lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kira Poutanen: Rakkautta on the rocks

Rakkautta on the rocks
Kira Poutanen
220 s. 
2011
WSOY










Taivas että on kuuma! Tänään hyppään jokeen, en tosin itsemurha aikeissa enkä edes vaatteet päällä, vaan ihan pulahtaakseni ja viilentyäkseni. Vesi on lempi elementtini, ja nautin kun pääsen kesällä järveen uimaan, toisin sanoen avovesiunnille (se on kuulema trendikäs sanamuoto). No, nappasin tämän kuuman päivän kunniaksi välipalaksi kunnon chick litiä, Kira Poutasen Lara Autiosta kertovan sarjan kolmannen osan, Rakkautta on the rocks.

Maanantaina seuraa varsinainen pääruoka, jolloin aloitan muutaman kirjabloggarin kanssa kimppaluvun Haruki Murakamin kirjasta Kafka rannalla, joka on kuulema aivan mahtava kirja. Odotan siltä paljon.

Lara Autio on aikamoinen höselö. Hän ryntäilee suhteesta ja elämäntilanteesta toiseen, ja nyt kun hän on jättänyt poikaystävänsä Ericin (siitä syystä ettei tämä tahdo mennä heti naimisiin Laran kanssa), hän päättää lähteä Pariisista. Ja mikäs muu Laraa kutsuukaan, kuin Sinkkuelämää-sarjan innoittamana muodin mekka, New York.

Lara pitää muodista ja piirtämisestä, joten hän aloittaa muotisuunnittelukurssin isossa omenassa. Mutta onko Lara tarpeeksi motivoitunut kurssille? Onneksi kämppikseksi sattuu Jimmy Shoe, joka on ilmoittaunut samalle kurssille kuin Lara, joten joku tuttu kurssilla on jo valmiiksi... Mutta mitä siitäkin seuraa kun Jimmy (joka on muuten homo) ja Lara pääsevät vauhtiin?

Missä Eric on? Miksei hän voi ulla silittämään tukkaani ja sanomaan että kaikki järjestyy? Miksi elämän pitää olla täyttä kakkaa? Pelkkää pökälettä toisensa perään? 

Jos pitää sellaisesta korkeakulttuurillisesta kirjallisuudesta, niin ei kannata tarttua Kira Poutasen chick lit kirjoihin. Myöskään ei kannata ensimmäisenä valita näitä kirjoja jos ei ole koskaan lukenut chick litiä, ja haluaa kokeilla jotain, sillä on Lara Autio kirjat melkoista kimallehöttöä. Ja minä pidän näistä!

"Ei, Lara, ei. Tohon ansaan et mene, että alat heilua vaan joidenkin homppeleiden kanssa siellä. Silloin te käytte jatkuvasti vain oissain gay-klubeilla, etkä sä ikinä tapaa ketään oikeita heteromiehiä, sano mun sanoneen. Se fag hagin rooli on todella surkea, ne miehet palvoo sua tasan niin kauan kunnes löytää itselleen oman miehen. Silloin ne heittää sut nurkkaan kuin kuluneet sukkahousut tai tyhjiin puristetun geeliputkilon. Se on täysi umpikuja, darling."

Kira Poutanen osaa muuntautua, nimittäin ainakin nuortenkirja Ihana meri tarjoaa taas ihan erilaisen maailman Poutaselta, paljon vakavahenkisemmän ja syvällisemmän. Poutanen osaa nimittäin oikeasti kirjoittaa, siitä ei mielestäni ole epäilystä.

Kaikki eivät tällaisesta tykkää - ja ymmärrän sen täysin. Minä olen sen verran kevytkenkäinen että minä tykkään näistä, mutta myönnän täysin etten Laran ystäväksi rupeaisi.

Valitsemani lainaukset ovat muuten sellaisia jotka minua itseäni naurattivat, se kertokoon jotain huumorintajuni tasosta. 

+ + + ½


P.S. Minulla on nyt tasan 50 rekisteröitynyttä seuraajaa! Hetken elin jo pelossa, että häviääkö tämä kätevä seuraustapa kokonaan Google readerin lopettaessa, mutta ei onneksi niin käy. Bloggerin kautta on niin helppoa seurata kiinnostavia blogeja - niin kirja kuin muitakin.

Tervetuloa kaikille uusille lukijoilleni, toivottavasti viihdytte blogini parissa. Ja muistakaa, että ilahdun suunnattomasti aina kommentistasi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!