torstai 31. maaliskuuta 2016

Lukupiirissä: Taiye Selasi: Ghana ikuisesti

Ghana ikuisesti
Taiye Selasi
Suomentanut Marianna Kurtto
2013
Otava









Lainattu kirjastosta


Taiye Selasin Ghana ikuisesti tuli minulle tutuksi jo kirjan ilmestyessä suomeksi. Rakastuin kirjaan, sen kieleen ja ennen kaikkea Marinna Kurton käännökseen, ja toki myös kirjan kiinnostavaan juoneen. Olikin ihana asia, kun lukupiirimme Lukevat leidit valitsi kirjan yhdeksi tämän kevään kirjoista, ja sain hyvän syyn lukea kirjan uudelleen. Nyt, maaliskuun tapaamisessa, pääsimme viimein keskustelemaan kirjasta.

Ghana ikuisesti pitää sisällään monta kiinnostavaa henkilöä ja tarinaa. On Kweku Sai, joka ponnistaa köyhistä oloista Ghanasta aina Amerikkaan asti opiskelemaan lääketiedettä. Hän menestyy, menee naimisiin Folan kanssa ja saa perhettä, mutta sitten jotain tapahtuu. Kweku Sai palaa nujerrettuna takaisin Ghanaan, ja perhe hajoaa ympäri maailmaa, yrittäen rakentaa itselleen oman elämän.

Me Lukevat leidit emme läheskään aina ole samaa mieltä kirjasta jota olemme lukeneet - eikä se tietenkään olekaan lukupiirin idea. Parasta on, kun kirja herättää keskusteluja, mielipiteitä puolesta ja vastaan, mielipiteitä sinkoilee. Se on hyvää keskustelua, mutta yhtä ihanaa on se, kun olemme kaikki yhtä rakastuneita johonkin teokseen. Muutaman kirjan kanssa olemme olleet yhtä mieltä sen hienoudesta, ja yksi niistä on Ghana ikuisesti.

Kaikki leidit olivat yhtä mieltä siitä että yksi kirjan ehdottomista hienouksista oli Marianna Kurton kännös. Koska Kurtolla itsellään on runoilijatausta, näkyy tietynlainen runollisuus myös kirjan käännöksessä. "Koko kirja on kuin yksi runo" totesikin yksi leideistämme. Totesimme käännöksen kauniiksi, hurmaavaksi ja ilmavaksi. Ihastelimme myös Selasin kykyä kuvata ihmistä: tarkka ja pienieleinen, hämmästyttävän hieno tapa, joka maalaa lukijan eteen kirjan hahmot sekä tapahtumapaikat. Selasin tavassa kertoa meitä miellyttivät myös lyhyet lauseet, jotka eivät töksähdelleet vaan olivat yksinkertaisuudessaan todella hienoja.

Minä en ollut meistä ainoa joka oli lukenut kirjan jo toiseen kertaan. Meitä kaikkia leidejä kiinnostaa afrikkalainen kirjallisuus, ja monet meitä olivat lukeneet kirjan heti sen ilmestymisen aikoihin. Lukupiirissämme olikin aika ainutlaatuinen kerta: olimme saaneet paikalla afrikkalaisen kirjallisuuden tuntijan, naisen joka tiesi aiheesta paljon. Oli kiinnostava kunnella hänen mielipiteitään krjasta, vaikka hänkin oli löytänyt kirjasta paljon samoja asioita kuin me muut.

Koska meille monelle varsinkin uudempi afrikkalainen kirjallisuus on tuttua, löytyi kirjoja joihin tätä kirjaa voisi verrata. Juurettomus ja siirtolaisuus toi mieleemme Adichie Kotiinpalaajat sekä Bulawayon Me tarvitsemme uudet nimet - kirjat jotka minullekin olivat todella tuttuja, ja jotka molemmat ansaitsisivat toisen lukukeran.

Lukevat leidit siis pitivät kirjasta, tuomitsevia mielipiteitä ei tullut ainoatakaan. Annamme tapaamisemme lopuksi arvion kirjasta, jokainen antaa pisteet, yhdestä viiteen. Yhteisarvioksi tuli 4,2. Meitä oli paikalla kaksitoista, joten keskimäärin annoimme aika hyvät pisteet. Eikä syyttä!

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Äkkää ja tökkää

Äkkää ja tökkää
Fiona Watt
Kuvittanut Stephen Baker
Suomentanut Kalle Nuuttila
Lasten keskus



Kustantajalta 



Pääsiäinen on vietetty ja täytyy palata takaisin arkeen. Sanonpa vaan, että vietin ihanan pääsiäisen, läsnä olivat molemmat siskojeni perheet, jota ei meillä turhan usein tapahdu. Syötiin hyvin, leikittiin, halailtiin ja juteltiin. Ihan luksusta!

Vietimme myös ihanan kummityttöni 1-vuotis syntymäpäiviä. Onko yllättävää että kummi antoi lahjaksi kirjoja? Annoin muutaman ihanan lastenkirjan, joista yksi oli tämä Fiona Wattin kirjoittama ja Stephen Bakerin kuvittama Äkkää ja tökkää. Tämä kirja on saanut blogeissa aika paljon huomiota, ja jännitinkin hieman miten nämä meidän pikkutyyppimme kirjaan suhtautuvat. Ja kyllä, molemmat pitivät.

Läsnä olivat siis jo mainitsemani juuri taaperoiän saavuttanut kummityttöni, sekä herra viis vee, toisen siskoni poika. Molempien kanssa katselimme kirjaa useamman kerran, ja molemmat taisivat kirjaan kovasti tykästyä. Kummi on iloinen että lahja miellytti.

Äkkää ja tökkää pitää sisällään värikkäitä kuvia, sivun kerrallaan yhdestä aiheesta. Jokaisella sivulla on omia yksinkertaisia tehtäviä, esimerkiksi etsi kolme meritähteä ja etsi rusettikaulainen koira. Siis yksinkertaisia juttuja jotka ovat mukavaa etsittävää ihan pienellekin ihmiselle.

Kummityttöni oli tuohon etsimistouhuun vielä hieman liian pieni, mutta hän nautti kyllä kirjan kuvituksesta. Hän tutki mielellään kirjan kuvia, ja käänsi sivuja innoissaan. Erityisen innoissaan hän kyllä oli kirjan sivuilta löytyvistä aukoista, joihin hän tajusi työntää esimerkiksi suunsa. Vinkki tästä tuli äidiltä, joka teki tuon tempun ensin - mutta voi kun olikin kivaa kun pääsi itse kokeilemaan!

Viisivuotias täditettäväni, jolle olen lukutäti, hoksasi tietenkin ihan toisella tavalla kirjan idean. Hän on nokkela poika, ja hänen kanssaan ratkoimme tehtäviä useamman kerran. Ei yhtään haitannut vaikka vastaukset hieman olivatkin mielessä, niin mieluista puuhaa etsiminen täditettävälleni oli. Hänkin nautti kirjan kuvituksesta, ja vaikka tehtävät olivat yksinkertaisia, olivat ne silti kivaa puuhaa hieman isommallekin.

Mielestäni Äkkää ja tökkää -kirjassa ei ole ikärajaa. Se on kirja monenikäiselle lapselle, sen huomasi jo siitä miten pienet vieraamme kirjasta pitivät. Kummityttöni ei kirjan ideaa vielä tajunnut, mutta koska kirja lähti heidän mukaansa, uskon että ehkä jo pian hän osaa etsiä vastauksia kysymyksiin. Siihen asti voi katsella kivoja, värikkäitä kuvia.

Äkkää ja tökkää taisi olla lahjakirjoista paras ja suosituin. Enkä yhtään ihmettele, kyllä kummi itsekin siitä tykkäsi.

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Kirjavaa pääsiäistä!






Meillä kotona ei ole koskaan juhlittu pääsiäistä varsinaisena uskonnollisena juhlana, vaikka se pääsiäisen pääsanoma on. Meillä pääsiäinen on aina ollut kevään juhla - täynnä värejä, suklaamunia ja yhdessä oloa. Sitä pääsiäinen on tänäkin vuonna: tulin eilen vanhempieni luokse, ja täällä on koolla koko perhe. Molemmat siskoni ovat tulleet Joensuuhun perheidensä kanssa ja paikalla on myös mummoni. Me kaikki lapset emme ole koolla kovin usein ja voitte uskoa että kaikki ovat iloisia tästä harvinaisesta hetkestä. Ja nyt täällä on vielä kaksi ihanaa pientä tyyppiä - molempien siskojeni lapset ovat mukavassa iässä, kummityttöni on vuoden vanha ja täditettäväni viisivuotias.

Ääntä ja touhua meillä siis riittää, mutta on minulla mahdollisuus lukeakin. Pääsiäispyhiksi on varattuna vaikka mitä ihanaa, ja nyt luvussa on juuri ilmestynyt Katri Lipsonin Detroit. Suhtauduin Detroitiin varauksella, mutta yllätyin iloisesti kun huomasinkin pitäväni kirjata todella paljon.

Toivon teille kaikille hyvää pääsiäistä! Tuokoon se mukanaan joko rauhaa tai sitten melua ja vilskettä, riippuen siitä missä seurassa pääsiäistä vietät. Mutta tuokoon se myös muutaman hetken hyville kirjoille, ja lukemisen nautinnon. <3

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Christiane F.: Huumeasema Zoo

Huumeasema Zoo
Christiane F. 
Ääninauhojen pohjalta toimittaneet Kai Hermann ja Horst Rieck
Suomentanut Anneli Vilkko-Riihelä
339 s. 
2015
Sammakko






Ostettu


 Jollain tapaa Huumeasema Zoo on ollut läsnä kirjallisessa elämässäni jo kauan, vaikka luin kirjan vasta nyt. Olen nimittäin halunnut lukea tämän niin kauan kuin olen ylipäätään kirjoja lukenut ja ollut tämänkaltaisesta elämän rankemmasta puolesta kiinnostunut - eli kauan. Kirjaa oli kuitenkin mahdotonta löytää Joensuun kirjastosta, se oli kadonnut (eli luultavasti varastettu) eikä lisää kappaleita oltu hankittu.  Arveltiin varmasti että lisäkappaleetkin vietäisiin.

Kun huomasin Sammakon kustantaneen kirjasta uuden painoksen, kiinnostuin heti. Se oli ehdottomasti kirja jonka minun oli saatava omaan hyllyyni - eli kirjakauppaan. Meni kuitenkin aikaa että löysin Huumeasema Zoolle sopivan hetken, sillä tiesin kirjan rankaksi. Nyt se sitten tuli.

Christiane F.:n tarina on muodostunut kulttikirjaksi Euroopassa. Moni teistä tietääkin kirjan tarinan, mutta kerron silti mistä on kyse. Tarina on siis tosi, Huumeasema Zoo on omaelämänkerrallinen teos. Se kertoo 1970-luvun Berliinistä ja Christiane F.:stä, joka kokeilee 13-vuotiaana discossa heroiinia ja jää koukkuun. Siitä alkaa alamäki, joka on jyrkkä.

Kyllä, Huumeasema Zoo on äärimmäisen rankka kirja. Lukiessani kauhistelin, järkytyin ja olin lähestulkoon kyynelissä, kaikkea yhtä aikaa ja vuoronperään. Syy siihen, miksi tunteeni olivat niin voimakkaat, oli että tämän kirjan tapahtumat ovat oikeasti tapahtuneet. Christiane F. on oikeast elänyt juuri tämän helvetin. Ja se tunne, kun lukiessa päähäni pälkähti: ei tämä ole mikään muiden maiden juttu. Tällaista tapahtuu Suomessakin, ihan jatkuvasti. Jossain tuolla. Se aiheutti kylmiä väreitä, ja aiheuttaa vielä nytkin kun sitä ajattelen.

Minä olen tuntenut vetoa alamaailmaan aina ainoastaan kirjallisuuden kautta. Luen mielelläni alamaailmaan ja huumeisiin paneutuvaa kirjallisuutta, ja jossain vaiheessa se kiinnosti minua todella paljon - missään muussa mudoossa tuo maailma ei ole minua koskaan vetänyt puoleensa. Ehkä syy onkin juuri siinä: koska oma elämä on niin kaukana esimerkiksi Christiane F.:n elämästä, niin siksi kirja kiinnostaa ja tekee vaikutuksen.

Kaunokirjallisest Huumeasema Zoo ei ole mikään merkkiteos. Eikä sen tarvitsekaan olla - kirja on omaelämänkerrallinen, ja sen ajatus on tarinassa, sen pysäyttävyydessä. En olisi kaivannutkaan kirjallista ilotulitusta, vaan sain väristyksiä kirjan tapahtumista. Se riitti.

En sano että kaikkien olisi pakko lukea Huumeasema Zoo. Mutta ei se silti paha asia olisi, sillä minut kirja ainakin pysäytti ajattelemaan kaikkia niitä nuoria tyttöjä ja poikia jotka ympäri maailmaa antautuvat huumeille.

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Kaksi kirjaa taaperoille.






Riepu
Leslie Patricelli
Suomentanut Rauna Sirola
2014
Lasten keskus

On hurjaa miten aika lentää. Tuntuu että vasta ihan äsken oli hetki jolloin kummityttöni tuli maailmaan - ja nyt jo suunnittelen mitä touhuan pääsiäisenä tuon 1-vuotiaan taaperon kanssa. Lasten keskus onneksi muisti minua kirjapaketilla, josta päätyy muutama kirja kummityttöni synttärilahjoiksi. Vietin tänään hauskan hetken tutustumalla pariin näistä kirjoista ja miettimällä tykkäisikö pieni prinsessa niistä.

Ensimmäisenä huomioni sai Leslie Patricellin kirja Riepu. Tästä arvelen kummityttöni pitävän, sillä hänelle on ennestään tuttu saman tekijän kirja Halataan. Halataan on heillä kovasti tykätty kirja, ja arvelen että Riepukin saa hyvän vastaanoton - kirjassa on läsnä samanlainen, värikäs kuvitus kuin Halataan kirjassa, ja mukavat, pehmeät piirroshahmot.

Kirjassa huomion saa riepu, tuo mikä on monelle lapselle aivan tolkuttoman tärkeä esine. Minullekin oli pienenä, sillä ilman riepua, tai iipua kuten minä sitä kutsuin, ei lähdetty yhtään mihinkään. Kerran se jäi tarhaan, ja voitte uskoa miten iso itku tuli kun tajusin että joudun nukkumaan ilman sitä. En varmasti ole ainoa lapsi joka on kokenut tuollaisen tilanteen, sillä riepu vaan on monelle hirvittävän tärkeä. Siksikin Leslie Patricellin kirja on hyvä!

Älä pure, Hilla!
Kathleen Amant
Suomentanut Sanna Hytti
2015
Lasten keskus

Älä pure, Hilla! herätti minussa hieman samankaltaisia tuntemuksia kuin Riepukin, vaikka kirjat ovat keskenään erilaisia. Uskon pienen kummityttöni pitävän tästäkin kirjasta: itse Hilla on mukavan näköinen tyttö, lasta varmasti miellyttävällä pehmeällä ja pyöreällä tavalla piirretty, ja värejäkään ei ole kirjan kuvituksessa säästelty. Kuvitus on yksinkertaista, ja pienikin lapsi ymmärtää kuvat helposti, eli tämä on hyvää luettavaa juuri tuollaiselle ihan pienelle tyypille.

Meitä aikuisia ajatellen kirjassa on selkeä sanoma: Hillalla on vahvat hampaat, ja hänen tekisi mieli hirveästi purra vähän kaikkea ja kaikkia. Lasta voi opettaa samalla kun lukee kirjaa, eli sanomahan on se, ettei saa purra. Tämä tulee varmasti tärkeäksi siinä vaiheessa kun hampaita syntyy, ja kummityttönikin tykkää kovasti pussailla kavereita - ja vähän kaikkia. Voisin arvella että siinä puuhassa jossain vaiheessa saattavat hampaatkin tulla mukaan, joten tämän kirjan kanssa vanhemmat voivat samalla hieman "opettaa". Hilla on siis mainio esimerkki pienille!

Kiitokset kustantajalle kirjapaketista. Kummitytöstäni on kasvamassa varsinainen lukutoukka, ja nämä kirjat varmasti ilahduttavat pientä lukijaa!

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Tuula Lehtinen: Niko ja taistelu Jamijasta

Niko ja taistelu Jamijasta
Tuula Lehtinen
69 s. 
2016
Myllylahti









Kustantajalta


Hyvää hiljaisen viikon alkua, lukijani! Alkuviikko saattaa minullakin olla hiljainen ja rauhallinen, mutta torstaista alkaa tohina. Joensuuhun saapuvat molempien siskojeni perheet joihin kuuluvat viisivuotias täditettäväni sekä vuoden ikäinen kummityttöni, joten luulen että tohinaa tulee riittämään - ja että on tulossa todella ihana pääsiäinen. Sitä ennen on aikaa rauhoittua kotona hyvien kirjojen keskellä.

Luin viikonloppuna Tuula Lehtisen lastenkirjan Niko ja taistelu Jamijasta. Uusien lastenkirjojen kanssa minulla käy usein niin, että ne saattavat katalogissa jäädä huomaamatta - valitettavasti. Onneksi kustantamot kertovat näistä kirjoista myös niiden ilmestyttyä, joten huomasin tämänkin kirjan nyt.

Niko ja taistelu Jamijasta kertoo kymmenvuotiaasta Nikosta, joka on muuttanut perheensä kanssa maalle. Se tuntuu Nikosta tylsältä, sillä vaikka uudessa koulussa on kavereita, heistä yksikään ei asu lähellä Nikoa - ja aika koulun jälkeen meneekin pelatessa. Eräänä päivänä Niko kuitenkin tapaa Jamijan, uteliaan olennon Zerwa-planneetalta, joka haluaa tutustua maan elämään.

Niko ja taistelu Jamijasta on kirja, josta varmasti pojatkin tykkäävät. Niko on päähenkilö johon poikien on helppo samaistua: hän pelaa paljon, niin kuin varmasti monet muutkin ikäisensä ja hän kaipaa seikkailuja ja ystäviä. Kirjassa on myös huumoria sekä sitä seikkailua, sitten kun Jamija tulee kuvioihin mukaan. Niko ja taistelu Jamijasta ei silti ole mikään pelkkä poikien kirja, sillä uskon että myös tytöt tästä tykkäävät.

Jamija tulee Zerwa-planeeltalta, jonka elämästä kirjailija Tuula Lehtinen on myös kertonut kirjassa. Se herättää varmasti ajatuksia nuoressa lukijassa, sillä se laittoi minutkin miettimään: kuinka paljon avaruudessa onkaan elämää? Zerwa-planeetan asukkaat nimittäin elävät planeetan sisällä, eikä heitä voi nähdä. Minä ainakin uskon ettemme ole ainoat elävät olennot tässä maailmankaikkeudessa. Emme voi olla! Ajatelkaa jos minäkin joku päivä saisin oman pienen Jamijan tänne kotiini kylään... olisipa mukavaa!

Kirjan takakannessa lukee että kirja on sopivinta luettavaa 6-9 vuotiaille. Olen samaa mieltä, sillä ihan pienet lukutoukat eivät ehkä tarinaan vielä sillä tavalla jaksa keskittyä, mutta 6-vuotias varmasti on jo sopivan ikäinen kuuntelija. Teksti on myös sopivan isoa ja helppolukuista, että vasta lukemaan oppinut voi helposti lukea kirjaa itse.

Kaiken kaikkiaan Niko ja taistelu Jamijasta on erittäin hyvä lastenkirja. Lehtisen huumori kolahtaa minulle, ja naurattaakin, ja uskon että se on sellaista jolle lapsikin nauraa. Kirjassa on seikkailua sekä se saa ehkä pienenkin lukijan ajattelemaan - voisiko enää enempää toivoa?

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Jonas Jonasson: Murhaaja-Anders ja hänen ystävänsä

Murhaaja-Anders ja hänen ystävänsä
Jonas Jonasson
Suomentanut Laura Beck
325 s.
2016
WSOY








Kustantajalta


Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää! Tämän päivän kunniaksi mietin nyt, kirjan lukemisen jälkeen, onko Jonas Jonasson saanut tähän uusimpaan suomennokseensa tasa-arvoa. Ja kyllä, löysin sitä! Tänään on tärkeä päivä jonka kunniaksi on oikein vetää lippu salkoon.

Murhaaja-Anders ja hänen ystävänsä on kolmas suomenettu romaani Jonas Jonassonilta. Se tutustuttaa lukijansa virastaan erotettuun pappiin, Johannaan, sekä vastaanottovirkailijaan nimeltä Per Persson. Nämä kaksi kohtaavat aivan sattumalta, eivätkä totisesti olisi voinut arvata mihin tämä tuttavuus heidät vie. Heidän kesken alkaa viriytyä liikekumppanuus, jossa he hyödyntävät erään Murhaaja-Andersiksi kutsutun miehen osaamisaluetta.

En kutsuisi Murhaaja-Andersia ja hänen ystäviään dekkariksi, vaikka kirjassa kieltämättä on muutamia dekkarin aineksia. Ennen kaikkea se on hauska, mutta silti särmikäs romaani joka kertoo ihmisistä joka antaa lukijalleen luvan nauraa.

Minulle tämä oli ensimmäinen kirja jonka luin Jonassonilta, vaikka olenkin ollut kiinnostunut hänen edellisistä suomennoksistaan. Hänen edellinen kirjansa, Lukutaidoton joka osasi laskea, odottaa hyllyssänikin mutten sitä jostain syystä ole lukenut. Ehkä olen ajatellut Jonassonin olevan puhtaasti huumorikirjailija ja ne kirjat vain vaativat tietynlaisen hetken. Murhaaja-Anders ja hänen ystävänsä on kuitenkin enemmän kuin vain huumorikirja. Se on kirja ihmisistä ja elämästä, ja vaikka lukiessa nauraa, on kirjassa myös runsaasti särmää - joka tekee sille hyvää.

Minna Canthin päivän hengessä tosiaan etsin lukemisen jälkeen kirjasta tasa-arvoa - ja löysinkin. Yleensä kirjoissa jossa tapahtuu enemmän tai vähemmän rikoksia, on pääosassa miehiä. Jos mennään lain toiselle puolelle, niin silloin tekijänä on yleensä mies, tai miehet. Siksi olinkin iloinen, että Jonas Jonasson on sijoittanut kirjaan tuon urallaan epäonnistuneen papin, joka on kieltämättä mahtava hahmo.

Jonasson antaa lukijan nauraa asioille, joille eivät ehkä kaikki naura. Uskonnolle irvaileminen ei kaikkia naurata, mutta Jonasson heittää nekin aiheet huumorin puolelle - vai olinko niin vinksahtanut että nauroin silloin kun ei olisi pitänyt? Joka tapauksessa, nauroin kirjalle ääneen useammin kuin kerran. Ja nauru tekee hyvää!

Ehkä Murhaaja-Andersin ja hänen ystäviensä suurin asia onkin saada lukijan loppujen lopuksi miettimään, mille kaikelle saa nauraa? Tämä kirja sai minut innostumaan Jonas Jonassonista, tämä kanoja kasvattava mies on ilmiselvästi luotu kertomaan tarinoita.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Ralf Rothmann: Kuolema keväällä

Kuolema keväällä
Ralf Rothmann
Suomentanut Raija Nylander
205 s. 
2016
Atena








Kustantajalta


 Toisen maailmansodan aikaiseen Saksaan sijoittuvia käännöskirjoja on julkaistu viime aikoina useita. Vai onko niitä julkaistu aina, ja minä olen vasta havahtunut näihin, kun ennen en oikein ollut kiinnostunut? Se on yksi mahdollisuus, sillä uskon että tämä on aihe joka kiinnostaa lukijoita vuodesta toiseen. Varsinkin kun tuoreita näkökulmia tuntuu löytyvän useilta kirjailijoilta.

Ralf Rothmann käsittelee tuota aikaa kahden 17-vuotiaan pojan, Walterin ja Fieten näkökulmasta. Nuo kaksi karjanhoitajapoikaa Pohjois-Saksasta päätyvät rintamalle, kun natsit värväävät sinne likipitäen jokaisen mahdollisen miehen. Walterilla käy "hyvä tuuri", hän pääsee autokuskiksi SS:n huoltoyksikköön, mutta Fiete joutuu taistelemaan eturintamaan. Varsinkin Rothmannin kuvaus Fieten koettelemuksista rintamalla on osuvaa ja sattuvaa.

Kuolema keväällä käsittelee todella raskasta aihetta. Aihetta, josta olisi saanut raskaan ja ehkäpä myös vaikeaselkoisen kirjan, mutta Rothmannin kirja ei sitä ole. Se on kyllä raskas, minun sydämeni oli pakahtua kun mietin noita kahte poikaa sodan melskeissä, mutta se ei silti ole niin vaikea kuin aluksi kuvittelin. Pääsin ensi sivuilta saakka kirjaan sisään eikä lukeminen ollut tarpomista lauseiden seassa - päin vastoin, kulkuni oli jopa häpeällisen kevyttä, aiheen tietäen.

Kuten olen saattanut aiemminkin mainita, en ole aina nauttinut historiasta kirjallisuudessa. Olen löytänyt sen vasta jokin aika sitten, ja sen myötä on tullut myös innostus lukea natsisaksaan sijoittuvia kirjoja. Se voi olla syy siihen, miksi olen kiinnittänyt viime vuoden aikana huomiota siihen, että aihetta koskettavia kirjoja on julkaistu useita. Yksikään lukemani kirja ei ole ollut samanlainen, vaan jokainen on löytänyt jonkin tuoreen näkökulman. Tietenkään kaikki eivät ole olleet loistavia, mutta aihe on kiinnostava.

Kuolema keväällä ei mene kärkeen, mitä tulee tämän aiheen kirjallisuuteen. Käsitän sen vahvuudet ja siinä on paljon hyvää - näiden kahden pojan tarina menee syvälle sieluun. Silti jokin esti minua rakastumasta kirjaan, mutten silti kadu että luin kirjan. Tämäkin kirja on aivan omanlaisensa, ja kertoo tärkeän tarinan.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin

Minä matkustan yksin
Samuel Bjørk
Suomentanut Päivi Kivelä
428 s. 
2016
Otava



Kustantajalta



En aivan ehtinyt ensimmäiseen aaltoon kun Minä matkustan yksin dekkarista kohistiin, mutta tulen tiiviisti jäljessä. Otavalta saamani ennakkokappaleen (kiitos, kiitos!) takakansi veti jo puoleensa, muta jotenkin havahduin kirjan ilmestymispäivän koittaneen vasta kun blogitovereiden juttuja alkoi ilmestyä. Hehkutusta, blogeissa ja muualla mediassa. Pakkohan minunkin oli lukea, heti.

Jo dekkarin alkuasetelma nostattaa karvat pystyyn. Löytyy kuusivuotias nukenvaatteisiin puettu tyttö, kuolleena, kaulassaan lappu "Minä matkustan yksin". Tapaus nostattaa karvat pystyyn myös poliiseilla, ja tapausta kootaan tutkimaan porukka josta suurin osa on tehnyt töitä yhdessä ennenkin. On kokenut poliisi Holger Munch, mies joka tietää mitä tekee. Hän etsii käsiinsä Mia Krügerin, jota elämä ei ole kohdellut hellällä kädellä ja jota saa todellakin etsiä. He ovat tottunut parivaljakko, joka luottaa toisiinsa. He ovat ne, joihin muu porukkakin luottaa. Silloinkin, kun löytyy toinen tyttö. Kun tahti kiihtyy, ja kun loppujen lopuksi tuntuu että yksi jos toinenkin tutkimusryhmästä on osallinena tässä piirileikissä.

Ennen kuin aloin kirjoittaa bloggausta, kiertelin lukemassa bloggarikollegoideni tekstejä. Varauksetta tästä kirjasta ei oltu pidetty, ei. Minäkin tunnistan ne seikat joista Minä matkustan yksin sai kritiikkiä: tunnistan sen että kirjassa olevia elementtejä on käytetty ennenkin ja hahmoissa on piirteitä joita on ollut muissakin dekkareissa. Tunnistin ne seikat kyllä jo kirjaa lukiessani, mutta välitinkö? En!

Lukiessani tätä dekkaria, tätä piinaavaa teosta, minä välitin siitä että se on hirvittävän jännittävä. En todellakaan suosittele kirjaa herkälle lukijalle, mutta pelkkää väkivaltaista räiskintää Minä matkustan yksin ei silti sisällä. Bjørk on tuonut kirjaansa myös psykologisen puolen, sellaisen joka tekee kirjasta varsinaisen page turnerin, tai kuten me Suomessa voimme sanoa, lukusukkulan. Pidän tavattomasti psykologisesta jännityksestä ja kun Bjørk on yhdistänyt sen muuten rankkaan kerrontaan, on tappavan hyvä yhdistelmä kasassa.

Yksi kirjan vahvuuksista ovat päähenkilöt. Sympaattinen, lämpimältä tuntuva Holger Munch, joka heittäytyy täysillä mukaan tähän tutkintaan: Annika täällä kuvaa häntä wallanderimaiseksi, mutta minä en ole Wallandereja lukenut joten en kommentoi sitä mitenkään. Joka tapauksessa, hän on poliisi jonka kanssa tahtoisin asioida jos joskus joutuisin heidän kanssaan tekemisiin. Sitten on Mia. Ihana Mia, jonka kanssa löysin heti yhteisen sävelen. Hänellä ei ole ollut helppoa, ei todellakaan, mutta silti hän uskaltaa lähteä mukaan tähän hirvittävään leikkiin. Olenkin aina ollut sitä mieltä että ilman hyviä päähenkilöjä dekkari ei voi olla todella hyvä, ja kyllä - tämä kaksikko voitti puolelleen.

Olen onnellinen että valitsin tälle dekkarille hetken, jolloin minulla oli aikaa lukea. Jos olisin lukenut tätä vaikka reissussa ollessani, olisin takuulla repinyt hiuksia päästäni: "Milloin pääsen lukemaan? Mitä seuraavaksi tapahtuu?!" Nyt sain lukea pitkissä pätkissä, eläytyen kunnolla, heittäytyen Bjørkin luomaan, hirvittävään maailmaan.

Minä matkustan yksin on saanut runsaasti hehkutusta, minä liityn joukkoon. Tämä on helmi!


keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Kuka voitti Kiera Cassin Valinnan?






Tänään olen ollut iloinen keväästä, auringosta ja siitä kuinka aurinko lämmittää jo hiukan. Iloitsen ystävistäni, hyvästä dekkarista ja niistä kaikista hyvistä kirjoista jotka minua odottavat. Iloitsen elämästä, aidosti.

Iloitsen myös siitä että sain arpoa yhden hyvän kirjan, nimittäin Kiera Cassin Valinnan. Kiitos telle, lukutoukat, että osallistuitte arvontaan niin runsain määrin - olisin halunnut lähettää kirjan jokaiselle! Valitettavasti en voi, mutta tällä kertaa onnekas oli Lankakeiju, onneksi olkoon! Otan sinuun yhteyttä että saadaan paketti matkalle.

Iloitkaa tekin. Auringosta, hyvistä kirjoista, läheisistänne. Hyvistä asioista.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Leea Simola: Siri ja vedenpaisumus

Siri ja vedenpaisumus
Leea Simola
2016 
Myllylahti








Kustantajalta



Olen tällä hetkellä lukemassa dekkaria, johon palaan vielä myöhemmin tällä viikolla. Se on kuitenkin paikoin melko rankkaa luettavaa ja tuntui että väliin olisi paikallaan pikku hengähdystauko. Hyvän sellaisen tarjosi tänään postiluukusta rapsahtanut Leea Simolan uusi lastenkirja Siri ja vedenpaisumus.

Siri ja vedenpaisumus kertoo Siristä ja hänen siskoistaan, jotka joutuvat sateen yllättäessä leikkimään sisällä. Vain mielikuvitus on rajana kun he ryhtyvät ideoimaan leikkejä - ja pian syntyy ajatus vedenpaisumuksesta. He piirtävät Kyöpelinvuoren kartan ja rakentavat vuoren ja sitten vedenpaisumus jo tuleekin. Uskokaa pois, se peittää alleen kaiken, ja entäs sitten kun tulee vesihirviö!

Siri ja vedenpaisumus on mainio kuvakirja. Siinä on tarinaa tarpeeksi että sen parissa viihtyy hetken aikuinenkin ja kirja on sopivaa luettavaa vähän isommallekin lapselle. Itse ajattelin kirjan antaa pääsiäisenä täditettävälle pojalle, joka on jo oppinut siihen että lukutädiltä saa aina kirjoja. Kirjapaketti tulikin juuri sopivalla hetkellä, ettei hän joudu pettymään!

Annan Sirin ja vedenpaisumuksen lahjaksi mielelläni - ja palaan pääsiäisen aikaan mielellään hänen kanssaan tarinaan. Voin kuvitella että viisivuotias poika nauttii tästä tarinasta, sillä hän itsekin tykkää majan rakennuksesta: vaikka kukapa lapsi toisaalta ei tykkäisi. Siri ja vedenpaisumus on mielestäni hyvää luettavaa aika monen ikäiselle, sillä vaikka kirjassa ei ole hirveän paljon tekstiä per sivu, niin kuvitus on kuitenkin sellaista jota voi tukia isompikin. Kuvissa on monenlaisia yksityiskohtia ja niistä varmasti nautii hieman isompikin lukija.

Leea Simola on luonut todella mukavan ja mieltä lämmittävän kokonaisuuden.Tarina ja kuvitus toimivat hyvin yhteen, ja tällainen aikuinenkin sai mitä halusi: sain mukavan hengähdystauon dekkarista ja hyvän mielen. Sekä ajattelin jo tulevaa pääsiäistä ja majan rakennus puuhia!

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Rainbow Rowell: Eleanor & Park

Eleanor & Park
Rainbow Rowell
Suomentanut Terhi Kuusisto
384 s. 
2016
Viisas elämä








Ostettu



Takana on viikonloppu täynnä kirjapöhinää. Olin ensimmäistä kertaa Jyväskylän kirjamessuilla ja kokemus oli kaikin puolin hieno. Tapasin ihania ihmisiä, olin lavalla paneelissa kertomassa bloggaamisesta ja vinkkamassa kevään kirjoja, tein Suomi lukee -portaaliin kirjailijahaastatteluja, ostin kirjoja, nautin. Noiden hetkien voimalla sitä jaksaa taas pitkälle kevääseen!

Ennen kirjamessuja luin Rainbow Rowellin Eleanor & Parkin. Rainbow Rowell on kirjailija josta ollaan puhuttu kirjablogeissa ja blogien ulkopuolella paljon - ja kaikki häntä tuntuvat rakastavan. Olin valmis lukemaan Rowellia englanniksi tavoistani poiketen, koska käännöksiä ei kuulunut - mutta kuinkas kävikään! Kun olin viime viikolla tuhlaamassa bonuksiani kirjakaupassa, esillä oli Eleanor & Park - Viisaan elämän käännöksenä! Monet teistä eivät ihmettele että kiljahdin - ja että aloitin kirjan heti kotiin päästyäni.

Siinä missä monet maailmalla menestyneet nuortenkirjat sijoittuvat tulevaisuuteen, Eleanor & Parkin kanssa matkataan lähimenneisyyteen, nimittäin vuoteen 1986. Aikaan ennen kännyköitä, ennen internetiä, ennen Facebookia ja muita some sovelluksia. Park on poika, jonka tavoitteena on pitää koulussa matalaa profiiliä, yrittää olla huomaamaton. Vältellä muita ikäisiään. Moni asia muuttuu kun koulubussiin tulee tyttö, joka on kaikin puolin kummallinen. Hän on isokokoinen, omituisesti pukeutuva ja hänellä on räiskyvän punainen tukka. Onko ihme että häntä kiusataan ensimmäisestä hetkestä saakka? Tyttö, Eleanor nimittäin, istuu Parkin viereen ja saa tämän kiusaantumaan.

Kaikki alkaa kun Park huomaa Eleanoran lukevan hänen sarjakuviaan. Ystävyys alkaa hitaasti, mutta muuttuu syvemmäksi. Joksikin todella kauniiksi.

Luettuani, ahmittuani, tämän kirjan en ihmettele että nuoret ympäri maailmaa ovat rakastuneet Rowelliin. Tässä nimittäin on kirjailija joka osaa kuvata tunnetta - nuoren tunnetta. En missään nimessä sano että Eleanor & Park olisi ainoastaan nuortenkirja, sillä minun mielestäni se on kyllä kirja aivan kaikille. Sillä aivan jokaisen ihmisen kohdalla, niin nuoren kuin aikuisenkin, voi käydä niin että ystävyys muuttuukin joksikin syvemmäksi - ei se iästä ole kiinni että ihastuu.

Ahmittava kirja Eleanor & Park nimittäin on. Olin välillä hukassa mitä oikein haluaisinkaan enemmän tehdä - lukea vieläkin nopeammin että saisin tietää miten lopussa käy vai nauttia niin ettei kirja koskaan loppuisi. Miten kävi? Päädyin ahmimaan, tietenkin. En pystynyt hillitsemään itseäni.

Kuten jo mainitsin, kirjassa mennään muutaman vuosikymmenen taakse, hienoon vuoteen 1986 (olen syntynyt sinä vuonna!). Tämä on minusta hienoa Rowellilta, matkatakin aikaan ennen internetiä ja kännyköitä, vaihteluksi sille että nykyään kirjoitetaan nuorille paljon tulevaisuudesta. Tämä toimii varmasti hyvin niille nuorille lukijoille, jotka eivät oikeastaan ole edes eläneet aikaa ennen internetiä - he saavat elää aivan toista aikakautta lukiessaan tätä kirjaa. En minäkään tietenkään tuosta vuodesta mitään tiedä, mutta tuollaisen ajan muistan.

Eleanor & Park on kyllä rakkaustarina, mutta se ei todellakaan ole siirappia tihkuva tai imelä. Se on kaunis, haikea, itkettäväkin. Mutta se on myös hauska, nokkela, ovela ja Rowellin dialogi on huikeaa luettavaa. Ei, en kiellä etteikö Eleanor & Park olisi ennen kaikkea nuortenkirja, mutta se on myös kirja kaikille jotka ovat joskus olleet ihastuneet tai haluaisivat ihastua. 

Ihastuin Rowelliin täysillä. Ymmärrän todella hyvin miksi Eleanor & Park on käännety neljäänkymmeneen maahan ja lukijat ympäri maailmaa ovat ihastuneet Rowellin tapaan kuvata nuoria. Jos Rowellin seuraava suomennos ei tule kuukauden sisään (heh!) niin minun on pakko poistua mukavuusalueeltani ja vaihtaa kieli englantiin. Kestän sen kuin nainen.

torstai 10. maaliskuuta 2016

Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin talvi

Onnelin ja Annelin talvi
Marjatta Kurenniemi
86 s. 
1968 
WSOY









Lainattu kirjastosta


Luulen että Onneli ja Anneli ovat minulle tuttuja jo lapsuudesta, mutta joulun aikaan oli ihana palata näiden tyttöjen maailmaan kun luin Onnelin ja Annelin talon. Luin kirjan kuitenkin e-kirjana, joten jäin paitsi Maija Karman mahtavasta kuvituksesta. Päätin että näihin kirjoihin on palattava painettuinakin versioina, että näen myös kuvituksen.

Onneli ja Anneli ovat varmasti lähes kaikille blogin lukijoille tuttuja ainakin lapsuudesta, mutta muistutellaan silti hiukan. Onnelin ja Annelin talossa nämä hurmaavat 8-vuotiaat tytöt ostivat talon rouva Ruusupuulta ja jäivät vanhempiensa luvalla siihen asumaan. Tässä, Onnelin ja Annelin talvessa tytöt saavat vieraakseen herra Vaaksanheimon hyvin pienen perheen ja talven mittaan ehtii sattua kaikenlaista kun perhe käy taloksi.

Suosittelen tutustumaan Onneliin ja Anneliin nimenomaan painettuna versiona, vaikka minua houkuttelikin Onnelin ja Annelin talossa alennuksessa oleva e-kirja. Onneksi lastenkirjoja löytää helposti kirjastosta, ja minä onnistuin saamaa käsiini tämän vuoden 1968 painoksen, siis ihan alkuperäisen! Oli jotenkin hirvittävän nostalgista lukea kirjaa, hieman tahriintuneita sivuja ja muutenkin kulunutta painosta.

Onneli ja Anneli ovat hirvittävän ihana kaksikko. He ovat lempeitä ja ystävällisiä, ja toivottavat jokaisen tervetulleiksi taloonsa. Valitettavasti myös ne, jotka osoittautuvat hieman pahiksiksi - mutta onneksi tytöillä on paljon erilaisia ystäviä jotka puolustavat heitä noita pahoja tyyppejä vastaan. Seikkailujakin näistä kirjoista siis löytyy, eikä pelkkää tyttömäistä kerrontaa.

Satujen maailmaan on välillä ihanaa heittäytyä ja Onneli ja Anneli ovat parasta lääkettä siihen tuskaan. Palatkaa näihin kirjoihin, jos ne ovat vain lapsuudestanne tuttuja! Mitään ette menetä, saatte vain lämpimän ja hyvän olon.

P.S. Muistuttelen vielä keskiviikkona 16.3. päättyvästä arvonnasta: arvon yhden kappaleen Kiera Cassin maailmalla hitiksi nousutta nuorten aikuisten kirjaa Valinta. Kannattaa osallistua!

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Kiera Cass: Valinta & arvonta!

Valinta
Kiera Cass
Suomentanut Laura Haavisto
339 s. 
2016
Pen & Paper








Kustantajalta


Kiera Cass on kirjailija, jonka Selection-sarja on noussut jonkinasteiseksi hitiksi maailmalla. En kyllä yhtään ihmettele, sillä se maalaa lukijan eteen kuvan tulevaisuudesta, mutta samalla se on taattua chick litiä, sellaista jota nuori aikuinen lukee mielellään. Pen & Paper on nyt suomentanut sarjan ensimmäisen osan, Valinnan, ja olin iloinen että sain kirjan luettavaksi. Lue bloggaus loppuun asti, sillä arvon yhden kappaleen Valintaa.

Valinta kertoo America Singeristä, joka päätyy lähes tahtomattaan Valintaan. Valinta on kolmellekymmenelleviidelle tytölle mahdollisuus aivan toisenlaiseen elämeään, oikea unelma. Se on mahdollisuus päästä prinsessaksi prinssi Maxonin rinnalle, elää loppuelämä glamourin ympäröimänä. Americalle se on painajainen. Hän joutuu eroon läheisistään sekä salaisesta rakkaudesta alempiarvoiseen Aspeniin. Linnassa America kuitenkin tutustuu prinssi Maxoniin, ja joutuu muutamaan mieltään.

Tutkin pitkään Goodreadsissa olevia arvioita Valinnasta. Ymmärrän toki, ettei sellainen joka ei viihdekirjallisuudesta välitä, pidä Valinnastakaan. Mutta sellainen nuori aikuinen, joka pitä chick litistä ja tahtoo jotain hieman erilaista - hänelle tämä no juuri oikea kirja. Minulle, vannoutuneelle chick litin ystävälle, Valinta oli lähes täydellinen kirja. Välillä elämässä pitää olla hattaraa, ja vaikka tavalliset sinkkukirjat viihdyttävät kerta toisensa jälkeen, toi Kiera Cass elämääni jotain erilaista.

Valinnassa siis ollaan tulevaisuudessa. Kuinka kaukana tulevaisuudessa, se ei tule missään vaiheessa varsinaisesti ilmi, mutta maailma on todellakin muuttunut. Olisin ehkä kaivannut enemmän Cassilta enemmän tulevaisuudenkuvaa, vaikka oli kirjassa välillä mukana sitäkin. Ennen kaikkea Valinta on kuitenkin rakkaustarina, enkä kirjaa ehkä suosittelisi edes sellaiselle joka ei chick litistä ollenkaan pidä.

Lukiessa ymmärtää hyvin että kirja on suunnattu nuorille aikuisille. Mutta minä, joka olen uusista nuorten kirjoista aina innoissani, minäkin rakastuin Kiera Cassiin. Valinnassa on paljon aineksia, jotka tekevät siitä vetävän ja koukuttavan: kuten jo aiemmin mainitsin, se on rakkaustarina, mutta puitteet Valinta tilanteesta on asia joka tekee siitä erilaisen ja kiinnostavan. Myös se että hömppäkirja on viety tulevaisuuteen, on jotain mikä sai minut innostumana. Cassin koukuttava juoni yhdistettynä Laura Haaviston hyvään käännökseen toimii kuin... peto? Vaikka se.

Raskaampien, vakavien romaanien välissä Valinta on jotain mitä ei voi jättää väliin. Se saa hymyilemään, ehkä hieman liikuttumaankin, se saa kääntämään sivun toisensa perään. Ja lopussa se sai kiroilemaan: miten jaksan odottaa seuraavaa suomennosta? Sillä sen luen ilman muuta.

Nyt on arvonnan aika: kustantajan suosiollisella avustuksella arvon yhden kappaleen Kiera Cassin valintaa. Valitettavasti en arvo kahta, vaikka näitä kaksi on hyllyssä, sillä yhden kappaleen tätä aarretta tahdon säilyttää itselläni. Arvonnan säännöt: kaikki voivat osallistua jättämällä kommentin. Jos olet rekisteröitynyt lukijakseni, saat kaksi arpaa, jos et, saat yhden. Ilmoitathan arpojen määrän kommentissasi. Jos olet anonyymi lukija, lisää kommenttiin sähköpostiosoitteesi niin saan voiton sattuessa kohdalle sinuun yhteyden. Arvonta päättyy keskiviikkona, 16.3. kello 18. Lukutoukka toivottaa arpaonnea!

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Kirsti Ellilä: Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin

Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin
Kirsti Ellilä
286 s. 
2005
Karisto









Lainattu kirjastosta


Kirjastoreissulla on aina muutama pakollinen juttu: lasten- ja nuortenosasto, dekkarihylly, tietysti uutuushylly sekä juuri palautettujen hylly. Näiden lisäksi kirjastoreissuun kuuluu satunnainen seikkailu hyllyjen välissä, joista löytyy usein kaikkea mukavaa. Viimeksi mukaan tarttui Kirsti Ellilän viihderomaani Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin, minulle niin sanotusti ihan uusi kirja.

Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin kertoo toimittajana työskentelevästä Selmasta. Hän pääsee haastattelemaan kuuluisaa viihdekirjailijaa ja saa ajatuksen: hän kirjoittaisi itsekin rakkausromaanin. Niitä kun myydään tolkuttomia määriä, ja kyllähän nyt jokainen sellaisen osaa kirjoittaa, varsinkin kun Selma on lukenut lukuisia rakkausromaaneja. Rahaa Selma tarvitsisikin, sillä he ovat hankkineet hänen avopuolisonsa Samin kanssa puutalo-osakkeen, ja remontti nielee enemmän rahaa kuin on kuviteltu. Kirjoittaminen ei vain ole niin helppoa kuin Selma olisi kuvitellut, ja muukin arki alkaa hieman tökkiä.

Niin kuin Selma, minäkin olen lukenut lukuisia rakkausromaaneja. Ihan Harlequin kirjoja en ole lukenut ikinä, mutta esimerkiksi chick lit tyylilajina viehättää minua todella paljon - kuten myös muu laadukas hömppäkirjallisuus. Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin on juuri sitä laadukasta viihdettä, hömppäkirja jossa on myös syvällinen ajatus. Tämä on myös jollain tapaa erittäin tuore viihderomaani, sillä kirja pitää sisällään muutakin kuin vain miehen metsästystä.

Olen aina luullut olevani niin kokenut viihdekirjallisuuden lukija, että arvaan heti alkumetreiltä miten lopussa käy. Täytyy tunnustaa: Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin yllätti minut täysin. En tietenkään paljasta enempää, mutta luulen että moni muukin on kirjan kanssa yllättynyt. Vaikka rakastankin sitä, että tiedän heti alusta saakka kenen kanssa päähenkilö päätyy yhteen, oli tämä erittäin virkistävä poikkeus. Yllättyminen on aina mukavaa!

Selma ei ole varsinaisesti kirjailijaksi syntynyt, ainakaan hänen rakkausromaaninsa näytteiden perusteella. Kirjassa nimittäin on otteita kirjasta jota Selma kirjoittaa, ja minä voin sanoa että minä en ainakaan sellaista kirjaa lukisi. Onneksi tämä Ellilän kirja on aivan toista maata, hömppäkin tuntuu olevan hieman liian kepeä ja höttöinen sana kuvaamaan tätä. Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin on aito ja elämänmauinen - ja suomalainen!

torstai 3. maaliskuuta 2016

Timo Parvela: Ella ja kaverit salaisessa palveluksessa

Ella ja kaverit salaisessa palveluksessa
Timo Parvela 
Kuvittanut Mervi Lindman
104 s. 
2016
Tammi








Lainattu kirjastosta



Uusissa lasten- ja nuortenkirjoissa on se hyvä puoli, että niitä saa kirjastosta aika helposti käsiinsä. Lapsiperheet ja nuoret eivät ole ehkä seuraa niin innoissaan uutuuksia kuin vanhemmat lukijat, ja minäkin sain muutaman uutuusherkun käsiini nopeasti. Niin, esimerkiksi tämän Ella-sarjan uuden osan.

Ella ja kaverit kuulevat pelottavia uutisia: salainen järjestö aikoo varastaa heiltä oppikirjat. He käsittävät että kyseessä on jonkinlainen hirviö, digiluudigilei, ja päättävät suojella opettajaansa hirviötä vastaan. Heidän opettajastaan on tullut rehtori, oikeastaan itse majesteetti, joten Ella ja kaverit ovat agentteja hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa. Eivät muuten tyypit arvaa, mitä vastaan ovat ryhtyneet taisteluun.

Lastenkirjallisuus vaan on niin ihana juttu. Silloin kun elämä vähän kolhii ja olo tuntuu ankealta, niin hyvä lastenkirja auttaa kummasti. Olenkin löytänyt muutaman takuuvarman sarjan, jotka viihdyttävät varmasti, mutta lisäksi teen koko ajan uusia löytöjä. Koska tein paluun lastenkirjallisuuden pariin vasta jokin aika sitten, näitä uusia löytöjä piisaa.

Ella ja kaverit sarjassakin minulla on monta osaa lukematta. Muutaman uusimman olen lukenut, mutta vanhemmissa on onneksi vielä paljon luettavaa. Timo Parvela on juuri sellainen takuuvarma kirjailija, joka ei petä. Parvela on hauska, ajankohtainen ja osuva. Olen viime aikoina kuunnellut äänikirjana Pate-kirjoja, joista kirjoitan myöhemmin lisää, mutta silti: on ihanaa kun nukkumaan käydessä tirskahtelee sängyssä äänikirjalle. Täydellinen päätös päivään, sanon vaan!

Ella ja kaverit salaisessa palveluksessa on Timo Parvelaa parhaimmillaan. Tässä sarjan uudessa osassa mennään ajankohtaiseen aiheeseen, varmasti monessa koulussa pohditaan digiaikaan siirtymistä. Aihetta käsitellään huumorin kautta ja lapsen näkökulmasta, ja se on mukavaa luettavaa aikuisellekin. Sitä paitsi, kirja saa päätöksen jota ei voi kuin rakastaa!

Mervi Lindmanin kuvitus on asia, jonka takia haluan lukea Ella-sarjaa ihan perinteisinä kirjoina, enkä ainoastaan e-kirjoina tai kuunnella äänikirjana. Lindmanin kuvitus tukee Parvelan humoristista kerrontaa, ja sitä täytyy tutkia aina hetken jos toisenkin. Voin vain kuvitella miten kuvitus viihdyttää myös lapsia!

Sanonpa vaan: nykyään en voisi kuvitella elämää ilman lastenkirjallisuutta!

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Jojo Moyes: Jos olisit tässä

Jos olisit tässä
Jojo Moyes
Suomentanut Heli Naski
450 s. 
2016
Gummerus








Kustantajalta 


Puhuessani kevään 2016 odotetuimmista kirjoista omalta osaltani, en voi olla mainitsematta Jojo Moyesin uutta teosta. Jos olisit tässä nimittäin jatkaa Kerro minulle jotain hyvää romaanista tutun Louisa Clarkin tarinaa, hahmon josta pidin tavattomasti.

Kuten Kerro minulle jotain hyvää romaanin lukeneet muistavat, muuttui Loun elämä täysin kun hän tapasi Will Traynorin ja rakastui häneen. En kerro mitään enempää siitä, miten tapahtumat etenivät koska tätä bloggausta voi lukea joku joka ei ole vielä tuota kirjaa lukenut. Jos olisit tässä matkaa ajassa puolitoista vuotta eteen päin, ja asiat ovat menneet eteen päin. Vai ovatko sittenkään? Lou lupasi Willille että elää elämäänsä täysillä, mutta lupaus ei ole oikein pitänyt. Hän on työssä jota ei pidä ja elää kaiken kaikkiaan aika vaillinaista elämää. Sitten, tapahtuu monta asiaa lähestulkoon kerta rysäyksellä ja kaikki muuttuu. Mutta osaako Louisa muuttaa elämänsä ja elää täysillä?

Kerro minulle jotain hyvää teki minuun viime vuonna suuren vaikutuksen, se sai itkemään ja nauramaan ja oli mielessä vielä kauan lukemisen jälkeenkin. Tuntui kuitenkin uskomattomalta kun kuulin että teos saa jatkoa - miten sitä tarinaa voi enää jatkaa? Jos olisit tässä todistaa sen, että kyllä voi. Lou on ihana romaanihahmo, hahmo jonka tarinaa Moyes on hienolla tavalla jatkanut toisen kirjan verran.

Jos olisit tässä toi eteeni sellaisia juonenkäänteitä, etten olisi niitä millään voinut etukäteen kuvitella. Tietyt asiat pystyi arvaamaan, ja minä kokeneena chick lit lukijana pystyin ennustamaan romanttiset juonikuviot aika helposti. Kuitenkin juonessa on mukana yllätyksiä, asioita joita ei etukäteen voi arvata. Se on hienoa!

Vaikka Jos olisit tässä on romaani Lousta, on Will silti tarinassa mukana koko ajan. Hän on vieläkin paljon Louisan mielessä ja hän miettii heidän yhteisiä aikojaan usein. Ja tarinan varrella jokin muistuttaa häntä Willistä usein... Hienoa kuitenkin, ettei Moyes sorru palvomaan Williä, hahmoa johon niin monet ihastuivat Kerro minulle jotain hyvää romaanissa. Häntä kuvataan ihmisenä, tavallisena ihmisenä joka oli omalla tavallaan ihastuttava, omalla tavallaan hiukan raivostuttava.

Vaikka Jos olisit tässä on chick lit romaani, edustaen hienosti tyylilajiaan, niin on se myös tavattoman voimakas ja syvällinen kirja. Moyes kertoo Louisan itsensä etsimisestä ja elämänmuutoksesta, siitä kuinka hän haluaa pitää Willille antamansa lupauksen. Se on älykäs kirja, mutta silti hauska ja - tunnustan! - vähän itkettäväkin. Ennen Jos olisit tässä kirjan lukemista kannatta kuitenkin lukea Kerro minulle jotain hyvää, sillä se antaa tälle kirjalle tarvittavan pohjan.

Eikä missään nimessä kannata säikähtää neljääsataaviittäkymmentä sivua, sillä uskokaa, kirja vie mennessään!