Nina Hurma
223 s.
2013
Gummerus
Fiktiivisestä maailmasta toiseen sukeltaminen käy helposti - nyt sukelsin vuoden 1984 Japanista 1920-luvun Helsinkiin, Yönpunaisen höyhenen kera. Ikäväkseni täytyy todeta että tämä eroottinen dekkari oli minulle aika suuri pettymys.
Rouge, oikealta nimeltään Saimi, on päivisin hattukaupan myyjä ja iltaisin kohtalokas jazz laulajatar. Hän hurmaa miehet mennen tullen, ja hänen koukkuunsa jää myös poliisina työskentelevä Korpela.
Tapahtuu murha. Juuri avatun Cobra ravintolan ravintoloitsija Gustafsson tapetaan, ja paikalle sattuvat niin Rouge kuin tämän veli Toivokin. Toivoa epäillään murhan tekijäksi, ja Rouge tekee kaikkensa saadakseen veljensä pois putkasta. Paikalla on nimittäin ollut tuntematon henkilö, jonka ainoana tuntomerkkinä on ranteeseen tatuoitu lintu...
Minä en syttynyt. Kirja ei vienyt minua mukanaan ollenkaan, ja näin jälkeenpäin ihmettelen että miksi luin sen loppuun. Jokin loppuratkaisussa ilmeisesti kuitenkin kiinnosti niin paljon että jaksoin tuon lyhyehkön kirjan loppuun asti lukea.
Hyvänä puolena sanottakoon että sain luettua kerrankin jotain historiallista, olihan tämä kansalaissodan jälkeiselle itsenäiselle vuosikymmenelle sijoittuva dekkari ensimmäinen kosketukseni historialliseen kirjallisuuteen. Mutta ei varmasti viimeinen - sillä asian vierestä sanottakoon, että erään lehtijutun jälkeen minua on alkaneet kiinnostaa talvisodan ja jatkosodan aikaiset tapahtumat naisen näkökulmasta kuvailtuna. Joten siitäkin aiheesta tulette kesän aikana varmasti blogistani lukemaan.
Eroottinen vivahde oli ajoittain kirjassa vahva. Tuli mieleen vanha Regina, jolloin siinä oli vielä naisen unelmia. Mutta nekin kohtaukset olivat taidokkaasti kirjoitettuja, kuten koko kirja.
Valitettavasti tämän dekkarin tapahtumat eivät saaneet minua kananlihalle, eivätkä malttamattomana odottamaan lopputapahtumia. Eikä miettimään että "Joko tämä loppuu" kuten 1Q84:n kanssa kävi.
Minä aloittelin tätä eilen, mutta en ole juuri päässyt alkua pidemmälle. Jotenkin tarina ei ole lähtenyt viemään niin hyvin kuin ennakkoon ajattelin. Takakannen kuvailun 20-luvun Helsinki ja noir-henkinen dekkari herättivät alun perin kiinnostukseni ja odotukset olivat korkealla. Saa nähdä jääkö kirja kesken minulta.
VastaaPoistaEi lähtenyt täälläkään tarina viemään ollenkaan. Mutta sain sentään loppuun asti - eikä päätös ollut ihan niin arvattava kuin olisin kuvitellut. Mutta onneksi sentään kaunis kansi.
PoistaOdotukseni olivat suuremman kuin se, mitä lopulta sain kirjasta. Silti pidin tästä kyllä selvästi enemmän kuin sinä ja haluaisin jatkossa myös lukea Nina Hurman dekkareita. Mielestäni kirjan aineksista olisi saanut jännittävämmän ja toimivamman kokonaisuuden, joten toivon, että seuraava kirja ihastuttaisi enemmän.
VastaaPoistaEhkä minäkin tulen lukemaan Nina Hurmaa, ei tiedä vaikka hän onnistuisi minut hurmaamaan jatkossa paremmin. Henkilöhahmot olivat hyvin luodut, niistä unohdin bloggauksessa mainita.
PoistaSamaa mieltä kuin muutkin kirjoittajat. Odotin paljon, vaikka olenkin aina ennakkoluuloinen esikoisia kohtaan. Jotain otetta, syvyyttä, jotain, mikä olisi koskettanut - kaipasin. Mutta kirja oli "esineenä" ihastuttava. Se oli todella käteensopiva ja lumoava kansi. Vaikka rakastan kirjoja myös esineinä, niin harvoin olen nähnyt tällaista pakettia. Sitähän olisi kiva säilyttää yöpöydällä ;)
VastaaPoistaMinä taas tykkään esikoisista, olenkin lukenut niitä aika paljon. Jotenkin kirjailijan tuoreus vetää puoleensa... Tosin on niissä aina huonotkin puolensa.
PoistaYönpunainen höyhen on tosiaan esineenä lumoava, suhteellisen ohut että sitä on hyvä pitää kädessä ja muutenkin sopivan kokoinen. Ja tuo kansi, ah!