sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat

Ja vuoret kaikuivat
Khaled Hosseini
Suomentanut Katariina Kaila
408 s. 
2013
Otava



Arvostelukappale


Lähestulkoon kiljuin ilosta kun joku aika sitten Otava muisti minua Hosseinin uutukaisella kirjalla. Se ilahdutti minua enemmän kuin paljon, ihan siitäkin syystä että minun olisi pitänyt lukea se joka tapauksessa jo lukupiirin kokoontumistakin varten jossain vaiheessa syksyä. No, on luettu jo nyt, ja onneksi muistiinpanot säilyvät.

Hosseini vie uutukaisellaan lukijan matkalle Afganistaniin, ja sitä kautta myös Pariisiin. Kirjan alussa sisarukset Abdullah ja Pari joutuvat eroamaan, ja heidän molempien sydämiinsä jää tyhjä kohta. Pari muuttaa ajan kuluessa äitinsä kanssa Pariisiin, mutta yhdistääkö maailma sisarukset vielä? Takakannen perusteella voisi ajatella että kirjassa kerrotaan pidemmältikin sisarusten tarinaa, mutta neljänsadan sivun aikana lukija saa tutustua pariin kouralliseen muitakin henkilöitä.

(Viinirypäleistä) "On yksi erityinen laji" sanoin suu äkkiä kuivuneena. "Sanotaan etät sitä kasvaa vain Shadbaghissa. Se on hyvin herkkä lajike. Jso sitä yrittää kasvattaa jossakin muualla, vaikkapa vain viereisessä kylässä, se kuihtuu ja kuolee. Se häviää. Shadbaghissa sanotaan, että se kuolee suruun, mikä ei tietenkään ole totta. Kyse on maaperästä ja vedestä. Mutta niin sanotaan, Bibi Sahib. Että se johtuu surusta."

Tunnustan, sivistyksessäni on ollut iso aukko. Hosseinin mentävä aukko. En ole lukenut Leijapoikaa enkä Tuhatta loistavaa aurinkoa, vaikka jälkimmäinen odottaakin omassa kirjahyllyssäni. Mutta voin luvata ja vannoa, että tulen tämän jälkeen lukemaan nuo kirjat. Nimittäin, mitä olen kirjablogeista lukenut niin tämä ei ole parasta Hosseinia, ei lähellekään. Ja minä pidin tästä silti! Voi vain kuvitella kuinka paljon tulen rakastamaan miehen kahta ensimmäistä kirjaa.

Minulla ei siis ollut ennakko odotuksia, niin kuin monilla jotka ovat tämän kirjan lukeneet. Toki olen Hosseinista paljon kuullut, ja oikeastaan ainoastaan hyvää, ja osasinkin odottaa hyvää kirjaa. Ja olen tässä vastarannan kiiski, mielestäni kirja oli hyvä. Ehkä olisin odottanut enemmän kerrontaa samoista henkilöistä, mutta loppujen lopuksi sekään ei haitannut.

Ja vuoret kaikuivat kirjassa on novellin omaisia tunnuspiirteitä. Se kertoo tarinoita eri ihmisistä kerrallaan muutaman kymmenen sivun verran, mutta sitoo kuitenkin tarinat ja niiden henkilöt toisiinsa kestävillä solmuilla. Teos antaa koko ajan uusia henkilöitä lukijan eteen, ja se voi toki olla häiritsevääkin.

Hosseini kertoo tarinaa tarunomaisella tavalla, joka johdatti minut aivan omille poluilleen. En rakastanut tätä kirjaa, mutta pidin tästä paljon.

+ + + +

6 kommenttia:

  1. Hei. annoit saman tähtimäärän kuin minäkin. Minä pidin kirjan alusta ja lopusta, mutta muuten kirja rönsyili pahasti. Hosseini on kuitenkin taitava kertoja, joten hän lumoaa sillä. Voin kuitenkin sanoa, että aiemmat kirjat ovat jotain paljon paljon parempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuota rönsyilyä oli havaittavissa runsaasti, ja välillä piti ihan katsoa sivuja taaksepäin että missäs sitä oltiinkaan menossa ja kenestä puhuttiin. Mutta kyllä tuo Tuhat loistavaa aurinkoa on lähiaikojen lukulistalla ehdottomasti. <3

      Poista
  2. Oi, kiva lukea myös enemmänkin puoltavaa ääntä tästä kirjasta. Moni Hosseinilta muitakin kirjoja lukenut on tosiaan ollut hieman pettynyt. Itse ajattelin suosiolla siirtää tämän kirjan lukemisen jonnekin aikojen päähän ja antaa Leijapojan nostattaman euforian laskea.

    Tässä Hosseinin tuoreimmassa kirjassa minua "pelottaa" ehkä eniten tuo henkilögallerian runsaus, johon sinäkin kiinnitit huomiota. Liikaa henkilöitä on minulle yleensä melkoinen turn off.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen huomannut blogeissa seilatessani pettymyksen tästä kirjasta. Täytyy sanoa, että onneksi lähdin tästä liikkeelle etten joutunut pettymään.

      Henkilökimara on melkoinen, se minuakin hieman haittasi.

      Poista
  3. Kuten sanottu; jos tämä kuitenkin kolahti, tulet rakastamaan Leijapoikaa ja Aurinkoja! Tässä kirjailijalla tuntui olevan fokus hukassa, mutta aiemmat ihan mielettömiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti tulen noita rakastamaan. En epäile hetkeäkään. <3

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!