lauantai 29. kesäkuuta 2013

Ahmad Khalid Tawfiq: Utopia

Utopia
Ahmad Khalid Tawfiq
Suomentanut Sampsa Peltonen
202 s. 
2013
Like









Ennen Murakamin aloittamista on vielä aikaa lukea vähän jotain muuta - siispä valitsin tämän pienen mutta sisältörikkaan dystooppisen kirjan, Utopian.

Utopia kertoo tulevaisuuden, tarkemmin sanottuna 2020-luvun Egyptistä. Se kertoo kaupungista, jonne rikkaat ihmiset joilla on vaikutusvaltaa, pääsevät viettämään omaa elämäänsä. Utopia kertoo uudesta sukupolvesta, joka on syntynyt kaupunkiin. He eivät tee työkseen mitään vaan saavat kaiken ilmaiseksi, ja käyttävät aikansa huumeisiin ja seksiin ja yleensäkin rappioelämän tunnusmerkkeihin. Mikään ei riitä.

Kirja kertoo eräästä sukupolven nuoresta, ja tämän matkasta toiseen "maailmaan" jossa mikään ei ole itsestäänselvyys ja kaikki on köyhää. Miten matka päättyy?

Kirjassa on hyvä ja toimiva idea ja ulkoasultaan se on loistava. Se on myös helppolukuinen, vaikka kirjan ajatuksessa onkin paljon pohdittavaa. Siinä niitä plussa puolia.

Miinuspuolena sanottakoon etten tiedä onko tämä nuorten vai aikuisten kirja. Se ei välttämättä ole aina miinus, esimerkkinä Precious, mutta tässä kohtaa se oli ongelma. En tiedä minkä ikäinen kirjailija itse on, mutta hän ei ole täysin tavoittanut nuoren ääntä tekstiinsä.

Kirjaa ei voi pitää mitäänsanomattona - ei todellakaan. Se ei ole tyypillinen kolmen tähden "no joo" kirja, mutta kirjassa on paljon plussaa, mutta taas sitten miinusta, että päädyin kolmeen tähteen.

+ + +

Kira Poutanen: Rakkautta on the rocks

Rakkautta on the rocks
Kira Poutanen
220 s. 
2011
WSOY










Taivas että on kuuma! Tänään hyppään jokeen, en tosin itsemurha aikeissa enkä edes vaatteet päällä, vaan ihan pulahtaakseni ja viilentyäkseni. Vesi on lempi elementtini, ja nautin kun pääsen kesällä järveen uimaan, toisin sanoen avovesiunnille (se on kuulema trendikäs sanamuoto). No, nappasin tämän kuuman päivän kunniaksi välipalaksi kunnon chick litiä, Kira Poutasen Lara Autiosta kertovan sarjan kolmannen osan, Rakkautta on the rocks.

Maanantaina seuraa varsinainen pääruoka, jolloin aloitan muutaman kirjabloggarin kanssa kimppaluvun Haruki Murakamin kirjasta Kafka rannalla, joka on kuulema aivan mahtava kirja. Odotan siltä paljon.

Lara Autio on aikamoinen höselö. Hän ryntäilee suhteesta ja elämäntilanteesta toiseen, ja nyt kun hän on jättänyt poikaystävänsä Ericin (siitä syystä ettei tämä tahdo mennä heti naimisiin Laran kanssa), hän päättää lähteä Pariisista. Ja mikäs muu Laraa kutsuukaan, kuin Sinkkuelämää-sarjan innoittamana muodin mekka, New York.

Lara pitää muodista ja piirtämisestä, joten hän aloittaa muotisuunnittelukurssin isossa omenassa. Mutta onko Lara tarpeeksi motivoitunut kurssille? Onneksi kämppikseksi sattuu Jimmy Shoe, joka on ilmoittaunut samalle kurssille kuin Lara, joten joku tuttu kurssilla on jo valmiiksi... Mutta mitä siitäkin seuraa kun Jimmy (joka on muuten homo) ja Lara pääsevät vauhtiin?

Missä Eric on? Miksei hän voi ulla silittämään tukkaani ja sanomaan että kaikki järjestyy? Miksi elämän pitää olla täyttä kakkaa? Pelkkää pökälettä toisensa perään? 

Jos pitää sellaisesta korkeakulttuurillisesta kirjallisuudesta, niin ei kannata tarttua Kira Poutasen chick lit kirjoihin. Myöskään ei kannata ensimmäisenä valita näitä kirjoja jos ei ole koskaan lukenut chick litiä, ja haluaa kokeilla jotain, sillä on Lara Autio kirjat melkoista kimallehöttöä. Ja minä pidän näistä!

"Ei, Lara, ei. Tohon ansaan et mene, että alat heilua vaan joidenkin homppeleiden kanssa siellä. Silloin te käytte jatkuvasti vain oissain gay-klubeilla, etkä sä ikinä tapaa ketään oikeita heteromiehiä, sano mun sanoneen. Se fag hagin rooli on todella surkea, ne miehet palvoo sua tasan niin kauan kunnes löytää itselleen oman miehen. Silloin ne heittää sut nurkkaan kuin kuluneet sukkahousut tai tyhjiin puristetun geeliputkilon. Se on täysi umpikuja, darling."

Kira Poutanen osaa muuntautua, nimittäin ainakin nuortenkirja Ihana meri tarjoaa taas ihan erilaisen maailman Poutaselta, paljon vakavahenkisemmän ja syvällisemmän. Poutanen osaa nimittäin oikeasti kirjoittaa, siitä ei mielestäni ole epäilystä.

Kaikki eivät tällaisesta tykkää - ja ymmärrän sen täysin. Minä olen sen verran kevytkenkäinen että minä tykkään näistä, mutta myönnän täysin etten Laran ystäväksi rupeaisi.

Valitsemani lainaukset ovat muuten sellaisia jotka minua itseäni naurattivat, se kertokoon jotain huumorintajuni tasosta. 

+ + + ½


P.S. Minulla on nyt tasan 50 rekisteröitynyttä seuraajaa! Hetken elin jo pelossa, että häviääkö tämä kätevä seuraustapa kokonaan Google readerin lopettaessa, mutta ei onneksi niin käy. Bloggerin kautta on niin helppoa seurata kiinnostavia blogeja - niin kirja kuin muitakin.

Tervetuloa kaikille uusille lukijoilleni, toivottavasti viihdytte blogini parissa. Ja muistakaa, että ilahdun suunnattomasti aina kommentistasi!

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Harjukaupungin salakäytävät
Pasi Ilmari Jääskeläinen
374 s. 
2010
Atena










Siitä lähtien kun luin Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta-kirjan, on mieleni tehnyt paneutua Harjukaupungin salakäytävien maailmaan. Odotin kuitenkin sopivaa lukutunnelmaa, ja sellainen sattui tulemaan vastaan nyt, joten otinpa kirjasto hyllystä luettavakseni tämän kirjan. Olin lähes koko tämän päivän kirjan maailmoissa enkä malttanut laskea sitä käsistäni. Maraton tyyppistä lukemista tämäkin, alkuverryttelyä lukumaratonille jonka pidän kirjabloggaajien yhteisenä tempauksena 24.7.

Kirjoitin tästä paljon omaan pieneen ei-niin-salaiseen muistivihkooni, jotenkin tuntui että muutaman kymmenen sivun välein oli kirjoitettava jokin asia ylös joka täytyy muistaa mainita kun kirjoittaa tätä postausta.

Kustantaja Olli Suominen on mies, jolla sateenvarjot ovat jatkuvasti hukassa. Hänellä on myös onnettoman tuntuinen avioliitto, ja mystiseltä vaikuttava lapsuus johon kuuluu olennaisena osana Tourulan viisikon seikkailut Jyväskylässä. Olli on ehtinyt jo osittain unohtaa lapsuuteensa liittyviä asioita, kun niistä aletaan muistutella hänelle. Facebook ystäviksi häntä pyytävät niin Tourulan viisikon jäsenistä Blomqvistin sisarukset kuin päärynämekkoinen tyttö Kerttu Karakin, jonka kirjoittaman Elokuvallisen elämänoppaan Olli saa käsiinsä kuin sattumalta. Mutta onko mikään kuitenkaan sattumaa?

Olisi helppo ihastua hyväntuoksuisten ja huolellisesti ehostettujen naisten kasvoihin, hiuksiin ja rintoihin ja jättäytyä heidän palveltavakseen, ensin vain vähäksi aikaa, sitten lopullisesti. Ongelmana on vain se, että he näyttävät olevan puoliksi lintuja. Tyylikkäisen hameiden alta työntyvät esiin teräväkyntiset linnunjalat ja vaikka myyjätäret yrittävät piilotella todellista olemustaan, Olli näkee myös suppuun suljetut siivet ja niiden viiltävät kynnet. 

Salakäytävät ja M-hiukkaset ovat iso osa tätä kirjaa - sen juonen kulkua ja maagisuutta. Mitä ne voivatkaan ihmiselle tehdä? Mutta mitä tapahtuu kun lapsuudesta tutut ihmiset palaavat Ollin elämään?

Kirjaa aloittaessani elämäni... no, työnsi niin sanotusti paskaa käteen. Aloitin siis pahoilla mielin ja luin tätä alkua enemmän tai vähemmän pöhnäisenä. No, elämä voittaa, niinhän sinä aina käy, ja lukufiilis parani kun muukin fiilis parani, ihan eri tavalla tartuin kirjaan tänä aamuna.

Nuo salakäytävät ovat mielenkiintoinen asia, ne vievät ihmisen ihan toisenlaiseen ulottuvuuteen vain pienen maassa sijaitsevan kolon kautta. Mutta sijaitseeko niitä jokaisessa kaupungissa, vai onko Jyväskylä ainoa laatuaan? Muistakaa joka tapauksessa varoa niitä, ne eivät ole ihan pelkästään seesteisiä paikkoja, hih.

Rakastin tätä kirjaa.

Se vei minut ihan toiseen maailmaan, ja piti otteessaan. Vertaisin jollain tasolla Pasi Ilmari Jääskeläistä Haruki Murakamiin, ovathan molemmat maagisen realismin kirjoittajia ja molemmat ovat onnistuneet viemään minut ihan toisiin ulottuvuuksiin. Jääskeläinen on sijoittanut taitavasti fantasia omaisia piirteitä kirjaansa, pitäen kuitenkin lukijansa kiinni tässä maailmassa (edes jollain tavalla vaikka sfääreissä lentelinkin).

Kirjaan on muuten tehty kaksi erilaista loppua. On vain sattuman kauppaa kumman lopuista saa käsiinsä, näin kerrotaan kirjan lopussa. Täytyisi käydä lukemassa Atena kustannuksen sivuilta tämä toinenkin loppu kirjaan, tietääkseni minkä vaihtoehdon Jääskeläinen on lopulle kehitellyt. 

Mitä tähän voi sanoa. Mikä kirja, mikä kirjoittaja, aah! Tällaisten kirjojen takia minä luen!

+ + + + + 

P.S. Selvisi se sateenvarjojen kadottamisen syykin sitten lopulta. Ei asioita noin vain jätetä avoimeksi.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Gillian Flynn: Kiltti tyttö

Kiltti tyttö
Gillian Flynn
Suomennos Terhi Kuusisto
445 s. 
2013
WSOY






Jokaisella tarinalla on kaksi puolta...


Kilttiä tyttöä ollaan blogistaniassa sanottu helpoksi ja helppolukuiseksi kirjaksi. Minulle sitä se ei ollut, jonkin aseinen lukujumi ehkä iski kun tarvoin tämän parissa monta päivää vastoin tapojani. Enkä sen takia, että kirja olisi millään muotoa ollut huono.

Nick ja Amy viettävät viisivuotis hääpäiväänsä. Sitten Nick saa hämmästyttävän puhelin töissä ollessaan - heidän kodissaan kaikki ei ole kohdallaan. Kun Nick menee tarkastamaan tilannetta, on Amy kadonnut. Ja paikat kotona ovat hyrskyn myrskyn. Seuraa vimmattu pohtiminen, niin poliisien, Amyn vanhempien ja Nickin ystävien kanssa siitä, mitä onkaan tapahtunut. Onko Amy vielä elossa, ja jos on, niin missä hän on? Nick saa paljon kuonaa niskaansa poliisille valehtelemisen vuoksi, eivätkä ihmiset yleensäkään tunnu hänestä paljon pitävän... mutta kuinkas sitten käykään?

Kaivetaanpas muistiinpanot esiin. Niin, olen alkanut tehdä muistiinpanoja lukiessani, että pysyy mielessä mitä olen missäkin vaiheessa kirjaa ajatellu.

Ihan alussa en päässyt kirjaan mukaan, ja se vähän tökkikin. Ei pahasti mutta ihan pikkuisen, Kiltti tyttö tuntui aika tavanomaiselta dekkarilta. Sitten, puolenvälin jälkeen alkoi tapahtua, rytistä ja paukkua näin kuvaannollisesti sanoen. Jouduin totaalisesti kirjan imuun, eikä se päästänyt minua otteestaan vasta kun loppu kiitosten aikana.

Aluksi pidin suuresti Amystä ja koin empatiatunteita häntä kohtaan, mutta sitten, yhtäkkiä, tumps, mielipiteeni muuttui. Muutaman sivun sisällä. Ihan päinvastaiseksi, Nick sai minun sympatiat puolelleen. Kilttiin tyttöön tutustuneet varmasti tietävät mitä tarkoitan, mutta enempää en asiasta tässä kerro.

Käännös on aika taitava, ja varsinkin nimen käännös on mielestäni osuva. Alkuperäinen nimi Gone girl on vähän tylsä - Kiltti tyttö on paljon parempi.

Jos kaipaa kelpo dekkaria kesäksi, voi lukea Kiltin tytön.

+ + + ½

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Magne Hovden: Viisuviikingit

Viisuviikingit
Magne Hovden
Suomennos Outi Menna
315 s. 
2013
Otava







Arvostelukappale


Viisuviikingit on odottanut kirjahyllyssäni jo hetkisen ajan, sain sen muutama viikko takaperin arvostelukappaleena Otavalta. Nyt kuitenkin päätin ottaa sen juhannuslukemiseksi, ihan jo siitäkin syystä että tuumin sen olevan sopivan kevyttä tähän keskikesän juhlaan.

Viisuviikingit kertoo vähintäänkin kummallisen ryhmittymän tiestä Eurovision laulukilpailuihin. Löytyy naispuolinen, kiukkuisesti käyttäytyvä rumpali jolla on kannoillaan mafiaa, dekkareita kirjoittava ylipainoinen kitaristi, omia luomiaan tutkiva ja valokuvaava basisti, uskovainen gospelia laulava naisvokalisti sekä päälaulajana entinen poptähti joka havittelee uutta julkisuutta. Tämä kokoonpano siis päättää pistää bändin pystyyn ja lähteä tavoittelemaan viisuvoittoa. Bändin nimeksi tulee norjalaiselle kansanperinteelle uskollisena The Vikings, ja mutkia matkalla riittää. Mutta tuleeko se Eurovision voitto loppujen lopuksi?

Kirja... no jaah. Se on aika ennalta arvattava, eikä yllätyksiä juurikaan pääse matkan varrella syntymään. Sai se minut jossain kohdin naurahtamaan ääneen, mutta suurta huumoria en minä kirjasta silti repinyt. Henkilökavalkadista Viisuviikingit saa pisteitä, nimittäin hahmot olivat aika hauskalla tavalla kirjoitettuja.

Jos pidät euroviisuista, pidät ehkä tästä kirjastakin. Mutta sitäkään en voi varmaksi luvata. Minä en oikein syttynyt tälle kirjalle.

Oletteko muuten lukeneet Hovdenin Saamelandian? Ostin sen itselleni alennusmyynneistä, ja mietin onko se yhtään parempi kuin tämä...

++½

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin

Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin
1. Rakkaus
Jonas Gardell
Suomennos Otto Lappalainen
294 s. 
2013
Johnny Kniga






 Arvostelukappale


Juuri kun olin kirmaamassa juhannuslaitumille, postiluukku kolahti ja sieltä tipahti kirjapostia. Mukana oli tämä Johnny knigan minulle ystävällisesti toimittama Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, jonka otin mukaani lomalukemiseksi, ja jonka parissa olen viettänyt juhannusaattoani. Tämän kirjan kanssa, joka vei sydämeni.

Tämän kolmiosaisen teoksen pääteemana on aids, sen tuleminen Ruotsiin ja sen leviäminen. Mutta mukana on toki rakkautta, se kertoo Benjaminin ja Rasmuksen rakkaustarinaa. Benjamin on Jehovan todistaja, joka on pysytellyt kaapissa koko elämänsä. Hän kiertää kertomassa uskostaan ihmisille, ja säikähtää kun eräs mies osaa heti sanoa Benjaminin olevan homo. Uskaltaako Benjamin luikahtaa kaapista ulos, ja kuinka selvästi? Rasmus taas muuttaa Tukholmaan pikkukylään Värmlandista, ja päättää heittää entisen minänsä romukoppaan ja tutustua homoyhteisöön. Miten Rasmuksen ja Benjaminin tiet kohtaavat? Kolmas päähenkilö on Paul, joka on pitää itseään homojen äiti Teresana.

Kirja on niin kaunis ja ihana. Sen nimikin kertoo niin paljon kirjan kauneudesta, miten onkaan voitu keksiä noin upea nimi. No, sekin on selvitetty toki. Kirjan suora suomennos olisi Älä pyyhi kyyneleitä ilman käsineitä, joka taas viittaa siihen kuinka hoitohenkilökunta ei saanut koskea potilaita ilman suojakäsineitä taudin leviämisen estämiseksi.

En voi sanoa yhtä lempihahmoa, koska jokaisessa päähenkilössä oli omat hyvät puolensa. Benjaminin taistelu uskonnon ja itsensä hyväksymisen keskellä, Rasmuksen uusi minä ja Paulin... no, homous! Haluaisin tutustua jokaiseen näistä hahmoista, ihan varmasti.

Otto Lappalaisen käännös on hieno. Tarina on Gardellilta nerokas, mutta Otto Lappalainen on tehnyt kääntäjänä hienoa työtä, näkeehän se jo kirjan nimen perusteella joka on upea keksintö. Toivottavasti Lappalainen tulee kääntämään kolme seuraavaakin osaa, pitäisin sitä todennäköisenä.

Kelle voisin suositella kirjaa? Nopean googlettamisen perusteella voin sanoa, että jos olet katsonut ja tykännyt Angels on america sarjasta, pidät varmasti tästäkin. Ja kyllä, jos pidät hyvästä kaunokirjallisuudesta, lue tämä kirja!

+ + + + +


torstai 20. kesäkuuta 2013

Kaori Ekuni: Blink blink sekä juhannustoivotukset.

Blink blink
Kaori Ekuni
Suomennos Leena Perttula
183 s. 
2006
Bazar









En muista mitä kautta tähän kirjaan tutustuin, luultavasti bongasin tämän jälleen kerran jostain blogista. Varasin tämän kuitenkin kirjastosta, ja tiistaina kun kirjastoauto kävi niin sain Blink blinkin mukaani. Takakannen perusteella kiinnostuin kirjasta heti enemmän, ja otin sen heti lukuvuoroon.

Blink blink on erilainen rakkaustarina. Se kertoo Mutsukista ja Shokosta, jotka ovat olleet naimisissa kymmenen päivää, eivätkä ole seurustelleetkaan kovin pitkään. Mutta heidän liittonsa ei ole mikään tavallinen - Shoko ei ole valmis minkäänlaiseen suhteeseen, ja Mutsuki on pesunkestävä homo. He eivät siis ole ikinä rakastelleet, eivätkä muuten aiokaan. Silti Shokon mielessä välkehtii ajatus lapsensaamisesta, mutta onko keinohedelmöitys pariskunnalle ratkaisu? Ja miten pariskunnan vanhemmat suhtautuvatkaan liittoon?

Blink blink oli myönteinen yllätys. Vaikka kiinnostuinkin siitä suuresti Hannan pari vuotta kirjoittaman merkinnän perusteella, en olisi osannut odottaa näin hyvää kirjaa. Kirja on todellakin erilainen rakkaustarina, ja myöskin kirja toisen hyväksymisestä, sellaisena kuin hän on.

Olen kiinnostunut homoseksuaalisuudesta kirjallisuudessa, ja tämä oli oiva kirja siinäkin mielessä. Kulissiavioliitot ovat mielenkiintoinen asia, ja tämä kertoi oivallisella tavalla eräästä sellaisesta.

Blink blink sai kyllä minut myös ärsyyntymään - tavallaan. Se sai ärsyyntymään koska Shokon (jolla on mielenterveysongelmia) psykologi antoi masennukseen omituisen ratkaisun: Tee lapsi. Sillä ne ongelmat lähtevät! Voiko kummallisempaa olla! Eihän Suomessa ainakaan anneta tuollaisia vastauksia ongelmiin, eihän?

Olen myös äärimmäisen kiinnostunut Aasiasta kirjallisuudessa, joten Blink blink oli äärimmäisen hyvä kirja senkin himon tyydyttämiseen.

+ + + + ½

Jos en päivitä blogiani ennen juhannusta, toivotan kaikille ihanille lukijoilleni (myös teille uusille, joita en ole muistanut vielä tervehtiä) ihanaa juhannusta! Tehkää juhannustaikoja ja ottakaa rennosti. Miten aiotte juhannusta vietellä?

Itselläni on tarkoitus lähteä lomailemaan vanhempieni luokse, joten mitään erikoisempaa ei ole luvassa. Hyvien ilmojen sattuessa käymme varmaankin uimassa (tosin talviturkki on jo heitetty) ja grillaamme, ja tietenkin mukaan lähtee pieni armeija kirjoja, joita eilen tarkkaan valikoin. Päädyin sitten siihen, että otan mukaani ainoastaan oman hyllyni sisältöä, en kirjastonkirjoja, koska omassa hyllyssänikin on niin paljon lukemattomia kirjoja.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Sari Luhtanen: Kaikkea kaunista

Kaikkea kaunista
Sari Luhtanen
288 s. 
2012
Tammi










Kun lähdin käymään kirjastoautolla ja tarvitsin odotusajaksi jotain luettavaa, tempaisin suunnilleen ensimmäisen kirjan käteeni joka kirjastopinossa odotti. Se oli Sari Luhtasen Kaikkea kaunista, jonka olin kirjastosta hamstrannut itselleni hömppäteemaviikolleni. Se jäi kuitenkin lukematta silloin, ja nyt kun olen teemaviikkoni jälkeen lukenut jo paljon muuta, kärsi ottaa hieman hömppääkin.

-WWMD, Seikku sanoi. 
-Mitä?
-Sitä pitää kysyä itseltään, kun ei osaa päättää. What would Madonna do?

Annan elämä näyttää hyvältä - niin ulkoa- kun sisältäkin päin. Poikaystävä Aki on komea ja kohtelias (joskin paljon työmatkoilla), kauneushoitola Nereidi menestyy hyvin ja pääsee ehdokkaaksi Vuoden spa-kilpailuun (vaikka seesteisimpäänkin työpaikkaan mahtuu omat ongelmansa) eikä Annan tarvitse nähdä isääkään liian usein (joskin naturistina isä tahtoo olla vähän liian vähissä vaatteissa silloin kun Anna häntä tapaa). Kuinka käy Annan elämän - säilyykö se yhtä seesteisenä kuin ulkoapäin voisi luulla?

Olen lukenut Kaikkea kaunista-kirjan kerran aiemminkin, ja se kesti hyvin toisenkin lukukerran. Se on pinkkiä chick litiä, mutta kirjassa on myös ulottuvuuksia, joita ei välttämättä kirjaan tarttuessa osaa odottaa. Kirjassa käsitellään niin perhesuhteita kuin bisnes ideoitakin, mutta jos kaipaat syvempää psykologista kirjallisuutta, en suosittele tätä kirjaa kirjastohyllystä nappaamaan.

Sari Luhtanen osaa kirjoittaa humoristisella otteella vakavistakin aiheista, ja tämäkin kirja (kuten aiemmin lukemani Murusiakin) sai naurahtamaan ääneen pariin otteeseen.

Kyllä Suomestakin löytyy taitavia chick litin kirjoittajia!

+ + + +

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Johanna Holmström: Itämaa sekä kirjahankinnoista.

Itämaa
Johanna Holmström
Suomennos Tuula Kojo
333 s. 
2013 
Otava









Tänään tuntuu että sanainen arkkuni ammottaa tyhjyyttään, joten pyydän anteeksi jos bloggaus jää vähän vaatimattomammaksi tällä kertaa. En kuitenkaan osaa jättää toiseen päivään kirjoittamista, vaikka Itämaa ansaitsisikin laadukkaamman kirjoituksen. Joskus näinkin.

Leilan ja Samiran isä on bussikuski, ja äiti muslimiksi kääntynyt suomenruotsalainen. Tytöille elämä ei ole koskaan näyttänyt kaikkein helpointa puoltaan, vaan aina on täytynyt mennä vaikeimman kautta. Siinä missä Leilalla lapsena oli ystäviä, on hänet yläasteella suljettu kaiken ulkopuolelle. Samira taas makaa sairaalassa koomassa, joka todetaan jo kirjan alussa, mutta taustat ja syyt siihen selviävät sivujen vähetessä. Miten Leilan käy kun isosisko ei tahdo herätä koomasta?

Me rynnimme talonseinien välistä, ja minä pidän Linda Lindqvistiä kädestä. Olemme hulluja. Saappaamme, takkimme, superalteregomme. Eikä se ole ensimmäinen kerta. Lennämme talonkattojen yli, seinien välissä, autojen yli, kaiteiden ja siltojen ali. Kristalliyö on meidän, ja me rikomme sen, särjemme ikkunalaseja ja kaadamme liikennemerkkejä. 

Olen ollut aina kiinnostunut vieraista uskonnoista kirjallisuudessa, Annika mainitsi Itämaasta kirjoittaessaan Anja Snellmanin Parvekejumalat, joka minullekin tuli Itämaata lukiessani vahvasti mieleen. Myös jotenkin yhdistin kirjaa Marja-Leena Tiaisen nuortenromaaniin Kahden maailman tyttö. Molempia kirjoja suosittelen lämpimästi.

Itämaa kertoo myös koulukiusauksesta, ja siitä miten yläaste ikäisten maailma on raaka ja kummallinen. Elin Leilan ja hänen "kiusaajaystävänsä" Lindan maailmassa mukana kirjaa lukiessani, eihän minunkaan yläaste aikani sitä kaikkein helpointa ollut.

Itämaa on hieno kirja.

+ + + +

Hairahdin eilen jälleen käydessäni Joensuussa. Olin tiedostanut että Suomalaisessa kirjakaupassa on pokkaritarjous, kolme pokkaria kahdellatoista eurolla. Pakkohan se oli sinne suunnata, tosin tarkoituksena oli ostaa ainoastaan kolme. Mutta kun kirjoja suoraan sanoen hyppi silmille, "Ota minut, ota minut". Ja ihan huomaamattani olin kassalla kädessäni kuusi kirjaa. Mitä kirjoja löysin?

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia
Shauna Beid: Dieettitytön huimat seikkailut
Paula Havaste: Kaksi rakkautta
Antti Tuomainen: Veljeni vartija
Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani
Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta

Luettavat kirjat eivät ainakaan lopu ihan heti...

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Tove Jansson: Taikurin hattu

Taikurin hattu
Tove Jansson 
Suomennos Laila Järvinen
140 s. 
1948
WSOY









Tämä päivä on tosiaan ollut täynnä kirjoja - tämä taitaakin olla ennätykseni, kolmas postaus nimittäin tänään! Johtuneekohan ihan siitä että tänään olen lukenut aika lyhyitä kirjoja, jotka ovat myös nopealukuisia. Ehdin kyllä myös katsoa elokuvan, School of rockin, joka oli hauska komedia.

Aloitin itseasiassa Vuorisen jälkeen lukemaan Nimimerkki prinsessa nimistä dekkaria, mutta se osoittautui kolmenkymmenen sivun yrityksen jälkeen aivan liian raskaaksi minulle. Luen mielelläni kirjoja jotka on kirjoitettu raskaista aiheista, mutta raiskaus on sellainen asia josta en pysty lukemaan pitkällisesti kirjoitettuna. Ja Nimimerkki prinsessa käsitteli juuri raiskauksia. Mitä sitä turhaan itseään kiduttamaan kun tietää että käy mielen päälle. Kun olin vähän aikaa viettänyt alamaissa tuon kirjan parissa, mieleni tarvitsi jotain... jotain oikeasti mukavaa. Siispä, muumikirja jälleen käteen. Tälläkertaa Taikurin hattu.

Taikurin hatun tarina on varmasti melkein kaikille tuttu jos ei kirjasta, niin tv-sarjasta. Mutta kerrottakoon jotakin juonesta kuitenkin. Muumipeikko, Nipsu ja Nuuskamuikkunen löytävät yksinäisiltä vuorilta korkean silinterihatun, jonka ottavat mukaansa. Sen jälkeen alkaa Muumilaaksossa tapahtua mystisiä asioita - ilmestyy pilviä joilla voi lentää, ja muumipeikko muuttuu ihan toisenlaiseksi peikoksi. Miten hatun lopulta käy? Ja mitä on Tiuhtin ja Viuhtin mystisessä matkalaukussa heidän saapuessaan muumilaaksoon?

Ja äkkiä he näkivät ensimmäisen perhosen. Jokainenhan tietää, että jos ensimmäinen perhonen jonka näkee on keltainen, niin kesästä tulee hauska. Jos se on valkea, tulee vain rauhallinen kesä. (Mustista ja ruskeista perhosista on turha puhua, se on aivan liian surullista.)

Taikurin hattu on seikkailukirja, siinä tapahtumia riittää. Kuvitus on näissä muumikirjoissa ihanaa, se on vanhanaikaista ja niin aitoa. Muumit ovat näissä kirjoissa jotenkin ehkä vielä mukavamman näköisiä kuin sarjassa.

Olen suuri muumien ystävä - niin kirjoissa kuin tv-sarjanakin. Välillä katson Muumilaakson tarinoita Youtubesta kaivatessani jotain pientä mukavaa ääntä vaikka lukemisen taustalle. Eniten tuttuja ovat juuri nämä ensimmäiset jaksot, jotka kertovat Taikurin hattu-kirjan tapahtumista.

Tietenkin eroja on kirjassa ja sarjassa: kirjan alussa esimerkiksi Nuuskamuikkunen nukkuu muumien kanssa talviunta, ja lähtee vasta kirjan lopussa etelään talveksi. Mutta kirjathan ovat sitä alkuperäistä materiaalia, sarja on pientä muokkausta.

Muumien parissa viihtyy aina, niin lapsi kuin lapsenmielinenkin.

+ + + +

Juha Vuorinen: Kristianin teinivuodet

Kristianin teinivuodet
Juha Vuorinen
254 s. 
2007 
Diktaattori kustannus









Tämä päivä onkin mennyt lähes kokonaan lukiessa. Välillä ulkona paarmojen pisteltävänä, ja välillä sisällä sohvannurkassa. Tulostakin on saatu aikaan, sainhan Maria Syvälän Lähdön luettua loppuun ja nyt muutamassa tunnissa luettua hauskana välipalana Vuorisen Kristianin teinivuodet.

Kristianin teinivuodet on jatkoa Juoppohullun päiväkirjojen Kristianista kertovan "sivusarjan" (en millään muista nyt englanninkielistä termiä, minua saa muistuttaa asiasta) toinen osa. Siinä missä Kristianin nuoruusvuodet kertoi nimensä mukaisesti Kristianin lapsuus- ja nuoruusvuosista, mennään tässä osassa nyt vuoteen 1984, ja Kristian on 16-vuotias.

Nuori Kristian on rakastunut korviaan myöten Memmuun - joka Kristianin kauhuksi kertoo lähtevänsä vaihto-oppilaaksi Amerikkaan! Miten käy nuoren rakkauden? Myös peruskoulun jälkeinen elämä koittaa, ja valita täytyisi tehdä, mihin nuori mies tiensä suuntaa... löytääkö Kristian paikkansa maailmassa, ja miten tutustuminen Juoppohullun päiväkirjojen Pikku-Juhaan tapahtuukaan?

Nauroin ääneen monta kertaa kun luin tätä kirjaa. Juha Vuorinen osaa huumorin, ja varmasti tietää sen. Niin kuin olen moneen kertaan kertonut, Kristian on Juoppiksistakin suosikkihahmoni, ja näistä Kristianista kertovista kirjoista juuri nämä teinivuodet ovat suosikkini. Tapahtumat ovat yksinkertaisesti hauskasti kuvattuja, ja dialogit toimivia ja naurattavia.

Juha Vuorisesta ei juurikaan kirjoiteta blogeista, johtuneekohan siitä että kirjat ovat hyvin kevyttä - eikä niistä kieltämättä hirveästi sanottavaa ole. Tapanani on kuitenkin blogata kaikki lukemani kirjat, joten tämäkään ei muodosta poikkeusta. Tästäkään kirjasta en löytänyt internetin ihmemaailmasta yhtään merkintää.

+ + + + ½

Maria Syvälä: Lähtö

Lähtö
Maria Syvälä
190 s. 
2013
Robustos









Eräs sukulaiseni kehui Maria Syvälän lähtö romaania, ja koska se kirjastohyllyssä minua muutenkin odotti, päätin ottaa sen luettavaksi. Olen lukenut Maria Syvälältä aiemmin ainoastaan runoja, ja olen pitänyt niistä joten odotukseni olivat Lähdönkin suhteen korkealla.

Lähtö kertoo nimensä mukaan lähtemisestä, monimuotoisesta sellaisesta. Pääroolissa tässä kirjassa on Elisa, oikeammin kaksi Elisaa. Toinen on Kööpenhaminassa asuva menestyvä toimittaja, joka on matkalla Suomeen tapaamaan kuolevaa äitiään. Toinen Elisa on mieltä järisyttävään rikokseen syyllistynyt nainen, joka elää omassa maailmassaan. Lähtö on romaani kahden erilaisen Elisan maailmojen kohtaamisesta, harhan ja todellisuuden kohtaamisesta. Mutta kumpi on harhaa, kumpi totta?

Syvälä on nerokas kirjoittaja. Vaikka Lähtö onkin romaani, se on myös äärimmäisen runollinen kirja. Se on kauniisti kirjoitettu ja mukana on runosäkeitä, jotka tuovat kirjaan toisenlaista ulottuvuutta.

Syvälä kirjoittaa, jos olen oikein ymmärtänyt, paljon mielenterveyshäiriöistä. Ainakin lukemani runoteos Älä sylje minua syliisi (joka on muuten loistava, ihana ja vahva) käsitteli hyvin pitkälti mielenterveysongelmia sekä mielenterveyshoidossa olemista. Lähtö käsitteli niitä monelta kannalta, ja toi mielenkiintoista näkökulmaa siihen, mitä harhaisen ihmisen mieli voi tehdä.

Jos olet kiinnostunut kauniista kielestä, lue Maria Syvälää.

+ + + +

Brittipop on jälleen saanut sijan sydämessäni. Tai on se siellä ollut koko ajan, mutta vahvemman sijan se on saanut jälleen. Olen Lähtöä lukiessani kuunnellut Bluria (voi että kuinka olisinkaan halunnut nähdä bändin Provinssirockissa!) ja Pulpia, joista viimeisimmän Disco 2000 saa minua aina jammailemaan ja laulamaan mukana. Todellinen hyvänmielen biisi!

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Anders de la Motte: Peli

Peli
Anders de la Motte
Suomennos Maija Kauhanen
396 s. 
2013

Arvostelukappale





Oletko aivan varma että haluat pelata?


Lopetin hömppäteemaviikkoni. Yksinkertaisesti siitä syystä, että sain tarpeekseni hömpästä vähäksi aikaa. Kun Lehtisen jälkeen tartuin Kira Poutasen Rakkautta on the rocks kirjaan, tuli yliannostus. Ja sitäpaitsi minulle viestitettiin! Järjestellessäni kirjahyllyä jalalleni tipahti Anders de la Motten Peli. Selvä merkki, että tämä on luettava nyt.

Sain pyynnöstä Otavalta arvostelukappaleen tämän kirjan. Peli alkoi kiinnostaa minua käydessäni Otavan sivuilla siinä määrin, että päätin pyytää tästä oman kappaleen, onhan Peli esittelytekstin mukaan Youtube-sukupolven dekkari.

Henrik Pettersson, eli HP, elää ihan tavallista elämää ihan tavallisena nuorena miehenä. Siihen asti, kun hän löytää metrosta puhelimen jonka nappaa itselleen. Puhelin pyytää HP:tä osallistumaan peliin, joka tuntuu alkuun viattomalta, mutta alkaakin saamaan vaarallisia piirteitä. Kuka peliä johtaa ja mistä? Mihin HP päätyy Pelin myötä?

Pelisäännöt
Kuten kaikissa peleissä, kaiille osapuolille onnistuneen pelikokemuksen takaamiseksi tarvitaan Pelisäännöt
 Säännöt 
ovat ehdottomat, eikä niitä saa rikkoa missään olosuhteissa.

Sääntö 1: Älä puhu Pelistä 
kenellekään Peliyhteisön ulkopuoliselle.
Sääntö 2: Pelijohtaja ohjaa Peliä, määrää 
tehtävät, paliot ja tarpeen mukaan myös rangaistukset. 
Pelijohtajan valta on ehdoton, kaikkia päätöksiä 
tulee totella eikä niistä voi valittaa. 

Seuraamukset
Pelisääntöjen rikkominen tai tottelemattomuus johtaa
välittömään Diskaamiseen ja Ulossulkemiseen.

Peli on Anders de la Moten esikoisteos ja samalla jännitystrilogian avausosa. Se on kurkitus pelien, internetin ja salaliittojen maailmaan. Juuri salaliittojen takia itse viehätyin tästä kirjasta, sillä olenhan salaliittojen suuri ystävä. Peliä lukiessa jääkin pohtimaan miten paljon "auki olevia" tapauksia historiassa onkaan, ja onko oikeasti takana joku suurempi salaliitto. Henrik pohtii kirjassa esimerkiksi sitä, onko peli syypää syyskuun yhdennentoista tapahtumiin.

Anders de la Motte on entinen poliisi, joten hän tuntee alueen mistä kirjoittaa. Sen kyllä huomaa. Hän myös tuntee IT-alaa, joten luulisin että pelislangi on myös aitoa, ainakin se on kovin aidon tuntuista (joskin mielestäni hieman raivostuttavaakin välillä).

Suosittelen kirjaa kaikille jotka kaipaavat vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Lupaan myös, että kirja tuo yllätyksiä viimeisille sivuille asti.

+ + + ½

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Tuija Lehtinen: Rafaelin enkeli

Rafaelin enkeli
Tuija Lehtinen
256 s. 
2003
Otava








Hömppäteemaviikko jatkuu - enkä jätä sitä tälläkertaa vain yhteen viikkoon vaan meinaan lukea ainakin vielä pari hömppäkirjaa, sitten siirryn taas vähäksi aikaa vakavampaan. Ja dekkareihin! Hyllyssä odottelee pari lupaavaa, joista en malta pitää käsiäni erossa. Nyt kuitenkin olen viettänyt sateista perjantaita sisällä lukien Tuija Lehtistä, tuota kruunaamatonta kotimaisen hömpän kuningatarta, ja nyt (choco cafe kuppi lähelläni) mietin miten kuvailisin tuon kuningattaren yhtä lempikirjaani.

Mikaela saa yllätävän viestin isoäidiltään - hänen rakas, lempeä, omaperäinen velipuolensa Rafael on kuollut tapaturmaisesti. Mikaela perii arvokiinteistön, hieman rahaa sekä Rafaelin enkeli pubin, joka ei ole sieltä perinteisimmästä päästä.

Näiden tapahtumien seurauksena Mikaela päättää jättää työnsä mainostoimistossa, ja (ainakin minun mielestäni) mitään sanomattoman poikaystävänsä. Mitä uusi elämä pikkukaupungissa tarjoaa? Miten Mikaela sulautuu pubin omalaatuiseen asiakas- ja henkilökuntaan? Ja kuka on Rafaelin Hän, jonka kanssa miehen piti mennä naimisiin?

Kirja tarjoaa kysymyksiä, joihin tosin lukijan on helppo löytää vastaus nopeammin kuin kirja loppuu. Silti tämä ei haittaa yhtään ainakaan tätä lukijaa, vaan kirja ei ole liian pitkä.

Kirjassa on henkilöitä vilisemällä, ja kavalkadi on sanalla sanoen kirjava. Senkin lasken ainoastaan positiiviseksi asiaksi, koska Lehtinen on ollut aina taitava henkilökuvaaja, ja saa nämä henkilöt elämään paperilla.

Lehtinen on kotimaisista hömppäkirjailijoista minun suosikkini. Hän kirjoittaa myös loistavia nuortenkirjoja, joista Mirkka-sarja on sellainen jota luin jo hyvin nuorena. Kuitenkin näistä aikuisten kirjoista suosikkejani ovat juuri Rafaelin enkeli ja sen jatko-osa Mikaelan enkelit, joka myös on ihana kirja.

Rafaelin enkeli pub on paikka jonne minäkin haluaisin, tutustumaan noihin kaikkiin ihmisiin!

+ + + +

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Sari Luhtanen: Murusia

Murusia
Sari Luhtanen
224 s. 
2013
Tammi
 
Arvostelukappale








Tammi muisti minua ajankohtaan sopivalla arvostelukappaleella tuossa päivänä eräänä, kun postiluukusta paljastui Sari Luhtasen uutukainen Murusia. Olen lukenut Luhtasen kirjan Kaikkea kaunista, ja tulen lukemaan sen varmasti uudestaankin (ainakin se on kirjastosta nytkin lainassa).

Murusia kertoo Emmistä, jonka elämä koostuu siitä mitä muilta jää jäljelle. Hän on tottunut elämään parhaan ystävänsä Lilin varjossa, joka haaveilee elämästä Suomen Martha Stewartina kun Emmi taas työskentelee koulun kotitalousopettajana. Mutta kuinkas sitten käykään? Emmi aloittaa ruokabloggaamisen, ja hänen blonginsa löydetään heti. Se saa kommentteja ja jopa ihailua, josta Emmi hämmentyy. Myös hohdokas työtarjous hämmentää...

Joskus kun kokki on työntänyt lusikkansa liian moneen soppaan, ja ehkä polttanut näppinsäkin, kannattaa leipoa jotakin mahdollisimman höttöistä. Ensin yksi tukeva ja iso marenkipohja, sitten laastiksi päälle kermavaahtoa, liimaksi hilloa ja värin vuoksi mansikoita. Sitten vain lisää kerroksia. Torni saa olla vähän kenollaan suuntaan tai toiseen, sillä ei ole niin merkitystä, kunhan se ei sorru. Korealla kakulla ei ehkä paikata kaikkia töppäyksiä tai laastaroida omia tai muille aiheutettuja haavoja, mutta hyvä mieli siitä tulee ihan varmasti. 

Siinä sivussa Emmin rakkauselämä on suvantovaiheessa, kun yhteiselo Pietun kanssa ei ole enää niin auvoisaa kuin se joskus oli. Jääkö Emmi nykyiseen elämäntilanteeseensa, vai löytääkö jotain uutta?

Kuten voi arvata, niin kirjassa käsitellään paljon ruokaa, onhan kyse ruoanlaittoa rakastavista ihmisistä. Ja Luhtanen kuvaa noita ruoka-annoksia niin antaumuksella ja taitavasti että onnistuu saamaan lukijalle veden kielelle! Nälkähän lukiessa tuli, ja täytyi välillä käydä tekemässä ruokaa, vaikken onnistunutkaan niin hienoja aterioita tekemään kuin Emmi.

On piristävää, että suomalaista chick lit kirjallisuutta tulee koko ajan lisää. Ja vielä laadukasta sellaista! Murusia ei ehkä ollut aivan ihan yhtä paljon mieleeni kuin Kaikkea kaunista, mutta sen luki mielellään ja aika nopeasti.

Haluaisin tutustua Emmiin, hän vaikuttaa ihmiseltä jonka kanssa voisin tulla toimeen, ja hän voisi laittaa minulle ruokaa.

Loppu ei ole aivan niin ennalta arvattava kuin olisi voinut aavistaa, ja se jopa jättää kysymyksen ilmaan. Mutta niin se on tarkoitettukin, luulisin.

+ + + ½

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Marian Keyes: Enkelit ja kirjastoauto päivästä.

Enkelit
Marian Keyes
Suomennos Liisa Laaksonen
400 s. 
2004
Tammi









Hömppäteemaviikko jatkuu, tällä kertaa varsinaisen chick lit kuningattaren, Marian Keyesin voimin. Tunnustettakoon etten ole ikinä, siis ikinä lukenut mitään Keyesiltä. Olen kyllä lainannut kirjastosta ja meinannut tutustua, mutta on jäänyt kuitenkin lukematta. Nyt onkin urakka edessä kun täytyy kaikki naisen kirjat lukea, sen verran hyvä Enkelit oli!

Maggien elämä ei kulje niin kuin olisi voinut odottaa. Avioliitto ei ota onnistuakseen ja töistäkin tulee potkut. Mitä muuta irkkutyttö voisikaan tehdä kuin ottaa lentokoneen alleen ja matkustaa Los Angelesiin parhaan ystävänsä Emilyn luokse? Mutta onnistuuko Maggie kuitenkaan pakenemaan ongelmiaan merten taakse, vai seuraavatko ne mukana?

Tähdet ovat taivaalla aina, myös päiväsaikaan. Joskus ne vain eivät näy. 

Tämä oli ihana lukukokemus, loppukin oli niin liikuttava että tuli liikutuksesta jotain nestettä silmään. Enkelit, niin kuin ilmeisesti mikään muukaan Keyesin kirja, ei ole mitään perinteistä chick lit kirjallisuutta eikä sitä höttöisintä hömppää, vaan mukana on aina jokin syvällisempi aspekti.

Tälläkin kertaa mukana oli paljon pohdintaa ihmissuhteista, eikä todellakaan millään pinnallisella tasolla, vaan Keyes kirjoittaa syvällisesti lasten hankkimiseseta ja keskenmenoista ja siitä kuinka ne vaikuttavat suhteeseen.

Mukana Enkeleissä oli myös Maggien perhe, joka on ihanan sekopäinen. Jos en aivan väärin käsittänyt, niin nämä siskokset esiintyvät muissakin Keyesin kirjoissa.

Suosikkihahmoni? Ehkä luontevinta olisi vastata Maggie, mutta ei. Pienessä sivuroolissa oli ryysyläinen, joka julisti sanomaansa (eli omaa filmikäsikirjoitustaan) erään kaupan kulmalla. Jotenkin se tuo hienosti näkemystä siitä, millaista on olla Hollywoodissa käsikirjoittajana - ja mihin se pahimmillaan monen pettymyksen jälkeen voi ajaa.

Enkelit oli hyvää hömppää.

+ + + +

Tänään piipahti jälleen kirjastoauto tässä lähellä. Menin kirjastoautolle kahden kassin kanssa, ja lähdin sieltä kahden kassin kanssa. Suurin osa kasseistani sisälsi hömppää teemaviikkoa varten, mutta toki löytyi muutakin. Tässä otteita:

Olli Lehtinen: Sokea etsivä
Alex Capus: Léon ja Luise
Rajaa Alsanea: Riadin tytöt
Marian Keyes: Rachelin loma
Jarno Mällinen: Kieroonkasvukertomus
David Safier: Happy family
Maria Rocher: Enchanté: hauska rakastua!
Jaana Taponen: Stockan herkku
Karin Brunk Holmqvish: Pieni potenssipuoti

Nuo löytyivät, ja vielä muutama muukin lisäksi. Kirjastoauto jää lomalle heinäkuuksi, joten sen aikaa täytyy pärjätä Joensuun kaupunginkirjaston palveluilla... 

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa

Rakkautta, vahingossa
Veera Vaahtera
239 s. 
2013
Tammi











Hömppäteemaviikkoni jatkuu, nyt kotimaisella hömpällä. Veera Vaahteran, joka on kirjailija Pauliina Vanhatalon alter ego, uusin kirja Rakkautta, vahingossa sai minut viihtymään parissaan aika mukavasti.

Pihla odottaa lasta. Lapsen isä Otto on lähetyt Intiaan meditoimaan, ja Pihla itse on ottanut aikalisän lähtien piilopirttiin Tornionjokilaaksoon. Hän tahtoo miettiä asioita rauhassa, muta miten kaupunkilaistytöstä saadaan aikaan tee-se-itse selviytyä? Pihla ei saa olla kovinkaan rauhassa piilopirtissään, vaan hänen kimpussaan on pian parikin miespuolista ihailijjaa, naistenmies Leevi ja ruotsalainen Mårtin.

Rakkautta, vahingossa oli mukava kirja. Se kulki hyvin eteenpäin, ja sitä oli ihanaa lukea tällaisena aurinkoisena kesäpäivänä niin kuin tämä päivä jälleen on.

Yritin vähän aikaa sitten lukea Veera Vaahteran ensimmäistä kirjaa, mutta en päässyt siinä loppuun asti. Onneksi kuitenkin ennakkoluuloista huolimatta aloitin tätä kirjaa, sillä tämä oli erittäin positiivinen yllätys.

Toivoin koko ajan että Mårtin ja Pihla päätyisivät yhteen. Hähää, enpä paljasta miten kävi. Mutta minulle käy joskus nin että kun uppoudun kirjaan, elokuvaan tai tv-sarjaan niin pistän kaiken toivoni fiktiivisiin pariskuntiin - esimerkkinä vaikkapa Carrie ja Kiho. Siinä on minun ykkös fiktiivinen pariskuntani! Onneksi he loppujen lopuksi menivät yhteen.

Mukavaa on myös että kotimaista hömppääkin tehdään nykyisin enemmän. Onneksi Pauliina Vanhatalolle on syntynyt tämä alter ego, olen valmis lukemaan hänen kirjojaan enemmänkin. 

+ + + +

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Ally O'Brien: Agentti

Agenti
Ally O'Brien
Suomennos Lotta Toivanen
383 s. 
2010





Aloitin hömppäteemaviikon vähän erilaisella hömpällä, Ally O'Brienin Agentissa oli nimittäin mukana roppakaupalla myös vauhtia ja jännitystä.

Agentti kertoo Tess Drakesta, joka kirjan nimestä huolimatta ole salapoliisiagentti. Hän on menestyvä lontoolainen kirja-agentti joka joutuu jokaisella elämän alueellaan kimurantteihin tilanteisiin. Suhde naimisissa olevaan mieheen muuttuu kun Tess menee sanomaan vääriä asioita, haave oman firman perustamisesta horjuu ja kaiken lisäksi häntä syytetään pomonsa seksiin liittyvästä murhasta. Miten Tess onnistuu ratkomaan nämä kaikki asiat?

En päässyt Agentissa vauhtiin ihan heti, meni muutama kymmenen sivua ennen kuin tapahtumat koukuttivat minut kokonaan. Sitten mentiinkin, varsinkin loppu oli erittäin hyvä.

Agentti on hyvä sekoitus dekkaria ja chick litiä, siitä löytyy niin toimintaa kuin Bridget Jonesmaista hupsutteluakin. Tess Drake on hyvin luotu hahmo, ja kieltämättä hänessä löytyy yhtäläisiä piirteitä Bridgetin kanssa (muutakin kuin se, että molemmat ovat kirjallisuusalalla töissä).

Kirjassa on ihastuttavaa myös Tessin usko erästä asiakastaan kohtaan, joka on kirjoittanut kirjan joka ei myy hyvin. Tess kuitenkin on ihastunut kirjaan, ja on päättänyt että siitä tehdään elokuva johon Tom Cruise olisi täydellinen päätähti. Mutta miten saada idea läpi Cruiselle kun Cruisen agentti on Tessin vihollinen?

Ally O'Brienia ei muuten ole olemassakaan. Nimimerkin takana on kaksi miestä!

+ + + ½

Hömppäteemaviikolleni tekee hyvää bonusta myös se, että tänään Ava esittää Bridget Jones - elämä jatkuu elokuvan. Nautin siitä täysin siemauksin aivan varmasti!

torstai 6. kesäkuuta 2013

Pete Suhonen: Hitlerin kylkiluu sekä hömppäviikkojen aloitus.

Hitlerin kylkiluu
Pete Suhonen
475 s. 
2012
WSOY







Mistä ei saa puhua, sille täytyy nauraa.


Ennen hömppäteemaviikon aloitusta (josta tuonnempana enemmän) ajattelin mielenkiinnolla tarttua Pete Suhosen Hitlerin kylkiluu kirjaan, josta olen lukenut ristiriitaista tietoa erinäisistä blogeista. Itse viihdyin tämän kirjan parissa, ja sain nauraa ääneenkin.

Hitlerin kylkiluu kertoo äärioikeistolaisesta ryhmästä, Sinivalkoisesta Veljeskunnasta. Sen kolme jäsentä ovat johtajana toimiva Jaakko Muttilainen, konstaapeli Parviainen sekä Argonomi Hildén. Nämä kolme hahmoa yrittävät saada Suomea uskomaan aatteisiinsa, jotka ovat... no, äärioikeistolaisia. Kaikkien kolmen suurin esikuva on Hitler, ja sillä mennään. Enää täytyisi saada Suomi kannattamaan näitä aatteita - ensin kunnallisvaalit ja sitten eduskuuntaan. Muttilainen piti peräpään paikkoja edellisissä kunnallisvaaleissa 24 äänellä.

Jäätelökesät osaltaan ja Hertta-äidin pohjaton rakkaus ennen kaikkea olivat kasvattaneet Jaakko Muttilaisesta selviytyjän. Kun taakse katsoi, ei Jaakolle pahasti ollut käynyt. Isätön poika kymmenvuotiaasta asti, äitinsä lellimä siitä lähtien, mutta naimisissa jo kolmattatoista vuotta. Yrittäjä, miltei kunnallispolitiikan pikkunimi ja uudella autolla ajeli. Onnellinen mies Jaakko Muttilainen oli, ihan älykäskin vaikka ei kovin viisas, mutta eiväthän ihmisen ominaisuudet a asiantilat ole toisistaan riippuvaisia.

Nämä kolme sankaria joutuvat monen hauskan mutkan kautta lähtemään pakomatkalle, joka muodostuu aikamoiseksi seikkailuksi. Tarkoituksena on pelastaa ryhmän yksi jäsen, sekä etsiä todisteita siitä ettei Hitler kuollutkaan bunkkeriin Berliinissä vaan että hänen jäännöksensä olisivat yhä olemassa... kuinka joukkion matka onnistuu?

En ole tippaakaan kiinnostunut natsismista aatteena. Halveksun rasismia. Mutta jostain syystä tämä kirja on kuitenkin kirjastosta tarttunut mukaani, ja olen sitä ihan julkisilla paikoilla lukenut. Kun minulta on kysytty mitä luen, ja olen kertonut kirjan nimen, olen saanut ihmetteleviä katseita. Yksi ihminen kysyi minulta olenko lukenut Hitlerin Taisteluni.

Silti Hitlerin kylkiluu vetori minuun. Se on niin törkeällä tavalla kirjoitettu satiiri, ettei sille voi olla nauramatta. Henkilöhahmot ovat loistavasti luotu, ja tapahtumat saavat välillä nauramaan, ja välillä yökkäilemään. Mutta jälkimmäinekin kertoo ainoastaan siitä että kirja on kerronnaltaan enemmän kuin hienosti tehty.

Hitlerin kylkiluu on Pete Suhosen esikoisteos. Olen varma että tulen tulevaisuudessakin lukemaan Suhosta, sillä tämä oli hyvä tuttavuus.

++++

Kesän kunniaksi päätin aloittaa teemaviikon/viikot. Päätin ottaa kesäiseksi aiheeksi hömpän, eli luen viikon tai kahden ajan ylipäätään viihteeksi laskettavia kirjoja. Eli luvassa on paljon chick litiä ja muuta sellaista. Mikä sopisikaan paremmin kesäpäiviin kun lukea kuplivaa ja mieltä ylentävää hauskaa kirjallisuutta?

Televisio-ohjelmista.

Koska Pete Suhosen Hitlerin kylkiluulla on paksuutta ihan kiitettävästi, joskaan ei yhtä paljon kuin Murakamin 1Q84:llä, niin ajattelin silti päivittää. Tälläkertaa television katsomis tavoistani.

Melkein aina kun katson televisiota, niin kädessäni on kirja. Ihan aina en sitä lue, mutta sen pitää olla siinä käden ulottuvilla ihan varmuuden vuoksi. Hyvät sarjat katson kokonaan, ilman kirjaa, samoin kuin hyvät elokuvat. Esimerkiksi kun viime viikonloppuna tuli Avalta Bridget Jones, niin ei ollut kirjaa kädessä. Onneksi jatko-osa tulee heti ensi lauantaina.

Ehkä eniten seuraamani sarjat ovat Doctor Who, Simpsonit, Frendit ja Glee, joista viimeisin ei tosin tällähetkellä telkkarista tule. Onneksi on dvd! Mutta uusin löytöni on Carrien päiväkirjat, jonka takia tätä nyt kirjoitan.

Eilen kello 21 alkoi subilla Carrien päiväkirjat niminen sarja. Se kertoo Sinkkuelämää sarjan Carriesta, ja nimenomaan tämän nuoruusvuosista. Idea tähän on saatu Candace Bushnellin Carrien nuoruusvuodet kirjasta.

Sarja kertoo siis 1980-luvulta, ja vaatteetkin ovat sen mukaisia ja aivan ihania. Carrien äiti on juuri kuollut ja tämä ikävöi häntä suuresti - mutta yhtäkkiä isä keksiikin että Carrie pääsee käymään työharjottelussa Manhattanilla. Carrien unelma New Yorkista pääsee alkuunsa.

Rakastan Sinkkuelämää sarjaa, ja olen miettinyt että ostaisin kaikki tuotantokaudet itselleni. Siinäpä sitten olisi tuijotettavaa. Siksi pidän tästäkin sarasta ihan älyttömän paljon, ainakin ensimmäisen osan perusteella. Keskiviikosta tuli lempi päiväni!

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Nina Hurma: Yönpunainen höyhen

Yönpunainen höyhen
Nina Hurma
223 s. 
2013 
Gummerus





Fiktiivisestä maailmasta toiseen sukeltaminen käy helposti - nyt sukelsin vuoden 1984 Japanista 1920-luvun Helsinkiin, Yönpunaisen höyhenen kera. Ikäväkseni täytyy todeta että tämä eroottinen dekkari oli minulle aika suuri pettymys.

Rouge, oikealta nimeltään Saimi, on päivisin hattukaupan myyjä ja iltaisin kohtalokas jazz laulajatar. Hän hurmaa miehet mennen tullen, ja hänen koukkuunsa jää myös poliisina työskentelevä Korpela.

Tapahtuu murha. Juuri avatun Cobra ravintolan ravintoloitsija Gustafsson tapetaan, ja paikalle sattuvat niin Rouge kuin tämän veli Toivokin. Toivoa epäillään murhan tekijäksi, ja Rouge tekee kaikkensa saadakseen veljensä pois putkasta. Paikalla on nimittäin ollut tuntematon henkilö, jonka ainoana tuntomerkkinä on ranteeseen tatuoitu lintu...

Minä en syttynyt. Kirja ei vienyt minua mukanaan ollenkaan, ja näin jälkeenpäin ihmettelen että miksi luin sen loppuun. Jokin loppuratkaisussa ilmeisesti kuitenkin kiinnosti niin paljon että jaksoin tuon lyhyehkön kirjan loppuun asti lukea.

Hyvänä puolena sanottakoon että sain luettua kerrankin jotain historiallista, olihan tämä kansalaissodan jälkeiselle itsenäiselle vuosikymmenelle sijoittuva dekkari ensimmäinen kosketukseni historialliseen kirjallisuuteen. Mutta ei varmasti viimeinen - sillä asian vierestä sanottakoon, että erään lehtijutun jälkeen minua on alkaneet kiinnostaa talvisodan ja jatkosodan aikaiset tapahtumat naisen näkökulmasta kuvailtuna. Joten siitäkin aiheesta tulette kesän aikana varmasti blogistani lukemaan.

Eroottinen vivahde oli ajoittain kirjassa vahva. Tuli mieleen vanha Regina, jolloin siinä oli vielä naisen unelmia. Mutta nekin kohtaukset olivat taidokkaasti kirjoitettuja, kuten koko kirja.

Valitettavasti tämän dekkarin tapahtumat eivät saaneet minua kananlihalle, eivätkä malttamattomana odottamaan lopputapahtumia. Eikä miettimään että "Joko tämä loppuu" kuten 1Q84:n kanssa kävi.

++

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Haruki Murakami: 1Q84 osat 1 & 2

1Q84 
Haruki Murakami
Suomennos Aleksi Milonoff
782 s. 
2013
Tammi









Muutama päivä siinä meni, mutta nyt on 1Q84 luettu. Vajosin ihan täysin sen maailmaan, joten luin sitä aika paljon jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. Viikonloppu kuluikin pihalla aurinkoa ottaen paahteessa tämä kyseinen tiiliskivi käsissä. Nyt päällimmäiseksi kysymyksesi jäi mieleen, että kuinka ihmeessä jaksan odottaa syksyyn asti tätä kolmatta osaa, koska mieltäni jäi vaivaamaan loppuratkaisu? No, elämä on.

1Q84 kertoo Teogosta ja Aomamesta, joiden tarinat solmiutuvat toisiinsa noin kirjan puolessa välissä. Molemmat asuvat vuoden 1984 Tokiossa, johon kirja siis sijoittuu. Vai sijoittuuko tämä todelliseen maailmaan laisinkaan, eletäänhän tässä eräänlaisessa rinnakkaistodellisuudessa, joka on nimeltään 1Q84.


Tahdoin tai en, olen nyt täällä, vuodessa 1Q84. Minun tuntemaani vuotta 1984 ei ole enää olemassa. Nyt on 1Q84. Ilma on muuttunut, maisema on muuttunut. Minun täytyy sopeutua tähän kysymysmerkkimaailmaan mahdollisimman nopeasti. Niin kuin eläimen joka on vapautettu metsään. Jotta voin pitää puoliani ja säilyä hengissä, minun pitää oppia ja sisäistää paikan säännöt.

Aomame alkaa kokea omituisia asioita sen jälkeen kun on noussut taksin kyydissä moottoritiellä, eikä osaa selittää näitä asioita itselleen. Samaan aikaan Teogo ryömii tietämättään samaan maailmaan Aomamen kanssa kun hän kirjoittaa uudelleen nuoren tarinan kertojan, Fuka-Erin, kirjan Ilmakotelo, joka nimenomaan saa hänet sotkeutumaan tähän toiseen todellisuuteen.

Nämä kaksi päähenkilöä ovat kuitenkin tavanneet jo kauan aikaa sitten, ollessaan kymmenvuotiaita koululaisia. Ja molemmat ovat siitä asti olleet toisistaan tietämättä toistensa elämänsä ainoat rakkaudet. Kohtaavatko nämä kaksi toisensa vielä, ja saako rinnakkaismaailma 1Q84 heidät nielaistuksi sisäänsä?

Kirja on moniulotteinen ja ihana. Se nielaisi minut maailmaansa ihan täysin, ja sai minut ajattelemaan monenlaisia asioita. Löysin itsestäni paljon samaa kuin Aomamessa ja Tengossa, eräänlainen kykenemättömyys vaativiin ihmissuhteisiin (romanttisessa mielessä) vaikkei mielessäni olekaan ketään suurta rakkauden kohdetta.

En lyhentäisi kirjaa sivullakaan. Koko tarina oli täyttä tavaraa, eikä paksuus häirinnyt minua yhtään (olihan siinä mukana kaksi kirjaa). Ainoa miinus (joka sekin on oma vikani) tulee siitä että olisin voinut lukea tämän vasta syksyllä että olisin voinut lukea kaikki osat putkeen. Mutta siinähän olen jännityksessä!

Murakami on ehdottomasti minun suurin suosikkini käännöskirjallisuuden saralla, ja nautin suuresti ajatuksesta että minulla on lukematta vielä Kafka rannalla, jonka voin ottaa vaikkapa muutaman kesäisen päivän lukemiseksi.

Aasia kiinnostaa minua, ja Murakami kertoo Japanista taidokkaasti. Minulle saa vapaasti antaa hyviä Aasia vinkkejä kirjallisuutta koskien, otan ne mielelläni vastaan.


+++++