tiistai 30. kesäkuuta 2015

Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta

Vailla henkilökohtaista vastuuta
Lena Andersson
Suomentanut Sanna Manninen
331 s. 
2015
Siltala







Lainattu kirjastosta


Vailla henkilökohtaista vastuuta on itsenäinen jatko-osa viime vuonna suomennetulle Omavaltaista menettelyä teokselle. Suhtauduin kirjaan varovasti, sillä Omavaltaista menettelyä ei ihan täysin sydäntäni vienyt - kuitenkin Esterin uudet seikkailut kiinnostivat niin paljon, että halusin tämänkin kirjan lukea.

Ester on siis täällä taas. Eikä hän ole näköjään oppinut edellisestä tuhoisasta rakkaussuhteestaan mitään, sillä taas mennään. Nyt Ester rakastuu päätä pahkaa näyttelijä Olof Steniin, joka ei peittele yhtään sitä että hän on naimisissa eikä hänellä ole aikomustakaan erota vaimostaan. Mutta Ester roikkuu kyydissä, ja seuraa Olofia teatteriesityksestä toiseen, että näkisi edes vilauksen miehestä. Esteristä on vasten tahtoaan tullut rakastajatar - ja hän vain toivoo, että Olof sittenkin jättäisi vaimonsa.

Vailla henkilökohtaista vastuuta jätti minulle kaksijakoisen tunnelman. Kun aloitin kirjan, olin vallan ihastunut. Anderssonin teksti ja huumori nimittäin kolahtaa minuun - se on vallan älykästä ja ihanaa. Jonkun matkaa, sanotaanko sinne 150-200 sivulle asti ihastelin kirjaa, ja olin sen pauloissa, mutta sitten alkoi tökkiä. Tarina tuntui junnaavan paikallaan, eikä mistään tullut valmista.

Olisinkin toivonut, että kirjaa ja tarinaa olisi tiivistetty runsaasti. Kirjan loppu taas oli nimittäin hyvä, mutta jos siitä väliltä olisi  osan pois, niin olisin ollut kokonaisuuden kanssa kovin ihastunut. Nyt kirja jätti jo mainitsemani kaksijakoisen olon, enkä oikein tiedä mitä kokonaisuudesta ajattelisin.

Esterin tapaaminen oli kuitenkin jälleen mukavaa, hän on valloittava tyyppi. Muistan, kuinka minua Omavaltaista menettelyä kirjaa lukiessani ärsytti Ester, mutta nyt en voi häntä samalla tavalla inhota - niin ärsyttävä on nimittäin tällä kertaa Olof. Mikä sika mieheksi! Tässä ei voi lukija kuin tukea Esteriä.

En oikein osaa sanoa millaisena kirjana Vailla henkilökohtaista vastuuta pitäisin. Se ei ole mikään viihderomaani, ei todellakaan, vaikka rakkaussuhteesta kertookin. Siinä on myös humoristisia piirteitä, mutta se ei mikään hauska kirja varsinaisesti ole. Se on kevyt, mutta painava.

Olisin kovasti halunnut pitää tästä kirjasta, olen kuullut tästä paljon hyvää. Mutta tapa, jolla Andersson jätti tarinan junnaamaan paikalleen, oli ärsyttävä, ja jouduin harppomaan lukiessani jonkin verran. Alku oli hieno, pitkällekin, ja lopussa, kun viimein jotain alkoi tapahtua, oli sekin hyvä. Mutta siinä välissä huomioni herpautui täysin.

Kehotan kuitenkin kokeilemaan, josko sinä rakastuisit tähän kirjaan, josko sinä saisit enemmän irti Esterin ja Olofin suhteesta.

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Emma Chase: Taklattu

Taklattu
Emma Chase
Suomentanut Helinä Kangas
277 s. 
2015
Bazar








Arvostelukappale


Jokin Taklatussa näköjään jäi mieleen pyörimään kirjan kansien sulkemisen jälkeenkin, sillä näin viime yönä kirjasta unta. Tarkemmin sanottuna näin unta kirjan bloggaamisesta, unessa aloitin bloggauksen kertomalla Taklatun olevan täydellinen kirja helteeseen. Ja niin se onkin.

Drew Ewans on komea mies. Hän on tottunut saamaan naisen kuin naisen, ja niin oikeastaan onkin. Pelkkä hymy, ja nainen on hänen. Drew ei suhteisiin tuhlaa aikaa, sillä kun hän on saanut naisen kaadettua, hän poistuu asunnosta. Drew työskentelee isänsä investointipankkiirifirmassa, ja saa yhtäkkiä kolleegakseen kauniin ja älykkään Katen. Drewin jalat ovat Katen edessä hyytelöä, ja ensimmäisen kerran elämässään hän on valmis tekemään lähes mitä tahansa naisen vuoksi. Paha vain, että Kate on varattu nainen, ja kilpailija töissä.

Taklattu on kuuma. Sanan varsinaisessa merkityksessä, nimittäin tästä kirjasta ei erotiikkaa puutu. Yleensä en tämänkaltaisia kirjoja kovinkaan paljon lue, mutta jokin Taklatussa kiinnosti niin paljon, että arvelin sen olevan hyvää luettavaa kesäpäiviin. Ja ehkä hieman yllätyin itsekin, sillä pidin tästä kirjasta aika paljon.

Vaikka kirjassa seksi näyttelee suurta roolia - sillä niin se näyttelee Drewin elämässäkin - niin juoni on silti hyvä, ja erittäin koukuttava. Naistenmies Drew rakastuu, ja haluaa saada naisen itselleen. Miten näiden kahden käy? Kyllä, minä ahmin tämän. Minä niin halusin tietää, miten Katen ja Drewin käy.

Drew vaikuttaa alussa täydelliseltä kusipäältä. Enkä ole varmasti ainoa joka näin ajattelee - näin varmasti ajattelevat myös ne naiset, joita Drew on kaatanut - mutta mitä pidemmälle kirja ja tarina etenee, sitä sympaattisemmalta kaverilta tämä naistenmies alkaa vaikuttaa. Siihen ei vaikuta ainoastaan hänen tunteensa Katea kohtaan, vaan myös se, miten läheiset välit hänellä on perheensä, ja erityisesti siskontyttönsä kanssa. Mies, joka rakastaa perhettään noin vilpittömästi, ei voi olla läpeensä paha.

Vahvan lukuromaanin nälkään Taklattu on ihan väärä teos. Ei sillä, että se olisi huonosti kirjoitettu (jota se ei ole), mutta kirja on todella kevyt, ja kuten jo sanoin, todella kuuma. Tämä on täydellistä lukemista helteiseen kesäpäivään, vaikka rannalla tai kotiparvekkeen aurinkotuolissa, jolloin kaipaa Viihdettä. Viihdettä isolla V kirjaimella.

En ole kovin tuttu eroottisen kirjallisuuden kanssa, joten en osaa vertailla tätä muihin lajinsa kirjoihin. Mutta se, mikä Taklatussa vetosi, oli se, että se oli kaiken lisäksi hauska! Katen ja Drewin kaksinkamppailu on hauskaa luettavaa, mutta kaikista hauskinta on lukea Drewin ja hänen siskontyttönsä juttelua. Se naurattaa, ja sulattaa sydäntä.

Minä olen ainakin aivan koukussa. Kirjalle on ilmestynyt englanniksi jo kolme jatko-osaa, ja odotankin kovasti milloin Bazar suomentaisi seuraavan osan, Twistedin.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Jussi Adler-Olsen: Tapaus 64

Tapaus 64
Jussi Adler-Olsen
Suomentanut Katriina Huttunen
517 s. 
2015
Gummerus








Arvostelukappale



Osasto Q:sta kertova sarja on tullut minulle hyvin tutuksi, ja niinpä tämä Tapaus 64 oli todella odotettu dekkari tämän kevään kirjoissa. Kun lukumaratonilla oli tullut luettua enimmäkseen lastenkirjallisuutta, ohuita kirjoja, oli ihana maratonin jälkeen ottaa käsiin paksu dekkari.

Osasto Q pääsee jälleen töihin. Paljastuu, että vuonna 1987 on kadonnut useita ihmisiä samoihin aikoihin, eikä heitä ole löydetty. Carl Morck työtovereineen kiinnostuu asiasta vielä enemmän, kun huomaa näillä ihmisillä olevan yhteys: heillä kaikilla on kytkös äärioikeistolaiseen puolueeseen jonka suosio vain kasvaa.

Rinnalla kerrotaan Nete Hermansenin tarinaa menneisyydestä, tuolta 80-luvulta. Hänen elämänsä on ollut täynnä taistelua ja epäonnea, vieläpä kun hän joutuu Sprogon saarelle, johon kukaan nainen ei haluaisi joutua. Onko väärin, että Nete päättää kostaa?

Olen jättänyt Tapaus 64:n hyllyyn odottamaan sopivaa hetkeä, jolloin olisi aikaa lukea paksua, hyvää dekkaria. Nyt siihen oli täydellinen hetki, oli aikaa lukea, oli aikaa ahmia kirjaa. Ja ahmittua tulikin, niin vetävän juonen oli Adler-Olsen kirjaansa jälleen kutonut. Rinnakkaiskerronta toimii hyvin, sillä lukijalle ei jää epäselväksi milloin missäkin aikatasossa mennään.

Osasto Q:n tyypit ovat tulleet hyvin tutuiksi, tämähän on jo neljäs näistä tyypeistä kertova kirja. Olen ehtinyt ihastua ja tutustua näihin tyyppeihin sarjan varrella hyvin, ja pian muistuikin taas lukiessa mieleen kuka on millainen, ja mitä edellisessä osassa, Pullopostia, tapahtui.

Minusta paras tyyppi Osasto Q:ssa on Assad, Carl Morckin apuri, joka on maahanmuuttaja. Hänen kielitaitonsa on vähän niin ja näin, ja kielelliset väärinkäsitykset ovat yksi hauskin juttu tässäkin kirjassa. Sillä enpä ole hirveän montaa kertaa törmännyt dekkariin joka naurattaa! Mutta niin tekee Adler-Olsen, naurattaa ainakin minua.

Se, miten Adler-Olsen on kehitellyt Osasto Q:n tyypit, on parasta. Heille on kehittynyt, tottakai, oma historiansa, ja se miten heistä koko ajan tulee sarjan edetessä elävämpiä ja lukijalleen tärkeämpiä, on huippua. Sillä jokainen Osasto Q:n tyypeistä on hyvä tavallaan, vaikka Assad minulle tärkeimmäksi onkin muodostuunut.

Tapaus 64:n juoni on taattua tavaraa: se on aika hirveäkin. Vuoden 1987 tapahtumat ovat järkyttäviä, ja niitä lukiessa melkein kuvottaa. Mutta on tärkeää miten näihinkin asioihin, joista en sen enempää kirjoita etten pilaisi lukukokemuksia, puututaan edes näin dekkarin keinoin. Äärioikeistolainen puolue josta kirjassa kirjoitetaan, on järkyttävä, ja toivon todella ettei tällaista maailmassa olisi oikeasti. Mutta mistäpä sitä tietää...

Tapaus 64 on ehkä tähän mennessä parasta Adler-Olsenia. Jokaisesta sarjan kirjasta olen tavallaan pitänyt todella paljon, mutta tämä oli sellaista huikeaa menoa, ettei kyydissä meinannut pysyä. Mahtava kirja, kiitos lukukokemuksesta kustantajalle.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Blogistanian kesälukumaraton V - nyt se alkaa!

Kesäiseen tapaan myös tänä kesänä bloggarit järjestävät yhteisen kesälukumaratonin. Minä olen monena kesänä ollut mukana, ja nytkin kävi niin onnellisesti, että pääsin mukaan. Tarkoitus oli alunperin aloittaa vasta varsinaisena maratonpäivänä, perjantaina, mutta kirjapinot houkuttelevat, ja aloitankin jo nyt, torstaina, kello 15.






Eilisellä kirjastoreissulta löytyi mukaan vaikka mitä. Rakentelin itselleni värikkään, korkean ja ihanan pinon, josta voin lukemista valita.

Nyt lähtee! Päivitän tätä bloggausta säännöllisesti, ja sen lisäksi twiittailen maratontunnelmista, sekä lisään kuvia instagramiin. Twitterissä lukutoukka visertää nimellä @rakastankirjoja, ja instagramista minut löytää nimellä lukutoukankirjablogi.

17.25.

Kahvitauon paikka! Pääsin aloittamaan maratonin vasta puoli neljältä, joten takana on kaksi tuntia lukuaikaa. Kaksi kirjaa on luettuna, molemmat ovat olleet lastenkirjoja, eivätkä kovinkaan paksuja.

Starttasin maratonin Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu, Vilttitossu ja Iso Elsa kirjalla. Heinähattu ja Vilttitossu on laatutavaraa, joiden laatu ei ole sarjan edeteessä laskenut. En ole aivan varma monesko sarjan kirja tämä on, mutta kyseessä oli Salla Savolaisen kuvittama uusi painos.

Olen lukenut sarjaa lapsena, mutta nyt viime aikoina olen lainannut silloin tällöin pari kirjaa kirjastosta, ja tutustunut näihin ihaniin tyyppeihin uudestaan. En tiedä onko koko sarja tullut lapsena tutuksi, mutta suurin osa sarjan kirjoista tuntuu minulle nyt aivan uusilta. Aivan täydellinen maratonin aloituskirja, jonka kanssa nauroinkin.

Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja Iso Elsa, kuvittanut Salla Savolainen, 104 s, Tammi

Maratonin toisena kirjana oli Noora ja Jenna Kunnaksen Kaheli sakki ja kauhujen kaappi. Tämä kirja on välähdellyt minulle blogeissa ja instagramissa, ja se kiinnosti minua siinä määrin, että mietin jossain vaiheessa siitä arvostelukappaleen pyytämistä. Nyt kuitenkin, eilen kun kävin kirjastossa, se olikin lastenosaston hyllyssä! Mikä tuuri!

Kahe sakki ja kauhujen kaappi on ihan hulvaton. Siinä on mahtavat hahmot, kuten esimerkiksi Bertta Perätuuli, ja pieruhuumori varmasti naurattaa alakoulu ikäistä lukijaa. Ja nauratti se minuakin! Luulen, että tuossa vuoden päästä täditettäväni olisi ihan valmis tälle kirjalle, ja pitäisi tästä varmasti, on se sen verran vekkuli tyyppi.

Kahelista sakista saisi mainiosti jatko-osan, ja toivonkin että Noora ja Jenna Kunnas kirjoittaisivat näistä tyypeistä lisää.

Noora ja Jenna Kunnas: Kaheli sakki ja kauhujen kaappi, 109 s, Otava

Yhteensä siis tähän mennessä sivuja on kertynyt 213. Maratonpinostani löytyy jatkoksi niin lastenkirjoja, nuortenkirjoja, kuin aikuisillekin suunnattua kirjallisuutta, mutta enpä yhtään tiedä mitä sieltä käteen osuu seuraavana. Tiedän ainakin sen, että lukufiilis on mitä täydellisin!

19.50.

Taas on kahvitauon paikka. Kuluneen kahden ja puolen tunnin aikana olen lukenut, tottakai, ja lisäksi pitänyt kokkaus ja ruokailutauon. Tankkaus tekikin hyvää, sillä verensokeri oli uhkaavasti ehtinyt laskea ja päänsärkykin uhkasi. Nyt on kuitenkin taas hyvä ja voimakas olo, ja lukeminen maistuu.

Luin Alan Bennettin kirjan Epätavallinen lukija. Kirja osui silmiini jonkun (anteeksi, en muista kenen) kirjakaverin Goodreads listoilta, joilta kävin haeskelemassa kirjastoreissua varten lukuvinkkejä. Kirja kuulosti kiinnostavalta, ja kyseinen kirjakaveri oli antanut sille muistaakseni neljä tähteä. Eikä suotta!

Epätavallinen lukija on mahtava - hauska, osuva, ja kertoo lukemisesta. Kirjoitan kirjasta vielä erillisen bloggauksen, niin mainio se oli, joten en juonesta kerro sen enempää kuin sen, että se kertoo Englannin hovista. Miten tällainen kirja onkaan päässyt lipumaan ohitseni? Lukumaratonille kirja oli täydellinen pituutensakin vuoksi, sillä sivuja oli reilu sata.

Alan Bennett: Epätavallinen lukija, suomentanut Heikki Salojärvi, 114 s., Basam books

Sivuja tähän mennessä siis on 327. En yhtään tiedä minkä kirjan kahvitauon jälkeen pinosta otan, sillä varsinaisia herkkuja on kyllä tarjolla. Ainakin Kari Hotakaisen Lastenkirja houkuttaa kovasti, sillä pidän Hotakaisesta, ja tuota Lastenkirjaa on minulle vinkattu. Ehkä se?

22.00.

Vielä piti keittää kahvit, koska yritän tänään jaksaa valvoa (ja lukea!) mahdollisimman myöhään. En ole mikään himovalvoja, joten saa nähdä miten minun käy.

Kaksi kirjaa on taas luettu. Valitsin tosiaan pinosta Kari Hotakaisen Lastenkirjan, jota minulle on kehuttu. Ei ollenkaan suotta, sillä kirja oli kyllä hieno. Lastenkirja, joka on kirjoitettu Hotakaismaisen persoonallisella tyylillä, joka on minun makuuni. Kuvitus ei myöskään ole mitään tavanomaista lastenkirjakuvitusta, vaan siinä on tiukan persoonallinen ote. Aivan varma en tosin vieläkään ole, onko kuvitus aivan minun makuuni vai ei...

Kari Hotakainen: Lastenkirja, kuvitus Priit Pärn, 128 s., WSOY

Hotakaisen jälkeen päätin jatkaa lastenkirja linjalla, ja pinosta löytyi ensimmäinen Risto Räppääjä kirja. Risto Räppääjä oli minulle tätä ennen tuttu ainoastaan elokuvista, joita olen tainnut telkkarista nähdä parikin. Hetki lyö, Risto Räppääjä oli kuitenkin minun mielestäni parempi kuin elokuvat. Risto ja Rauha ovat molemmat hauskoja tyyppejä, ja Sinikka ja Tiina Nopolan huumori toimii minulle tässäkin kirjassa.

Sinikka ja Tiina Nopola: Hetki lyö, Risto Räppääjä, kuvitus Sami toivonen ja Aino Havukainen, 96 s., Tammi

Tähän mennessä sivuja on kertynyt 551. Lukeminen on ollut koko ajan hauskaa, ja eteeni on sattunut ainoastaan hyviä kirjoja. En tiedä kuinka kauan jaksan vielä tänä iltana lukea, en varmaan kovin paljon puoltayötä pidempään, mutta sitten jatkan aamulla reippaana.

6.30.

Eilen uni vei mennessään jo yhdentoista jälkeen. Kuten eilen jo kirjoitin, en ole kovin hyvä valvomaan myöhään, ja silmät alkoivatkin lupsua sitten jo siihen malliin, ettei lukeminen enää sujunut. Toisaalta, sitten sisäinen kelloni herätti minut jo puoli kuudelta, ja nyt olen jo lukenut Tuula Kallioniemen nuortenkirjan Pako loppuun.

Pako oli hyvä. En osaa sanoa minkä ikäisille lukijoille sitä  suosittelisin, sillä siinä on jännitystä, sekä rankkoja aiheita. Ehkä paras ikä olisi 12-14 vuotiaat. Aikuisellekin lukijalle tämä maistui hyvin, sillä Kallionemi käsittelee rankkoja aiheita hienosti. Tästäkin kirjasta tulen luultavasti bloggaamaan vielä tarkemmin, sillä sanottavaa on enemmänkin.

Tuula Kallioniemi: Pako, 126 s., Otava

Saa nähdä miten jaksan lukea iltapäivään saakka, kun olen herännyt näin aikaisin. Jos silmät eivät meinaa pysyä auki, annan itselleni luvan pieniin uniin, mutta koitan silti mennä kahvin voimalla. Vielä ei ainakaan väsmys uhkaa, ja kahvi tekee hyvää. Tällähetkellä luettuja sivuja on kasassa 677.

10.35.

Ajattelin päivittää tilanteen vielä ennen ruokataukoa. Tähän väliin on mahtunut yksi kirja, sekä pieni unitauko. Aloin olla puoli kahdeksan aikaan niin väsynyt, ettei lukemisesta tullut mitään. Annoinkin itselleni luvan tunnin torkkuihin, ja se piristi huomattavasti. Nyt, kun vielä saan ruokaa, niin jaksaa taas!

Luin Sari Luhtasen kirjan Totuus Tarusta. Tämäkin on ollut lukulistalla jo viime vuodesta asti, sillä olen pitänyt Luhtasen viihdekirjoista paljon. Totuus Tarusta olikin hauska, se on vähän niin kuin nuorille lukijoille suunnattua chick litiä. Toivottavasti Tarusta saataisiin kuulla lisääkin!

Sari Luhtanen: Totuus Tarusta, kuvitus Tiina Paju, 159 s., Otava

Nyt siis syömään ja kahville, ja sen jälkeen lukeminen jatkuu. Sivumäärä tällä hetkellä on 836.

12.55.

Nyt on tankattu ruokaa, juotu kahvia, luettu ja on aika juoda lisää kahvia. Lukufiilis on ollut hyvä, vaikka tiedänkin, että kun maraton loppuu, tulen nukkumaan pitkät päikkärit. Maratonaikaa siihen en kuitenkaan aio uhrata, vaan jaksan kahvin voimalla.

Kahdeksas luettu kirja on Timo Parvelan Ella ja Paterock. Timo Parvela ja Ella kirjat ovat nekin minulle uusi tuttavuus, vaikka toki nimenä olikin tuttu. Olisin kyllä tutustunut tähänkin sarjaan aikaisemmin, jos olisin tiennyt miten hyvä ja hauska kirjoittaja Parvela on! Kirjassa on mukana todella hauska porukka, ja juoni luistaa hyvin eteenpäin. Aion ehdottomasti tutustua tähän sarjaan paremminkin.

Timo Parvela: Ella ja Paterock, 138 s., Tammi

Lukuaikaa on siis jäljellä kaksi ja puoli tuntia. Tähän mennessä sivuja on kasassa 974, eli tulen ylittämään tuhannen sivun haamurajan. Saa nähdä mitä luettavaa pinosta vielä löytyy, jäljellä on nimittäin monta hyvää kirjaa, jotka tulen kyllä maratonin jälkeen lukemaan.

15.40.

Se on loppu nyt! Kesälukumaraton on osaltani päättynyt, ja en voi kuin todeta että oli mahtavaa! Tämä lukumaraton meni lähes kokonaan lastenkirjallisuuden parissa, enkä oikeastaan tiedä mikä voisi olla hauskempi tapa maratoonata.

Viimeisenä kirjanani oli Siri Kolun Me Rosvolat ja ryöväriliitto, jota en ihan loppuun ehtinyt lukea. Sanottakoon, että olen tämän Rosvolat kirjan lukenut jo aiemmin, mutta se tuli väärässä järjestyksessä sarjaa, enkä tajunnut siitä oikein mitään. Me Rosvolat on nimittäin sarja, joka pitää lukea järjestyksessä. Nyt kun tiedän mitä tätä ennen on tapahtunut, sain kirjasta täyden ilon irti, ja tajuan miten hieno päätös se sarjalle on. Vielä loppuratkaisu lukematta.

Siri Kolu: Me Rosvolat ja ryöväriliitto, luettu 195 s., Otava

Yhteissivumääräni on siis 1169! Huikea sivumäärä, jollaista en ole tavoittanut ikinä lukumaratonilla. Tämä tietenkin johtui lukemistani lastenkirjoista, joita lukee paljon nopeammin kuin raskaampaa aikuisten kirjallisuutta. Mutta hauskaa oli, aivan mahtavaa. Ihania uusia sarjalöytöjä, kuten Ella-sarja ja Risto Räppääjät, joihin en ollut ennen tutustunut. Alan Bennett oli ainoa LaNu kirjallisuuden ulkopuolelta oleva kirja, ja se oli mahtava poikkeus maratoniin. Epätavallinen lukija jää mieleen pitkäksi aikaa!

En pysty tietenkään olemaan tätä päivää lukematta, vaikka takana on monta tuntia kirja kädessä. Mutta sen jälkeen, kun olen selvittänyt loppuratkaisun Rosvoloista, on ihanaa ottaa käteen kunnon dekkari.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Johanna Tuomola: Vielä kerran

Vielä kerran
Johanna Tuomola
281 s. 
2015
Myllylahti









Arvostelukappale


Johanna Tuomola on minulle nimenä kyllä tuttu, mutta Vielä kerran oli silti häneltä ensimmäinen kirja jonka luin. En osaa sanoa miksi hänen kirjansa ovat lipuneet ohitseni, mutta tämän kirjan jälkeen tulen kyllä tutustumaan häneen paremminkin.

Eero Lampinen, Turun kaupunginvaltuutettu ja muutenkin iso herra, on aika epämiellyttävä mies. Hän on röyhkeä, ylimielinen ja itserakas, ja joka tavalla lipevä. Lampinen elää muuten tyytyväistä eläää, mutta pari häiritsevää seikkaa löytyy - on hämärät tontibisnekset sekä avioton tytär, jolla on kaunaa isää kohtaan. Koittaa hetki, jolloin Lampinen huomaa millaisia vihollisia hänellä onkaan vastassa, ja että hänen henkensä onkin todella halpa. Mutta miten Lampisen käy?

Vielä kerran on jo Tuomolan kuudes dekkari. Mitä voin kirjan takakannesta päätellä, niin Tuomolan tyyli hieman muuttuu tässä kirjassa. Vielä kerran nimittäin antaa monisäikeisen tarinan lisäksi lukijalleen huumoria, joka kolahtaa. Se ei oikein voi olla naurattamatta, sillä tavalla Tuomola satiirin taitaa.

Minulle tuli tästä kirjasta hieman mieleen Outi Pakkasen ihmissuhdekkarit. Vielä kerran on kyllä hieman painavampaa tavaraa kuin Outi Pakkasen kirjat, ja mukana on aivan erilainen satiirinen ote, mutta ihmissuhdekuvailuissa on silti jotain samaa kuin Pakkasen kirjoissa. Kirjan alussa nimittäin kuvaillaan hyvinkin tarkasti henkilökemioita ja hahmojen taustoja.

Kirjan hahmoista ei löytynyt sellaista, johon olisin samaistunut, mutta Tuomola on onnistunut kyllä luomaan pahiksen vailla vertaa. Lampinen on todella kuvottava tyyppi!

Kesään sopivat todella hyvin dekkarit, ja kesädekkarina Vielä kerran onkin todella hyvä. Humoristinen, eteenpäin vauhdikkaasti luistava meno pitää otteessaan ja koukuttaa. Tästä kirjasta voi hyvin aloittaa tutustumisen Tuomolaan, ja minä aion palata kirjailijan alkupään tuotantoon mitä pikimmin.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Enni Mustonen: Morsiuskesä

Morsiuskesä
Enni Mustonen
255 s. 
2010
Otava









Oma e-kirja ostos


Enni Mustonen on minulle tuttu Syrjästäkatsojan tarinoita sarjasta. Ihastuin sarjan ensimmäisen kirjan, Paimentytön, myötä Mustoseen todenteolla, ja ihastus on jatkunut sarjan kahden seuraavan kirjan parissa. Kun Elisa kirjassa oli tarjouksessa Mustosen vanhempi romaani, Morsiuskesä, päätin kokeilla miltä Mustonen muuten tuntuisi.

Lauralla on takanaan joukko pahoja asioita, mutta hän alkaa olla jo valmis jatkamaan elämäänsä. Sopivaan saumaan tulee hälytys uuteen työtehtävään: Lauraa tarvitaan kuvaamaan reality sarjaa. Laura on aiemmin kuvannut kriisipisteitä maailmalla, joten hän pääsee uudenlaiseen ympäristöön, kun maajusseille etsitään vaimoja. Laura ei arvaa, mitä kaikkea hän tuleekaan kohtaamaan maatiloilla.

Morsiuskesästä tulee tietenkin ihan ensimmäisenä mieleen Maajussille morsian. Projekti, jota Laura lähtee kuvaamaan, on hyvin lähellä tätä suomalaista reality sarjaa, jota minäkin olen telkkarista katsonut. Olen tykännyt sarjasta, joten siksi varmaankin Morsiuskesäkin miellytti. Morsiuskesässä sarjan idea on tehty oikeastaan vielä miellyttävämmäksi kuin Maajussille morsian, mutta paljon samaa näissä on.

Mustonen ihastuttaa myös yksittäisellä romaanillaan. Hän on taitava viihdekirjailija, jonka kirjan parissa viihtyy. Morsiuskesä oli todella hyvää luettavaa kesäpäivään, jolloin aurinko paistoi niin lämpimästi että oli mukavaa lukea vähissä vaatteissa ulkona. Täydellinen kirja juuri siihen hetkeen.

Varsinaisia yllätyksiä ei Morsiuskesä lukijalleen tuo. Niin kuin viihdekirjat yleensä, lukija tietää jo alusta saakka miten lopussa tulee käymään. Mutta se ei minua haittaa. Se tuo tietynlaisen turvallisuuden tunteen, "minun ei nyt tarvitse jännittää, tässä käy hyvin"-tunteen. Ja kun lukee hyvää viihdettä, tietää ettei lopussa joudu pettymään. Ainakaan usein.

Morsiuskesässä oli mukana myös maatilan arkea. Vaimoehdokkaat joutuivat kokeilemaan tilan töitä, ja samalla mukaan joutuivat tv-työntekijät. Lauralle tämä kaikki oli tuttua, koska hän on kotoisin maaseudulta, ja juuri se teki hänestä niin aidon tuntuisen tyypin: reippaan ja rempseän.

Morsiuskesä on todella hyvä kesäkirja. Ja se sai minut vannomaan, että muutakin Mustosta kannattaa lukea.

Annamari Marttinen: Vapaa

Vapaa
Annamari Marttinen
314 s. 
2015
Tammi









Lainattu kirjastosta


Annamari Marttinen on kirjailija, johon minun on pitänyt tutustua jo pitkään. Hän on kirjoittanut kiinnostavista aiheista ennenkin, mutta jotenkin kirjat eivät ole ikinä päätyneet minun hyllyyni. Tänä keväänä ilmestyneen Vapaan kuitenkin varasin kirjastosta, sillä aihe kiinnosti todella paljon.

Mahdi pakenee Bagdadista, poliisin kidutusselistä, ja päätyy tuntemattomaan Suomeen. Hän ei tietenkään osaa sanaakaan kieltä, eikä tunne laisinkaan maata johon tulee. Hän päätyy Konnunsuon vanhaan vankilaan, lähelle Lappeenrantaa, ja tuntee itsensäkin ajoittain vangiksi. Alkaa odotus. Saako Mahdi jäädä Suomeen? Seurana on onneksi Patu, joka on aikanaan kärsinyt rangaistustaan samassa sellissä, jossa Mahdi nyt asuu. Patu alkaa puhua Mahdille, kertoa tarinaansa. Kuka on vanki, ja kuka vapaa?

Vapaa kertoo tarinan maahanmuuttajasta, ja Mahdin alkutaipaleesta Suomessa. Miltä silloin tuntuu, kun ei tiedä mitä tuleman pitää, ei tiedä saako jäädä maahan, vai joutuuko karkotetuksi. Marttinen kirjoittaa kauniisti, ja realistisesti noista asioista, kuitenkaan ottamatta sen enemmälti kanta asiaan. Se ei mielestäni kuitenkaan tähän kirjaan kuulukaan, vaan Marttinen kertoo Mahdin tarinaa.

Mahdi ei ole kuitenkaan ainoa josta kirjasta kerrotaan, vaan siinä kerrotaan myös Patusta, entisestä vangista joka alkaa puhua Patulle. Tuo oli minulle se asia, joka tästä kirjasta teki hyvän. Ilman Patua kirja ei olisi ehkä jäänyt mieleen, se olisi ollut vain yksi maahanmuuttaja tarina muiden joukossa, nyt se sai uusia ulottuvuuksia. Se sai todella hienon sävyn.

Marttinen kirjoittaa todella kauniisti, ajoittain realistisesti, ajoittain taas tarina ylittää realismin rajat. Se on juuri tämän kirjan hienous, se ettei se jää yhdelle viivalle seisomaan, vaan uskaltaa mennä sen viivan yli.

Mahdi on mahtava tyyppi, hän on vahva, mutta uskaltaa kuitenkin näyttää heikkoutensa. Kirjan aikana hän tutustuu Katariinaan, suomen kielen opettajaansa, josta muodostuu hänelle todella tärkeä henkilö Konnunsuolla ollessaan. Olisiko Mahdi jaksanut ilman Katariinaa? Vaikea sanoa.

Vapaa on hieno tarina vapaudesta ja vankina olemisesta. Se antaa lukijalle ajattelemisen aihetta, ja jättää kirjan elämään mieleen, varmasti pidemmäksikin aikaa.

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Meri Savonen: Peippometsän bändikilpailu

Peippometsän bändikilpailu
Meri Savonen
Kuvitus Johanna Lumme
2013
Robustos









Arvostelukappale


Peippometsän bändikilpailu on täydellistä lukemista juhannuspäivään, se nimittäin kertoo kilpailusta, joka käydään nimenomaan juhannuksena. Tätä en tiennyt, ennenkuin kirjan aloitin, mutta se oli todella mukava yllätys.

Metsämarjat bändi valmistautuu Peippometsän bändikilpailuun, joka käydään juhannuksena. Heillä on kisassa kova vastus, nimittäin siihen osallistuu myös todella suosittu Ilvespojat. Palkinto on tavoittelemisen arvoinen, sillä voittaja pääsee rock-manageri Teppo Tikan järjestämälle kiertueelle. Kannattaako voittoa kuitenkaan tavoitella keinolla millä hyvänsä?

Dekkarin jälkeen Peippometsän bändikilpailu oli todella hyvää luettavaa, sillä tämä oli ennen kaikkea mukava tarina. Toki mukana oli vähän jännitystäkin, sillä pitihän kaverusten kanssa jännittää sitä, tulisiko Metsämarjoille voitto vai ei.

Peippometsän bändikilpailu ei ole pelkästään tarina kilpailusta, vaan se on ennen muuta tarina ystävyydestä. Metsämarjojen ystävyys heijastelee läpi koko tarinan, ja sen varmasti huomaa nuorempikin lukija.

Meri Savonen on saanut kirjaan myös opettavaisen puolen. Sen, miten unelmia kannattaa tavoitella, muttei kuitenkaan voitto ole aina se ainoa oikea juttu. Vaikka kilpailussa kävisi miten tahansa, voi kilpaileminen olla mukavaa, ja osallistumisen arvoista. Eikä aina kannata voittaa keinolla millä hyvänsä.

Johanna Lumpeen kuvitus on myös onnistunutta. Eläimet ovat todella mukavan näköisiä, ja viehätyin varsinkin Ilvespojat yhtyyen jäsenistä.  Värejä on käytetty hyvin, ja kuvitus on rauhallista eikä levotonta. Uskon että tällaisen kuvituksen ja tarinan kanssa lapsi rauhoittuu helposti hetkeksi kuuntelemaan tarinaa.

Minusta olisi mahtavaa lukea Peippometsän bändikilpailuun jatkoa. Tähän saisi nimittäin todella hyvin jatko-osan, ja Metsämarja bändin jäsenistä olisi kivaa lukea lisää - tekijät, vink vink! Lukijoita varmasti riittää!

Kirjassa käytetään paljon musiikkitermistöä, ja siksi onkin todella hieno ajatus, että kirjan lopussa on musiikkitermistö. Termit on selitetty lapselle tutulla kielellä, ja näin lapsikin pääsee sisään musiikin maailmaan, ja oppii tuntemaan uusia termejä. Todella hyvä idea!

Viikon kuluttua luen varmasti Peippometsän bändikilpailua siskonpoikani kanssa, jonka uskon varmasti kirjasta tykkäävän. Kiitos kirjasta kirjailijalle ja kustantajalle, tästä on varmasti iloa!

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Sophie Kinsella: Himoshoppaaja tähtien tiellä

Himoshoppaaja tähtien tiellä
Sophie Kinsella
Suomentanut Irmeli Ruuska
471 s. 
2015
WSOY








Arvostelukappale


Joidenkin romaanihahmojen pariin on vaan aina ihana palata. Sellainen on myös Becky Brandon, Himoshoppaaja, josta on kirjoitettu jo seitsemän kirjaa. Ja nyt, käsissäni oli viimein uusin Himoshoppaaja kirja.

Becky, Luke sekä heidän tyttärensä Minnie ovat keskellä seikkailua: he ovat muuttaneet Los Angelesiin, keskelle loistetta! Muutto oli edessä Luken työkuvioiden takia, eikä Beckyllä ollut mitään sitä vastaan. Beckyllä kuitenkin menee Los Angelesissa työpaikka nenän edessä, ja on aika keksiä jotain uutta. Tällä neuvokkaalla naisella ei siihen mene kauaa, vaan pian hän saa idena: hän ryhtyy tähtien stylistiksi. Enää tarvitsee vain päästä tähtien luokse, ja se vaatii pari ajatusta...

Sophie Kinsella on tuottelias kirjailija, ja häneltä on suomennettu monta muutakin romaania kuin Himoshoppaajat. En muista, minä vuonna edellinen sarjan kirja on ilmestynyt, mutta siitä tuntuu olevan iäisyys (joka ei varmastikaan pidä paikkaansa). Tuntui vain niin ihanalta päästä taas seikkailulle tämän höpsön naisen kanssa.

Pidän tästä sarjasta, pidän todella paljon. Becky on hassu tyyppi, mutta täytyy myöntää, että jos tapaisin hänet kasvokkain, en ehkä pitäisi hänestä. Kirjan sivuilla hänestä on hauskaa lukea, ja hänelle voi jopa nauraa, mutta en tiedä haluaisinko silti olla hänen ystävänsä. Beckystä voi saada alkuun kuvitelman, että hän on pinnallinen ja vain vaatteiden perässä, mutta kuitenkin, tämän kaiken alla asuu kultainen ja lämmin ihminen, jolle perhe ja läheiset ihmiset ovat kaikki kaikessa.

Kesä on todella hyvää aikaa chick lit kirjoille. Se on toki hyvää aikaa myös dekkareille, ja ylipäätään hyville kirjoille, mutta myös chick lit kuuluu minun kesääni. Kinsellan kirjat ovat chick litiä parhaimmillaan, sillä kirjoista löytyy romantiikkaa ja paljon huumoria. Sophie Kinsella taitaakin olla yksi tunnetuimmista chick lit kirjoilijoista tätä nykyään.

Himoshoppaaja tähtien tiellä ei petä lukijaa, joka pitää tästä sarjasta. Mukana on nimittäin Los Angelesin kuvioissa tuttuja tyyppejä, on kirjoista tuttua huumoria sekä sopivasti romantiikkaa. Mukana on myös hyvä aste jännitystä, minä ainakin jännitin kirjan loppusivuille saakka.

Josta pääsemmekin siihen, eli loppuun. Voi ei, jopas on kirjailija jutun tehnyt! Nimittäin, kirja jäi ihan kesken. En tietenkään kerro enempää, mitä lopussa tapahtui, mutta kerron sen, että jotain jäi todella kovasti kesken. Lopussa oli vain lause: "Pian Beckystä taas kuullaan!". Miten jaksan odottaa? Miten?

Lopusta huolimatta Himoshoppaaja tähtien tiellä on todella hyvä kirja. Se naurattaa ja ihastuttaa. Se ärsyttääkin välillä. Kinsella on todella taitava!

torstai 18. kesäkuuta 2015

Asta Ikonen: Roosan rokkibändi

Roosan rokkibändi
Asta Ikonen
164 s. 
2015
Reuna kustannus









Arvostelukappale


Vaikka Asta Ikonen on tullut tutuksi erityisesti nuortenkirjailijana, on minulle hän kaikkein tutuin edellisestä kirjastaan, Rakkautta rappukäytävässä. Pidin Ikosen tyylistä tuossa mainiossa viihderomaanissa, ja siksi tämä uusi nuortenkirjakin kiinnosti.

Roosa on lukion ensimmäisellä luokalla, ja toivottomasti rakastunut. Rakkauden kohde on abiluokalla oleva Patrik, joka on täysin saavuttamaton. Täysin saavuttamaton siihen saakka, kunnes Roosa pyrkii laulamaan Patrikin bändiin... Ja pääsee! On edessä treenejä ja keikkareissuja, ja kaikki tuo lähellä Patrikia. Kuitenkin pian koko musiikon elämä alkaa hieman epäilyttää Roosaa, kun hän ei kelpaakaan sellaisena kun on.

Olen ehkä joskus nuorempana lukenut Asta Ikosen nuortenkirjoja, mutta muistan tällä hetkellä nimen ainoastaan Rakkautta rappukäytävässä kirjasta. Pidin siitä, ja Asta on omanlaisensa tyyli, joka minuun vetoaa jollain lailla. Tuo tyyli sopii nuortenkirjaan todella hyvin, ja ehkä Ikonen onkin omimmillaan kertoessaan nuoren tytön elämästä.

Siihen en ota kantaa, onko Remulat bändin nousujohteinen ura täysin realistinen. En tiedä musiikkimaailmasta juuri mitään, enkä ainakaan siitä, miten nopeasti bändi voi kuuluisuuteen nousta. Mutta kirjan ei tarvitsekaan olla realistinen ollakseen hyvä, ja Roosan rokkibändiä luki mielellään.

Täytyy tunnustaa, etten aluksi hirveästi pitänyt Roosasta. Ehkä hänen toivottoman tuntuinen rakkautensa Patrikiin oli se, joka sai negatiivisia tunteita aikaan - enpä ole viime aikoina tuollaisia tunteita kokenut, joten en pystynyt samaistumaan Roosaan. Pikkuhiljaa kuitenkin Roosa alkoi kuitenkin saada sympatioitani, ja loppujen lopuksi hän osoittautui fiksuksi nuoreksi naiseksi. Eli jonkin asteista kasvutarinaakin oli kirjassa havaittavissa.

Ikosen kirjoista varsinkin hieman vanhempi Deittaillaan.fi kiinnostaisi kovasti, joten sen aion seuraavaksi kirjastoreissulta käsiini hankkia. Ikonen on mielenkiintoinen, oma ääninen kirjailija, johon kannattaa tutustua.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Anne Muhonen ja Tiina Konttila: Sirkus Rinkeli


Sirkus Rinkeli
Anne Muhonen ja Tiina Konttila
2015
Robustos










Arvostelukappale


Olen näköjään löytänyt uuden kiinnostuksen kohteen: sarjakuvat. Nyt kun löysin sarjakuvaa ja lastenkirjallisuutta yhdistelevän teoksen Sirkus Rinkeli, niin olin todella iloinen sen tekijöiden ottaessa yhteyttä, josko minua kiinnostaisi tämä kirja.

Sirkus Rinkeli saapuu kaupunkiin! Tämän huomaa myös Aapo, joka kiinnostuu sirkuksesta, ja menee katselemaan sen pystyttämistä. Siellä hän tutustuu sirkuslaisiin, ja ystävystyy Epun kanssa, joka vielä miettii ohjelmanumeroaan. Seikkailua kirjan tapahtumiin tuo Siiri, joka pakenee pelottavaa Harppuunamiestä.

Sirkus Rinkeli on huippu! Kertakaikkiaan huippu! Tykkään suunnatomasti kuvituksen tyylistä, se on minun makuuni sopivan lapsenomaista ja hassua. Erityisesti se, miten sirkuksen tyypit on kuvattu, on ihanaa, ja saa melkein nauramaan ääneen.

Sirkus Rinkelissä ei toki pelata ainoastaan kuvituksella, vaan mukana on kiva tarina. Siinä on mukana seikkailua, joka varmasti miellyttää lapsia, koska ei kuitenkaan ole liian jännittävä. Voin jo kuvitella, miten luemme tätä siskonpoikani kanssa, sillä hän on varmasti juuri sopivassa iässä tälle kirjalle.

Olen niin iloinen, että olen löytänyt sarjakuvien maailman. Jotenkin Sirkus Rinkeli saa minut innostumaan vielä enemmän sarjakuvista, ja saa minut varmasti menemään sarjakuvahyllylle seuraavan kerran kun käyn kirjastossa. Mutta kuinka paljon hyviä lastensarjakuva albumeita on olemassa? Haluaisitteko vinkata minulle hyvistä sellaisista?

Tekijöitä on siis Sirkus Rinkelissä kaksi, ja molemmat ovat osallistuneet hahmojen luomiseen. Sen huomaa, sillä hahmoissa on jonkin verran eroavaisuuksia tyylillisesti. Se on silti vain hauskaa, ja tuo kirjaan oman kivan lisän.

Millainen kirja olisi ollut värien kanssa? Sitä jää väkisin miettimään, sillä näihin hahmoihin olisivat varmasti väritkin mainiosti sopineet.

Sirkus Rinkeli on varmasti todella mukavaa lukemista lapsille, mutta kyllä siitä aikuinenkin nauttii kovasti. Ja kuulinpa muuten huhua, että tähän on ehkä tulossa jatkoakin... Jee!

Johanna Holmström: Sulje silmäs pienoinen

Sulje silmäs pienoinen
Johanna Holmström
Suomentanut Tuula Kojo
397 s. 
2015
Otava








Arvostelukappale


Kun rakas blogiystävä, jonka makuun luotan, sanoo että tässä voisi olla vuoden paras kirja, on se pakko lukea heti.

Kolmekymppinen lapsipsykologi Robin lähtee tapaamaan äitiään vanhoille kotiseuduilleen, lapsuutensa maisemiin. Mielellään hän ei sinne palaa, sillä takana on rankka lapsuus - isäpuoli on tehnyt itsemurhan ja veli Luukas on kuollut. Robinin tarkoitus on vain käydä katsomassa äitiään, mutta reissu venyy. Kaikki tuolla seudulla tuntuu kummalliselta, väärältä. Mitä oikein tapahtuu? Ja mikä pahinta: tuntuu että kuolleet ovat heränneet henkiin.

Jopas, jopas. Holmströmiin ihastuin jo hänen edellisen teoksensa, Itämaan ansiosta. Nyt kuitenkin kirjailjatar hyppää aivan eri genreen, nimittäin Sulje silmäs pienoinen vie ja kovaa. Se on kovan luokan trilleri, psykologisella otteella. Ja voisinpa väittää, että tällaisessa kerronnassa Holmström pääsee valloilleen.

Johanna Holmström nimittäin mitä ilmeisemmin taitaa jännityskerronnan. Hän otti minut omakseen heti alusta asti (en sano ensimmäisistä sivuista, sillä aivan kirjan alku meni hieman takkuillen). Onneksi en kuitenkaan alun takia luovuttanut, niin kuin en tee koskaan, vaan annoin tarinan viedä. Ja pian, hyvin pian, se lähtikin viemään.

Sulje silmäs pienoinen on neljänsadan sivun teos, eikä siinä ole sivuakaan liikaa. Piinaava jännitys piti minua otteessaan loppusivuille saakka, ja tuntui, että koko ajan tulee jotain uutta. Jotain, joka omalla tavallaan romuttaa omat kuvitelmat siitä, miten kaikki päättyy. Mutta niinhän se pitääkin hyvässä jännärissä mennä!

Vaikka pidin Itämaasta, pidin itse asiassa aika paljonkin, niin silti Sulje silasmäs pienoinen saa minut ihastumaan toden teolla Holmströmiin. Tämä tuo mieleeni jollain lailla Pauliina Suden, joka hyppäsi Holmströmin lailla kerrontatyylistä toiseen tänä keväänä ilmestyneellä Takaikkuna jännärillään. Molempien naisten jännäreistä olen tykännyt nimittäin enemmän kuin muun tyyppisistä kirjoista!

Nyt mietin, mihin Holmström tästä jatkaa. Vain taivas on tällaisella kirjailijalla rajana.

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Miia Vistilä: Rakkaat siskot

Rakkaat siskot
Miia Vistilä
2015
AmiComix










Lahja ystävältä


Sanon heti aluksi, etten voi ehkä olla täysin puolueeton kirjoittaessani Rakkaista siskoista sillä sarjakuvan tekijä, Miia Vistilä, on ystäväni. Sain Rakkaat siskot häneltä lahjaksi, ja kun viimein pääsin tätä lukemaan, toki halusin sen blogiinkin tuoda. Tunteeni kirjoittaessani Rakkaista siskoista ovat kuitenkin aidot, ja kehut tulisivat, vaikken Miia tuntisikaan.

Rakkaat siskot kertoo joukosta ystävyksiä, jotka tuntevat toisensa eri yhteyksistä. Mukana löytyy sisaruksia, työkavereita, kämppiksiä, ystävyksiä ja seurustelukumppaneita, eivätkä suhteet ole aivan yksinkertaisia. Kirjaan mahtuu mitä erilaisempia ihmissuhdesotkuja ja ylipäätään, nuoren ihmisen elämää.

Tiesin jo, kun aloin lukea Rakkaita siskoja, että tulen pitämään sarjakuvasta. Olen nähnyt Miian piirtävän sarjakuviaan, ja onpa hän piirtänyt minutkin pariin otteylieseen. Tiesin siis jo ennalta hänen tyylinsä, ja pidin hänen kynän jäljestään.

Sillä sama tyyli, josta ennalta pidin, jatkuu myös Rakkaissa siskoissa. En ole montaa kertaa blogannut sarjakuvista, joten en ehkä ole kaikkein paras arvioimaan kuvitusta. Miian tyyli on kuitenkin suhteellisen yksinkertaista, eikä hahmoissa ole erityisempiä kikkailuja: juuri sellaista mistä pidän. Tyypit ovat mukavan näköisiä, sen näköisiä että heihin voisi törmätä missä tahansa mukavassa baarissa.

Tarinakin kulkee eteenpäin joustavasti: henkilöiden elämät kietoutuvat toisiinsa niin kuin parhaimmassa lukuromaanissa. Ihmissuhdesotkuja tietenkin löytyy, niin kuin löytyy aina kun kasaan isketään isompi porukka ihmisiä. Sotkut eivät kuitenkaan ole tekemällä tehtyjä, vaan juuri sellaisia mitä elämässä kohtaa.

Rakkaat siskot pitää sisällään älykästä huumoria ja taitavaa kuvitusta. Sarjakuvan ystävien tähän kannattaa ehdottomasti tutustua, ja muidenkin kannattaa hypätä hetkeksi sarjakuvan maailmaan tämän avulla.

Katja Petrovskaja: Ehkä Esther

Ehkä Esther 
Katja Petrovskaja
Suomentanut Ilona Nykyri
277 s. 
2015
Tammi








Arvostelukappale


Tammen Keltaisen kirjaston kirjoissa on vain joku sellainen taika, joka vetää puoleensa. Niihin kiinnittää katalogissa huomion aivan toisella tavalla kuin muihin kirjoihin, ja ainakin minä ajattelen niiden lähes poikkeuksetta olevan laadukasta kirjallisuutta. Enkä ole tainnut montaakaan kertaa joutua pettymään.

Katja Petrovskaja on syntynyt uknainalais-puolalaiseen sukuun, jossa historiaa riittää. Hän päättää ottaa selvää suvustaan, ja siitä, mitä matkan varrella on oikein tapahtunut. Ja ennen kaikkea - ketä hänen sukuunsa kuuluu. Ei ole jäljellä oikein ketään keltä asioita voisi kysyä, mutta onneksi on internet. Facebookin kautta löytää ihmisiä, jotka ehkä tietävät jotain enemmän, eBaysta löytyy vanhoja valokuvia, ja niin kirjailijan muistot alkavat hiljalleen täydentyä. Mitä tehdä silloin, kun haluaisi muistaa, mutta kuitenkin unohtaa?

Ehkä Esther ei ole mikään helppo kirja. Se kertoo suurimmalta osalta toisen maailmansodan aikaisesta elämästä, ja siitä, mitä juutalaisille silloin tapahtui. Kirja on siis täynnä mitä kauheimpia asioita, kaasukammioita ja kuolemaa, mutta se on silti kirja, jota ei halua jättää kesken. Vaikkei kirjassa ole odotettavissa mitään loppuhuipennusta, sen vain haluaa lukea. Haluaa vain tietää lisää.

Katja Petrovskajan tapa kirjoittaa, ja Ilona Nykyrin taitavasta kynästä tehty suomennos, ovat kumpikin loistavia. Niissä kummassakin hohtaa oma ääni, ääni joka antaa tälle suvullekin äänen. Se sitoo kirjan kasaan, kasaan joka on kaunis.

Ehkä Esther on Katja Petrovskajan esikoisteos. Hän on siis syntynyt puolalais-ukrainalaiseen sukuun, jota kirjassa nyt etsii. Hän kirjoittaa Saksaksi, koska on mennyt naimisiin saksalaisen miehen kanssa. Se tuntuu hänestä itsestään hieman hassultakin, kun ottaa huomion hänen sukunsa historian. Toivon todella, että tästä kirjailijasta kuultaisiin vielä, pian, sillä ihastuin kovasti hänen tapaansa kirjoittaa.

Ehkä Esther on raskaskin. Se on niin raskas, että se tuli painajaisina uniini, mutta koska kyseessä on merkittävä kirja, annan sen Petrovskajalle anteeksi. Kun lukee koko päivän kaasukammioista, ei kai ole ihmekään, että ne uniinkin tulevat. Minun on aina vaikeaa ajatella, että tämä on vain kirja, ei tämä ole totta. Ja nyt kirjasta pois vetäytyminen oli vielä vaikeampaa, koska kirjan tapahtumat ovat totta. Nämä ihmiset ovat oikeasti olleet olemassa.

Ehkä Esther on kirja, joka jää varmasti mieleen kummittelemaan pitkäksi aikaa. Ne, jotka ovat saaneet yliannostuksen toista maailmansotaa, teille en tätä kirjaa suosittele. Mutta te, jotka haluatte tarinan suvusta, tarinan etsimisestä, löytämisestä, taitavasti kirjoitetun tarinan - lukekaa Ehkä Esther!

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Tove Jansson: Kesäkirja

Kesäkirja
Tove Jansson
Suomentanut Kristiina Kivivuori
135 s.
1972 
WSOY








Oma kirjaostos


Kävin viikonloppuna kirjaostoksilla. Suomalaisessa kirjakaupassa on pokkaritarjous, kolme pokkaria viidellätoista eurolla. Netissä kävin kurkkimassa mitä valikoimiin kuuluu, ja olihan siellä niin hyviä kirjoja, että kirjakauppaan oli lähdettävä. Tähän vielä kuuluu se hyvä puoli, että minulla oli synttärilahjaksi saatu lahjakortti kirjakauppaan, joka on poltellut laukussa jo pidemmän aikaa. Kasan pokkareita mukaani haalin, tarkemmin sanottuna kuusi, ja voi miten hyviä kirjoja!

Tove Janssonin Kesäkirja oli yksi, jonka poimin kirjakaupassa heti käsiini. En nimittäin ole aiemmin lukenut Janssonilta muita kuin Muumeja, ja tietenkin rakastunut niihin. Kovasti näitä aikuisille suunnattuja kirjoja on kuitenkin kehuttu, joten nyt tuli hyvä tilaisuus tutustua Kesäkirjaankin.

Isä, isoäiti ja tytär Sophie viettävät kesää Suomenlahden saarella. Ennen kaikkea Kesäkirja onkin kertomus Sophien ja isoäidin rajattoman kauniista ystävyydestä, joka vain kasvaa kesän aikana, josta kirjassa kerrotaan. Kesäkirja kertoo ystävyydestä, Suomen kauniista kesästä, sen myrkyistä ja tyvenistä, ystävyydestä ja seikkailuista.

Kesäkirja olisi kuulunut lukea auringossa, mökillä, niin että pulahtaa uimaan siniseen veteen kirjan lukemisen välissä. Valitettavasti minulla ei tuohon ollut mahdollisuutta, eikä edes siihen, että olisin lukenut kirjaa aurinkoisella parvekkeella. Sillä kun luin Kesäkirjaa, satoi ja oli harmaata. Samanlaista, kuin on ollut läpi alkukesän.

Kesäkirja toi silti kesän luokseni. Se toi tunnelman siitä, mitä on kun aurinko paistaa kaikkein kirkkaimmin, ja mitä on, kun kesätuulet näyttävät voimansa ja myrsky nousee. Tove Jansson on niin huikea tunnelman tuoja, että lukija voi vain ihailla.

Ystävyys, joka on kesän lisäksi kirjan pääteema, on kaunista. Tulee omia mummoja ikävä, ja keskusteluja heidän kanssaan, kun lukee Sophien ja isoäidin tarinaa. Niin kuin kaikille ystävyksille, tulee heillekin riitoja, mutta kuten hyvien ystävien kuuluukin, riidat ratkaistaan pian, ja solmitan ystävyyden solmut yhä tiukemmin yhteen. Kirjaa lukiessa muistuu mieleen oma lapsuus, ja lapsen hetket omien isovanhempien kanssa.

Tove Jansson on ihana. Siitä ei pääse mihinkään. Hän on mahtava tarinankertoja, loistava henkilökuvailija, ja äärettömän hieno tunnelman luoja. Kesäkirjassa on niin monta tunnelmaa, ettei voi oikein kirjan kannet avatessaan kuvitella, että niin monta fiilistä mahtuisi sataankolmeenkymmeneenviiteen sivuun. Mutta niin vain mahtuu. Niin loistava on Tove Jansson.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Enni Mustonen: Emännöitsijä

Emännöitsijä
Enni Mustonen
447 s. 
2015
Otava










Arvostelukappale

Niin siinä sitten kävi, etten pystynytkään lukemaan koko dekkariviikkoa pelkkiä dekkareita. Neljännen kirjan kohdalla alkoivat murhat tökkiä niin pahasti, että kirja oli pakko jättää julmasti kesken. Ja mikä onni ja ilo minut valtasi, kun otin paljon odottamani Enni Mustosen Emännöitsijän hyllystä, ja tiesin saavani luettavaksi jotain aivan muuta kuin julmuuksia! Tiedän kyllä, että minua odottaa monta, monta hyvää dekkaria hyllyssä, ja niidenkin aika tulee, ehkä piankin. Välillä on vaan pakko saada jotain muuta.

Emännöitsijä on kolmas osa Syrjästäkatsojan tarinoita sarjassa, jossa pääosassa on Ida. Ensimmäisessä osassa orvoksi jäänyt Ida oli vain paimentyttö, nyt hän on edennyt jo emännöitsijäksi Albert Edelfeltin ateljeeseen. Hän siis muuttaa takaisin Helsinkiin, ja tutustuu samalla samassa talossa asuviin ihmisiin. Kaipuu vanhaa heilaa, Eliasta kohtaan valtaa Helsingissä mielen, mutta pian uusi ihastus valtaa mielen... Emännöitsijässä Ida kokeekin elämänsä suurimman romanssin.

Olen niin onnellinen, että olen löytänyt Enni Mustosen. Hän on kirjailija minun makuuni, tai niin ainakin on tämä Syrjästäkatsojan tarinoita kirjasarja. Se yhdistelee hienosti historiaa ja viihdettä, ja minäkin palauttelin mieleeni historiallisia tapahtumia ja henkilöitä ihan huomaamattani, kun kirjaa luin. On mukava tunne lukea maamme merkittävimmistä henkilöistä ja siitä, millaisia ihmisiä he ehkä ovat olleet eläessään.

En varmaankaan lukisi tätä sarjaa, jos en olisi heti Paimentytössä ihastunut niin kovasti Idaan. Hän vain on juuri sellainen romaanihenkilö, josta tahdon lukea lisää: aito, viaton, muttei naiivi ja positiivinen. Hän on rehti ja reipas tyttö, johon tutustuisin mielelläni.

Olen ollut todella iloinen, kun olen voinut lukea näin lähekkäin nämä kolme kirjaa. Puhutaan nimittäin ehkä ainoastaan muutamasta viikosta, kun mietitään aikaa, mikä on ollut näiden kirjojen välissä. Nyt tuntuu kamalalta, kun mietin että joudun odottamaan seuraavaa kirjaa vuoden! Mitä Idalle oikein tapahtuu? Miten tarina jatkuu?

Onneksi voin lukea vanhempaa Mustosta. Yksi hänen kirjansa on jo e-kirjana ostettu, ja olen varma, että lainaan kirjastosta lisää. On aina ilo, kun löytää uuden kirjailijan josta pitää. Varsinkin, jos kirjailija on sellainen joka on jo kirjoittanut paljon. Niin kuin Mustonen!

Yhteiskunnallisuus on läsnä vahvasti tässäkin kirjassa, niin kuin edellisissäkin sarjan osissa. Ida joutuu pohtimaan itsekin sijaansa yhteiskunnassa, osin romanssinsa vuoksi. Aina ei ole helppoa olla "ainoastaan piikatyttö". Mustonen ei kuitenkaan saarnaa yhteiskuntaluokista, vaan ne tulevat viihteellisen kerronan osana. Kirja opettaa, ainakin minua, mutta se tekee sen kiltisti. Huomaamatta.

Siinäkin mielessä kirja opettaa, että joidenkin henkilöiden repliikit on kirjoitettu ruotsiksi. Tottakai, onhan Suomi noihin aikoihin ollut kaksikielinen maa. Mustonen on kirjoittanut jotkin Ruotsia puhuvien henkilöiden repliikeistä ruotsiksi, mutta ei ole kääntänyt niitä suoraan. Hän on tehnyt kuitenkin käännöksen niin ovelasti, että lukija ajattelee tajuavansa itse, mitä on sanottu. Niin ainakin minulle kävi, olenhan aivan onneton ruotsissa.

Kaikenkaikkiaan Emännöitsijä oli mahtava. Jälleen kerran. Mustonen onnistuu kirjassaan, ja pitää jännitteen yllä loppuun saakka. Jos et ole vielä lukenut tätä sarjaa, hanki ihmeessä Paimentyttö käsiisi! Mutta nimen omaan Paimentyttö, sillä tämä sarja kannattaa aloittaa ensimmäisestä osasta.

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Elokuva: Varasto

Varasto
1 h 40 min
Ohjaaja Taru Mäkelä
Pääosissa Kari-Pekka Toivonen, Minttu Mustakallio, Aku Hirviniemi
2011






Pitkään aikaan en ole tehnyt leffapostausta. Elokuvabloginikin lopetin ihan siitä syystä, etten katsonut tarpeeksi elokuvia blogatakseni parhaista. Eilen katsoin pitkästä aikaa elokuvan - hyvän sellaisen, josta kannattaa kertoa.

Varasto kertoo Antero Rouskusta, maalikaupan varastomiehestä. Hänelle ei ole jaettu kaikkein parhaita kortteja, mutta silti Antero pärjää elämässä. Pelkkä maalikaupan palkka ei kuitenkaan hänelle riitä, vaan hän muu tiskin ohi tuttavalleen tavaraa. Antero tutustuu lähemmin maalikaupassa työskentelevään Karitaan, johon ei kuitenkaan tahdo kiinteää suhdetta. Mutta Karita ei ole ihan samaa mieltä...

Varasto perustuu Arto Salmisen samannimiseen romaaniin. Se olikin yksi syy, miksi elokuva minua kiinnosti, sillä pidin Salmisen kirjasta kovasti, niin kuin olen tainnut pitää jokaisesta kirjasta, jonka olen häneltä lukenut. Salmisen huumori kolahtaa minuun, ja halusin kokeilla, toimisiko se myös elokuvan muodossa.

Ja toimihan se. Varasto on siunattu hyvillä näyttelijöillä, ja ennen kaikkea Minttu Mustakallio revittelee Karitan roolissa aivan mahtavasti. Myös sivuosassa oleva Vesa Vierikko on todella hyvä, ja naurattaa. Ei Kari-Pekka Toivonenkaan huono ole, ja Aku Hirviniemikin on mainio. Silti shown varastaa täysin Minttu Mustakallio, jolle ei yksinkertaisesti voi olla nauramatta. Karitan nauru on vaan yksinkertaisesti niin tarttuvaa...

Kannessakin sanotaan, että Varasto on (epä)romanttinen elokuva. Se ei missään nimessä ole mikään romanttinen komedia, vaan ennemmin sanoisin sitä jonkinlaiseksi tragikomediaksi. Mutta hauska se on, ja minuun kolahti kyllä Varaston huumori elokuvassakin.

Varasto ei ole ihan tyhjänpäiväinen komedia, vaikka se naurattaakin. Siinä on kuitenkin idea. Sen huumori on mustaa, ja vaikkei se välttämättä älylään loistakaan, niin hauskaa se on silti.

Varasto on katsomisen arvoinen elokuva, ja siinä sivussa suosittelen myös Arto Salmisen tuotantoa, jonka helmiä ovat minulle olleet Varasto ja Kalavale.


Dekkariviikko: Jarkko Sipilä: Mies kuumasta

Mies kuumasta
Jarkko Sipilä
235 s. 
2015
CrimeTime








Arvostelukappale



Jarkko Sipilän uusin Takamäki kirja jäi viimeiseksi kirjakseni dekkariviikolla. Päätin omalta osaltani tämän tapahtuman jo eilen, jolloin vaihdoin kesken olevan Outi Pakkasen kirjan aivan toisenlaiseen teokseen, sillä tuli sellainen olo, että murhat riittävät nyt. Olen yleensäkin tottunut hyppäämään kirjaa vaihtaessani tunnelmasta toiseen, eli vaihtamaan genreä aina yhden kirjan jälkeen. Dekkarista chick litiin, lastenkirjasta kauhuun. Yksi kutakin. Neljä dekkaria oli liikaa minulle, vaikka tarkoitus oli lukea dekkareita koko viikko.

Jarkko Sipilän Mies kuumasta kuuluu Takamäki sarjaan, josta Sipilä on minulle tuttu. Tässä kirjassa komisario Takamäen murharyhmä pääsee selvittämään väärennettyjen euroseteleiden tapausta, josta ei toimintaa puutu. Ataripoliisi Suhonen, joka tutkii alamaailman tapahtumia, löytää yhteyksiä kansainväliseen terrorismiin. Loppujen lopuksi ollaan jo niin kuumilla jäljillä että se polttaa.

Olen tätä ennen lukenut yhden Sipilän kirjan, Luupuiston. Se oli ensimmäinen kosketukseni tähän dekkaristiin, ja tutustuminen oli silloin jo mieluista. Mutta silti, jotenkin Mies kuumasta iski vielä Luupuistoakin kovemmin. Vaikka terrorismi ja väärennetyt rahat eivät ole ihan ominta aluettani dekkareissakaan, niin silti, muutakaan toimintaa ei tästä kirjasta puutu.

Mikä minuun eniten kolahtaa Mies kuumasta kirjassa, on Sipilän tapa kirjoittaa. Kaikesta näkee, että kirjailjia on kokenut rikostoimittaja, jolla on rikostermistö hallussa. Ja Sipilän huumori, en voi olla rakastamatta sitä! Harvoin dekkarin kanssa saa nauraa niin paljon, kuin Sipilän kanssa olen nauranut.

Mies kuumasta on täynnä hyviä hahmoja. Takamäki on huipputyyppi, mutta suosikikseni silti nousee parivaljakko Suhonen ja Lievonen, jotka tässä kirjassa ovat merkittävässä roolissa. En tiedä, onko Lievonen vakituisessa roolissa Sipilän kirjoissa, mutta toivoisin, että törmäisin häneen jatkossakin! Tyyppi on mahtava.

On mahtava ajatus, että voin aloittaa Takamäki sarjan alusta. Lukemista ei ole haitannut, että olen aloittanut sarjan keskeltä, ja olen hyvin päässyt tyyppien matkaan. Silti haluan tietää, miten sarja on alkanut, ja aionkin seuraavalla kirjastoreissulla hankkia alkupään kirjoja käsiini.

Takamäki sarjaan kannattaa tutustua, jos pitää huumorista ja hyvin kuvatuista rikoksista. Ja hyvästä dekkarista.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Dekkariviikko: Riku Talvitie; Tappava formaatti: Kuokkavieras

Tappava formaatti: Kuokkavieras
Riku Talvitie
537 s. 
2015
Reuna kustannus









Arvostelukappale


Dekkariviikko jatkuu! Monta päivää on vielä jäljellä, joten uskon, että ehdin tässä ainakin pari-kolme dekkaria lukea. Mahtavia lukukokemuksia on ollut tähän asti, ja uskon että myös loppuviikko tuo sellaisia tullessaan. En ole tottunut lukemaan montaa dekkaria putkeen, joten uskon, että kun tämä viikko saadaan päätökseen, on ihana sukeltaa vaikkapa chick litin pariin.

Joukko nuoria houkutellaan paikkaan, jossa heidän uskotellaan olevan Kuokkavieras formaatin kuvauksissa. Pikkuhiljaa he kuitenkin alkavat ihmetellä mitä oikein tapahtuu, kun moni asia ei oikein tunnu menevän kuten pitäisi. Samaan aikaan Helsingissä poliisi saa yhteydenottoja vanhemmilta, jotka ovat saaneet lapsistaan miljoonan euron lunnasvaatimuksia. Tutkinnassa keskeisessä roolissa on Peppi Jäätikkö, joka päättä ottaa selvää, mitä nuorille oikein on tapahtunut.

Tämä on kyllä minulle suunnattu kirja. Jo silloin, kun huomasin että Kuokkavieras on ilmestymässä, kiinnostuin siitä, sillä olen yleensäkin ollut kiinnostunut tosi-tv:stä. Big Brother oli varsinkin alussa minullekin iso juttu, ja jossain vaiheessa seurasin sitä tiiviisti. Viime vuodet eivät ole kuitenkaan enää kolahtaneet, ja jotenkin koko formaatista on mennyt maku. En taida olla ainoa, sillä ensi syksynä Suomessa Big Brotheria ei esitetä.

Mutta kuitenkin, sitten kun yhdistetään tosi-tv ja rikokset. Voi mikä dekkarinlukijan herkkupala siitä saadaankaan aikaan. Uskon, ettei tarvitse olla innostunut reality ohjelmista innostuakseen Kuokkavieraista, sillä niin tiiviisti tässä liikutaan rikoksen maailmassa. Toki mukana on kerrontaa Kuokkavieras ohjelmasta, ja talon sisältä, missä nuoret kuvittelevat osallistuvansa ohjelmaan, mutta se kuuluu tähän kirjaan, ja kiinnostaa ainakin minua.

Tappava formaatti: Kuokkavieras ei ole mikään ohut kirja. Sivuja siinä on yli viisisataa, ja mietin kannet avatessani että miten käy. Onnistuuko Talvitie pitämään tarinan kasassa koko kirjan ajan? Ja onnistui. Täytyy myöntää, että pari kertaa mietin, olisiko kirjaa pitänyt tiivistää, mutta sitten - aina tuli jotain uutta, jotain, mikä toi lisää tähän kirjaan ja juoneen.

Miinuksena sanon sen, etten oikein löytänyt kirjan hahmoista sellaista, johon olisin samaistunut, tai josta olisin kovasti pitänyt. Peppi Jäätikkö ärsyttikin minua välillä, vaikka se ei varmasti ollut kirjailijan tarkoitus. Enemmän pidin formaatissa kilpailevista nuorista, joista löysinkin pari tyyppiä, joista olisin mielelläni lukenut enemmänkin.

Kuokkavieraan kanssa ei kannata säikähtää sen sivumäärää, sillä se on sujuvalukuinen, nopeasti etenevä kirja, jota lukee vauhdilla ja mielellään. Tähän kannattaa ehdottomasti tutustua!

***

Muistutan vielä tähän väliin arvonnasta, joka päättyy huomenna, torstaina. Arvon siis täällä blogissani kaksi kappaletta Mhairi McFarlanen Sinusta kaikki alkoi kirjaa, ja arvontaan voit osallistua kommentoimalla tuota bloggausta. Kirja on todella ihana chick lit romaani, joka sopii hyvin kesään.

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Dekkariviikko: Arttu Tuominen: Muistilabyrintti

Muistilabyrintti
Arttu Tuominen
448 s. 
2015
Myllylahti









Arvostelukappale


Dekkariviikko on hyvässä vauhdissa, ja minäkin olen jo lukenut ensimmäisen dekkarin. Tutustuin Muistilabyrinttiin, kun kirjailija Arttu Tuominen otti minuun yhteyttä ja tarjosi kirjaa luettavaksi. Täytyy sanoa, että olisin varmaankin kirjan muutenkin lukenut, sillä kirjaa on minulle kehuttu. Enkä kyllä ihmettele kehuja!

Muistilabyrintin tapahtumapaikka on Pori. Keväisessä Porissa on mielenosoituksia, joissa vaaditaan erään teollisuusneuvoksen patsasta siirrettäväksi pois torilta. Poliisilla on mielenosoittajienkin kanssa riittämiin puuhaa, mutta yhtäkkiä työt lisääntyvät: keskeltä Porin vilkkainta leikkipuistoa löytyy toimittajan ruumis. Rautakorpi ottaa murhaa tutkimaan poliisintutkintoaan suorittavan, entisen huippu-urheilijan Liisa Sarasojan, jonka mukaantulo ei miellytä kaikkia.

Samaan aikaan Ulvilan uimarannat ovat jo kolmatta kesää suljettina. Joesta on löydetty bakteerilöydöksiä, ja yhtäkkiä joesta löytyy myös kuolleita kaloja. Omien ongelmiensa kanssa painiva terveystarkastaja Jarkko Kokon on siirrettävä omat demoninsa taka-alalle, ja selvitettävä, mistä on kyse.

Eilen, kun odottelin sängyssä unta, mietin kovasti Muistilabyrinttia. Olin saanut kirjan luettua aiemmin illalla, aloittanut uudenkin kirjan, mutta tämä kirja oli vieläkin mielessä. Mietin, mitä tästä kirjoittaisin, ja mitä ehkä olisin kirjaan halunnut lisää. Mutta, en voi kuin sanoa. Muistilabyrintti on viiden tähden dekkari. Siinä on kaikki ainekset, joita dekkarilta haluankin, ja ehkä vielä hitusen enemmän. Se on tyylikäs taidonnäyte Arttu Tuomiselta.

Arttu Tuominen on siis esikoiskirjailija. Hän on kotoisin Porista, joten kirjan tapahtumapaikat ovat hänelle tuttuja. Hän työskentelee ympäristönsuojelu tehtävien parissa, joten ei ole ihmekään, että hän on halunnut sijoittaa aihetta kirjaansakin. Kuten Muistilabyrintin takakannessa sanotaan, Tuominen haastaa kirjallaan dekkarikonkarit, ja niin kyllä tekeekin. Tässä on loistava dekkari!

Juoni kestää hyvin kasassa yli neljänsadan sivun verran, enkä päässyt kirjan aikana pitkästymään kertaakaan. Vauhtia riitti, mutta väkivaltaa ei kuitenkaan ollut liikaa. Tapahtumat olivat lisäksi sillä tapaa monipuolisia, että oikeastaan kaikista juonenkäänteistä halusi heti tietää kaiken.

Lisäksi Arttu Tuominen on onnistunut luomaan todella hienot päähenkilöt. Jokainen heistä, Rautakorpi, Liisa ja Jarkko Kokko ovat hienoja tyyppejä, joista on helppo pitää. Omaksi suosikikseni nousi Rautakorpi, joka on jäyhyydessään sympaattiselta tuntuva mies, jonka kanssa haluaisi vain päästä keskustelemaan. Jonka muistilabyrinttiin haluaisi itsekin päästä.

Ympäristönsuojelu on aihe, jota ei ole taidettu ainakaan paljolti dekkareissa käyttää. En ole ainakaan itse vielä tähän törmännyt, joten mukana on tuore efekti. Vaikka muuten Muistilabyrintissa mennään perinteistä kaavaa, tapahtuu murha ja murhaajaa etsitään, niin mukana on niin hyvä sivujuoni, että perinteisyyden unohtaa. Lisäksi tapahtumat on kuvattu raikkaalla tavalla, joten en oikeastaan tuota perinteisyyttä ajatellut kuin vasta nyt, kun aloin kirjasta kirjoittaa.

Muistilabyrinttia ei ole ehkä vielä täysin löydetty, vaikka se todella ansaitsisi lukijoita. Toivonkin, että tätä luettaisiin, vaikkapa nyt dekkariviikolla, sillä tämä tosiaan on hieno kirja. Toivon kuulevani lisää Arttu Tuomisesta!

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Dekkariviikko alkaa!






Tällä viikolla, 8.-14.6. vietetään kansallista dekkariviikkoa. Dekkariviikko on yksi Kirjan vuoden tapahtumista, ja aloittaa oikein mukavalla tavalla kirjakesän. Dekkariviikko tulee varmasti näkymään kirjablogeissa runsaasti, joten kannattaa pitää blogeja silmällä, ja keräillä lukuvinkkejä.

Dekkariviikko näkyy myös Lukutoukan kulttuuriblogissa. Luen yleensäkin aika paljon dekkareita, se on yksi suosikkigenreistäni, mutta luen tasaisesti myös muunlaista kirjallisuutta. Nyt kuitenkin pyhitän viikon ainoastaan dekkareille.

Dekkari kuuluu kesään. Ainakin minulla, ja käsittääkseni myös monella muulla - sellaisellakin, joka ei niitä juuri muuten lue. Riippukeinuluettavaksi sopii monenlainen dekkari, Christiemäinen murhamysteeri, Pakkasmainen ihmissuhdedekkari ja miksei raaempikin meno tyyliin Erik Axl Sund. Minulle ainakin kaikki nuo käyvät! 





Oikeastaan oma starttini dekkariviikolle tapahtui jo eilen. Kokosin kirjahyllystäni tuon itseänikin hieman pyörttyvävän pinon dekkareita, ja huomasin vasta sen jälkeen, että kirjaston kirjoissakin olisi pari hyvää kirjaa tälle viikolle.

Aloitin eilen myös viikon ensimmäisen dekkarin, joka on Arttu Tuomisen Muistilabyrintti. Tuominen on esikoiskirjailija, joka haastaa kirjallaan dekkarikonkarit. Enemmän kirjasta, kun olen sen lukenut, mutta sanon sen verran, että hyvin haastaakin! Olen hieman yli puolen välin kirjassa, ja se on todella koukuttava.

Hyvää dekkariviikkoa, ratkotaan paljon murhia ja jaetaan lukuvinkkejä! Muistilabyrintti on sen verran hyvä, että sen tiimoilta saatan palata asiaan piankin.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Fredrik Backman: Britt-Marie kävi täällä

Britt-Marie kävi täällä
Fredrik Backman
Suomentanut Riie Heikkilä
378 s. 
2015
Otava








Arvostelukappale


Kun kirjan takakannessa lukee, että kirjassa seikkailee naispuolinen mielensäpahoittaja, joka on valloittanut ruotsalaiset, herää Lukutoukan kiinnostus välittömästi. Silti, silti en olisi osannut odottaa näin huikeaa lukukokemusta, näin mahtavaa kirjaa, jonka parissa pari päivää vietin.

Britt-Marie on ensinnäkin aivan mahtava tyyppi. Hän ei ole niitä ihmisiä, jotka tuomitsevat tai arvostelevat muita, mutta hän arvostaa ihmisiä jotka järjestävät ruokailuvälineet oikeaan järjestykseen. Sillä muunlaisia ihmisiä hän ei oikein voi ymmärtää. Kuusikymppinen Britt-Marie lähte kodistaan ja pitkästä avioliitostaan, ja päättää hankkia töitä. Hän päätyy Borgiin, pikku kylään, jossa ei laman jäljiltä ole paljon jäljellä. On vain pizzeria, josta löytyy oikeastaan melkein mitä tahansa sekä nuorten jalkapallojoukkue. Käy niin, että Borg tarvitsee Britt-Marieta, mutta tämän yllätykseksi nainen huomaa, että hänkin tarvitsee Bjorgia.

Voi että. Suljin juuri kirjan kannet, ja päätin matkani Britt-Marien kanssa. Toivoin, että se matka olisi jatkunut pidempään. Sillä kuten sanoin, Britt-Marie on aivan mahtava tyyppi. Kirjan edetessä Britt-Mariesta tulee vielä mahtavampi, sillä eräällä tapaa tämä kirja on, kaiken muun lisäksi, myös kasvutarina. Sillä kyllä kuusikymppisenäkin voi kasvaa!

Ja voi että, miten on Fredrik Backman hieno kirjailija. Hän kirjoittaa kerrassaan mahtavasti, hänen huumorinsa on juuri sellaista, mikä minuun kolahtaa. Nyt jää ilmoille yksi kysymys: miksi olen jättänyt kesken hänen edellisen kirjansa, Miehen joka rakasti järjestystä? Sillä nyt tuntuu, etten voi olla pitämättä kirjasta, jonka tämä kirjailija on kirjoittanut. Tämän vahingon korjaan!

Backman on nerokas kirjailjia, mutta nerokas on Britt-Marien suomentajakin, Riie Heikkilä. Hän on uskoakseni tavoittanut täysin Backmanin kerronnan, ja miten hän onkaan löytänyt täydellisen kielen ja otteen kirjaan. Heikkilä on minulle uusi tuttavuus suomentajana, mutta toivon lukevani hänen suomennoksiaan jatkossakin.

Olin olettanut, että saattaisin joutua nauramaan Britt-Marien kanssa. Se oli aivan oikea ajatus, sillä jouduinkin. Mutta sitä en ollut odottanut, että joutuisin vuodattamaan kyyneleitä useampaan otteeseen. Olen kuullut saman kommentin muiltakin kirjan lukijoilta, joten jos aiot lukea tämän hienon kirjan: varaa nenäliinoja! Niitä tarvitaan.

En puhu lopusta sen enempää, etten vahingossakaan paljastaisi liikaa. Sanon vain sen, että se oli ainoa miinus, sillä olisin toivonut toisenlaista päätöstä kirjalle!

Britt-Marie on täydellinen kesäkirja. Se on hauska, mutta se ei ole liian kepeä. Sen huumori kolahtaa monenlaisiin ihmisiin. Usko, että jos olet pitänyt Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja kirjoista, et voi olla rakastumatta Britt-Marieen. Näissä on paljon samaa!

Kiitos, kiitos, kiitos kustanajalle tästä kirjasta! Sain ihania hetkiä Britt-Marien kanssa.

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Sari Airola: L niin kuin Leopardi

L niin kuin Leopardi
Sari Airola 
2015
WSOY










Arvostelukappale


Kun on lukenut kirjan, joka käy tunteisiin vahvasti, eikä pelkästään positiivisella tavalla on sen jälkeen ilman muuta vuoro lastenkirjan. Minulla vuorossa oli ihana Sari Airolan tuore kirja L niin kuin leopardi, joka hurmaa jo kannellaan.


Eräänä päivänä pikku Leopardin eteen alkaa ilmestyä kirjlaimia. Löytyy E, joka on vähän niin kuin tikapuut, löytyy L, löytyy soikea O... mitä ne kirjaimet oikein ovat, ovatko ne leluja? Eivät kuitenkaan, mutta jotain jännittävää. Sitä ihmettelevät pikku Leopardi ja Kisuli.

Eräästä syystä olen hyvinkin tuttu Sari Airolan tuotannon kanssa. Hän on kuvittanut useita kirjoja, mutta myös kirjoittanut muutaman oman. L niin kuin Leopardi on siis uusin, ja mielestäni ehdottomasti yksi hienoimmista: huomaa miten hän on kehittynyt kuvittajana. Leopardi ja Kisuli ovat kertakaikkiaan hurmaavia tyyppejä, ja varmasti myös lasten mieleen.

Kirjan ideakin on ihana: opetellaan kirjaimia, ja mietitään, mikä sana kirjaimista muodostuu. Tämä kirja ei siis ihan pikkuisille ole suunnattu, vaan sellaisille, jotka juuri opettelevat kirjaimia. Esimerkiksi minun täditettäväni, pikku herra kohta 5-vee, olisi ehkä juuri sopivassa vaiheessa tätä kirjaa ajatellen. Siispä luulenkin, että luen tätä kirjaa vielä kesällä hänen kanssaan!

Tässä lastenkirjassa on kyllä kaikki palikat kohdallaan: juoni on todella hyvä, se antaa lapselle miettimistä kun mietitää, mikä sana kirjaimista muodostuu. Kuvitus on lämminhenkistä, ja kuvat elävät. Tuntuu että haluaisin ottaa Leopardin syliini!

Jos sinulla siis on lukemaan opettelevia, kirjaimia miettiviä ihmisen alkuja lähipiirissäsi, on L niin kuin Leopardi todella hyvä kirja hänelle. Ja kyllä aikuinenkin pakeni Leopardin ja Kisulin maailmaan hetkeksi mielellään.

Pärttyli Rinne: Viimeinen sana

Viimeinen sana
Pärttyli Rinne
213 s. 
2014
Noxboox









Arvostelukappale


Chick litin jälkeen mieli kaipasi jotain aivan muuta, hieman vakavampaa teosta. Hyllystä löytyi sopivasti tämä Pärttyli Rinteen Viimeinen sana kirja, joka aiheellaan on herättänyt mielenkiintoni.

Viimeinen sana kertoo Franzista. Ylioppilaskirjoituksiin valmistautuvasta nuoresta miehestä, joka haaveilee siitä, että hänestä tulee vielä suurin filosofi koskaan. Hän toivoo, että tulee täyttämään luentosalit uudella vapauden filosofiallaan. Tarinaan mahtuu myös Kolehmainen, Franzin ystävä, jolla on Glock-pistooli, sekä Virpi, Franzin suuri rakkaus. Viimeinen sana sukeltaa koulutragedioiden mustaakin mustempaan ytimeen.

Viimeinen sana on kirja, joka selittää. Ainakin jollain tapaa. Se kertoo Franzista, joka ei jätä itselleen loppujen lopuksi vaihtoehtoja, vaan päätyy ratkaisuun, joka on kaikille paha. Tämä kirja vie lukijan tutustumaan siihen maailmaan, jossa syyllinen kouluammuskeluihin elää. Se on äärimmäisen vaikuttava teos.

Pärttyli Rinteen kieli on juuri sellaista, mitä tämä kirja tarvitseekin. Voisin sanoa, että Rinteen kieli sopii juuri Franzille, joten se sopii todella hyvin tähän kirjaankin.

Alussa kirja ei välttämättä ota omakseen, ehkä hieman kompasteleekin. Sai minut miettimään, missä oikein mennään. Mutta sitten kun vauhtiin päästään, ja mennään loppua kohti, se yhtäkkiä vie mukanaan. Tietenkin, kun miettii kirjan aihetta, niin voi päätellä että loppu on paha huipennus.

Joskus mietin, miksi oikein luen esimerkiksi juuri tällaisia kirjoja, jotka tavallaan tuovat kamalan olon. Mutta haluan lukea mahdollisimman monenlaisia kirjoja, mahdollisimman monenlaisista aiheista. Myös tällaisista, jotka eivät ole mitään hömppää, vaan aiheita oikeasta elämästä. Sillä kuten hyvin tiedätte, myös tällaisia asioita tapahtuu. Valitettavan usein. Ehkä halusin nimenomaan ryömiä ammuskelijan sisälle, saada edes jonkinlaista kosketuspintaa siihen, mitä hänen sisällään on. Ja sen sain.

Jos haluat lukea vaikuttavan kirjan aiheesta, joka ei ole kaunis, suosittelen kyllä Viimeistä sanaa. En nimittäin ole tällaiseen kirjaan ennen törmännyt.

torstai 4. kesäkuuta 2015

Mhairi McFarlane: Sinusta kaikki alkoi & arvonta!

Sinusta kaikki alkoi 
Mhairi McFarlane
Suomentanut Anja Linqvist
395 s.
2015
Harper Collins









Arvostelukappale


Chick lit, ja viihdekirjallisuus ylipäätään, sopivat täydellisesti kesään. Näin päätimme Facebookissa toimivassa kirjaryhmässämme, Nettilukutoukissakin, jossa yksi kesän lukuhaasteista on lukea chick litiä. Siinäkin mielessä Harper Collinsin tarjoama kirja tuli täydelliseen saumaan.

Anna Alessin tarina on eräänlainen tarina rumasta ankanpojasta. Kouluaikoina Anna... no ei, sievästi sanottuna, ollut mikään poikien hurmaaja. Päinvastoin. Nyt Annasta on kuitenkin kasvanut viehättävä nainen, jonka perään miesten päät kääntyvät. Anna ei kuitenkaan ole onnistunut nettideitti maailmasta löytämään kuin kaikenlaisia sekopäitä toisensa jälkeen. Sitten Annan elämään astelee James. James, joka kiusasi Annaa koulussa. James tuntuu kuitenkin nyt kohteliaalta ja mukavalta eikä Anna enää tiedä mitä ajatella.

Voi että miten minä tähän kirjaan ihastuinkaan. Voi olla totta, että tarina on käytetty - ruma ankanpoika, josta kuoriutuu kaunotar, ja joka tapaa kaunottarena koulukiusaajansa. Minusta ainakin tarina tuntuu tutulta, mutta uskokaa tai alkaa, se toimii McFarlanen kynässä silti hyvin. Kirjailija on onnistunut kuitenkin saamaan tarinaan uudenlaisia piirteitä, kuten nettideittailun, ja kirjassa on hieno kourallinen huumoria romantiikan lisäksi.

Sinusta kaikki alkoi naurattaa ja itkettää. Molempia aivan aidosti, sillä naurun purskahdukset sekä kyyneleet olivat molemmat aivan oikeita. Kirjan voisi siis sanoa olevan chick litiä, ja viihdettä parhaimmillaan, sillä ihan jokainen genrensä edustaja ei tätä minullekaan tee. Ainoastaan hyvät sellaiset.

Ruma ankanpoika tarinat jostain syystä ovat vedonneet minuun aina. Ehkä juuri sen vuoksi, että olen itse vieläkin sillä ruma ankanpoika tasolla, ja jossain sisimmässäni on usko, että ehkä se joutsen vaihekin joskus sieltä tulee. En tiedä miten vankkoja uskomukseni enää ovat, mutta aina voi haaveilla. Silti, pystyin sukeltamaan Annan ihon alle varsinkin silloin, kun kirjassa kerrottiin hänen kouluajoistaan, ja silloin niitä kyyneleitäkin taisi tulla.

McFarlanen teksti toimii hyvin, ja suomennoskin on hyvä. Sinusta kaikki alkoi on nopealukuinen kirja, ja minun täytyy tunnustaa että itse ahmin kirjan. Vaikka aavistelin, niin kuin usein chick lit romaanien kanssa, miten lopussa käy, minun oli saatava, kertakaikkiaan pakko, saada tietää loppuratkaisu. Mitään en lopusta tietenkään paljasta.

Sinusta kaikki alkoi on siis todella hyvä kesäkirja. Minun kirjaa lukiessani satoi vettä ja myrskysi, mutta voin kuvitella, miten olisi ihana maata vaikkapa rannalla, tai nurmikolla kirjaa lukemassa, ja paistatella auringossa. Siihen tarjoan juuri sinulle mahdollisuuden:

Arvon kaksi kappaletta Sinusta kaikki alkoi kirjaa. Arvonta tapahtuu torstaina 11.6.2015, ja arvontaan voivat kaikki osallistua. Mutta, jos olet blogini rekisteröitynyt lukija, saat kaksi arpaa. Jos olet anonyymi kommentoija, pyydän sinua jättämään kommenttiisi sähköpostiosoitteen, josta saan sinut kiinni voiton sattuessa kohdallesi. Arvontaan osallistut kommentoimalla tätä bloggausta. Toivon arpaonnea!

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

H. E. Bates: Oi ihana toukokuu

Oi ihana toukokuu
H. E. Bates
Suomentanut Päivi Kalenius
381 s. 
3. painos: 2006
Gummerus








Lainattu kirjastosta


Voi miten ihania ovatkaan kirjablogit! Taas kerran huokailin sitä, kun luin Oi ihanaa toukokuuta. Tätäkään kirjaa en olisi löytänyt ilman kirjablogeja. Katja vinkkasi kirjasta 12 kirjaa riippukeinuun bloggauksessaan, ja minusta alkoi tuntua että tämä voisi olla minun kirjani. Ja olihan se.

Oi ihana toukokuu kertoo Larkinien suurperheestä. On Mamma, Pappa, ja kuusi lasta - seitsemäskin kirjan edetessä perheeseen tulee. Perheen ruokapöytään ovat kaikki tervetulleita, olivat vieraat sitten tuttuja tai ennestään tuntemattomia. Perheen veroasioita selvittelevä herra Charltonkin päätyy lähes huomaamattaan perheen vieraaksi, ja kyllähän siinä verorästit unohtuvat, kun perheen tytär Mariette hurmaa herra Charltonin.

Minulle Oi ihana toukokuu oli ennestään täysin tuntematon tapaus. Monille kirja voi olla tuttu, ja se on voinut tulla tutuksi myös tv-sarjana. Minulta on päässyt tuo sarjakin lipumaan täysin ohitse, mutta nyt tuntuu, että se pitäisi metsästää jostain käsiin. Tästä kirjasta nimittäin voi saada todella mainion sarjan - varsinkin kun näyttelijätkin kuulema ovat sarjassa hyviä.

Oi ihana toukokuu on mitä parhain kesäkirja. Katja oli aivan oikeassa vinkatessaan sitä riippukeinu luettavaksi, sillä siihen se on omiaan. Kirjassa on juonta, se ei ole mitään hömppää, mutta huumoria Bates on sijoittanut kirjaan runsaasti. Se on hauskaa, eikä väkisin väännettyä, minäkin nauroin kirjan kanssa monta kertaa.

Kävin lunttaamassa Villiksen blogista kirjan tietoja, ja ensipainokset kirjasta on otettu jo 1960-luvun tietämillä. Ajanhenki sijoittuukin selvästi niihin aikoihin, ja onpa mukava tietää, että ajankuvaus on aitoa. Kirjahan on alunperin ilmestynyt kolmessa osassa, jotka on tiivistetty tässä kirjassa yhteen pakettiin. Kolme kirjaa toimiikin yhdessä hyvin, sillä ne on eroteltu selvästi.

Onneksi luin tätä aurinkoisina päivinä, sillä sellaisiin se sopii parhaiten. Tosin - sopi se myös tähän päivään, jolloin kirjan luin loppuun. Tänään ulkona sataa ja myrskyää, ja äsken kastuin parvekkeella (!). Oi ihana toukokuu vie aurinkoisiin päiviin, ja herättää ajatukset kesästä.

Larkinin perhe on mainio. Lempihahmokseni nousi Pappa, joka flirttailee naisen kuin naisen kanssa, ja ottaa drinkkiä kellonajasta riippumatta. Kirjassa syödään ja juodaan paljon, ja välillä vatsani kurni kun luin Mamman herkullisen kuuloisista kokkauksista.

Minunkin vinkkini riippumattoon ovat tulossa, ja voin sanoa, että tämä kirja on varmasti listalla.

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Jari Järvelä: Tyttö ja rotta

Tyttö ja rotta
Jari Järvelä
248 s. 
2015
Tammi









Arvostelukappale


Viimeinkin sain pitkäksi päässeen bloggausjonon purettua, ja pääsen kirjoittamaan vasta luetusta, Jari Järvlän Tyttö ja rotta dekkarista. Luulen, etten ole ainoa, joka on tätä kirjaa odottanut

Tytössä ja pommissa tutuksi tulleen tapahtumaketjun seurauksena Metro joutuu pakenemaan kotikaupungistaan Kotkasta. Taakse on jätetty kolme ruumista, esimerkiksi poikaystävän Rustin, joka kummittelee Metron mielessä usein. Metron tie on tullut Berliiniin, jossa hän päättää omistautua suurelle rakkaudelleen, graffiteille. Ympärillä on jengi, joka rakastaa samaa asiaa, ja asiat sujuvatkin hyvin jonkun aikaa. Eräänä yönä kuitenkin tapahtuu jotain, joka muuttaa kuviot. Metro löytää majapaikkansa tuhottuna, ja lattiat lainehtivat verta. Alkaa kierre, joka vie loppujen lopuksi Metron takaisin Kotkaan.

Tätä kirjaa on tosiaan odotettu - Tyttö ja pommi lupaili jatkoa, ja pidin kirjasta kovasti. Metro on yksi kiinnostavimmista kotimaisen dekkarin hahmoista pitkään aikaan, ja oli hienoa päästä lukemaan hänestä lisää. Järvelä osaa kirjoittaa tekstinsä niin, että dialogit ovat Metron suuhun sopivia, ja muukin kerronta sujuu niin kuin Metro tarinaa kertoisi. Juuri niin kuin pitääkin olla.

Minulle Järvelä tuli tutuksi Tytöstä ja pommista. Olin tiedostanut kirjailijan olemassa olon jo aikaisemmin, mutta jotenkin ei tullut häntä kirjastosta lainatuksi. Kuitenkin, Tyttö ja pommi kiinnosti niin kovasti, että viime vuonna ilmestynyt Särkyvää romaani oli lukulistalla automaattisesti. Ja nyt aion tutustua myös kirjailijan aiempaan tuotantoon, joka ei heti lopu kesken.

Kymen sanomissa sanotaan, että kyseessä on dekkaritrilogia. Joka on hienoa, sillä tarina jää vieläkin kesken, ja lukija jää odottamaan jatkoa. Miten Metron seikkailu päättyy? Sillä tulen jatkonkin lukemaan, Tyttö ja rotta oli vahva näyttö siitä, että Metron tarinaa kannatti jatkaa. Se kestää nimittäin hyvin jatko-osankin.

Jatko-osa kantaa osin sen takia, että kyseessä on tällainen, erilainen dekkari. Metron kanssa ei mennä missään tavanomaisissa dekkariympyröissä, missä vain tapahtuu murha ja sitten sitä ratkotaan. Murhia tässäkin tapahtuu, mutta ympyrät ovat aivan toisenlaiset. Keskeisessä roolissa ovat graffitit, ja se tuo oman värinsä trilogiaan.

Järvelä ottaa tavallaan kantaa graffiteihin kirjoillaan. Minä saan käsityksen, jonka mukaan Järvelä hyväksyy graffitimaalauksen, ehkä myös paikkoihin, joissa se on hieman laitonta? En sano mitään sitovaa, sillä en muista tällä hetkellä yhtään Järvelän haastattelua aiheesta. Mutta voin sanoa, että mielestäni graffiti, joka on maalattu taidolla, on enemmän kuin sallittu ja suotava. Ja kaunis.

Dekkarinystävä, jos et ole vielä tutustunut Järvelän dekkareihin, tee se nyt. Suosittelen, että aloitat Tytöstä ja pommista, sillä tarinaan keskeltä hyppääminen on hieman arveluttavaa. Ja sinä, joka olet jo Tytön ja pommin lukenut, lue tämäkin! Tarina jatkuu mahtavalla tavalla.

Kiitos kustantajalle siitä, että sain lukea Metrosta lisää. 

Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni

Kesäinen illuusioni
Karoliina Timonen
165 s. 
2015
WSOY










Arvostelukappale


Bloggarikollega on kirjoittanut kirjan! Tämä ei toki ole ensimmäinen kerta kun moista tapahtuu, eikä tämä ole edes Karoliina Timosen, Kirjavan kammarin emännän ensimmäinen kirja. Hänen esikoiskirjansa on päässyt lipumaan ohitseni, joten oli mukava yllätys kun postiluukusta kolahti Kesäinen illuusioni.

Kesäisestä kannestaan huolimatta Kesäinen illuusioni ei ole mitään hömppää. Se on tiivistunnelmainen psykologinen trilleri, joka kertoo ihmissuhteista. Se kertoo Piiliniemestä, jossa keski-ikäinen nainen viettää kesäänsä yittäen kirjoittaa romaaniaan. Toisella puolella salmea kohoaa jylhä Variskallio, josta saapuu eräänä iltana moottorivene, mukanaan Olavi. Kuumat kesäillat tuovat mukanaan jännittyneet tapaamiset, jotka eivät aivan mutkattomasti pääty.

Kesäinen illuusioni ei tosiaan ole kevyt kirja, toisin kuin ensin kannesta erehdyin päättelemään. Takakansi jo kertoi jotain aivan muuta, ja mitä sainkaan kun avasin kirjan kannet. Kirjan, joka tunnelmallaan vetäisi täysin mukaansa.

Karoliina Timonen on taitava kirjoittaja, olenhan sen huomannut jo hänen blogistaan. Sen huomaa myös tästä kirjasta, jonka kieli on taitavaa, ja tunnelma taitavasti kudottua. Vaikka trillerimäiset tapahtumat alkavatkin vasta kirjan loppupuolella, on psykologinen verkko kudottu jo paljon sitä ennen. Timonen on saanut lukijan koukkuun.

Kesä on oivaa aikaa lukea tämä kirja, sillä vaikka tunnelma on latautunut, painostavakin, niin silti kirjassa on paljon kesäisiä elementtejä: on saari, on uiminen, on lämpö. Eihän jokaisen kesällä luetun kirjan tarvitse kevyt olla, ja tämä on hyvä kirja niiden kepeämpien väliin.

Olen iloinen, ettei kirja ole sen pidempi, ettei sitä ole venytetty turhaan. Se on tiivis, pieni paketti, jonka ahmaisee melkein kertaistumalta, niin hyvä tunnelma siinä on. Se olisi täydellinen kirja myrskyiltaan luettavaksi, kun ulkona salamoi.

Suosittelen kirjaa luettavaksi niille, jotka eivät säikähdä tiivistä tunnelmaa ja ihmissuhdesotkuja. Niille jotka haluavat hyvin kirjoitetun, ahmittavan kirjan. Hyvän kirjan ystäville.

Kiitos lukuhetkestä kustantajalle!