torstai 20. kesäkuuta 2013

Kaori Ekuni: Blink blink sekä juhannustoivotukset.

Blink blink
Kaori Ekuni
Suomennos Leena Perttula
183 s. 
2006
Bazar









En muista mitä kautta tähän kirjaan tutustuin, luultavasti bongasin tämän jälleen kerran jostain blogista. Varasin tämän kuitenkin kirjastosta, ja tiistaina kun kirjastoauto kävi niin sain Blink blinkin mukaani. Takakannen perusteella kiinnostuin kirjasta heti enemmän, ja otin sen heti lukuvuoroon.

Blink blink on erilainen rakkaustarina. Se kertoo Mutsukista ja Shokosta, jotka ovat olleet naimisissa kymmenen päivää, eivätkä ole seurustelleetkaan kovin pitkään. Mutta heidän liittonsa ei ole mikään tavallinen - Shoko ei ole valmis minkäänlaiseen suhteeseen, ja Mutsuki on pesunkestävä homo. He eivät siis ole ikinä rakastelleet, eivätkä muuten aiokaan. Silti Shokon mielessä välkehtii ajatus lapsensaamisesta, mutta onko keinohedelmöitys pariskunnalle ratkaisu? Ja miten pariskunnan vanhemmat suhtautuvatkaan liittoon?

Blink blink oli myönteinen yllätys. Vaikka kiinnostuinkin siitä suuresti Hannan pari vuotta kirjoittaman merkinnän perusteella, en olisi osannut odottaa näin hyvää kirjaa. Kirja on todellakin erilainen rakkaustarina, ja myöskin kirja toisen hyväksymisestä, sellaisena kuin hän on.

Olen kiinnostunut homoseksuaalisuudesta kirjallisuudessa, ja tämä oli oiva kirja siinäkin mielessä. Kulissiavioliitot ovat mielenkiintoinen asia, ja tämä kertoi oivallisella tavalla eräästä sellaisesta.

Blink blink sai kyllä minut myös ärsyyntymään - tavallaan. Se sai ärsyyntymään koska Shokon (jolla on mielenterveysongelmia) psykologi antoi masennukseen omituisen ratkaisun: Tee lapsi. Sillä ne ongelmat lähtevät! Voiko kummallisempaa olla! Eihän Suomessa ainakaan anneta tuollaisia vastauksia ongelmiin, eihän?

Olen myös äärimmäisen kiinnostunut Aasiasta kirjallisuudessa, joten Blink blink oli äärimmäisen hyvä kirja senkin himon tyydyttämiseen.

+ + + + ½

Jos en päivitä blogiani ennen juhannusta, toivotan kaikille ihanille lukijoilleni (myös teille uusille, joita en ole muistanut vielä tervehtiä) ihanaa juhannusta! Tehkää juhannustaikoja ja ottakaa rennosti. Miten aiotte juhannusta vietellä?

Itselläni on tarkoitus lähteä lomailemaan vanhempieni luokse, joten mitään erikoisempaa ei ole luvassa. Hyvien ilmojen sattuessa käymme varmaankin uimassa (tosin talviturkki on jo heitetty) ja grillaamme, ja tietenkin mukaan lähtee pieni armeija kirjoja, joita eilen tarkkaan valikoin. Päädyin sitten siihen, että otan mukaani ainoastaan oman hyllyni sisältöä, en kirjastonkirjoja, koska omassa hyllyssänikin on niin paljon lukemattomia kirjoja.

4 kommenttia:

  1. Porukoilleni mekin huomenna suuntaamme. Muut päivät lökötellään kotona.

    Ihanaa juhannusta sulle, Krista <3

    VastaaPoista
  2. Loistava ja paljon kertova kansikuva! Pitääpäs lisätä tämä omaankin lukujonoon. Hiljattain laadin myös kirjastolistaa homo-aihetta käsittelevistä romaaneista.

    Hyvää juhannusta myös sinne, ja lukuiloa! Täällä vietetään rauhallista kaupunkijuhannusta, pyörälenkkiä ja kirjavuoren valloitusta luvassa hyvän sapuskan kera :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lisätä, tämä on hyvä homokirja. :) Nyt olen lukemassa Älä koskaan kuivaa kyyneleitä paljain käsin -kirjaa, joka möskin sattumalta käsittelee homo-aihetta. :)

      Lukuiloa on, aurinkokin tuli esiin pilvien takaa joten juhannusiltaa voi viettää ulkona lukien. Hyvää ruokaa ja kirjoja, mitä sitä muuta tarvitseekaan. :)

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!