirtyy takaisin kotimaahan, seikkailu jatkuu aina vain haastavammin, ja kyllä, myös hauskemmin.

Luin ennen tätä kirjaa Asko Sahlbergin pienoisromaanin Irinan kuolemat. Rakastuin tuohon kirjaan, rakastuin ihan täysillä, mutta sen jälkeen halusin pienen hengähdystaun: kirjan jota lukiessa tulee hyvä mieli. Ja Ryöstön hetki kullan kallis oli kyllä sellainen. Vaikka kyseessä on dekkari, jossa tapahtuu useitakin rikoksia, niin kirjaa lukiessa hymyilee ja naurahtelee monta kertaa. Nämä vanhukset vaan kerta kaikkiaan ovat niin mahtavia tyyppejä!

Jännitystäkin toki Keinutuolikoplan vaiheita seuratessa on. Kun he asettuvat kotimaahansa Ruotsiin, niin eteen tulee monta seikkaa joita lukija saa jännittää enemmän ja vähemmän: mutta tätä kaikkea seurataan huumorin siivittämänä, eikä väkivallalla todellakaan missään vaiheessa herkutella. En lähtisikään suosittelemaan Keinutuolikopla sarjaa perinteisen dekkarin ystävälle, vaan ennemminkin sellaiselle joka nauttii humoristisesta ja vauhdikkaasta kertomuksesta.

En voi olla vertaamatta Keinutuolikoplan menoa Minna Lindgrenin Ehtoolehto-trilogiaan. Molemmissa on dekkarin piirteitä ja vauhtia, mutta myös huumoria ja molemmissa tietenkin ovat vanhukset päärooleissa. Vaikka varsinaisiin eläkepäiviini on runsaasti aikaa, niin pidän tavattomasti näiden molempien kirjailijoiden luomista vanhuksista, eikä kai se ihme ole? Kun hahmoilla on viisautta, elämänkokemusta ja mahtavaa huumoria, ei heistä voi olla pitämättä.

En voi olla sanomatta, että olisin kaivannut kirjaan hieman tiivistämistä. En hirveästi, mutta välillä tuli tunne että joitakin kirjan tapahtumia olisi jopa voinut jättää pois kokonaan. Kokonaisuus ei siitä varsinaisesti kärsinyt, enkä missään vaiheessa ajatellut jättäväni kirjan kesken, mutta kun lopussa mietin tapahtumia niin kaikki ei ehkä ollut yhtä merkityksellistä. Joka tapauksessa: hyvä, jännittävä ja hauska kokonaisuus, joka on vielä kaiken lisäksi käännettykin hyvin!

torstai 26. marraskuuta 2015

Jennifer Clement: Varastettujen rukousten vuori

Varastettujen rukousten vuori
Jennifer Clement
Suomentanut Terhi Kuusisto
264 s. 
2014
Like








Lainattu ystävältä


Lukupiirimme, Lukevien leidien, tämän vuoden viimeisenä kirjana luimme Jennifer Clementin Meksikoon sijoittuvan kirjan Varastettujen rukousten vuori. Tarkoituksenamme oli lukea aivan toinen kirja (jonka nimeä en edes muista), mutta edellisessä tapaamisessamme päätimme vaihtaa kirjan: sen lukeneet totesivat kirjan yksinkertaisesti olevan huono.

Varastettujen rukousten vuori oli todella hyvä kirja naisten asemaan ja oikeuksiin paneutuvalle lukupiirillemme. Kirjassa pääroolissa on Ladydi, joka on saanut nimensä prinsessa Dianan mukaan sen vuoksi että nimi osoittaisi kuinka petollisia miehet voivat olla. Ladydi asuu äitinsä kanssa Meksikon maaseudulla, kylässä jossa ei juuri miehiä ole. Silloin kun miehiä kylään ilmestyy, he yleensä tulevat ryöstämään nuoria tyttöjä mukaansa. Siinä missä länsimaissa tytöt yrittävät olla kauniita niin Ladydi ja muut tytöt kylässä tahtovat olla rumia, ja näyttää pojilta - jospa silloin heitä ei ryöstettäisi.

Varastettujen rukousten vuoren tarina etenee kolmeen osaan ja Ladydi saa osansa kovasta elämästä. Meille lukupiiriläisille kirjassa suurimman vaikutuksen teki juuri tämä naiseuden kuvaus, Clementin kuvaus naisen elämästä Meksikossa. Toki kirja on fiktiivinen romaani, mutta kyllä esimerkiksi kirjassa kuvattu ihmiskauppa ja tyttöjen ryöstäminen on arkea Meksikossa. Tuntuu kamalalta ajatukselta - ja tuntuu että olen yhä vain kiitollisempi siitä että asun Suomessa!

Meksiko ei ollut kovinkaan monelle tuttu maa kirjallisuuden puolelta, mutta loppujen lopuksi muutama meistä oli lukenut jonkin kirjan Meksikosta. Esiin tuli myös taiteen puolelta Frida Kahlo, joka oli toki monelle tuttu. Lukupiirin jälkeen minulle tuli mieleen F.G. Hagenbeckin Pyhän lehden kirja, joka on fiktiivinen romaani Kahlon elämästä: tuon minä aion ehdottomasti Meksikosta innostuneena lukea!

Varastettujen rukousten vuoresta saimme aikaan vilkkaan keskustelun, joka painottui naisen asemaan. Mietimme sitä, miten erilaista elämä täällä länsimaissa on kuin esimerkiksi Meksikossa - täällä naiset meikkaavat ja laittavat tukkaansa, lakkaavat kynsiään ja pukeutuvat hienosti. Kirjassa taas kuvataan sitä, miten tytöt sotkevat itseään, ovat resuisan ja poikamaisen näköisiä ettei heitä siepattaisi. Kamalaa, mutta aivan totta.

Jossain vaiheessa ruikutin, että olemme lukeneet huonoja kirjoja lukupiirissä. Okei, mukana on ollut myös niitä ei-niin-hyviä, mutta kun kävimme läpi tämän vuoden kirjoja niin voi hyvänen aika - meillähän on ollut mukana todella monta helmeä! Äänestimme vuoden kirjan, ja voittajaksi selviytyi ihana Kissani Jugoslavia, jota minäkin äänestin. Varastettujen rukousten vuori on ehdottomasti yksi parhaista tänä vuonna lukemistamme kirjoista, sillä minulle aina fiktiivinen romaani on parempi kuin tietokirja. Minä olen romaaninlukija, vaikka tietokirja silloin tällöin onkin poikaa.

Varastettujen rukousten vuori on todella hyvä kurkkaus Meksikoon: se on hyvin kirjoitettu ja käännetty, sujuva romaani, jossa on tärkeä asia. Kannattaa lukea!

tiistai 24. marraskuuta 2015

Sanna ja Niina Nyholm: Retiisikatu 2

Retiisikatu 2 
Sanna ja Niina Nyholm
305 s. 
2015
Scarabe kustannus









Kustantajalta


Elämääni on jälleen kerran astellut uusi kustantamo! Scarabe kustannus on kiinnostavan tuntuinen pienkustantamo, jonka valikoimiin kuuluu useampikin kiinnostavan tuntuinen kirja. Kustantaja otti minuun yhteyttä Sanna ja Niina Nyholmin kirjoittaman Retiisikatu 2:den tiimoilta, ja minä innostuin kirjasta välittömästi.

Luin Retiisikatu 2:den nuortenkirjana. Se on kirja kahdeksasta nuoresta, jotka asuvat samassa talossa muodostaen tiiviin porukan. Tytöt Rusetti, Aliisa, Leila ja Camilla ovat keskenään hyvinkin erilaisia, omalla tavallaan kuitenkin kukin viehättäviä ja hauskojakin. Pojat, veljekset Vili ja Late sekä Valtteri ja Sike, vetosivat hekin minuun kukin tavallaan. Porukan tiivis yhteisö rakoilee Rusetin ja Vilin alkaessa seurustella siitäkin huolimatta että Camilla on ollut Viliin ihastunut jo ties kuinka kauan. Retiisikatu 2 keskittyykin nuorten rakkauden etsintään, mutta saa myös synkempiä sävyjä kun huumeet astuvat nuorten muuten niin turvalliseen maailmaan.

Retiisikatu 2 on nuorten äänellä kirjoitettu kirja nuorille. Vaikka ensin ehkä hieman hätkähdin runsasta puhekieltä kirjassa, niin mitä pidemmälle kirjassa pääsin sitä varmempi olin että Retiisikatu 2:seen nimen omaan kuuluu nuorille ominainen puhekieli. Parasta luettavaa kirja on nuorille aikuisille, jotka eivät hätkähdä seksiä, alkoholia ja huumeita joita kirjassa esiintyy. Aikuinen voi taas hätkähtää puhekieltä - ellei sitten satu olemaan tällainen "ikuisesti nuori" tyyppi kuten minä.

Kun pääsin tarinaan sisään ja tutustuin hiljalleen Retiisikadun asukkaisiin, niin ihastuin tarinaan koko ajan enemmän. Tarinassa ovat vahvasti läsnä chick lit tyylinen huumori, rakkaus, tyttöjen elämä ja shoppailu sekä myös nuortenkirjalle ominainen kerronta nuoren aikuisen elämästä. Se, minkä ikäisiä Retiisikadun asukkaat ovat, ei kirjassa suoraan tule missään vaiheessa ilmi, mutta veikkaisin tyyppien olevan juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneita.

Sanna ja Niina Nyholmin luomat hahmot ovat ehdottomasti kirjan parasta antia: ihastuin erityisesti kilttiin ja söpöön Rusettiin, jonka suhdetta Vilin kanssa seurataan kirjan edetessä. Muissakin hahmoissa on herkkuja: kuten herkkusuu Valtteri, joka on tavallaan hirveän ärsyttävä ja juuri siksi hänestä pidin. Jokaisessa Retiisikadun asukkaassa on omat hyvät puolensa, ja se oli yksi syy miksi tarina veti hyvin puoleensa.

Retiisikatu 2 on hyvä nuortenkirja. Se on välillä rajukin, jonka vuoksi se voi olla hyvää luettavaa myös sellaisille nuorille jotka eivät ole lukutoukkia. Toivonkin että tämä kirja löytäisi lukijansa, ja aikuisetkin uskaltaisivat kurkata nuorten maailmaan. Tämä kirja on siihen hyvä ikkuna!

lauantai 21. marraskuuta 2015

Susan Abulhawa: Sininen välissä taivaan ja veden

Sininen välissä taivaan ja veden
Susan Abulhawa
Suomentaja Terhi Kuusisto
319 s. 
2015
Like








Lainattu kirjastosta


Viime keväänä luimme lukupiirissämme, Lukevissa leideissä, Susan Abulhawan kirjan Jeninin aamut. Vaikken täysillä rakastunut Jeninin aamuihin, se teki minuun kuitenkin vaikutuksen, ja jäi asustamaan mieleen pitkäksi aikaa. Abuhawan uusi romaani Sininen välissä taivaan ja veden alkoi kiinnostaa varovasti, sillä arvelin pitäväni myös tästä.

Vaikka Sininen välissä taivaan ja veden onkin raskas, omalla tavallaan kauhea romaani, se on kuitenkin myös kaunis: se on perhekeskeinen ja kertoo ennen kaikkea kirjan päähenkilöiden tarinaa. Tarinaa jossa on voimaa ja toivoa. Mamdouh Baraka joutuu perheineen isojen asioiden eteen, kun hän joutu jättämään kotinsa Palestiinassa. Israelilaisjoukkojen hyökätessä sotilaat polttavat koko kylän maan tasalle, eikä heille jää mitään muuta mahdollisuutta kuin lähteä. Ensin tie vie pakolaisleirille Gazaan, ja sitä kautta Yhdysvaltoihin. Kokemukset jättävät henkiset arvet koko perheeseen, kun he hajoavat ympäri maata: ja vasta kuusikymmentävuotta myöhemmin Mamdouhin sisarentytär Nur palaa takaisin Gazaan. Nur on kärsinyt kovia, ja vasta Gazassa ymmärtää millä lailla verisiteet yhdistävät ihmisiä.

Jeninin aamuista minulle jäi eniten mieleen pakolaisleirit, ja sen kauheudet. Kirja oli paljon muutakin, rikas ja kaunis, mutta perhesuhteet eivät silti jääneet kirkkaimpana mieleen kirjasta. Toisin kuin Sinisestä - tämä kirja loistaa kiinnostavilla henkilöillään ja ihmisten välisillä suhteillaan. Lähimpänä minua tuli Nur, tuo ihana vaikeissa oloissa elävä tyttö. Selviytyjä tyttö, joka kestää mitkä tuulet tahansa. Muutkin hahmot olivat hienoja ja vahvoja, mutta Nur nousi minulle tarinan huipuksi, josta kertovia osuuksia odotin.

Muutenkin Sininen välissä taivaan ja veden oli minulle selviytymisromaani: miten vaikeissa oloissa voi elää. Se on kaikessa raskaudessaan ja kauheudessaan kaunis ja toivorikas, ja se pitää sisällään ajatuksen siitä miten tärkeä suku on. Verisiteet yhdistävät, ja vaikka sanotaan että suku on pahin, niin usein se on myös paras. Tämän olen kokenut itsekin.

Vaikka jouduin välillä lukiessani irvistelemään kirjan kauheuksille, niin luin kirjaa silti mielelläni. Vaikka en voi sanoa kirjan nousseen hienoimmiksi lukuelämyksiksi tänä syksynä, on se silti tärkeä kirja. Ihan niin kuin Jeninin aamutkin, niin tällaisia kirjoja, tällaisista aiheista, täytyy kirjoittaa. Abulhawa osaa tämän.

Sininen välissä taivaan ja veden osoitti minulle kaksi asiaa: perhesuhteet kestävät vaikka läpi harmaan kiven, ja että aina on toivoa. Aina. Ei mitään turhia juttuja nämä!

perjantai 20. marraskuuta 2015

Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita

Etäisten esikaupunkien asioita
Shaun Tan
Suomentanut Jaana Kapari-Jatta
89 s. 
2015
Lasten keskus








Lainattu kirjastosta


Etäisten esikaupunkien asioita oli kirja joka aivan sattumalta tuli eteeni kirjastossa. Olin saattanut lukea siitä jostakin blogista, mutta ennen kaikkea tämä lastenkirja vaikutti kannellaan ollessaan esillä lasten- ja nuortenosaston hyllyssä. Onneksi, onneksi lainasin kirjan, sillä vain muutaman päivän kuluttua lainaamisesta luin kirjasta todella innostavan bloggauksen, Oksan hyllyltä blogista.  

Eniten pidin Etäisten esikaupunkien asioissa tarinoiden mystisyydestä. Tarinat ovat unenomaisia, niissä on mukana taikaa ja magiikkaa. Ne ovat outoja, kummallisiakin, mutta silti niin ihania. Tarinoissa kuvataan tapauksia ja sattumuksia esikaupungeissa, jossa voisi luulla tuntevansa seudut: mutta vastaan voi tulla mitä vain. Kätketty sisäpiha, omalaatuinen vaihto-oppilas, tikku-ukko... oikeastaan mitä vain.

Tarinat ovat lyhyitä, mutta niissä jokaisessa on kuitenkin niin paljon sisältöä. Rakastan aikuisille suunnatussa kirjallisuudessakin juuri tätä samaa: taikaa, maagista realismia, outoutta. Juuri näitä samoja asioita joihin rakastuin tässä lastenkirjassa. Sanonpa vain: tämä kirja kannataisi ehdottomasti aikuistenkin lukea, jo näiden tarinoiden takia! Mutta entäs kuvitus... 

Tässä lastenkirjassa on niin hieno kuvitus, että sitä on pakko jäädä ihailemaan. Kirjassa on kaksi hienoa puolta: syvälliset, taianomaiset tarinat sekä mahtava kuvitus. Jokaista kuvaa täytyy ihailla jonkin aikaa, sillä kuvissa löytyy kauniita yksityiskohtia, pieniä merkityksiä, joita ei heti tajua. Miten ihanaa olisikaan lukea tätä lapsen kanssa, joka katsoisi kuvia eri tavalla!

Miten ihanasti onkaan Jaana Kapari-Jatta kirjan suomentanut. En osaisi kuvitella Tanin kirjalle parempaa suomentajaa, sillä minun silmissäni Kapari-Jatta tajuaa hyvin nämä taianomaiset asiat. Hän on minulle ykkössuomentaja, mitä tulee lastenkirjallisuuteen, niin hienoa työtä hän on monen kirjan kanssa tehnyt.

Luulen, että ostan tämän kirjan omaan hyllyyni. Kirja ei minun mielestäni ihan pienelle lukijalle sovi ihan jo sen vuoksi että tarinat ovat syvällisiä ja kuunteleminenkin vaatii varmasti tarkkuutta. Mutta miten odotankaan jo sitä hetkeä, kun pääsen muutaman vuoden päästä lukemaan Etäisten esikaupunkien asioita kummityttöni kanssa (hän on jo nyt melkoinen lukutoukka!) ja tutkimaan kuvia. Toivottavasti hän rakastuu kirjaan samalla lailla kuin minä.

Tässä vielä ote kirjan kuvituksesta. Myös kirjan kuvitus on Shaun Tanin käsialaa, joten voi melkein sanoa että tässä on todellinen moniosaaja. Onkohan Tania suomennettu enempää? Tosin lastenkirjoja voisin englanniksikin lukea...

torstai 19. marraskuuta 2015

Stephen King: Hohto

Hohto
Stephen King
Suomentanut Pentti Isomursu
659 s. 
2013 (ensimmäinen suomennos 1985)
WSOY








Ostettu


Telkkarini hajosi eilen. En muutenkaan ole mikään tv:n orja, mutta ihan liian usein telkkari on päällä samalla kun teen jotain muuta, esimerkiksi luen. Nyt olen huomannut miten paljon enemmän saan luettua, kun ei samalla puoliksi keskity ruutuun. Ja kyllä - tietenkin kirjaankin keskittyy täysillä kun vain radio on päällä. En tiedä milloin uusi tv tulee taloon, mutta pärjään hyvin jonkin aikaa ilmankin, tietyt dvd:llä olevat sarjat vain houkuttavat...

Mutta asiaan: ihana ystäväni, Rakkaudesta kirjoihin blogin Annika ehdotti minulle kimppalukua Stephen Kingin kauhuklassikosta Hohto. King asteli maailmaani vuosi sitten keväällä Kuvun alla kirjan muodossa, jolloin kirjailijaan rakastuin. Olen sen jälkeen lukenut kaksi Kingiä, uudet suomennokset, mutta nämä klassikot ovat jääneet vielä odottamaan. Hohto löytyi ostettuna omasta hyllystä, joten suostuin mielelläni Annikan pyyntöön.

Monelle Hohdon juoni on tuttu, kirjasta tai elokuvasta. On Danny, tuo ihana poika. Poika jolla on ikää vasta viisi vuotta, mutta joka kykenee ottamaan yhteyttä ajatuksissaan melkein minne vain - oli matkaa viisi metriä tai satoja kilometrejä. Hän myös pystyy hohtonsa avulla selvittämään menneitä asioita ja näkemään tulevaisuuteen. Dannyn isästä, Jackista, tulee Overlook nimisen vuoristohotellin johtaja, ja Danny alkaa nähdä pelottavia näkyjä. Dannyn perhe eristyy talveksi muusta maailmasta kun vuoriston valtaavat lumivyöryt, ja pian perhe saa huomata että hotellissa ei kaikki ole kunnossa - sekin hohtaa.

Iik. Minulle Hohto ei ole tuttu elokuvankaan kautta, sillä minähän en pelottavia juttuja katso. Elokuvina katson ainoastaan hömppä juttuja tai lastenelokuvia, mutta kirjoina minun eteeni saa tuoda vaikka mitä ryöpytystä ja minä nautin siitä. Niin nautin Hohdostakin. Sillä se oikeasti on pelottava! Kirjan takakannessa lukee "Parasta kun ette lue tätä yksinänne." ja se on kyllä ihan totta. Minä luin kirjaa yksin, ja kyllä säpsähtelin kerran jos toisenkin. Melkein kiljahtelin ääneen! Kyllä - ei liene yllätys että minä yhdyn siihen toteamukseen että King on kauhun kuningas.

Ilkka Rekiaro oli ensimmäinen King suomentaja johon tutustuin. Hän oli suomentanut Kuvun alla, ja pidin siitä todella paljon. Pidin Rekiaron käännöksestä ja sanavalinnoista, ja muutama juttu jäi kirjasta puheeseeni elämään. Hohdon on kääntänyt Pentti Isomursu ja käännöksen on tarkistanut Suvi Clarke, eikä tämäkään käännös ole huono. Siihen on saatu mukaan Kingin kauhu, ja kirja on kaikinpuolin hieno. Myös käännöksen osalta.

Kimppaluku Annikan kanssa oli jälleen mukavaa. Vaihdoimme mielipiteitä usein kirjan varrella, sillä luimme suunnilleen samaa tahtia: ja ennen kuin huomasimmekaan, oli 650 sivua ahmaistu. Läheskään kaikkia paksuja kirjoja ei lue näin nopeasti, mutta tämä oli pakko ahmia. Kaksi päivää meni meillä kummallakin, ja voi mikä elämys. Tämä ei kuitenkaan innostanut katsomaan elokuvaa, sillä ei - en katso kauhua! Jack Nichlson on varmasti hyvä Jackin roolissa, sitä en epäile.

Onneksi olen löytänyt Kuninkaan!

tiistai 17. marraskuuta 2015

Kate Morton: Kaukaiset hetket

Kaukaiset hetket
Kate Morton 
Suomentanut Natasha Vilokkinen
727 s. 
2015
Bazar








Saatu ystävältä


Kaukaiset hetket päätyi hyllyyni ystävän kautta - siitäkin huolimatta että muutama bloggarikollega ei kirjaa ollut rakastunut. Pohdin kuitenkin itsekseni, ettei Morton aivan huonoa kirjaa voisi kirjoittaa: sen verran mielipiteet minuun vaikuttivat, etten kirjaan oikopäätä tarttunut, vaan se odotti hyllyssäni sopivaa hetkeä jonkin aikaa. Onneksi, onneksi nyt sopiva hetki tuli. Yli 700 sivuinen kirja oli täyttä nautintoa.

Kaukaisissa hetkissä eletään kahta aikaa: eletään vuotta 1992 jolloin pääroolissa on Edie. Edie on kustannusalalla työskentelevä nuori nainen, jonka suhde äitiinsä ei ole läheinen, eikä kovin helppo. Edien äiti järkyttyy, kun saa yli viisikymmentä vuotta matkalla olleen kirjeen ja se herättää tyttären huomion - mitä kirjeessä lukee?

Edien äiti oli toisen maailmansodan aikaan evakuoituna Kentin maaseudulle, ja sattuman kautta hän päätyi asumaan Milderhurstin vanhaan kartanoon. Meredithille, Edien äidille, avautui uusi maailma Blythen sisarusten kautta: Meredithin oli vaikea palata takaisin arkeen ja Lontooseen. Äidin salaisuudet alkavat pikku hiljaa tutkimustyön ansiosta aueta myös Edielle, eikä hän olisi osannut arvata millaisia asioita vanha linna onkaan pitänyt sisällään. Edien tarinan rinnalla kuljetaankin sodan aikaisissa vuosissa ja kerrotaan Blythen sisarusten tarinaa.

Onneksi meitä lukutoukkia on moneksi, ja moneksi on myös meidän kirjamakujamme. Mutta tästä eteen päin muistan sen, etten hylkää ajatuksissani kirjaa, josta joku ei ole pitänyt: yhtä hyvin minä saatan rakastaa sitä. Sillä minä rakastin Kaukaisia hetkiä. Vajosin Kate Mortonin luomaan maailmaan kahdeksi päiväksi, jonnekin historian lehtien havinan keskelle, Blythen sisarusten luokse Midlerhurstin linnaan. Sillä siellä minä olin, tiiviisti, sodan keskellä. Ja tuo aika, jonka siellä vietin, se oli ihanaa.

Olen käsittääkseni lukenut jokaisen Mortonilta suomennetun romaanin, ja pitänyt niistä kaikista. Paluu Rivertoniin avasi minulle tien Mortonin kanssa, ja silloin häneen rakastuin. Olen lukenut kirjan kahdesti, ja rakastin sitä kummallakin kerralla. Hylätty puutarha oli sekin elämys, ja niin oli Kaukaiset hetketkin. Se oli täydellinen lukuromaani, sellainen jonka sivuja tahtoo kääntää yksi toisensa perään.

Kaukaiset hetket ei ole nopeatempoinen romaani, vaikka se onkin nopealukuinen. Tapahtumat etenevät rauhallisesti, kiirehtimättä ja lukija saa eläytyä kirjan hetkiin kaikessa rauhassa. Tämä ei ollut lainkaan huono asia: ei hyvän kirjan tapahtumien tarvitse aina raketin lailla edetä. Ehkä hidastempoisuus onkin yksi parhaista puolista kirjassa: siitä ehtii nautiskella ja hahmoihin ehtii tutustua.

Hahmot olivatkin yksi parhaista asioista Kaukaisissa hetkissä. Rakastuin kahteen päähenkilöistä tavattomasti: Edie oli aivan ihana lukutoukka, viisas nuori nainen, johon tahtoisin tutustua oikeastikin. Toinen joka vei sydämeni oli Juniper: ihana, vaikea Juniper. Voi miten osasinkaan toisinaan samaistua häneen! En rakastu kirjaan päättömästi jos en voi rakastua sen hahmoihin. Mortonin taito luoda päähenkilöt on kuitenkin niin hieno, että jokaisessa hänen kirjassaan olen voinut rakastua myös hahmoihin.

Kaukaiset hetket on yksi syksyn parhaita kirjaelämyksiä. Joskus tuntuu vaikealta tarttua paksuun kirjaan - entäs jos kirja ei kannakaan loppuun saakka? Mortonin kanssa paksuutta pelkää turhaan: se kantaa aina.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Tuomas Kyrö & Antti Kyrö: Pukin salaisuus

Pukin salaisuus
Tuomas Kyrö
Kuvitus Antti Kyrö
86 s. 
2013
WSOY








Lainattu kirjastosta 


 Eilen lauantaina Pariisin tapahtumat olivat enemmän tai vähemmän mielessä koko päivän. Oli suuri onni että olin kuluneella viikolla lainannut kirjastosta ison kasan hyviä kirjoja, mukana useampi ihana lastenkirja. Tuomas ja Antti Kyrön Pukin salaisuus valikoitui iltalukemiseksi, ja se toimi: tulin kirjan kanssa hyvälle tuulelle.

Pukkihan on tuttu jo kahdesta edellisestä Kyrön veljesten kirjasta. Nyt edellisistä kirjoista tuttu Manu Kössilä on haasteen edessä: kouluun pitäisi tehdä esitelmä kuuluisasta ihmisestä. Manu ei tiedä ketään kuuluisampaa kuin joulupukin, joten hän päättää haastatella Pukkia. Haastattelun vuoksi porukka päätyy aikamatkalle läpi Pukin historian, mutta mitä käy kun aikakone hajoaa 1980-luvulla...

Olen viime aikoina kuunnellut äänikirjoina Pukista kertovaa lastenkirjasarjaa. Pukin paha päivä ja Pukki laivalla ovat todella hyviä myös äänikirjoinakin, mutta vasta Pukin salaisuutta lukiessani huomasin mitä olin menettänyt kuunnellessani kirjat: Antti Kyrön hulvattoman kuvituksen.

Antti Kyrön kuvitus sopii Tuomas Kyrön tekstiin kuin nenä päähän. Siinä missä Tuomas Kyrö on taitava ja humoristinen kirjoittaja, on Antti Kyrö noita kumpaakin kuvittajana. Vaikka aiempien kirjojen tarinat minulle nyt tuttuja ovatkin, taidan kuitenkin lainata kirjat kirjastosta jotta voin tutustua niihin kuvituksen kera.

Tuomas Kyrö on ollut jo jonkin aikaa yksi lempikirjailijoistani, ja siksi onkin ilo huomata että Kyrö on yhtä hyvä myös kirjoittaessaan lapsille. Minulle hänen huumorinsa kolahtaa - ja voin arvella että myös lapset pitävät Pukki-sarjasta. Tätä lukiessani jouduin pohtimaan omaa uskomistani joulupukkiin - miksei hyvinkin voisi olla mahdollista että pukki eläisi jossain suurkaupungissa tonttujensa kanssa? Ehkä hän asuu juuri sinun naapurissasi?

Yksi syy miksi pidin Pukin salaisuudesta niin kovasti, oli tuo aikamatkailu. Minä olen ihan hupsuna aikamatkailuasioihin, olivat ne sitten kirjoissa tai elokuvissa. Lastenkirjoissakin aikamatkaillaan aina toisinaan, ja se saa aina jotenkin sävähtämään ja kiinnostumaan kirjasta ihan toisella tavalla. Joo, Doctor Who fani täällä puhuu...

Hyvä lastenkirja toimii parhaiten silloin kun muuten on vähän nurja mieli. Jos on tapahtunut jotain ikävää, muuten vaan masentaa tai lukeminen ei maistu. Silloin on hyvä ottaa lastenkirja käteen, nauttia ja nauraa. Siihen oloon toimi täydellisesti myös Pukin salaisuus, sillä kyllähän tämä on Sitä Hyvää Lastenkirjallisuutta.

lauantai 14. marraskuuta 2015

Katri Tapola: Kalpeat tytöt

Kalpeat tytöt
Katri Tapola
130 s. 
1998 
Tammi









Lainattu kirjastosta



Jokin aika sitten sain facebookissa lukuvinkin viiden vuoden takaiselta Kristalta. Hän muistutti minua Katri Tapolan esikoisromaanista Kalpeat tytöt, joka oli yksi lempikirjoistani silloin, kun en vielä ollut sellainen lukutoukka kuin nykyään olen. Valehtelematta olen lukenut Kalpeat tytöt varmasti viisi kertaa, ja jokaisella kerralla nautin siitä yhtä paljon. Ja kyllä - kirja kolahti vieläkin.

Kalpeat tytöt on ennen kaikkea tarina Gretasta. Gretasta joka yliopistossa tahtoi olla se kaikkein kalpein, vaikka se vaati ehkä kehnoja elämäntapoja ja tietysti paksun kerroksen puuteria. Vierelleen Greta hyväksyi ainoastaan Edithin, Edithin joka oli vielä Gretaakin kalpeampi. He keksivät tarinan nimeltä Kalpeat tytöt, jonka pääosaa he näyttelevät itse. Kirja kertoo Gretan ja Edithin tarinaa, mutta rinnalla kulkevat lapsi-Greta, joka muuttuu päivä päivältä kalpeammaksi, sekä Greta aikuisena, jolloin hän alkaa olla vain varjo itsestään.

Olen todella iloinen että löysin tämän kirjan uudelleen. Olen blogiaikana palannut moniin vanhoihin suosikkeihin nuortenkirjojen osalta, mutta Kalpeat tytöt taisi olla ensimmäisiä aikuisten kirjoja joihin oikeasti rakastuin. Nuorena rakastuin ehkä ennen kaikkea Gretaan ja Edithiin hahmoina, kalpeus ja tyttöjen tyyli kiehtoi. Luultavasti tarina myös - kirjassa on läsnä tietty synkeys, joka varmasti veti minua puoleensa.

Samat asiat kiehtoivat minua nytkin. Sen lisäksi ihastuin kovasti Katri Tapolan kieleen, joka on voimakasta ja niin tähän kirjaan sopivaa. Tapolan kieli tuntuu niin hyvin sopivan Gretan tarinaan - tosin osasyy ajatukseeni on varmasti se, että olen elänyt tarinan läpi niin moneen kertaan, että Greta on minulle... noh, aika todellinen henkilö. Tämä on Gretan kirja ja hän on minulle rakas.

Vaikken ole ollut aina tällainen lukutoukka kuin nyt olen, niin kyllä kirjat ovat olleet läsnä elämässäni aina. Silloin kun oli vaikeaa, oli helppoa palata uudelleen ja uudelleen kirjaan jonka muisti hyväksi: suosikki nuortenkirjat tuli kahlattua uudelleen ja uudelleen, sitten hiukan myöhemmin myös joitakin aikuisille suunnattuja kirjoja. Voimakkaina ovat jääneet mieleen tämä Tapolan esikoisromaani sekä Sofi Oksasen Stalinin lehmät.

Kalpeat tytöt ei ole paksu kirja, sivuja on 130. Se on kuitenkin tavallaan suuri kirja, sillä se kertoo voimakkaasti Gretan tarinan, aina lapsuudesta aikuisuuteen saakka. Tapola saa Gretan elämään kirjan sivuilla, hän saa Gretan tuntumaan todelta. Markko Tainan suunnittelema kansi on sekin minulle rakas, ja minulle Greta on ollut aina kannen naisen näköinen. Olisi ehkä ollut ilmeisempää että kansi olisi ollut esimerkiksi mustavalkoinen, mutta minulle se on hieno juuri tuollaisena.

Kalpeat tytöt on menestynyt: ilmestymisvuonna se palkittiin Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolla ja samana vuonna se oli Akateemisen kirjakaupan myydyin kirja. En ihmettele - en ole ainoa joka tähän on rakastunut. Mutta se mitä ihmettelen, on että en ole ehkä lukenut Tapolalta mitään muuta kuin tämän kirjan. Lupaan ja vannon, että otan vahingon takaisin ja lainaan hänen uudempaa tuotantoaan seuraavan kerran kirjastossa.

Tänään, Euroopan mustana päivänä 14.11., tuntuu hyvältä että voi paeta tätä ajoittain hirveää maailmaa kirjallisuuteen. Pariisi on ollut vahvasti mielessä koko päivän, enkä varmasti ole ainut. Muistetaan kuitenkin ne elämän valon pilkahdukset ja onnelliset asiat, eikä vaivuta pimeyteen! Mukavaa lauantai-iltaa, toivottelee Lukutoukka.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Andy Weir: Yksin Marsissa

Yksin Marsissa
Andy Weir
Suomentanut Kaj Lipponen
387 s. 
2015
Into







 
Kustantajalta


Yllätys! Blogikuviot tulevat jälleen muuttumaan hiukan. Olen tullut siihen tulokseen, että tästä eteen päin kirjoitan Suomi lukee sivulle uudesta kotimaisesta kirjallisuudesta. Vanhemmat kirjat sekä käännökset kuuluvat tänne, Lukutoukkaan. Näin saan helposti pidettyä molemmat blogit virkeinä ja aktiivisina - ja molemmat yhtä lailla läsnä elämässäni. Poimin vähän niin kuin parhaat päältä, kummastakin.


Andy Weirin tieteisromaani Yksin Marsissa meinasi lipua ohitseni. Ehkä ajattelin ettei kirja olisi aivan minua varten, mutta sitten huomasin että blogitoverit yksi toisensa perään hehkuttavat kirjaa ja elokuvaa. Tiesin, ettei elokuva ole minun juttuni, mutta kirja alkoi kiinnostaa kovasti.

Mark Watneyn piti olla yksi ensimmäisistä ihmisistä Marsissa, mutta miten kävikään: todennäköisesti hän tuleekin olemaan ensimmäinen ihminen joka siellä kuolee. Markin markaseurue joutuu hiekkamyrksyyn, jossa hänen avaruuspukunsa vaurioituu - ja muu miehistö luulee hänen menehtyneen. Mark kuitenkin selviää hengissä ja jää yksin selviytymään Marsiin. Mutta miten? Ruokaa ei ole varattu kuin tietty määrä, ja ihan ensiksi hänen täytyisi saada yhteys maahan, pelastusjoukkoja varten. Vaikka kyseessä on kekseliäs ja insinööritaitoinen kaveri, hauskakin kuin mikä, niin pelastuminen näyttää kovin epätodennäköiseltä. Miten Markin käy?

Täytyy tunnustaa: kirja hiukan pelästytti minut aluksi. Koska kirja koskee avaruusmatkailua, ei liene ihme että mukana on paljon tekniikkaa. Alussa tämä säikäytti minut, sillä fysiikka ja kemia eivät todellakaan olleet minun aineitani kouluaikoina. Kuitenkin, pikku hiljaa pääsin tarinaan kunnolla sisään, ja ehkä sain ohjelmoitua aivonikin sellaiseen asentoon ettei minun tarvinnutkaan ymmärtää kaikkea teknistä kerrontaa. Voin kertoa, että suurin osa teknisisitä jutuista jäi tajuamatta, mutta itse tarinan kannalta sillä ei ollut mitään vaikutusta - yhtä lailla nautin tästä scifitrilleristä.

Sillä hyvä trilleri tämä onkin. Tietenkin tieteisromaani myös, mutta enpä keksisi kovinkaan montaa jännittävämpää kirjan aihetta kuin Andy Weir on kirjaansa luonut. Mies on yksin Marsissa, ja hänen pitäisi selvitä hengissä. Vielä kun Weir on luonut päähahmoksi Markin, joka on huumorintajuinen ja muutenkin mahtava tyyppi, niin enpä voisi kuvitella itselleni parempaa hyppyä avaruusmatkailuun kuin tämä kirja.

Luulen että kemian ja fysiikan taitajat saisivat kirjasta vielä aavistuksen enemmän irti kuin minä, mutta kyllä minäkin pystyin nauttimaan kirjasta tavalla, jolla vain hyvästä romaanista voi nauttia. Kaj Lipposen suomennos palvelee kirjaa hyvin, sillä Lipponen on tavoittanut kirjassa juuri sen oikean hengen, mitä tällainen teos vaatiikin. Hän on tuonut kirjaan vielä lisäksi suomenkielen juhlan, mielikuvituksen juhlan on luonut Weir.