sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Klassikkohaaste: Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä



Sonja O. kävi täällä
Anja Kauranen
275 s. 
1981 
WSOY









Lainassa


 Klassikkohaaste on taas täällä, nyt kyseessä on jo Klassikkohaasteen kolmas osa. Osallistuin ensimmäiseen osaan Jane Austenin mahtavalla klassikolla Ylpeys ja ennakkoluulo, joka itse asiassa saattoi olla ensimmäisiä lukemiani klassikoita - ainakin pitkään aikaan. Toinen osa jäi minulta välistä, mutta nyt ajattelin lähteä haasteeseen mukaan. Olen muutenkin päättänyt viettää klassikkokesää, joten haaste sopi minulle loistavasti. Klassikkohaaste kolmosta emännöi Marile 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogista.


Valitsin hieman uudemman klassikon, Anja Kaurasen Sonja O. kävi täällä, joka oli jo jonkin aikaa odottanut hyllyssäni lainattuna vanhemmilta. Sonja O:sta olin toki kuullut paljon, ja luulen että se on sellainen kirja josta olisin nuorenakin pitänyt kovasti, raju, rumankaunis ja omaperäinen, pääroolissa ihana Sonja O., johon ihastuin nytkin kovasti. Tämä olisi ollut nuorelle Kristalle omiaan, mutta kävi tämä aikuisenkin lukutoukan sydämeen.

En aio paneutua kovin tarkkaan Anja Kaurasen esikoisromaanin juoneen. Kerron sen, että pääroolia tosiaan näyttelee Sonja O., omapäinen ja räväkkä nuori nainen. Hän yrittää tulla toimeen itsensä kanssa ja löytää oman, aidon persoonansa, hän vaihtaa miestä useammin kuin lukija pysyy laskuissa mukana. Sonja O.:lla on juopotteleva isä ja venäläiset isovanhemmat, hieman kummallinen äiti sekä kehitysvammainen veli. Noista lähtökohdista Anja Kauranen on saanut aikaan Sonja O.:sta tarinan, joka epäilemättä häkellytti 80-luvulla ja sai minut nyt aikuisena ihastumaan kirjaan.

Tosiaan, Sonja O. kävi täällä oli kirja joka häkellytti kovasti ilmestyessään 80-luvulla, luulen että kirjasta innostuivat monet nuoremmat lukijat, mutta vanhemmat saattoivat kavahtaa Kaurasen kuvailua sekä ronskia kieltä. Kirjassa nimittäin tapahtuu: käydään läpi lukuisat makuuhuoneet, Kallion kadut sekä mielisairaala, eikä seksin ollessa kyseessä yksityiskohtiakaan vältellä. Mutta se kuuluu kirjaan, sillä sellainen Sonja on, raju, ronski ja aito. Ihanan aito.

Koska tuntemukseni klassikkoja ja vanhempaa kirjallisuutta kohtaan on valitettavan suppea vielä toistaiseksi, en osaa oikein verrata Kaurasen esikoisteosta muihin aikansa kotimaisiin kirjoihin. Voisin kuitenkin kuvitella, että se on jonkin verran avannut tietä muille kaltaisilleen, ehkä Sonja O.:n kaltaisia kirjoja ei hirveästi vielä tuohon aikaan oltu julkaistu? Voisin myös kuvitella että se rohkaisi muita kirjailijoita kirjoittamaan vahvoista, persoonallisista naisista, joita on myöhemmin nähty runsaasti myös kotimaisessa kirjallisuudessa.

Sonja O. kävi täällä ei siis turhaan ole noussut klassikon asemaan. Ihastuin kirjaan nyt, mutta olisin kenties ihastunut kirjaan vielä enemmän jos olisin lukenut tämän reilut kymmenen vuotta sitten. Olin silloin tietyllä tapaa kapinallinen ja olisin löytänyt Sonjalle kenties suuremman paikan sydämestäni. Paikka hänelle löytyi nytkin, mutta enää en koe samanlaista kapinoinnin tarvetta - olen loppujen lopuksi aika kiltti. Muistan kuitenkin miltä tuntui kapinoida, joten ehkä tiedän osittain miltä Sonjastakin tuntuu. 80-luvun nuoret ovat varmasti rakastuneet tähän teokseen, aikansa kuvaukseen ja räväkkään nuoreen naiseen jonka Anja Kauranen on luonut.

Kaurasen esikoisromaani on myös suuri kuvaus naiseudesta. Siitä, että naisen täytyy saada etsiä itseään, saatava kokeilla rajojaan ja vaikka hypätä vuoteesta toiseen jos siltä tuntuu. Saa rakastaa, saa rakastaa vaikka useampia miehiä jos siltä tuntuu. Saa olla oma itsensä. Voi miten ihastuinkaan tähän asiaan kirjassa! Se on niin totta vieläkin, eikä tuo asia ole ainakaan minun mielestäni muuttunut mihinkään, vaikka useampi vuosikymmen kirjan julkaisemisesta on kulunut. Olisi ihanaa lukea Sonja O. kävi täällä lukupiirissämme, Lukevissa leideissä, jossa luemme naisia ja naiseutta käsitteleviä kirjoja - vaikka useammin luemmekin eri kulttuurien kirjoja. Ehkä joskus kotimainen klassikkokin?

Onneksi luin viimeinkin Sonja O.:n. Monelta kantilta suuri kirja, joka on kenties avannut paljon portteja - jäin vain miettimään mitä 18-vuotias Krista olisi ajatellut kirjan luettuaan - kenties rakastunut vielä enemmän?

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Liliana Lento: Dionnen tytöt

Dionnen tytöt
Liliana Lento
214 s. 
2016
Torni









Ostettu


Dionnen tytöt herätti jo etukäteen minussa suuren kiinnostuksen - fantasia yhdistettynä chick litiin, tämä on yhdistelmä joka on toiminut minulle ennenkin, miksi ei siis nyt? Alkoi odotus, joka päättyi vasta viikko sitten kun sain kirjan käsiini. Olihan se luettava heti, sillä Dionnen tyttöjen kansikin on todella houkutteleva.

Dionen tytöt vei minut keijujen, ihmisten ja menninkäisten maahan. Juuri sellaiseen maahan, jossa en olisi kuvitellut viihtyväni - olen nimittäin aina ajatellut etteivät keijut ja menninkäiset ole minun juttuni. Taas huomasin erehtyväni. Maan nimi on Fretannia, ja pieni kaupunki josta kirja kertoo on Dionne.

Pääosaa näyttelee Stella, nuori ihmisnainen joka muuttaa uutena asukkaana Dionneen. Hän kokee olonsa täysin ulkopuoliseksi työpaikallaan ja koko kaupungissa, jossa asuu paljon keijuja. Pelastajaksi astelee Adelina, jonka kahviossa Stella viihtyy paremmin kuin hyvin. Keijun ja ihmisen rakkaussuhde ei ole kuitenkaan kovin hyvä idea, kun maassa vallitsee keijujen ja ihmisten välinen sisällissota.

Liliana Lennon esikoisromaanissa ääneen pääsevät myös näyttelijän urasta haaveileva Margot sekä kovia kokenut Florence, mutta minä näkisin Stellan olleen selkeässä pääroolissa, kun taas muut jäivät enemmän tai vähemmän sivuroolien esittäjiksi. Omalla tavallaan jokaisen tarina oli tärkeä kirjalle, eikä Dionnen tytöt olisi ollut niin hyvä ilman heitä.

Olen aiemmin fantasiaromaaneja luettuani kirjoittanut, etten ole mikään perinteisen fantasian ystävä. Että en pidä fantasiasta jossa on keijuja ja menninkäisiä ja kaikenlaisia örkkejä. Nyt huomasin ihastuneeni fantasiaromaaniin, jossa pääroolia näyttelevät keijut, menninkäiset sekä ihmiset. Miten tässä näin kävi? Koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan, huomasin tämän jälleen. Etukäteen ajattelin Dionnen tyttöjä ennen kaikkea fantasian ja chick litin yhdistelmänä, enkä luonut ennakkoajatuksia siitä että suurta roolia näyttelisivät keijut. Entäs jos olisinkin jättänyt kirjan lukematta sen takia? Olisin menettänyt paljon.

Mikään fantasian tuntija en edelleenkään ole, joten en voi sanoa onko Dionnen tytöt nimen omaan hyvä fantasiaromaani. Chick litin tunnen sen sijaan genrenä aika hyvin, ja voin kyllä sanoa Dionnen tyttöjen olevan siinä lajissa erittäin hyvä kirja. Liliana Lennon esikoisromaani on juuri sopivasti hupsu, hauska ja romanttinen, sellainen kirja joka hymyilyttää ja jota lukiessa joutuu pohtimaan kuka päätyy kenenkin kanssa yhteen. Dionnen tytöt on kirja josta tulee hyvä mieli, ja se on chick lit romaanille todella tärkeää.

En lähtisikään suosittelemaan Dionnen tyttöjä fantasian lukijoille, vaan ennemmin chick litin ja ylipäätään viihderomaanien ystäville, jotka kaipaavat välillä hieman vaihtelua. Minusta oli ainakin hauskaa chick litin vannoutuneena ystävänä lukea välillä keijun ja ihmisen rakkaudesta, ei aina miehen ja naisen välisestä suhteesta. Toivon että Liliana Lento pohtii jo uutta romaania, minä tahdon kuulla hänestä lisää!

torstai 28. heinäkuuta 2016

Pekka Hiltunen: Onni

Onni
Pekka Hiltunen
395 s. 
2016
WSOY









Arvostelukappale kustantajalta



Voi mikä onni oli saada käsiin Pekka Hiltusen uusi romaani. Hiltunen on yksi lempikirjailijoistani, pidän todella paljon hänen jännäreistään eli Studio -sarjasta ja ISO:n olen lukenut pariin otteeseen - ja tulen varmasti lukemaan useamminkin. Se on ehdottomasti yksi tärkeimmistä kirjoista joita minulla hyllyssäni on. Onni oli siis todella odotettu kirja.

Onnin kanssa lukija pääsee sukeltamaan erilaisiin maailmoihin. Tutustuin kirjan avulla Oskariin, joka rakastaa omalla tavallaan toimittajan työtä mutta vihaa ammattinsa kurjistumista. Hän pääsee työhaastatteluun jossa koittaa saada ylennystä ja tutustuu haastattelun yhteydessä psykologi Emmaan. Oskari koittaa huijata Emmalta ylennystä, mutta alkaa vahingossa lipsautella paljastuksia. Totuuksia, jotka kertovat paljon Oskarin elämästä - totuuksia medika-alasta, keski-iästä ja kertomuksia ex-tyttöystävä Tuulikista. Oskari kertoo myös koulutoverista Aaposta, eli Roady Runnerista, joka on muusikkona nopealla matkalla tähteyteen. Kirjassa kertojan ääneen pääsevätkin Oskarin lisäksi Tuulikki ja Aapo, jotka kertovat omaa tarinaansa ja samalla kertovat lisää Oskarista.

Odotukseni Onnin suhteen olivat korkealla. Kuten aiemmin kirjoitin, on Hiltunen minulle tärkeä kirjailija ja pidän hänen tyylistään kirjoittaa todella paljon. Hän on taitava jännärin kirjoittaja mutta Onnin kanssa totesin pitäväni vielä enemmän Hiltusesta silloin kun hän kirjoittaa tällaista kaunokirjallista romaania. ISO ja Onni ovat keskenään hyvin erilaiset, tietenkin, ovathan ne aiheiltaan aivan eri maailmoista, mutta minulle jäi tunne että molemmat Hiltunen on kirjoittanut syvällä rakkaudella.

Olen moneen otteeseen keskustellut Pekka Hiltusen kanssa siitä, miten ISO:n päähenkilö Anni on jäänyt hänen mieleensä. Hiltunen on miettinyt useampaan kertaan, mitä Anni tietyissä tilanteissa tekisi - enkä ihmettele yhtään. Anni jäi väkevästi minunkin mieleeni. Onnin lukemisen jälkeen minulle jäi tunne, että myös Oskari oli Hiltuselle tärkeä hahmo. Voi johtua myös siitä, että Oskari tuli lähelle minua ja muodostui minulle tärkeäksi hahmoksi, joten ajattelen että hän on ollut myös kirjailijalle tärkeä. Oskari oli hieno hahmo, joka kävi kirjan edetessä elävämmäksi ja elävämmäksi.

Onnissa isossa roolissa on journalismi, joka on hieno asia. Uskon että Hiltuselle itselleen lehtimaailma ja journalismi muutenkin ovat erittäin tuttuja asioita, joten hän tietää mistä kirjoittaa. Kun hän on kirjoittanut Oskarin suuhun sopivia totuuksia media-alasta, voi olla että hän on pohtinut näitä asioita paljonkin. Siksi Onni olikin todella uskottava, eikä ainoastaan täysin fiktiivinen romaani. Vaan paljon enemmän.

Vaikka ei Onni ole ainoastaan romaani journalismista ja media-alasta. Se on romaani ihmissuhteista ja niiden vaikeudesta, siitä millaista taistelua ne toisinaan pitävät sisällään. Rakkaus, isyys, ystävyys - sitä kaikkea Onni pitää sisällään. Ja miten hienosti Hiltunen noita kaikkia kuvaa.

Kenelle Onni on? Kaikille hyvän romaanin ystäville. Pekka Hiltunen tapa käyttää kieltä ja kertoa tarinaa on vaikuttava ja aito ja jo se tekee Onnista hienon kirjan. Kun siihen lisätään Oskari, Emma, Tuulikki ja Roady Runner ja heidän tarinansa, saadaan aikaan sellainen teos joka on varmasti yksi kirja vuoden parhaista kotimaisista. Suosittelen, lämmöllä.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa

Sodassa ja rakkaudessa
Chris Cleave
Suomentanut Irmeli Ruuska
392 s. 
2016
Gummerus







Ennakkokappale kustantajalta (ilmestyy viikolla 34)


Takakansi lupasi että käsissäni on yksi syksyn suurimmista lukuromaaneista. Tämä ei voi olla aiheuttamatta kirjan suhteen odotuksia, ja Cleaven romaanin aihe oli sellainen joka minua jo etukäteen kiinnosti kovasti. Rakkautta, rohkeutta ja sodan mielettömyyttä - Sodassa ja rakkaudessa on suuri ja tunteita herättävä teos.

Sodassa ja rakkaudessa kertoo ajasta, kun toinen maailmansota julistetaan alkaneeksi. Tapahtumapaikka on Englanti, ja yhtä päärooleista näyttelee 18-vuotias Mary North. Hän ilmoittautuu heti sodan alettua vapaaehtoiseksi, toivoen että pääsisi tekemään jotain suurta - esimerkiksi työskentelemään vakoojana. Mary määrätään opettamaan Lontooseen pommitusten aikana jääneitä lapsia, monin tavoin huonompi osaisia tapauksia, joiden opettaminen ei ole mikään pala kakkua. Maryn into ei laannu, ja hän pitää työstään. Sodassa ja rakkaudessa kertoo myös Tom Shawista, joka on päättänyt jättää sodan väliin. Sotaa ei voi kuitenkaan paeta kukaan, sillä Tomin paras ystävä Alistair ilmoittautuu vapaaehtoiseksi sotilaaksi. Cleave kertoo romaanissaan myös Alistairin kipeää tarinaa.

Sodassa ja rakkaudessa on todellakin suuri lukuromaani. Muistan edellisen kohdalleni sattuneen suureksi mainostetun lukuromaanin, Anthony Doerrin teoksen Kaikki se valo jota emme näe. Yritin lukea kirjaa kahteen otteeseen, mutten millään päässyt siihen sisään: onneksi saatoin hyvillä mielin jättää kirjan kesken ja antaa sen kiertoon. Se ei vain ollut minun kirjani, kun taas Sodassa ja rakkaudessa on. Chris Cleaven tapa kertoa on juuri sellainen lukuromaanimainen, omalla tavallaan vakava mutta silti hieman levyt. Sodassa ja rakkaudessa on varsinainen lukusukkula, joka laittaa kääntämään sivun toisensa perään vaikka oikeasti piti mennä nukkumaan jo aikoja sitten.

En itse yllättynyt että kiinnyin kaikkein eniten Maryyn. Maryyn, joka on hyvästä perheestä, mutta kapinoi perhettään vastaan monella tavalla. Hän kiintyy nuoriin opetettaviinsa ja auttaa opetusajan ulkopuolellakin tummaihoisia lapsia, vaikka monet eivät hänen toimintaansa hyvällä katso. Marylla on hirvittävän hyvä sydän, ja siihen minä hänessä kiinnyinkin.

Vaikka Cleave kertoo romaanissaan sodasta, se ei ole silti raskas kirja. Kirjailija on saanut siihen useita keveyttä tuovia puolia: ihmissuhteita ja tavallista elämää sodan keskellä. Sodassa ja rakkaudessa pitääkin sisällään monenlaisia ihmissuhteita ja suuria tunteita, asioita jotka ovat sodan keskelläkin tärkeitä ja pitävät kirjassa Maryn ja Alistairin hengissä ja järjissään. Cleave kuvaa sotaa hienosti, niin hienosti että Englannin pommitukset tulivat uniinikin.

Kiinnyin etenkin Maryyn ja Alistairiin, kiinnyin Cleaven romaaniin kovasti. Tällainen todella on hieno ja suuri lukuromaani, joka käy sydämeen ja jää mieleen. Lukekaa, Sodassa ja rakkaudessa on saatavilla kaupoissa viikolla 34.

--

Muistutan vielä Lukutoukan kesäarpajaisista, jonka mahdollisiin arvontavoittoihin taidan vielä lisätä tämän kirjan. Kannattaa osallistua ja koittaa jos onnetar olisi suosiollinen! Arvonta on täällä.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Kolme viipaletta kulttuurista

 

Täällä Joensuussa on ainakin tänään ollut aurinkoinen hellepäivä, jota ollaan vietetty käsittääkseni ympäri Suomea. Tunnustan: minä en pidä helteestä. Rakastan auringon paistetta ja rakastan sitä että on sopivan lämmin. Liian kuuma sää kuitenkin vie minulta voimat, tuo päänsärkyä ja väsymystä, ja siksi toivonkin itsekkäästi etteivät nämä helteet loputtomiin kestäisi. Ainoa hyväksyttävä paikka viettää hellepäivää olisi kesämökki Punkaharjulla, jossa voisin olla vaikka koko ajan järvessä. Silloin en valittaisi. Tänään vietin kesäpäivää Sointulassa, minun ja ystävieni kantapaikassa, jossa minulle tehtiin ihana, alkoholiton kesänvärinen drinkki joka maistui kesältä - ja todella hyvältä. Sointulasta kerron myöhemmin lisää... 

Sitten tähän Kolme viipaletta kulttuurista -epähaasteeseen. Tämän aloitti ihana Irene Kingiä, kahvia ja empatiaa -blogista ja antoi meille, joille epähaasteesta vinkkasi, varsin vapaat kädet lähteä tätä toteuttamaan. Minä innostuin tästä heti, ja olenkin jo mielessäni ideoinut mitä otsikon puitteissa voisin teille lukijoilleni runoilla. Kulttuuri on minulle niin tavattoman rakas asia ja niin monelta kantilta tärkeä. Mistä aloittaisin? 

Aloitan siitä rakkaimmasta, eli kirjoista. Kaikkein yksinkertaisinta on kertoa kolme viimeksi lukemaani kirjaa, joista kerronkin ilolla - kaikki ovat olleet omalla tavallaan todella hyviä kirjoja ja vieläpä kovin erilaisia keskenään. 

Pekka Hiltunen: Onni

Bloggaus kirjasta toki tulossa, mutta en voi olla sanomatta muutamaa sanaa kirjasta jo nyt. Pekka Hiltunen on kirjailija jota todella ihailen: hän on niin moniulotteinen kirjailijana. Onni on jälleen kerran taidon näyte siitä, miten erilaisia romaaneja Hiltunen pystyy kirjoittamaan, se on kantaa ottava mutta silti omalla tavallaan lempeä ja rakastava - ja rakastettava. Onni on käsittämättömän suuri romaani, niin paljon se lukijalleen antaa - ja on varmasti paljon ottanut kirjailijaltakin. 

Liliana Lento: Dionnen tytöt

Pitkään yritin havitella Dionnen tyttöjä käsiini, ja nyt kun se viimein tipahti postiluukusta oli se luettava melkein heti. Liliana Lento yhdistelee esikoisromaanissaan chick litiä ja fantasiaa, ja tämä on juuri se syy miksi Dionnen tyttöihin ihastuin. Astuin taas yhden askeleen syvemmälle fantasiaan, ovathan keijut kirjan keskeisessä osassa - mutta Dionnen työt kyllä osoitti sen, että on fantasiakin minua varten. Uskallan siis käydä yhä useammin kirjaston fantasiahyllyllä. Hieno esikoisromaani, jossa on tunnetta ja mystiikkaa. Tästäkin tietenkin bloggaan myöhemmin. 
Veera Salmi: Mauri ja mini-isoveli

Aloitin itse asiassa vain muutama hetki sitten Veera Salmen uuden lastenkirjan. Kävi niin onnellisesti, että eilisellä kirjastoreissulla hyllyssä oli ikään kuin minua varten Mauri ja mini-isoveli, kirja joka minua kovasti kiinnosti jo etukäteen. En ole vielä onnistunut muodostamaan mielipidettä tästä, niin alussa olen - mutta hyvää on luvassa, olen varma. Tv. yksi Veera Salmen fani. 
Kirjoista on yksinkertaista siirtyä musiikkiin. Varmasti joitakin lukijoita järkyttää se, että en oikeastaan kuuntele musiikkia. Olin nuorempana varsinainen musiikin suurkuluttaja, ostin levyjä ja kävin keikoilla, mutta jokin on muuttunut. Kuuntelen toki vielä paljon radioa, ja sen myötä tulee musiikkiakin kuunneltua, joten ajattelin listata kolme tärkeintä radiokanavaa

Radio Suomipop

Radio Suomipop on oikeastaan tärkein ainoastaan yhdestä syystä, jonka varmasti jotkut voivat arvata: no Aamulypsy, totta kai. Olen kuunnellut Aamulypsyä jo monen vuoden ajan, ja kyllä se niin on että arkipäivinä aamulla radio menee heti päälle kun herään. Anni, Jaajo ja Perälä ovat tärkeitä tyyppejä, omalla hassulla tavallaan, ja heidän huumorinsa vaan on sellainen juttu joka toimii. Ehkä ei mitään hienoa kulttuuria, mutta en sellaista aina tarvitsekaan. 
Yle Puhe

Vastapainoksi Aamulypsylle kuuntelen paljon Yle Puhetta. Radiossakin minulle tärkeämpää ovat juontajat kuin musiikki, ja siksi Yle Puhe on usein päällä. Silloin kun laitan ruokaa, siivoan, tai teen jotain muuta. Lukiessa Puhetta ei voi kuunnella, keskittymiseni ei ihan niin moneen paikkaan yletä. Puheelta kuitenkin tulee niin paljon kiinnostavaa ohjelmaa, että voisin vaikka maata yhden päivän paikallani ja antaa Puheen ohjelmien virrata korvistani sisään. 
Helmi radio

Uusi Nelonen median radiokanava, jonka musiikkikin jossain määrin kolahtaa. Musiikki on aikuisempaan makuun, ja löydänkin sieltä usein sellaisia biisejä joiden mukana voi hyräillä. Juontajat vaikuttavat täälläkin siihen että Helmeä kuuntelen: päiväjuontaja Petra Kalliomaa on ihana pirteä mimmi, jonka äänelle ei voi olla hymyilemättä. Iltapäivässä on Ile Jokinen, radiojuontaja johon voi luottaa kuin vuoreen. Minulla takuuvarma juontaja, josta en voi olla pitämättä. 
Radion parissa meneekin suuri osa päivää, sillä sitä kuunnellessa voi huoletta samalla lukea. Silti, tv:täkin tulee katsottua. En oikein tiedä miten minun televisiomakuni voi laittaa sanan kulttuuri alle, sillä se ei ihan perinteistä kulttuuria edusta.... Tulettekohan yllättymään kun kuulette kolme suurta suosikkiani?

Suomen huutokauppakeisari

Niin kova juttu! En muista miten tähän alunperin innostuin, katsoin kai vahingossa, sitten katsoin toisenkin kerran ja huomasin olevani koukussa. Miksi? Kun elämä on kolhinut, kun masentaa tai ahdistaa, silloin katson mielelläni juuri jotain tällaista. Ohjelmaa josta tulee hyvä mieli. Joka ei varmasti ahdista tai josta ei tule paha mieli. Huutokauppakeisarista ei varmasti tule, sen takaan. Enkä taida olla Suomessa ainoa, joka tästä tykkää... 
   
Vain elämää

Kaikki kaudet seuranneena voin sanoa että uuttakin kautta täällä odotetaan kovasti. Musiikkia, hyviä esiintyjiä ja hyvää mieltä. Lisäksi päästään sukeltamaan artistien kuoren alle, joka on aina mielenkiintoista. Kaikki eivät tietenkään avaa kuortaan samalla tavalla kuin toiset, ja se sallittakoon. Kaikki kaudet eivät millään ole yhtä hyviä, mutta ai ai kun viime kaudella oli Antti, Sanni ja Maija. <3 Kyllä tykkäsin!
Pikku kakkonen

Yhdistän Pikku kakkoseen myös viikonloppujen lastenohjelmat, jotka seuraan aina. Pikku kakkonen on ollut arkipäivissäni jo monen vuoden ajan, ihan samoista syistä kuin Huutokauppakeisari. Siitä tulee hyvä mieli. Hyvän ystäväni kanssa meillä oli muutama vuosi sitten joka päivä ohjelmassa Pikku kakkonen, ja muistimme tarkasti mitä ohjelmia minäkin päivänä tulee. Nykyään en enää aina katso, mutta joskus kuitenkin - eikä täditettäväni yhtään ihmettele kun lukutäti on hyvin perillä siitä mitä ohjelmia Pikku kakkosesta tulee. 
Mitä vielä? Haluan ehdottomasti nimetä kolme mieluisinta paikkaa, missä Joensuussa voi viettää kesäpäivää. Niitä on tullut jokunen testattua, mutta nämä kolme ovat jääneet mieluisimmiksi: 

Sointula

Ykkönen, ykkönen aina. Niin kesäpäivänä kuin talvipäivänäkin, siellä viihtyy aina. Sointula on vähän kuin uusi Jokela, se sijaitsee Kirkkokadulla ja sinne on aina mukava mennä. En ole yhtä kanta-asiakas kuin jotkut ystävistäni, mutta sinne ei ikinä "jännitä" mennä, niin kuin joihinkin muihin paikkoihin. Kulttuuri-ihmiset ja tavan tallaajat sopivat hyvin samaan tilaan, eikä ketään kiusata. Sointula on ihana paikka. 

Torikahvio Päivänurmi

Torikahvio on huippu paikka. Samalla kun juo kahvia voi katsella ja kuunnella torilavan ohjelmaa, katsella torin vilinää ja syödä vaikka mansikoita tai jätskiä. Mikä olisikaan parempi paikka kesällä kuin ihmisiä täynnä oleva tori?

Vesikioski

Keskuskujalla sijaitsevan Vesikioskin olen löytänyt vasta tänä kesänä. Kuulin siitä jo viime kesänä, mutta vasta tänä kesänä päädyin käymään siellä. Vesirinkelit ovat niin suurta herkkua, että tekisi mieli maistaa jokaista vaihtoehtoa! Tarjolla on myös pullavohveleita, joissa täytevaihtoehdot ovat... nam. 

 Ohhoh. Siinäpä tuli kulttuuria kerrakseen. Käyn ehkä vinkkaamassa tästä myöhemmin parille ihastuttavalle bloggaajalle, mutta tässä sanon yhteisesti kaikille: jos innostuit, niin kerro sinäkin omista kolmesta viipaleistasi! Muokkaa omaan tyyliisi, mutta koska tämä on epähaaste, niin ketään en pakota. Pus!
 


maanantai 25. heinäkuuta 2016

J. Ryan Stradal: Keskilännen keittiöt



Keskilännen keittiöt
J. Ryan Stradal
Suomentanut Mari Hallivuori
393 s. 
2016
Tammi








Arvostelukappale kustantajalta


Luin Stradalin Keskilännen keittöitä sairaalan päivystyksessä odottaessani pääsyä lääkärille. Nuo ovat tilanteita jossa luettavan kirjan todella toivoo olevan hyvä, sillä tuonakin päivänä jouduin istumaan päivystyksessä useamman tunnin. Onneksi Keskilännen keittiöt olikin hyvä: kevyehkö mutta silti kunnon romaani, jota lukiessa tosin tuli armoton nälkä.

Keskilännen keittiöissä päädytään tilanteeseen jossa va Thorvald järjestää tuhansien dollareiden arvoisia illalliskutsuja joihin on vuosien mittainen jono. Kirja kertookin tarinan siitä, miten Evasta tuli juuri sellainen: erakkomainen kulttikokki, jonka pöytään kaikki haluavat. Stradal antaa äänen riemastuttavalle porukalle ihmisiä, joiden kertomana hahmottuu Evan tarina, mutta myös tarina siitä miten paikallinen ruokakulttuuri muodostui sellaiseksi mitä se Evan illalliskutsuilla on.

Sanoin Keskilännen keittiöitä kevyehköksi romaaniksi. Sitä se on, mutta se on myös todella paljon muuta. Se ivailee ruokamaailman trendihysteerikoille ja pintaliitäjille eikä tämä kirja häpeile olla hauska. Vaikka en ole varmasti juuri oikea ihminen nauramaan ruokamaailman huumorille (minä ja minun perusjuttuihin tukeva kotikeittiöni), niin tiedän lukuisia ihmisiä jotka nauraisivat Stradalin huumorille hurjan paljon. Minäkin kuitenkin löysin Keskilännen keittiöistä huumorin, ja hihittelin hieman kirjaa lukiessani.

Ruoka on isosti läsnä koko kirjan ajan. Keskilännen keittiöissä on tarinan lomassa muutamia ruokareseptejä, joista jokainen kuuluu tiukasti tarinaan ja juuri siihen kohtaan. Minua tämä ei häirinnyt - eikä sen kummemmin ilahduttanutkaan, mutta se vain kuului omalla tavallaan kirjaan. Sen sijaan ruoka, ruuanlaitto sekä ravintolamaailma kirjan aiheena oli kiehtova, vaikka aihe ei kovin rakas minulle olekaan. Kirjailijalle aihe on ilmiselvästi rakas, ja se on mahtavaa.

Mari Hallivuori on tehnyt hienoa työtä Keskilännen keittiöiden kääntäjänä. Hänkin ilmiselvästi tuntee ruoka-alan, sillä hän on tehnyt hyvää työtä ruoka-alan sanaston kanssa. Ei Keskilännen keittiöistä olisi tullut näin vetävää romaania jos kääntäjä ei olisi ollut lahjakas.

Keskilännen keittiöt on ennen kaikkea hyvä kirja sellaisille lukijoille, jotka ovat innostuneita ruuanlaitosta. Ihmissuhdekerronnan ja kevyehkön juonenkuljetuksen takia tämä on mainio kirja muillekin - pidinhän minäkin kirjasta. Kesäkirjana mainio, näkeehän sen kannestakin!

--

Lukutoukan kulttuuriblogin kesäarvonta alkoi tänään, ja on käynnissä 3.8. saakka. Käy ihmeessä osallistumassa, täällä.

Lukutoukan kesäarpajaiset


Alun perin tarkoituksena oli laittaa arpajaiset pystyyn jo eilen, Kristan päivän kunniaksi. Suonette kuitenkin anteeksi pienen viivästymisen, sillä valitsin arvottavat kirjat vasta eilen illalla - mutta nyt, tässä Lukutoukan kulttuuriblogin kesäarpajaiset.

Arpajaiskirjat ovat:

Katy Birchall: It girl
Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia
Laura Lindstedt: Oneiron
Julie Murphy: Dumplin (ennakkokappale)
Johanna Valkama: Itämeren Auri
Kirsi Alaniva: Villa vietin linnut
S. K. Tremayne: Jääkaksoset (ennakkokappale)
Andrew Michael Hurley: Hylätty ranta (ennakkokappale)
Max Seeck: Hammurabin enkelit (ennakkokappale, ei vielä ilmestynyt)

Arpajaisiin voivat osallistua kaikki, riippumatta siitä oletko lukijani vai et - myös anonyymisti voi osallistua. Kaikki saavat yhden arvan ja toisen arvan saat olemalla rekisteröitynyt lukijani - myös uudet lukijat saavat toisen arvan. Kolmannen arvan saaminenkin on mahdollista, jos "mainostat" arvontaa blogissasi tai facebookissa. Laitathan maininnan kommenttiin monellako arvalla olet mukana!
Arvon kaksi voittajaa, joista kumpikin saa valita yhden kirjan arvonnassa mukana olevista kirjoista. Jos sinulla ei ole blogia, laita kommenttiin sähköpostiosoitteesi tai muu tapa, jolla saan sinuun yhteyden jos arpaonni sattuu kohdallesi.

Arvonta päättyy 3.8.2016 kello 18.

Arpaonnea ja aurinkoista uutta viikkoa - Joensuussa ainakin paistaa täydeltä terältä!

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Naistenviikko: Laura Lähteenmäki: Korkea aika

Korkea aika
Laura Lähteenmäki
280 s. 
2016
WSOY









Arvostelukappale kustantajalta


Vietetään naistenviikon viimeistä päivää, ja hahaa, esimerkiksi Kristan nimipäivää! Tänään juhlivat myös muunmuassa Kirstit, Kirsit, Kristiinat ja Tiinat, joten tuttavapiiristäni löytyy monia nimipäiväänsä juhlivia. Lupailin aiemmin arvontaa tänne Lukutoukan kulttuuriblogiin nimipäiväni kunniaksi, mutta lykkään sitä päivällä. Valitsin kirjat jo hetki sitten, mutta en ole vielä kuvannut niitä, joten malttakaa odottaa huomiseen. Hyviä kirjoja on arvottavana, sen lupaan!

Kirjablogistaniassakin ollaan juhlittu runsain mitoin naistenviikkoa ja olen saanut monesta blogista lukuvinkkejä naisten kirjoittamista ja naisista kirjoitetuista kirjoista. Minäkin olen kirjoittanut tällä viikolla naisten kirjoittamista kirjoista ja mielestäni Laura Lähteenmäen upea romaani Korkea aika on hyvä kirja tämän viikon viimeiselle päivälle. Kirja, josta hurmaannuin täysin.


Korkeassa ajassa kaiken keskellä ovat Anna ja Olavi Otso, ahkera ja onnellinen pariskunta joiden välillä säteilee rakkaus. Eletään sodan jälkeistä aikaa, ja Anna ja Olavi saapuvat evakkoina, rakentavat uutta kotia, yrittävät karkottaa ikävänsä pois, asettua ja jättää vanhan taakseen. Onnistuvatko siinä? Anna tuntee loputonta kiitollisuutta Pihlajan Heljää kohtaan, Heljää jonka mies on vammautunut sodassa ja jolta he saivat maata rakentaakseen talonsa. Kiitollisuus on sekin loputon suo, eikä Anna oikein tiedä miten hän voisi auttaa.

Lähteenmäki kertoo samalla myös nykyajasta, Annan lapsenlapsesta Saanasta joka pohtii elämää, onnellisuuta ja siitä osaako hän tarttua hetkeen silloin kuin pitäisi? Osaako meistä kukaan?

Odotin Korkealta ajalta todella paljon, enkä odottanut turhaan. Monet tutut, luotetut bloggarit olivat kehuneet kirjaa mutta se ei kuitenkaan takaa mitään. Olen joutunut useamman kerran pettymään kirjaan, jota "kaikki" ovat kehuneet. Mutta olen myös yllättynyt iloisesti kirjan kanssa, josta "kukaan" ei ole pitänyt. Niin se on, olemme kaikki erilaisia lukijoita, eikä ole yhtäkään kirjaa josta "kaikki" pitävät. Korkean ajan kanssa kävi hyvin, se oli sellainen kirja josta ymmärrän kaikki kehuvat sanat joita minullekin on tästä kirjasta puhuttu.

Korkea aika on kaunis, haikea ja vahva. Laura Lähteenmäki todisti minulle sillä, että hän toden totta ei ole pelkkä nuortenkirjailija, vaan hän osaa kirjoittaa vakavasti, juuri minulle. Sillä minä en ole vielä lukenut Ikkunat yöhön teosta, josta olen jo nyt kuullut että minun pitäisi se lukea - menen huomenna kirjastoon, yritän saada sen käsiini! Olen lukenut useamman Lähteenmäen nuortenkirjan, ja olen kyllä pitänyt niistä kovasti. Ne eivät vain ole sattuneet sieluuni sillä tavalla kuin Korkea aika sattui, tämä meni ihon alle kauneudellaan ja haikeudellaan.

Kuulen puhuttavan evakoista usein lukupiirimme tapaamisissa, joten aihe on minulle hieman tuttu. En ole muistaakseni ennen tutustunut tätä aihetta käsittelevään kirjallisuuteen, vaikka tätä varmasti on runsaasti. Ehdottomasti tärkeä aihe, jota Lähteenmäki käsittelee tässä kirjassa todella hienosti. Hän ei tyrkytä aihetta liikaa, vaan kertoo päähenkilöiden tarinaa - ja siinä sivussa siitä, millaista heidän elämänsä evakkona on.

Korkea aika nostatti lähestulkoon kyyneleet silmiin, sen teki aihe ja lisäksi Laura Lähteenmäen hirvittävän kaunis tapa kertoa ja kirjoittaa. Korkealla ajalla Lähteenmäki osoitti minulle olevansa todella lahjakas kirjailija - ja että Ikkunat yöhön on ehdottomasti luettava.

Korkea aika on ehdottomasti yksi tämän vuoden kovimpia kotimaisia. Jotain samankaltaisuutta löysin Korkean ajan ja Minna Rytisalon Lempin välillä - Rytisalon ja Lähteenmäen kerronnassa on jotain samaa, sama kauneus ja sama haikeus, ja se, että molemmat ovat erittäin lahjakkaita sanan käyttäjiä. Toivon molemmille kirjoille runsaasti lukijoita tulevan syksyn aikana!

torstai 21. heinäkuuta 2016

Naistenviikko: Asta Ikonen: Rakkautta rantahuvilassa

Rakkautta rantahuvilassa
Asta Ikonen
152 s. 
2016
Reuna









Arvostelukappale kustantajalta


Naistenviikko on edennyt torstaihin saakka ja tänään juhlitaan esimerkiksi Johannaa, Hannaa ja Hannelea. Kirjablogeissakin naistenviikko on ollut näkyvästi esillä ja blogistania on ollut pullollaan naisten kirjoittamia ja naisista kirjoitettuja kirjoja. Toivottavasti hyviä lukuvinkkejä on löytynyt, itse olen ainakin poiminut useamman kiinnostavan tuntuisen vinkin!

Asta Ikosen Rakkautta rantahuvilassa oli sellainen kirja jota minä odotin kovasti. Olen tutustunut Ikoseen hänen nuortenkirjojensa kautta, joiden parissa viihdyin hyvin, mutta tiensä minun sydämeeni Ikonen löysi edellisen viihderomaaninsa, Rakkautta rappukäytävässä, kautta.


Rakkautta rantahuvilassa on kepeä viihderomaani, jossa pääroolia näyttelee Tanja. Hän saa kuukaudeksi käyttöönsä ystäviensä rantahuvilan, mutta ei pääse iloitsemaan siitä kauaa. Huvila on luvattu samaan aikaan Vilin, erään itsevarman nuoren miehen käyttöön joka ärsyttää Tanjaa suunnattomasti ensi näkemästä alkaen. Kumpikaan ei halua antaa periksi ja lähteä huvilalta siitä huolimatta että Vili ja Tanja ovat keskenään törmäyskurssilla, vaan päättävät savustaa toisen tiehensä keinolla millä hyvänsä. Yhteiselo ei suju ollenkaan kitkattomasti ja sitten vielä kohtalo puuttuu peliin...

Asta Ikosen tyyli sopii erittäin hyvin nuortenkirjoihin, mutta sopii se todella hyvin myös näihin viihderomaaneihin. Ikosen tyyli on kepeä, vaivaton ja sujuva, ja sitä lukee todella mielellään. Ja onhan toki tällaisessa viihderomaanissa myös juoni tärkeä - eikä haittaa ollenkaan että arvasin alusta saakka mitä kirjassa tulee tapahtumaan, niinhän viihderomaanin kuuluukin mennä. Matkan varrelle kuitenkin mahtui useampi yllätys ja monta hauskaa sattumusta.

Rakkautta rantahuvilassa on juuri sellainen kirja jonka lukee yhdeltä tai kahdelta istumalta. Tarinan ahmii, eikä siitä tule edes lainkaan huono olo. Päin vastoin, Ikosen tekstistä tulee hyvä olo, hyvä mieli, juuri sellainen "tällaista lisää" olo, joka hyvän kirjan jälkeen kuuluukin jäädä.

Kesäkirja? Sitä Rakkautta rantahuvilassa todellakin on. Se sopii sellaisenkin käteen joka ei ole mikään lukutoukka - sellaisen, joka ei edes välttämättä harrasta kirjallisuutta: Ikosen kepeä tyyli sopii kenen tahansa luettavaksi, ja siitä on helppo nauttia. Ikonen kirjoittaa hyvää chick litiä, jota lukee mielikseen.


tiistai 19. heinäkuuta 2016

Naistenviikko: Lucinda Riley: Keskiyön ruusu

Keskiyön ruusu
Lucinda Riley
Suomentanut Hilkka Pekkanen
671 s. 
2016
Bazar








Arvostelukappale kustantajalta


 Lukutoukan kulttuuriblogin naistenviikko jatkuu hienon naiskirjailijan voimin. Rakastuin Keskiyön ruusuun ja Lucinda Rileyyn tavattomasti, 1900-luvun alkuun ja nykypäivän Englantiin sijoittuva rakkaustarina oli voimakas ja hurmaava lukukokemus jota ei hevin unohda. Riley on kirjoittanut juuri sellaisen lukuromaanin, johon minä aina ihastun.

Lucinda Riley kertoo kahta tarinaa: 1900-luvun alusta, nuoresta Anahida Chavalista joka on jalosukuisen mutta köyhtyneen intialaisperheen tytär. Hän ystävystyy prinsessa Indiran kanssa, jonka perhe ottaa Anahitan siipiensä suojaan, ja tekee tämän elämästä ehkä hieman helpompaa. Anahita pääsee osaksi Indiran satumaisesta elämästä, ja matkutaa prinsessan virallisena seuranaisena Englantiin sisäoppilaitokseen juuri ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä. Englannissa hän tutustuu nuoreen Donaldiin, joka on Astburyn kartanon perijä, sekä tämän äitiin, jollaisesta juonittelijasta en ole hetkeen kirjoista lukenut... Lähes vuosisata myöhemmin Rebecca Bradley, nuori amerikkalainen filmitähti, on matkustanut Englannin maaseudulle, Astburyn kartanoon, filmaamaan elokuvaa. Sinne saapuu myös Ari Malik, joka on tullut selvittämään isoisoäitinsä Anahitan menneisyyttä. Samalla Astburyn suvun salaisuudet alkavat paljastua.

Keskiyön ruususta tuli mieleeni ihana, ihana, Kate Morton. Jotain samaa Lucinda Rileyssä ja Kate Mortonissa kertojina on, ainakin nämä molemmat kirjailijat ovat saaneet minut lumottua täydellisesti. On heissä paljon enemmänkin samaa: molemmat kirjoittavat paksuja lukuromaaneja, joissa osa tapahtumista sijoittuu menneisyyteen. Jotain samaa heissä on kertojinakin, sillä aivan samalla tavalla Riley lumosi minut, kuin Morton parhaimmillaan.

Keskiyön ruusu on nimittäin viiden tähden lukuromaani. Juoni, jonka Lucinda Riley on punonut, on kertakaikkiaan herkullinen. Hän on luonut kiehtovat, ihanat hahmot, joista minun on hankala löytää omaa suosikkiani: hahmogalleriasta löytyy useita kiehtovia tyyppejä, joiden kaikkien tarinat jäivät mieleeni elämään. Minua kiehtovat historialliset romaanit tavattomasti, joten pidin todella kovasti siitä että osa tapahtumista sijoittui 1900-luvun alkuun. Riley käsittelee historiaa taidolla, ja kuvaa ensimmäisen maailmansodan aikaista Englantia hienosti. Kun hän kuvaa tuota aikaa, se tuntuu aidolta.

En osaa sanoa kummasta puolesta Keskiyön ruususta pidin enemmän. Pidinkö enemmän Anahitan tarinasta vai siitä kun Riley kertoi Rebecasta ja nykypäivän tapahtumista. Molemmissa oli omat kiehtovat puolensa, ja varsinkin lopun jännite ja sen purku oli molemmissa tarinoissa sellainen, ettei kirjaa malttanut laskea enää käsistään. Missään vaiheessa en kuitenkaan pitkästynyt Keskiyön ruusun kanssa ja jokainen, lähestulkoon seitsemästäsadasta sivusta, oli tarinalle tarpeellinen.

Paksun kirjan aloittaminen jännittää aina enemmän kuin ohuemman. Mietin, jaksaako tarinan jännite kantaa loppuun saakka, onko kirjailija saanut aikaan tiiliskiven paksuisen, hyvän tarinan. Ja sitten, kun aloitan tiiliskiven, en kuitenkaan usein tule pettymään. Niin kuin en pettynyt nytkään.

Keskiyön ruusu on todella hyvä kesäkirja. Rileyn kertoma tarina on kevyehkö, mutta ei kuitenkaan mitään ihan hömppää: tämä kirja tarjoaa rakkaustarinan, mutta se tarjoaa myös paljon muuta. Keskiyön ruusu on tarina ihmisistä, ihmissuhteista ja myös historiasta. Tämä on eräänlainen seikkailu, hieman romanttinen sellainen. Ihana seikkailu, josta nauttii. Antautukaa Keskiyön ruusulle, saatte lukunautinnon!

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Naistenviikko: Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia

Suomalaisten painajaisia - Vähäsanaista vertaistukea
Karoliina Korhonen
2016
Atena










Ostettu



Tällä viikolla juhlitaan naistenviikkoa myös kirjablogeissa. Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogin Tuija emännöi kirjabloggaajien naistenviikkoa, ja innosti monet meistä muistakin bloggaamaan tällä viikolla naisten kirjoittamista ja naisista kirjoitetuista kirjoista. Olen tätä varten lukenut viime aikoina tarkoituksella naisten kirjoittamia kirjoja, joiden löytäminen hyllystä ei tosin ole ollut mikään haaste. Vaikka monet mieskirjailijoiden kirjoittamat kirjat sieltä minua huhuilevatkin luokseen...

Aloitan viikon Karoliina Korhosen Suomalaisten painajaisia -sarjakuvakirjalla, jonka kanssa palaan vielä kerran reilun viikon takaiseen blogistanian kesälukumaratoniin. Luin Korhosen paljon kehuja saaneen kirjan maratonilla, ja se olikin mitä sopivin aika hihitellä Korhosen luomille tilanteille.

Suomalaisten painajaisia esittelee meille suomalaisen Matin. Matin joka arvostaa rauhaa, hiljaisuutta ja henkilökohtaista tilaa, kuten monet meistä muistakin suomalaisista. Mutta kuten monet meistä Matin kaltaisista tiedämme, aivan liian usein joutuu tilanteeseen josta ei pidä. Niin joutuu Mattikin. Hän inhoaa sitä.

Tiedättekö sen tilanteen, kun sataa kaatamalla mutta bussipysäkin katoksessa on jo yksi ihminen eikä sinne voi mennä? Tai koko bussi on "täynnä", siis jokaisella penkkirivillä istuu yksi ihminen, eikä mihinkään voi mennä istumaan? Tai kun myyjä tulee kysymään kaupassa tarvitsetko apua, ja jotain sujuvaa pitäisi vastata? Minä tiedän. En ole aivan yhtä vaikeana kuin Matti jokaisessa noista tilanteista, mutta koska olen introvertti paljon enemmän kuin ekstrovertti, niin tuo "täysi" bussi esimerkiksi on minulle hyvin tuttu tilanne. Että Matti, tiedän miltä sinusta tuntuu!

Suomalaisten painajaisia on siinä mielessä todella hyvä kirja, että sitä ei voi nauramatta lukea. Kuitenkin kirjaa lukiessa varmasti monet meistä suomalaisista löytävät jotain tuttua, jonkin sellaisen tilanteen jonka edessä on itse mennyt vaikeaksi. Sillä luulen, että jokaisessa meissä asuu pikkuinen Matti!

Silti uskon että suomalaisissakin on ihmisiä, jotka inhoavat tätä kirjaa. Varmasti on sellaisia sosiaalisia tyyppejä, jotka inhoavat tällaista yleistämistä, sitä että suomalaiset ovat luonteeltaan introvertteja ja epäsosiaalisia. Heitäkin on varmasti. Heitä, jotka eivät edes osaa nauraa Suomalaisten painajaisille. Ehkä minä en jokaiseen Korhosen luomaan tilanteeseen itse kuuluisi, mutta osaan nauraa niistä jokaiselle - ja olen varma että löytäisin tuttavapiiristäni useita, kuhunkin kuvaan sopivia ihmisiä. Meitä on, Matteja!

Uskon että Suomalaisten painajaisia menee kiertoon ystäväpiirissäni, sillä Matista ja hänen seikkailuistaan on varmasti moni kiinnostunut. Aion tältä istumalta myös lähteä tutustumaan Mattiin some-maailmassa, sillä hän löytyy sieltäkin, Finnish nightmares -nimellä.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Roald Dahl: Iso kiltti jätti

Iso kiltti jätti
Roald Dahl
Kuvittanut Quentin Blake
Suomentanut Tuomas Nevanlinna
231 s. 
2016
Art House







Arvostelukappale kustantajalta


Palaan taas lukumaratoniin, ties kuinka monetta kertaa. Roald Dahl, tuo ihana kirjailija jonka osalta minulla taitaa valitettavasti olla muistissani jokin musta aukko - tai sitten Dahl ei ole minulle lapsuudesta tuttu. Nyt aikuisiällä olen kuitenkin päättänyt tutustua Dahliin kunnolla, ja hyvänä aloituksena ovat nämä Art housin painamat uudet versiot kolmesta Dahlin kirjasta. Totta kai Iso kiltti jätti houkuttelee jo elokuvaversionkin takia, sillä ilman muuta tahdon tuon elokuvankin nähdä. Kirjan luettuani olen vielä enemmän innoissani elokuvasta - jo näin etukäteen.

Tarina alkaa siitä kun Sohvi näkee yöllä ulkona jotain hirvittävän isoa. Se on jättiläinen, joka kidnappaa Sohvin mukaansa. Onneksi kyseessä on kuitenkin iso kiltti jättiläinen, IKJ, jonka kanssa Sohvi punoo suunnitelman. Koska on olemassa myös niitä pahoja jättiläisiä (kuten me kaikki tiedämme), niitä jotka popsivat lapsia suuhunsa, päättävät IKJ ja Sohvi pelastaa ihmiskunnan. Siihen tarvitaan presidentin ja jalka- ja ilmaväen komentajia, mutta äkkiäkös heidän puheilleen päästään... Tarvitseeko edes kertoa, että tässä on kyseessä Suuri Seikkailu?

Luin jokin aika sitten Roald Dahlin Kuka pelkää noitia? -kirjan, ja pidin kyllä siitäkin kovasti. Se oli portti Dahlin maailmaan, ihastuttava portti kertakaikkiaan. Mutta täytyy sanoa: Iso kiltti jätti oli silti jotain paljon enemmän. Se oli hykerryttävän hauska, lempeä ja viisas ja kuitenkin suuri seikkailu. IKJ:ssä oli niin useita hienoja asioita etten oikein tiedä mistä aloittaa...

Aloitetaan ehkä hienoimmasta, nimittäin Tuomas Nevanlinnan suomennoksesta joka todellakin pääsi IKJ:ssä oikeuksiinsa. Dahl on luonut kirjaan omanlaistaan kieltä jota Iso Kiltti Jätti puhuu, ja miten herkullisesti Nevanlinna onkaan käännöksen tehnyt. Olen kuullut ja lukenut blogeista miten ihanaa ääneen luettavaa IKJ on ollut, ja voin uskoa! Minä en ainakaan pystyisi pidättelemään naurua jos lukisin kirjaa ääneen, sillä hihittelin kovasti jo itsekseni lukiessa. En muista kuulleeni Tuomas Nevanlinnan nimeä ennen näitä Dahl -käännöksiä, mutta tässä on kääntäjä jonka nimen laitan mieleeni. Hän tekee näistä kirjoista kielellisesti niin hienoja, etten voi kuin ihailla.

Jatketaan kuvitukseen. Quentin Blaken kuvitus sopii kuin nenä naamaan tai nappi korvaan vai minne se ikinä laiteitaankin... Hyppäsin ehkä hieman asiasta, kun tarkoitukseni oli ihailla Quentin Blaken kuvitusta. Tutustuin hänen kynänsä jälkeen David Walliamsin lastenkirjojen kautta, ja yhtä hyvin kuin hänen piirroksensa Walliamsin kirjoihin sopivat, ovat ne Dahlinkin tekstiin kuin luodut. Ne tukevat tarinaa todella hienosti.

Tietenkin Dahlin alkuperäinen tarina on hieno. Kuten jo aiemmin sanoin, se on hauska, viisas ja lempeä. Se on samalla suuri seikkailu kuin se on myös tarina ystävyydestä ja siitä miten hyvä voittaa. Juuri sellainen millainen hyvän lastenkirjan kuuluukin olla - vähän jännä, muttei liian jännä. Vähän opettavainen ja viisas, muttei sitäkään liikaa. Sopivasti kaikkea.

Dahlin kirjat ovat monelle aikuiselle varmasti jo vuosien takaa tuttuja, mutta nämä ovat kirjoja joihin varmasti voi palata aina uudelleen. Olenkin nyt iloinen että nämä kirjat ovat hyllyssäni, sillä tulen varmasti lukemaan muutaman vuoden kuluttua kummityttöni kanssa. Ehkä näistä tulee sellaisia kirjoja, joita aina luetaan kun ollaan kummin kanssa? Pysyviä muistoja.

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Katy Birchall: It girl

It girl - Suosituksi yhdessä päivässä
Katy Birchall 
Suomentanut Eija Hirvonen
333 s. 
2016
Bazar








Arvostelukappale kustantajalta


Palaan vielä hetkeksi viime viikonloppuna olleeseen blogistanian kesälukumaratoniin. Luin maratonin aikana monta hyvää kirjaa ja nautin todella lukemisesta ja sille omistautumisesta. Parhaana maratonilla luettuna kirjana mieleen jäi It girl, kirja jota olisin odottanut todella kovasti.

It girl kertoo Annesta, 14-vuotiaasta tytöstä joka on juuri muuttanut Lontooseen ja aloittanut uudessa koulussa. Hänellä on kaksi ystävää, mutta muuten hän on yksinäinen - ja kiusattu. Sosiaalinen elämä koulussa tuntuu suurelta haasteelta, eivätkä koulukaverit vaikuta järin mukavilta. Sitten kun Anne vielä onnistuu sytyttämään koulun suosituimman tytön hiukset tuleen... Vahingossa! Edessä ovat myös kevätjuhlat ja tanssiaiset, joihin pitäisi löytää pari. Äkkiä tapahtuu kuitenkin jotain odottamatonta: Annen toimittajaisä menee kihloihin kuuluisan filmitähden kanssa ja Annekin joutuu paparazzien pyöritykseen. Voitte uskoa että koulukavereiden mielipiteet Annesta muuttuvat yhtäkkiä, ja hän saakin huomata olevansa koulun suosituin tyttö.

Aloitin lukumaratonini It girlillä, ja se oli siihen hetkeen todella hyvä kirja. It girl nostattaa lukufiiliksen, se on juuri sellainen ihanan ahmittava ja nautinnolla luettava nuortenkirja, jollaisia minä luen välillä todella mielelläni. Vaikka It girl on ihanan kevyt, on siinä kuitenkin rivien välissä paljon asiaa. Kun Katy Birchall kirjoittaa millaista on olla suosittu tyttö, hän on saanut siihen monia tärkeitä asioita mukaan. Birchall kirjoittaa samalla ystävyydestä ja siitä miten Anne suhtautuu vanhoihin ystäviinsä ja miten hän ottaa suosion vastaan - joka on mielestäni todella tärkeää. Ikinä ei voi tietää miten luokan ja koulun hierarkiat rakentuvat, ja missä vaiheessa joku kirjaa lukevista nuorista saattaisi ponnahtaa suosituksi. Miten silloin pitäisi toimia? Birchall ei neuvo suoraan, hän ei opasta, vaan hän antaa vihjeitä rivien välistä. Hän kertoo sen Annen tarinan kautta, joka mielestäni on juuri oikein ja hyvällä tavalla kerrottu.

Itse jouduin kouluaikoina elämään Annen tarinaa "toisin päin", eli tippumaan huipulta pohjalle. En hirväen usein puhu näistä asioista, mutta nyt se tuntui sopivan asiayhteyteen. Luulen että meitä, jotka olemme kokeneet tuon pudotuksen, on paljon enemmän kuin niitä jotka ponnahtavat suosioon jostain syystä - tai jopa ilman syytä. Mutta koskaan ei voi tietää... Olen lukenut nyt aikuisena useita kirjoja koulukiusaamisesta ja siitä millaisia jälkiä se jättää - vaikka onhan se ilmiselvää että se jättää jälkensä. Omalla tavallaan satuttaa lukea fiktiivisiä romaaneja aiheesta, mutta luulen etten ehkä koskaan ole täysin valmis kohtaamaan tuota asiaa - missään muodossa. It girl antaa vinkkejä Annen tulevaisuudesta ja siitä, mitä hänelle tapahtuu. Tämä oli mielestäni ehkä paras muoto kirjaan, Annen tarina jäi elämään ainakin minun mielessäni ja jäin miettimään mitä elämä tuo hänelle tullessaan.

It girl on todella hyvä kirja nuorille. Se on todella hyvä kirja kiusatuille ja yksinäisille tytöille, jotka haluavat nähdä palan siitä, millaiseksi Annen elämä kääntyi. Siitä, miten suosio ei aina ole ihan niin helppoa (minä ainakin haaveilin sitä toisinaan yläaste vuosina). Se on myös todella hyvä kirja suosituille tytöille, jotka kenties kiusaavat, jotka kirjan kautta voivat nähdä sitä yksinäisen ja kiusatun tytön elämää, ja sitä millaisina heidät ehkä nähdään. Ehkä se saa ajattelemaan?

It girl sopii myös meille aikuisille. Mielestäni nuortenkirjat sopivat lähestulkoon poikkeuksitta aikuisten luettavaksi, mutta It girl on kerrassaan hieno kuvaus nuoren tytön maailmaan. Kiusattu/suosittu ristiriita tekee kirjasta syvällisen ja pohdiskelevankin, ja saa muuten kevyeen kehykseen hienon sisällön.

torstai 14. heinäkuuta 2016

J. S. Meresmaa: Keskilinnan ritarit

Keskilinnan ritarit
J. S. Meresmaa
390 s. 
2016
Osuuskumma









Ostettu


Osuuskumman julkaisemat romaanit ovat minulle sellainen asia joka kiinnostaa aina. Aiheet kirjoissa ovat melkein poikkeuksetta eri tavoilla kiinnostavia, enkä ole lukemieni kirjojen kanssa joutunut pettymään koskaan. Lisäksi kirjat menevät ystäväpiirissäni kiertoon, joten nämä on pakko tavalla tai toisella hankkia omaan hyllyyn. Keskilinnan ritarit ostin Jyväskylän kirjamessuilta, ja minulla kävi tuuri - sain kirjailijan omistuskirjoituksenkin! Hieman nolottaa vieläkin se, etten tajunnut aluksi J.S. Meresmaan olleen kirjaa minulle myymässä vaikka hänen kasvonsa kuvista tutut olivatkin.

Keskilinnan ritarit. Oih ja voih, tämä kolmesta pienoisromaanista koostuva kirja, josta minä ainakin tavoitin niin paljon tunnetta. Tarinaa kerrotaan vuoroin Konnon, vuoroin Jehremin näkökulmista, jotka saavat kerrontaan kumpikin omanlaistaan valoa. Tarinan alkaessa Konno on Jehremin aseenkantaja, mutta sanon vain: sekin asia tulee tarinan edetessä muuttumaan. Keskilinnan ritareiden takakansi ei ole ollenkaan väärässä kun lupaa murhia, juonia, valtapelejä sekä miesten välistä intohimoa. Noita kaikkia ovat Keskilinnan salit täynnä, enkä voi suositella kirjaa kellekään jolla pipo vähänkään kiristää. Me muut nautimme tästä takuuvarmasti.

J.S. Meresmaa oli minulle etukäteen tuttu Naakkamestari kirjastaan, jossa ihastuin hänen tyyliinsä kirjoittaa. Keskilinnan ritarit oli tosin jo sitä ennen vetänyt minua puoleensa, vaikka yksi ostoperuste minulla olikin ystäväni. Tiedän hänen rakastuvan tähän kirjaan, jo sen takia että hän on myös Osuuskumman vannoutunut ystävä - ja luulen ettei hän yhtään paheksu miesten välistä intohimoa... Olin kuitenkin itsekin jo etukäteen innostunut tästä kirjasta ja odotukseni olivat aika korkealla kun avasin kannet. En joutunut pettymään lainkaan.

Meresmaan luomaa tarinaa tukee kirjojen pienoisromaani muoto. Hieman nopeammin tuli ohitettua toisen ja kolmannen osan alussa olevat sivut joissa palauteltiin mieleen mitä edellisissä osissa on tapahtunut. Tämän ymmärtää hyvin, nämä kirjathan on julkaistu tätä ennen yksittäisinä e-kirjoina. Jokainen osa on selkeissä kehyksissä ja jokaisessa osassa on oma ajatuksensa ja tarkoituksensa. Olisiko Konnon ja Jehremin tarina ollut samanlainen jos Meresmaa olisi kirjoittanut sen yhdeksi romaaniksi? Ehkä ei.

Seikkailu, fantasia, murhat - ja miesten välinen intohimo. Siinä on kyllä sellainen yhdistelmä joka sai minut ihastumaan Keskilinnan ritareihin, ja vielä palavammin ihastumaan Meresmaahan kirjailijana. Hän kertoo tarinaa taitavasti ja on kirjoittanut miesten välisen erotiikan tavalla, joka ei laita liikaa punastelemaan, mutta on kuitenkin aitoa ja - no, intohimoista. Ja sopii täydellisesti fantasiamaailmaan.

Tässä ollaan taas sellaisen fantasian äärellä joka sopii minulle. Tosin olen pikku hiljaa alkanut miettiä, että millainen fantasia ei minulle sovi? Olen viime aikoina lukenut useamman fantasiakirjan joista olen kaikista tuumannut "tämä sopii minulle", mutta yksikään ei ole ollut minulle "liikaa". Onko fantasia loppujen lopuksi sittenkin minulle sopiva genre? Hmm. Pohtimisen arvoinen asia. Ja ehdottomasti kirjallisuuden laji jonka äärelle täytyy seuraavalla kirjastoreissulla mennä.

Keskilinnan ritarit sopii siis varmasti niin vannoutuneelle fantasian ystävälle kuin myös meille tällaisille, jotka ottavat varovaisia ensiaskeleita genren parissa. Seuraavaksi täytyy tutustua Meresmaan kirjoittamaan Mifonki -sarjaan!

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

S. K. Tremayne: Jääkaksoset

Jääkaksoset
S. K. Tremayne
Suomentanut Oona Nyström
349 s. 
2016
Otava








Ennakkokappale kustantajalta


Aivan hiljattain ilmestynyt psykologinen trilleri Jääkaksoset on saanut niin kovasti kehuja bloggareilta että olin kirjasta jo etukäteen innoissani. Kun hyvä ystäväni kehuu kirjaa vuoden parhaaksi psykologiseksi trilleriksi, en minäkään voisi pettyä kirjaan. Enkä toden totta pettynytkään

Jääkaksosten alkuasetelma on jo sellainen, että se asettaa odotukset korkealla. Jääkaksoset nimittäin kertoo perheestä, jossa toinen identtisistä kaksostytöistä on menehtynyt jokin aika sitten onnettomuudessa - ja jättänyt perheen keskelle surua. He muuttavat syrjäiselle majakkasaarelle Skotlantiin, toiveena jättää vanhaan kotiin ahdistava suru ja muistot. Vastoinkäymiset eivät lopu, sillä eloonjäänyt Kirstie tytär alkaa väittää olevansa Lydia, jonka vanhemmat ovat luulleet kuolleen. Eristyksissä kaikesta oleva hyinen ja kylmä majakkasaari saa perheen äidin ajattelemaan menneisyyttä ja tapahtunutta: mitä silloin oikeastaan tapahtui, kun toinen kaksosista kuoli?

Pidän todella paljon dekkareista ja rikosromaaneista. Silti psykologisissa trillereissä on vaan oma vetovoimansa, omanlainen piinansa joka saa ihokarvat nousemaan pystyyn. Ehkä siksi jännitänkin tällaisten, hyvin kirjoitettujen trillerien seurassa paljon enemmän kuin dekkareiden - ja Jääkaksoset tosiaan tarjoili todella hyvin luotua piinaa, ja koukuttavan juonen.

S. K. Tremaynen luoma juoni on kaiken kaikkiaan hieno ja loppuun saakka hiottu, mutta silti kaikki huipentuu - tietysti - Tremaynen luomaan lopetukseen, finaaliin, loppuhuipennukseen. Se onkin sellainen joka sai minut melkein kirkaisemaan ääneen, kääntämään sivuja nopeammin ja nopeammin, eikä antanut minun sulkea silmiäni ennen kuin viimeinen sivu oli luettu. Sitä tekee jännäri parhaimmillaan, ei anna rauhaa ennen kuin loppuratkaisu on selvillä. Varoituksena kaikille lukijoille: tulette yllättymään. Tätä loppua ei kukaan osaisi arvata.

Vaikka Jääkaksosissa ei sinällään väkivaltaa olekaan, en voi suositella kirjaa herkälle lukijalle. Tremaynen luoma jännitys ja piina on psykologista, se menee syvälle ihon alle ja lukijan sieluun asti. Kirjailija onnistui ainakin minun sisimpääni kirjallaan menemään, ja tuli Jääkaksosten kanssa uniin saakka. Tätä ei kovin monen kirjan kanssa tapahdu - ei jännäreiden eikä rakkausromaanien! Kauniista kirjoista olisikin mukavaa joskus nähdä unia, ainakin mukavampaa kuin tällaisia painajaisia... mutta ainakin Jääkaksoset teki alintajuntaanikin vaikutuksen!

Jääkaksoset on myös kaunokirjallisesti erittäin väkevä teos, sillä parhainkaan jännäri ei minuun pure jos mukana ei ole kaunokirjallista vetovoimaa. Tremaynen rakentama juoni on monella tapaa taitava, ja hänen luomat hahmonsa ovat toinen toistaan vetovoimaisemmat ja kiinnostavammat. Ja onhan se totta: jos perhe ei olisi kiinnostava, kummallinen ja omalla tavallaan hyytävä, ei tätä kirjaa olisi olemassa. Tremaynen tapa rakentaa tarina toimii saumattomasti yhteen Oona Nyströmin hienon suomennoksen takia, ja se tekee kirjan ahmimisesta suuren ilon. Sillä ahmiahan tätä täytyi, muuta ei voinut.

Jääkaksoset on todella hyvää kesälukemista. Se käy sateiseen päivään jolloin voi hyvällä omalla tunnnolla istua sisällä lukemassa, ja helteiseen päiviin se tuo oman hyytävän lisänsä. Ei tarvitse viilentää jäätelöllä, kun ottaa hyytävän Jääkaksoset käteensä! Tämä on ehdottomasti yksi kovimmista trillereista tänä vuonna. Lukekaa!

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla

Täällä Pohjantähden alla
Väinö Linna
1046 s. 
2012 (7. Painos, Alkuperäiset 1956, 1960, 1962)
WSOY









Ostettu

 Tämä bloggaus tulee ehdottomasti olemaan blogihistoriani vaikein. Suurin ja vaikein. Vuodatin niin monta kertaa kirjaa lukiessani kyyneleitä, etten voi välttyä kyyneleiltä myöskään tätä bloggausta kirjoittaessani. Toivon, että suuret tunteeni Väinö Linnan kirjaa kohtaan välittyvät tästä bloggauksesta edes hieman.

Vietän tänä kesänä klassikkokesää. Alun perin ajatuksenani oli lukea nyt kesän ajan yksi klassikko kuukaudessa, sellaisia kirjoja jotka ovat minulla syystä tai toisesta jääneet lukematta. Nyt, innostuttuani aiheesta Väinö Linnan suuremmoisen kirjan myötä, päätin laajentaa klassikkoteemaani kestämään - noh, ties miten kauan. Eli, jatkan klassikoiden lukemista myös syksyn tullen.

Aloitin klassikkokesäni Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla teoksella, enkä olisi voinut enää paremmalla kirjalla aloittaa. Luin Pohjantähteä kuukauden ajan, muiden kirjojen lomassa, nautiskellen, välillä uppoutuen pidemmäksi aikaa, välillä lukien lyhyemmän pätkän kerrallaan. Täällä Pohjantähden alla oli sanoin kuvaamattoman hieno matka Suomen lähihistoriaan, yhden perheen elämään. Se toi mukanaan niin monta tunnemyrskyä, etten osaa edes sanoa kuinka monta kertaa kirjaa lukiessani itkin.

Uskon ettei minun tarvitse kertoa mistä Täällä Pohjantähden alla kertoo. Juoni on varmasti tuttu lähestulkoon kaikille - ja jos ei ole, niin tutustukaa kirjaan. Minäkin tiesin toki jo etukäteen mistä kirja kertoo ja tiesin kirjan aloittaessani että edessä on suuremmoinen matka Suomen historiaan. En olisi silti osannut odottaa kuinka paljon Väinö Linna minulle opettaa, miten eri tavalla lähihistoriamme näkisin. Enkä pelkästään historiaamme, vaan niin suunnattoman paljon Täällä Pohjantähden alla opetti minulle ihmisyydestä, elämästä ja tunteiden käsittelystä.

Koskelat. Perhe ja suku, hahmot, jotka Linna on trilogiaan luonut. Niin monta eri tavoin kiinnostavaa, hienoa fiktiivistä hahmoa, jotka tulivat minulle kukin läheisiksi ja todentuntuisiksi - ihmisiksi joiden kanssa elin yli tuhannen sivun ajan. Kaikista läheisimmäksi minulle muodostui Akseli, mutta Juhani, josta kaikki alkaa - hänkin oli, no, yksi hienoimmista fiktiivisistä hahmoista ikinä.

Tottahan tiesin pääkohtia Suomen lähihistoriasta, olin kai jossain määrin ollut hereillä historiantunneilla koulussa, ja olenhan joihinkin asioihin jo historiallisen kirjallisuuden myötä tutustunut. Suunnattoman paljon, ja suunnattoman suuria asioita tämän trilogian myötä minulle kuitenkin tuli tutuksi, ja se osaltaan teki kirjasta minulle niin suuren elämyksen. Historiallinen kirjallisuus on juuri siitä syystä minulle, ja olisi monelle muullekin tärkeää: kun historian tapahtumia käsitellään fiktiivisten hahmojen kautta, ne herättävät ihan toisella tavalla kiinnostuksen. Kirjaa lukiessa tapahtumat tulevat tutuiksi toisella tavalla, ja ainakin minä kiinnostun niistä paljon enemmän kuin koulukirjaa lukiessa. Kun Väinö Linna kertoo maamme lähihistorian tapahtumista Koskelan suvun näkökulman kautta, ne heräsivät mielessäni henkiin toisella tavalla. Ja herättivät aivan toisella tavalla tunteita.

Itkin suunnattoman paljon trilogiaa lukiessani. Oli monia ja taas monia yksittäisiä tapahtumia jotka itkettivät, ja sitten oli loppu. Viimeiset viisikymmentä sivua, joiden aikana itkin pelkästä ajatuksesta: "nyt se kohta loppuu". Ajatus siitä, että joudun sanomaan tälle tarinalle hyvästit, että joudun sulkemaan tämän kirjan kannet, toi kyyneleet silmiin. Mutta tiedän, etteivät nämä hyvästit olleet lopulliset. Tiedän, että tulen palaamaan tämän trilogian pariin vielä uudelleen.

Täällä Pohjantähden alla on varmasti monelle lukutoukalle todella tuttu kirja, ja olen siitä todella iloinen. Olen myös todella iloinen että luin tämän kirjan - en sen takia, "että nyt se on luettu", vaan se takia että kyseessä on oikeasti niin suuren kertojan niin hieno trilogia, että olisi ollut väärin jättää tällainen lukematta. Täällä Pohjantähden alla on paitsi niin merkittävä matka Suomen lähihistoriaan, se on myös kerronnallisesti ja tarinallisesti niin väkevä ja hienosti kirjoitettu trilogia, etten unohda sitä koskaan.
 

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Markku Varis: Pena Peura

Pena Peura
Markku Varis
221 s. 
2016
Nordbooks









Arvostelukappale kustantajalta


Sain Markku Variksen romaanin Pena Peura yllätyspaketissa kustantajalta ja täytyy tunnustaa: suhtauduin Pena Peuraan ensin hieman ennakkoluuloisesti. Kirja jäikin odottelemaan hyllyyni useammaksi kuukaudeksi, mutta kuluneella viikolla ajattelin kokeilla kirjaa. Miksi ei? Ja niinhän siinä kävi, että pidin Variksen kerrontatyylistä kovasti.

Pena Peura on episodiromaani yhden nuoren miehen sekä tämän lähipiirin elämän tapahtumista. Minulle keskeisimmässä roolissa kirjan aikana oli Pena, mutta muitakin kiinnostavia henkilöitä kirjailija oli kirjaansa sijoittanut. Eletään läpi kouluaikojen aina yliopistoon saakka, Pena aikuistuu ja joutuu kohtaamaan vastoinkäymisiä elämässään. Itse kukin kirjan henkilöistä joutuu tekemään jonkinlaisia ratkaisuja - jotkut onnistuneita, jotkut epäonnistuvat. Kaikkein kiinnostavimmaksi kirjassa käy loppu, joka muuttuu fantasiahenkiseksi. Pena Peura siirtyy lapsuuden reaalimaailmasta aikuisten haavemaailmaan.

Alun alkaen syy miksi suhtautuin varauksella Pena Peuraan, oli kirjan päähenkilö. Kiinnostuisinko kirjasta jonka keskeisessä roolissa oli mies, ja joka kertoo miehen elämäntarinaa? Kun mietin asiaa myöhemmin, tulin siihen tulokseen että olen pitänyt monesta miehen elämää käsittelevästä kirjasta kovasti, josta syystä päätin Markku Variksenkin romaania kokeilla - onneksi. Variksen tapa kertoa on elävää ja kirkasta, jollain tapaa valmista. Pena Peuraa lukee mielellään ja jokaisesta kirjan hahmosta kiinnostuu omalla tavallaan.

Ratkaiseva tekijä Pena Peurassa oli sen rakenne. Kirja on rakennettu episodiromaaniksi, joka sopii kirjaan todella hyvin. Episodit antavat kerronnalle tilaa ja eri henkilöt pääsevät helposti suurempiin rooleihin. Jos kirja olisi ollut tavallisessa romaanimuodossa, kaikkein suurimman roolin olisi varmaankin ottanut Pena, eikä kirjasta olisi silloin tullut ainakaan minulle näin mieleinen.

Markku Varis kirjoittaa tekstiä jota lukee mielellään. Hänen luomansa loppuratkaisu teki kirjalle sen mitä se jotenkin kaipasi: loi finaalin, antoi tarinalle hienon täydennyksen. Yllätyin Pena Peurasta positiivisesti, ja nämä kirjalliset positiiviset yllätykset ovat juuri niitä parhaita.

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Blogistanian kesälukumaraton (päivittyvä postaus)

Tätä on odotettu ja nyt se on täällä. Virallinen blogistanian kesälukumaratonin päivä on sunnuntaina, 10.7., mutta minä aloitan jo tänään - ja jatkan tottakai huomiseen saakka. Aloitan lukemisen kello 15, ja jatkan siis huomiseen kello 15 saakka. Vuorokauteen mahtuu toki myös hyvät yöunet, ruokatauot (olen tehnyt tämän päivän ruuan jo etukäteen, niin paljon kuin sitä pystyi vain tekemään). Ja vähän herkuttelua: ostin äsken kaupasta herneitä ja mansikoita.

Kirjapinoni näytinkin teille jo eilen ja se on kertakaikkiaan houkutteleva. En millään ehdi lukea näitä kaikkia, mutta valitsen pinosta ne, jotka sopivat tunnelmaan parhaiten:


Raportoin tietenkin säännöllisin väliajoin tänne blogin puolelle, varmaankin aina kun pidän kahvitaukoa. Ja arvelen että se on usein (olen melkoinen kahvikissa). Jos mahdollista, kannattaa pitää silmällä myös instagram tiliäni sekä twitteriä, sillä siellä kommentoin maratonin etenemistä ja tunnelmia myös. Totta kai haluan käydä myös blogitovereiden blogeissa katsomassa miten heillä maraton etenee, koska se on osa maratonaamisen ihanuutta. Meitä osallistujia on kuulema 70! Hurjaa, ihanaa ja mahtavaa! 

Tiedän jo kirjan millä aloitan: It Girl on varmasti sopivan kevyt, sellainen kirja jolla saa lukufiilikset nousuun. Olen odottanut tuota kirjaa hurjasti <3

Tsemppiä muille jotka lukevat - tämä on yksi kesän parhaista jutuista! 

18.00

200 sivua Katy Birchallin It girliä luettu. Olen totaalisen innoissani It girlistä, ja vaikka tässä kolmen tunnin aikana on ehtinyt hieman laittaa ruokaa (kanaa, vuohenjuustoa ja kasviksia, nam) ja maistella herkkuja (mansikoita, namnam) niin olen päässyt jo lukumaratonin tunnelmaan. Siihen, että voi vaan lukea ja lukea. Onneksi takana on vasta muutama tunti, ja edessä paljon, paljon lukuaikaa, ja monta hyvää kirjaa. 

Totta kai lukemisen välissä on ollut pakko hieman pitää silmällä instagramia ja twitteriä ja katsella, ketkä kaikki ovat lukumaratonin jo aloittaneet. Kännykkä on vaarallisen kätevä noihin kahteen somekanavaan, niitä tulee vilkuiltua aika usein. Mutta en soimaa siitä itseäni, on se niin hauskaa lukemisen ohella. 

Nyt, kun kahvikuppi on vieressä, menen katselemaan muiden bloggareiden maratonpäivityksiä. Nautitaan lukemisesta!

21.00.

Taas on kahvin aika. Sain Katy Birchallin It girlin loppuun ja aloitin jo toista kirjaa. Minun lukumaratoneilleni kuuluvat aina myös lastenkirjat, ja sellainenkin oli toki kirjapinoon varattu. Nyt kesken on Roald Dahlin Iso kiltti jätti, ja olen kirjasta niin innoissani! En muista Dahlin kirjoja lapsuudestani, joten näihin on ollut ihanaa tutustua nyt viime aikoina. Iso kiltti jätti vaikuttaa vielä paremmalta kuin Kuka pelkää noitia? ja olen nauranut kirjaa lukiessani jo monet kerrat. Suomennos on kertakaikkiaan hieno, niin kuin tietysti Dahlin kertoma tarinakin.

Birchallin It girlistä olin myös todella innoissani, kuten hyvästä nuortenkirjasta aina. En ole vielä päättänyt bloggaanko erikseen jokaisesta maratonilla luetusta kirjasta, mutta näistä kahdesta on ainakin aikanaan tulossa oma, pidempi tekstinsä - mielestäni kumpikin kirja ansaitsee sen.

Olen iloinen että nukuin viime yönä kunnon yöunet, sillä tavoite olisi valvoa mahdollisimman myöhään ja nauttia kirjoista. Luultavasti myöhemmin kahvitaukoja siis tulee useammin...

Lukuiloa kaikille, on ihanaa lueskella blogeja, twitteriä ja instagramia ja iloita ympäri Suomea lukevista lukutoukista!

7.20.

Niinhän siinä kävi, etten jaksanutkaan valvoa tolkuttoman myöhään. Minä vain en ole mikään valvoja, edes silloin kun on tällainen harvinainen tapahtuma kuten lukumaraton. Sain kuitenkin kunnon yöunet, joten nyt taas lukuiloa riittää.

Sain siis eilen luettua Katy Birchallin It girlin 333 sivua, sekä Roald Dahlin Iso kilti jätti lastenkirjan 231 sivua. Lisäksi aloitin Antti Tuomaisen Parantajaa, ja ehdin lukea sitä noin viisikymmentä sivua. Luettuja sivuja on siis  noin 660. Tästä on hyvä jatkaa!

Nyt, kahvia!

10.20.

Toiseen lukumaraton päivään herääminen on vaatinut paljon kahvia, mutta niinhän minä aina vaadin. Kuitenkin tänäänkin lukutunnelma on todella hyvä, ja täytyy vaan todeta että olen maratonilla lukenut todella hyviä kirjoja!

Tänä aamuna olen lukenut loppuun eilen aloittamani Antti Tuomaisen Parantajan sekä Karoliina Korhosen sarjakuvan Suomalaisten painajaisia - molemmista nautin kovasti. Luettu sivumäärä onkin jo melkoinen:  884. Ennusteita lopulliseen sivumäärään en ole miettinyt, mutta ehtiihän tässä kolmeen mennessä vielä lukea paljon.

Tämä lukumaraton on tähän mennessä ollut poikkeuksellisen monipuolinen ja mukava, vaikken jaksanutkaan eilen hirveän pitkään valvoa. Monenlaisia kirjoja on mukaan mahtunut, ja monenlaista on vielä edessä.

Iloa ja lukuflowta muille lukijoille!

15.00.

Lukumaratonini on päättynyt. 24 tuntia meni nopeasti ja mukaan mahtui kaikenlaisia kirjoja ja hyviä lukuhetkiä. Nyt viimeisellä rupeamalla luin Tove Janssonin Näkymättömän lapsen - kirjan jota en ollut tainnut aikuisiällä lukea kertakaan. Yksi parhaista muumikirjoista ehdottomasti, ihastuin tarinoihin kovasti. Osa oli tuttuja Muumilaakson tarinoita -sarjasta, mutta osa aivan uusia.

Toisenkin rupeaman kirjan valitsin maratonpinon ulkopuolelta, se oli aikamoinen satunnaisotos kirjahyllystä. Kirja oli Katy Gardnerin Esher ja Gemma, kirja joka minun on pitänyt lukea jo pitkän aikaa. Pidin tästä kirjasta kovasti, kaunis kirja ystävyydestä ja Intiasta.

Loppujen lopuksi luettuja sivuja tuli oikein mukavasti: 1346. Aina sitä jotenkin toivoo ylittävänsä tuhannen sivun haamurajan, ja olin iloinen kun se ylittyi. Tärkeintä kuitenkin on, että lukufiilis säilyi koko maratonin ajan hyvänä ja että lukemani kirjat innostivat ja saivat hyvän lukuflown.

Jokaisesta lukemastani kirjasta en tule erikseen bloggaamaan, mutta muutamasta kirjasta kirjoitan ensi viikolla erillisen postauksen.

Lukuiloa niille maratonaajille jotka vielä lukevat!

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Valmistautumista blogistanian kesälukumaratoniin





Blogistanian kesälukumaraton on täällä taas - ja jo ihan kohta! Kesälukumaratonia emännöi tänä vuonna Ja kaikkea muuta -blogin Minna, ja maratonille saa ilmoittautua mukaan ilman muuta vielä nytkin - ja vaikka viimetipassa, jos yhtäkkiä tuntuukin siltä että voisi lukea pidemmän rupeaman. Maratonin ideana on käyttää 24 tuntia enemmän tai vähemmän lukemiseen - tuohon aikaan tietenkin sisältyvät myös yöunet, ruokatauot ja kaikki muu elämä. Maratonille osallistuminen on hauskaa, vaikka lukisi vain muutaman tunnin intensiivisemmin. Itselleni ainakin tärkeintä on se tunne, että hei, tänään yli viisikymmentä ihmistä ympäri Suomea lukevat, lukevat ja lukevat. Ja minä luen myös! Eli tulkaa ihmeessä mukaan. 

Oli aika jolloin minä harrastin maratoneja usein. Kun oli sopiva päivä ja useampi sopiva kirja, oli hyvä hetki maratonille. Nykyään maratonit ovat tällaista yhteistä huvia, lähden kyllä mielelläni mukaan kun blogiystävät näitä järjestävät - yksin tästä en niin enää välitä. Viikonloput saattavat tosin olla välillä melkoista lukumaratonia, mutta ei sitä lasketa. Silloin saatan ahmia kirjoja kun sattuu sellainen fiilis ja sopiva kirja. Kun luetuttaa. 

Maratonin yksi parhaista puolista on maratonkirjojen pinoaminen. Jännitin hieman etukäteen että löytyyköhän minulta tarpeeksi hyvän tuntuisia kirjoja, sillä minulla on aika tiukat kriteerit maratonkirjoille. Ei saa olla kovin paksu, sillä tahdon lukea useamman kirjan maratonin aikana. Kirjan täytyy olla myös todella kiinnostavan oloinen, etteivät lukuhalut mene huonon kirjan kanssa. Nyt kasassa löytyy aika herkkuja, vai mitä olette mieltä: 




Luulen että oma maratonini käynnistyy huomenna iltapäivällä johonkin aikaan, kun olen saanut velvollisuudet hoidettua. Maratonin edistymisestä kerron täällä blogissa, tietenkin sekä instagramissa (@bloggarikrista). Yritän muistaa myös laittaa päivitystä blogin facebook sivuille, ja twitterissä (@suomilukee) löytyy myös pieniä tunnelmia maratonin varrelta. Ja on ihanaa, että kahvitauoilla voi käydä tutkimassa muiden maratonaajien blogeja ja tutkimassa miten siellä edistytään!

Ihanaa lukuviikonloppua muille maratoonaajille, mutta myös muille kirjojen ystäville hyviä lukuhetkiä. Joensuussa paistaa nyt aurinko, nautin monen päivän sateiden jälkeen!



torstai 7. heinäkuuta 2016

Jukka Behm: Viallinen valkaisuvoide

Viallinen valkaisuvoide
Jukka Behm
256 s. 
2016
Reuna









Arvostelukappale kustantajalta


Kuten edellisessä bloggauksessani lupasin, niin tästä se nyt alkaa: Lukutoukan kulttuuriblogin sisältö laajenee, sillä löydätte täältä jatkossa myös kotimaisen uuden kirjallisuuden. Tätä ennenhän olen kirjoittanut uudesta kotimaisesta kirjallisuudesta Suomi lukee -sivulle, jonne kirjoittamista toki edelleen jatkan. Mutta tästä eteen päin nuo bloggaukset löydätte myös täältä, sillä tiedän monien lukijoideni seuraavan ennen kaikkea Lukutoukassa julkaistavia bloggauksia. Toivottavasti tästä on teille iloa!

Ensimmäinen uusi kotimainen kirja Lukutoukassa pitkään aikaan on Jukka Behmin Viallinen valkaisuvoide. Behm tuli minulle tutuksi aiemmasta kirjastaan, Lahjoja norsujumalalle, jonka myötä tutustuin Intiassa sijaitsevaan polkupyöräkorjaamoon ja insinööri Adhikara Patiliin. Viallinen valkaisuvoide jatkaakin Herra Patil ratkaisee -sarjaa, ja onkin samanlainen, viihdyttävä ja kepeä dekkari kuin sarjan ensimmäinen osa oli.

Adhikara Patil omistaa polkupyöräkorjaamon ja Patilin polkupyörä on hänen suurin omaisuutensa. Pyöräkorjaamotyön lisäksi hänellä riittää puuhaa: hän ratkoo naapurustonsa erikoisia ongelmia, tärkeitä ja vakavia, joita poliisi ei kuitenkaan edes määrittele rikoksiksi. Viallisessa valkaisuvoiteessa Patil saa tutkittavakseen erikoisen jutun. Anya Hublin kasvojen iho on mennyt pilalle hänen valkaistessaan sitä voiteella, ja Adhikara Patil päättää etsiä valkaisuvoidekauppiaan ja saattaa tämän vastuuseen teostaan. Herra Patil päätyy myös tutkimaan avunpyyntöjä, jotka on kirjoitettu Hindustan Timesin sivuille. Ja siinä sivussa pitäisi vielä huolehtia pyöräkorjaamosta!

Viihdyin kyllä herra Patilin seurassa lukiessani Lahjoja norsujumalalle kirjan, mutta jotenkin lukuelämys jäi silloin vähän puolitiehen. Herra Patil kuitenkin jäi siinä määrin mieleeni, että kiinnostuin Viallisesta valkaisuvoiteesta heti - mutta lukiessani tätä Jukka Behmin uutta kirjaa, huomasin heti että pidän tästä paljon enemmän. Liekö Behm saanut sarjan toiseen osaan enemmän huumoria, ehkä enemmän lämpöäkin, ja siinä olisi syy miksi Viallinen valkaisuvoide tuntui paljon paremmalta kuin sarjan avaus.

Olin toki tutustunut herra Patiliin sarjan ensimmäisessä osassa, ja nyt toista osaa lukiessani hän tuntui paljon tutummalta tyypiltä. Tämä on aina sarjan jatko-osien hyvä puoli, jos vaan tarina muuten kantaa. Tämän sarjan kanssa voin iloksen todeta että tarina kantaa, ja toivon todella että Jukka Behm päätyy jatkamaan herra Patilin seikkailuja. Luulen että tässä sarjassa olisi mahdollisuudet vaikka mihin, koska olen aistivinani tässä hieman samaa henkeä kuin esimerkiksi Mma Ramotswe kirjoissa. Behm on luonut samanlaisen, kepeän hieman dekkarimaisen tunnelman, joka ei kuitenkaan millään tavalla ole väkivaltainen tai julma.

Herra Patil ratkaisee -sarja on salapoliisihenkinen, sen kertoo omalta osaltaan kirjan nimikin. Suuri osa koko sarjassa on Intia, sarjan tapahtumapaikka joka varmasti herättää monessa lukijassa kaukokaipuun. Behm kuvailee Intiaa ja sen kulttuuria herkullisesti, ja melkein pystyin haistamaan nenässäni intialaisen ruuan tuoksun, sitäkin kirjailija kuvaa taitavasti. Viallisessa valkaisuvoiteessa suurta osaa näyttelevät ne lämpö ja huumori, ne jotka tekevät lukemisesta mukavaa. Kun Jukka Behm kuvailee herra Patilia ja tämän tutkimuksia, en voinut olla hymyilemättä.

Viallista valkaisuvoidetta voin suositella niin monenlaiselle lukijalle. Dekkarin lukijoillekin tämä on hyvä kirja, sillä kukapa ei kaipaisi väkivallan väliin jotain hieman kevyempää rikoksen ratkaisua? Tutustuakseen herra Patiliin ei tarvitse olla dekkarinystävä, sillä tämä on niin humorinen ja lämmin sarja että pulmien ratkaisu tulee siinä sivussa. Vaikka Viallinen valkaisuvoide on osa Herra Patil ratkaisee -sarjaa, se on itsenäinen kirja, joten sen voi huoletta napata vaikka kirjastosta kesälukemiseksi.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Marie Hermanson: Hämäränmaa

Hämäränmaa
Marie Hermanson
Suomentanut Jaana Nikula
299 s. 
2015
Like








Arvostelukappale kustantajalta


Ihan ensiksi tahdon toivottaa hyvää Eino Leinon ja runon ja suven päivää! Tämä päivä on ollut minulle monella tavalla poikkeuksellisen hyvä - liekö päivän kirjallinen henki tuonut myös onnentoivotuksensa elämääni. Tänään on tapahtunut kaikenlaista hyvää, ja päivään on kuulunut niin eräs päätös Lukutoukan kulttuuriblogia koskien sekä (ihanaa!) uudet silmälasit. Kumpaankin asiaan palaan bloggauksen lopussa, joten lukekaa sinne saakka...

Mutta Hämäränmaahan. Marie Hermanson on kirjailija joka hurmasi minut ensimmäisellä suomennoksellaan, Laaksolla. Mielisairaalaympäristöön sijoittuva psykologinen jännäri oli viedä minulta jalat alta, joten ilman muuta Hämäränmaakin kiinnosti. Niin se vain kuitenkin jäi hyllyyn odottamaan, ja nyt vasta oli oikea hetki lukea kirja. Suotta odotteli, sillä hurmaannuin Hämäränmaasta yhtä suuresti kuin Laaksostakin.

Hämäränmaassa matkataan ränsistyneeseen kartanoon, jossa asuu iäkäs Florence. Hän elää tikittävien kellojen keskellä, mutta hänen oma aikansa on pysähtynyt tiukasti vuoteen 1943 - ja siellä hän elää. Joukko nuoria päätyy kuka mitäkin kautta kartanoon, ikään kuin palvelusväeksi. Florence nimeää jokaiselle heistä oman roolin, ja nuoret elävät kartanossa rooliensa mukaan. Hekin uppoavat vanhaan aikaan ja löytävät Florencen kätköistä aikaan sopivat vaatteet. He saavat Florencelta asunnon ja palkan, ja hetken aikaa kaikki on hyvin. Sitten kartano saa vieraakseen ihmisen, joka keikauttaa kaiken päälaelleen ja nuorten rakentama kulissi alkaa rakoilla. Jokainen nuorista joutuu pohtimaan tahollaan mitä he ovat valmiita kartanoelämän eteen tekemään...

Hämäränmaassa on aivan oma tunnelmansa. Se ei ole mikään valoisa kirja, päin vastoin, nimensä mukaisesti kirjan tunnelma on musta, ellei jopa synkkä. Hieman goottihenkinen, tuli jossain vaiheessa kirjaa lukiessa mieleen. Vaikka kirjassa 1940-luku onkin hyvin vahvana, ei Hämäränmaa missään nimessä ole historiallinen romaani - tuo aika kun on vain Florencen mielessä ja kartanossa, mutta muuten kirjassa eletään nykyaikaa. Jossain vaiheessa kirjassa puhutaan larppaamisesta, joka kieltämättä tuli minunkin mieleeni. Joku, kartanon ulkopuolella elävä, voisi kuvitella että kartanossa eletään yhtä suurta liveroolipeliä.

Tunnelman vuoksi minä Hämäränmaahan rakastuin. Ja tottakai - Marie Hermansonin luoman psykologisen jännityksen, joka on aivan vailla vertaansa. Hermanson on niin taidokas luomaan psykologista jännitystä, että todella toivon meidän suomalaisten saavan lukea lisää hänen suomennoksiaan. Pidän myös toiminnantäyteisistä ja väkivaltaisistakin dekkareista, mutta tällainen psykologinen piina on vailla vertaansa. Ja ehkä tämä juuri minulle on sitä kaikkein hyytävintä.

Vaikka Hämäränmaa on jännäri, tässä on niin paljon muitakin elementtejä että voin suositella kirjaa myös muille kuin dekkarilukijoille. Hämäränmaa sopii kirjan ystäville jotka pitävät mielikuvituksellisesta, tiivistunnelmaisesta juonesta, jossa kyllä löytyy se oma jännityksensä, mutta psykologisessa mielessä. Lisäksi Hermansonin tapa punoa juoni on niin hieno, että siitä ei oikein voi olla nauttimatta.

--

Kerroin eilen uutisia Lukutoukan kulttuuriblogista. Blogini siis on ja pysyy paikallaan, itsenäisenä, juuri tässä osoitteessa. Sen suhteen mikään ei muutu. Olen kuitenkin miettinyt blogijuttuja viime aikoina jonkin verran ja tänään tein päätöksen. Jatkossa jokainen kirjoittamani blogiteksti tulee Lukutoukan kulttuuriblogiin. Kaikki kirjat. Kotimaiset, käännökset, uudet ja vanhat. En toki lopeta Suomi lukee -sivulle kirjoittamista. Kuitenkin, luulen että Lukutoukalla on omat lukijansa ja seuraajansa, sellaiset jotka eivät välttämättä Suomi lukee -sivulla käy. Ja nimen omaan teitä, lukijoita tahdon ilahduttaa sillä että kirjoitan Lukutoukkaan myös kotimaisesta uudesta kirjallisuudesta. Toivottavasti tämä ilahduttaa!

--

Minua ilahduttaa tänään se, että sain tosiaan uudet silmälasit. Toimitusaika laseilla oli lyhyt, ja tänään kun sain liikkeestä viestin satuin sopivasti olemaan kaupungilla. Näössäni oli tapahtunut muutoksia, ja taivas kun tuntui hienolta laittaa nämä uudet lasit päähän ja nähdä kirkkaasti! Ja mikä ero oli ottaa kirja käteen ja huomata  - Hei, tämä tekstihän on terävää ja selvää! Näitä elämän pieniä suuria iloja...

Olenkohan laittanut tänne kertaakaan omaa kuvaani? Kun kerran laseista kerroin, täytyyhän minun kuvakin niistä näyttää.






Joensuussa ilta näyttää hieman kirkkaammalta, sadetta ja ukkosta onkin riittänyt. Hyviä lukuhetkiä ja teille jotka minun laillani katsotte jalkapalloa tänä iltana - jännitetään!