lauantai 10. joulukuuta 2016

Lukutoukan kulttuuriblogi 4v - synttäriarvonta!






Löysin tänään ensimmäisen kerran täältä Joensuusta kaupasta tulppaaneja ja tulin todella iloiseksi. Tulppaanit sopivat tähän päivään todella hyvin, sillä tänään, tänään, Lukutoukan kulttuuriblogi täyttää neljä vuotta!

Neljä vuotta sitten tein ensimmäisen postaukseni. Alussa Neulovan nörtin kirjablogin nimellä, sittemmin Lukutoukan kirjablogina ja Lukutoukan kulttuuriblogin nimellä rakas blogini on kulkenut jo parin vuoden ajan. Niin paljon on tapahtunut näiden neljän vuoden aikana, niin minulle kuin blogillekin. En voi olla miettimättä kuinka paljon itse olen aikuistunut ja muuttunut neljässä vuodessa ja sen huomaa bloggauksistakin. Aikamoinen ero on noiden ensimmäisten bloggausten ja vaikkapa tänä aamuna kirjoittamani tekstin kanssa - enkä voi olla siitä kuin iloinen.

Aloittaessani blogimaailmassa en voinut tietää mihin kirjabloggaus voi minut vielä johdattaa. Se on tuonut elämääni paljon kaikenlaista, mutta ennen kaikkea se on tuonut minulle teidät, lukijat! Kirjabloggaajaystävät, toverit ja tutut sekä muut, lukemiseen rakkaudella suhtautuvat ihmiset. Kiitos että olette, kiitos että luette, kiitos että kommentoitte! Ilman teitä ei Lukutoukkaakaan olisi.

Jatketaan ihmeessä yhteistä matkaa, jatketaan hyvien kirjojen lukemista ja niistä keskustelua. Koko ajan tärkeimmiksi bloggausten kirjoittamisen rinnalle nouseat eri some-kanavat, Lukutoukan kulttuuriblogin facebook sivu, instagram (@bloggarikrista) ja twitter (@bloggarikrista). Yritän joka kanavalla olla aktiivinen ja olen iloinen että olette löytäneet minut sieltäkin!



Ilahduttaakseni teitä, lukijoitani, ajattelin järjestää blogisynttäreiden kunniaksi arpajaiset. Hyllyyni on kertynyt taas luettuja kirjoja jotka laitan mielelläni eteen päin kirjoja rakastavalle lukijalle, joten: arpajaiset.

Tällä kertaa arvontaan mukaan pääsevät ainoastaan rekisteröityneet lukijani. Jos sinulla ei ole gmail-tiliä ja harmittelet ettet pääse tällä kertaa mukaan, älä huoli - arvelenpa että järjestän piakkoin myös toiset arpajaiset, joihin kaikki voivat osallistua. Mutta: tällä kertaa, yhden arvan saavat rekisteröityneet lukijani, kaksi arpaa saa "mainostamalla" arvontaa esimerkiksi blogin facebook sivulla tai blogissa. Yllä olevaa kuvaa saa käyttää vapaasti!

Kommentoi postaukseen oletko mukana arvonnassa ja jos olet, monellako arvalla. Arvon kaksi voittajaa, joista kumpikin saa valita seuraavista kirjoista itselleen yhden mieleisen:

Steven Rowley: Lily ja mustekala
Hannele Mikaela Taivassalo: In transit
Virginie Despentes: Vernon Subutex
Rainbow Rowell: Eleanor & Park
Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa
Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa
Niina Hakalahti: Lumilinna
Erlend Loe: Niin loppuu maailma
Christian Rönnbacka: Kaikki mikä kiiltää
Mhairi McFarlane: Tyttö muiden joukossa

Onnea arvontaan - toivottavasti viihdyt jatkossakin lukutoukan seurassa!


75 kommenttia:

  1. Paljon onnea! :) Arvalla mukana kivassa arvonnassa.

    VastaaPoista
  2. Mukana kahdella arvalla :) Onnea muru!! <3

    VastaaPoista
  3. Huuuuuurjasti onnea 4-vuodesta! Olet niin aktiivinen bloggaaja, että tuntuu, kuin olisit blogannut vieläkin kauemmin. (Ei sillää, etteikö 4 vuottakin olisi paljon :D)

    Rekisteröityneenä lukijanasi olen mielelläni mukana yhdellä arvalla! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, ihan totta! Neljä vuotta on mennyt hurjan nopeasti vaikka se onkin pitkä aika :) Kiitos onnitteluista ja tervetuloa arvontaan ❤

      Poista
  4. Oikein lämpöiset synttärionnittelut blogillesi Krista <3
    Yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  5. Oikein paljon onnea! :) En ole tällä kertaa mukana arvonnassa...

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea ja kiitos aivan mahtavasta blogistasi!! Mukana ollaan arvonnassa! sannilippo@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Yhdellä arvalla mukana! Oletpa valinnut kivoja kirjoja arvontaan.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marja-Liisa, tuossa on kyllä mukana hyviä kirjoja :) Tervetuloa arvontaan!

      Poista
  8. Kovasti onnea 4-vuotiaalle!! Olet kyllä todella ahkera lukija ja bloggaaja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jassu, kiitos! ❤ Viime aikoina on kyllä ollut melkoinen lukuflow päällä :D

      Poista
  9. Paljon onnea blogillesi! :)
    Olen mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  10. Suuret onnittelut Krista neljästä vuodesta :)
    Osallistumme kahdella arvalla, laitan blogin facebook-sivuille linkin.
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia, tervetuloa mukaan arvontaan! Ja kiva että linkitätte 💓

      Poista
  11. Onnea 4-vuotiaalle! 🎁🎂🎈

    Tajusin sun twiitin myötä että mullakin oli 3 v synttärit pari pv sitten! Olisi muuten mennyt aivan ohi 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, jätän arvonnan väliin, halusin vain onnitella :-)

      Poista
    2. Jane, kiitos onnitteluista - ja onnea myös sun ihanalle blogillesi. Mullakin on monena vuonna mennyt ohi :D

      Poista
  12. Synttärionnea nelivuotiaalle! :)
    Osallistun arvontaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  13. Onnittelut hienosta blogitaipaleesta ja kirjoitteluintoa myös tuleville vuosille! :) Mukana arvonnassa, kiva kirjalista. :)

    VastaaPoista
  14. Paljon onnea nelivuotiaalle! Sinun blogi olikin tällainen joulun aikaan syntynyt. :) Kirjoista ainakin Eleanor & Park kiinnostaa, eli mukaan kahdella arvalla. Vinkkaan tästä myös blogini Facebook sivulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niina, kiitos onnitteluista ❤ Joo, jotenkin minulla olo jossain vaiheessa kuvitelma että aloitin bloggaamisen syksymmällä mutta todisteet puhuvat puolestaan :D Tervetuloa arvontaan.

      Poista
  15. Onnittelut 4-vuotiaalle!
    Mä lähden yhdellä arvalla mukaan arvontaan ja jos onni on myötä niin Erlend Loe voisi olla kiinnostava! :)

    VastaaPoista
  16. Synttärionnea 4-vuotiaalle! Blogisi on ihastuttava <3
    Ja yhdellä arvalla mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
  17. Olen seuraillut blogiasi jo paljon ennen oman blogini perustamista. Tuntuu tosiaan, että blogisi olisi paljon vanhempi. Kuitenkin, paljon onnea 4-vuotiaalle!
    Yhdellä mukana arvonnassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko tähän kommentoida, että minäkin luulin Kristan blogin olevan vanhempi. Minun blogi täyttää keväällä 6v ja jostain syystä aina luullut, että olisimme perustaneet blogit suunnilleen samoihin aikoihin. :)

      Poista
    2. Henna, kiitos hurjasti - ihanaa että olet seurannut blogiani jo pitkään <3 Lukutoukka vaikuttaa vanhemmalta kuin onkaan, miten oikeasti aika lentääkään! Tervetuloa mukaan arvontaan :)

      Poista
    3. Niina, ajattele, Yöpöydän kirjat on jo kohta eskari-ikäinen! <3

      Poista
  18. Hiphei ja hurraa neljävuotiaan kirjablogisi kunniaksi! <3 täällä vieraillessa tosiaan huomaa, kuinka paljon rakastat kirjoja, lukemista ja bloggaamista. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kia, ihanaa että se näkyy blogissakin :) Kiitos onnitteluista ja tervetuloa mukaan arvontaan <3

      Poista
  19. Onnea! Neljä vuotta on paljon blogimaailmassa. Itse toivon omalle vasta alkutaipaleella olevalle kirjablogille pitkää ikää.

    Ja olen mukana yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikael, en muistakaan olenko käynyt blogissasi - tulen hetimiten kurkkimaan! Neljä vuotta on pitkä aika ja uskon että sinullakin on vielä paljon edessäsi kirjablogimaailmassa :)

      Tervetuloa arvontaan <3

      Poista
  20. Paljon onnea hurmaavalle nelivuotiaalle! Mukana arvonnassa yhdellä arvalla :) Esim. tuo Erlend Loen kirja on jäänyt kiinnostamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna ja tervetuloa mukaan arvontaan <3 Erlend Loen kirja oli muuten mahtava!

      Poista
  21. Hurjasti onnea nelivuotiaalle! :) Olisinpa itsekin joku päivä yhtä ahkera lukija ja bloggaaja kuin sinä! :D
    Osallistun yhdellä arvalla mukaan arvontaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lotta, hurjasti kiitoksia onnitteluista ja kauniista sanoista <3 Arpaonnea, ja tervetuloa mukaan arvontaan!

      Poista
  22. Paljon onnea nelivuotiaalle blogillesi! Upea kirjakattaus, tästä on hyvä valita. Oma kirjapino sen verran korkea, että jätän arvonnan väliin. Hyvää adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, kiitos onnitteluista! <3 Saanen ennustaa että kirjapino joulun aikaan tulee kasvamaan ;) Hyvää adventin iltaa sinne Rantakyläänkin!

      Poista
  23. Paljon onnea synttäreistä! Olen mukana arvonnassa yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  24. Onnittelut! Olet tosi ahkera lukija, oikea book lover! <3 Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liiolii, kiitos, book lover olen todella mielelläni <3 Tervetuloa mukaan arvontaan!

      Poista
  25. Lämpimät onnittelut, Krista! ♥ On tosiaan jännää huomata, miten paljon omat blogitekstit ajan saatossa muuttuvat... Kokemusta on. :)

    Olen mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja <3 Kyllä, se on todella jännää huomata miten postaukset ovat muuttuneet - monella tavalla. Onneksi parempaan suuntaan :D Tervetuloa mukaan arvontaan :)

      Poista
  26. Hurjasti onnea blogille! Olet yksi lempiblogeistani ehdottomasti <3 Yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mirzu, kiitos hurjasti, tuo oli ihana kuulla <3 Tervetuloa mukaan arvontaan :)

      Poista
  27. Nelivuotisonnittelut, muistan blogisi alkutaipaleet, ja innokkuutesi ja ihastuksesi kirjoihin ovat olleet aina ihailtavaa. En taida osallistua tällä kertaa arvontaan, mutta onnittelut ja myötätuulta eteenkin päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, voi että! Mietin tuossa että millä mielellä niihin alkuaikojen postauksiin pitäisi suhtautua, mutta olen päättänyt kuitenkin suhtautua lempeällä, ymmärtäväisellä hymyllä. Olin itsekin kovin erilainen alussa, joten postauksetkin olivat... Mutta kirjarakkaus oli suuri osa minua silloinkin <3 Kiitos onnitteluista!

      Poista
    2. Minusta jutut olivat ja ovat innostusta herättäviä ja hyviä, kaikki bloggaavat tyylillään, ja koko ajan kehitytään. Itse en halua kehittyä niin, että luulee olevansa kirjojen tai lukijoiden yläpuolella, kyynismi on myös peikko, jota pitää hätistellä pois. Parhaat kirjablogit ovat myös positiivisia :)

      Poista
    3. Jokke, minulla on ihan samat ajatukset! Minäkään en halua kehittyä sellaiseksi bloggaajaksi joka on toisten yläpuolella, vaan tahdon nimenomaan kirjoittaa lukijoiden tasolla, jollain tavalla helppolukuisesti ja osin viihdyttäväksi, millaisesta kirjallisuudestakin nautin. :) Ja kyllä, positiivisuus on tärkeä asia mulle! Suuret kiitokset kommentista, piristi näin aamulla <3

      Poista
  28. Blogiasi on ilo lukea ja instaa seurata :) mukana arvonnassa yhdellä arvalla. Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Winna, kiitos kiitos <3 Tervetuloa mukaan arvontaan ja ihanaa joulun odotusta!

      Poista
  29. Onnea Krista♥

    Yhdellä mukana! Kuvasi on muuten tosi ihana♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! <3 Minäkin pidän kuvasta kovasti, joskus tulee hyvä tunnelma. Tervetuloa mukaan arvontaan :)

      Poista
  30. Onnea, onnea Krista neljän vuoden blogitaipaleestasi! <3

    Mukana ollaan, kahdella arvalla, pistän linkin tästä blogiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjasti ihana Kaisa Reetta! <3 Tervetuloa mukaan arvontaan :)

      Poista
  31. Onnea nelivuotiaalle blogille! Neljä vuotta on oikein mainio ikä.

    Liityin lukijaksi ja osallistun yhdellä arvalla. Mulla on ollut tänä syksynä hyvä tuuri blogi- ja facebook-arvonnoissa, ja toivon, että voittoputki jatkuu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anniina, kiitos onnitteluista! Tervetuloa lukutoukan lukijaksi, toivottavasti löydät lukuvinkkejä - ja onnea arvontaan! <3

      Poista
  32. Onnittelut blogillesi. Osallistun yhdellä arvalla arvontaan.

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!