Erlend Loe
Suomentanut Outi Menna
233 s.
2006
Johnny Kniga
Kerroinkin tuossa paria bloggausta aikaisemmin kyselleeni Facebookissa ystäviltäni kirjavinkkauksia. Tämä kirja on sitä satoa. Kuulin että kirja kertoo vanhuksista, ja jotenkin olen jo pitkään ollut aiheesta viehättynyt - joten päätin kokeilla.
Kirjassa on kolme päähenkilöä. On Maj Britt, jolta on evätty koko eliniäksi oikeus undulaattien omistamiseen. Maj Britt on myös jäänyt leskeksi. Ehkä näistä kahdesta seikasta johtuen hän polttaa hasista. Paljon.
Aatelismies von Borring on partiolainen, periaatteellinen sellainen. Hän bongaa lintuja. Ja nukkuu ulkosalla. Aina.
Mainitsinko että nämä kaksi vihaavat toisiaan?
Heidän lähelleen tulla tupsahtaa Doppler. Ja kaikki menee uusiksi.
Kun luin mistä kirja kertoo, en voinut kuin hihitellä jo etukäteen. Ei tämä voi olla kuin hyvä. Olen lukenut Loeta joskus kauan kauan aikaa sitten, silloinkin ainoastaan yhden kirjan: Supernaivin. Muistaakseni pidin siitä. Silti mietin, miten olen voinut päästää tällaisen loistavan, juuri minun huumorintajuuni kolahtavan kirjailijan käsistäni näinkin pitkäksi aikaa.
Olen kirjoittanut muistikirjaani vain pieniä sanoja, ja piirtänyt niiden perään sydämiä. Se mielestäni kertoi tarpeeksi tästä kirjasta.
Naivius on saanut sydämiä. Se on nimittäin käsittääkseni Loen tavaramerkki. Ja se on ihanaa, hurmaavaa kertakaikkiaan. Valloitti minut.
Tuohon naiviuuteen yhdistän huumorin, joka tulee oikeastaan samassa paketissa. Minua ainakin kirja aivan kokonaisuudessaan nauratti, se oli huumoria ja pieniä asioita tulvillaan. Jos yleensäkään kirjoittaisin otteita kirjoista, niin en todella olisi tiennyt mitä kohtaa olisin Volvon kuorma-autoista lainannut. Se oli täynnä hyviä kohtia!
Loen hahmot ovat myös valloittavia. Etenkin nämä kaksi eläkeläistä. Ja niin - unohdin mainita yhden päähenkilön. Se on Loe itse. Hän esiintyy siis itsenään ja kertoo tuota tarinaa.
Löysin kritisoitavaakin. Tarina on hieman rakeinen, tai sen rakenne ei kaikin paikoin ole täysin sujuva. Se on ehkä Loen tapa kirjoittaa, voi hyvinkin olla. Mutta silti, minun silmääni se pisti niin paljon, että se melkein häiritsikin välillä. Mutta vain melkein.
Onko Loe teille tuttu kirjailija? Tästä kirjasta en nimittäin juurikaan blogimerkintöjä löytänyt (tosin onhan tämä jo kahdeksan vuotta vanha kirjakin).
Ei ollut viimeinen Erlend Loeni jonka luen. Eipä todellakaan.
En ole lukenut Erlend Loeta, mutta Supernaiivia suositeltiin minulle juuri. En kyllä vain yhtään tiedä, milloin senkin ehtisin lukea.
VastaaPoistaErlend Loe on ässä! Mulla oli joskus, ehkä seitsemän vuotta sitten, kausi, jolloin luin hulluna Loeta ja muita norjalaisia miehiä. Kyllästymiseen asti suorastaan. Hyllystä löytyy vielä muutama lukematon Loe, kiitti siis muistutuksesta :) Dopplerit on hyvänmielen kirjoja, niissä on jotain perisuomalaista, eli onko se sitten yhteispohjoismaista huumoria?
VastaaPoistaMukavaa, että Volvon kuorma-autot kolahti. NImittäin minulle kävi samoin, kun luin sen pari vuotta sitten. Lukiessa sai nauraa ääneen. Mai-Brit oli niin herkullinen hahmo.
VastaaPoistaTerveisin Unna
Piti hetken aikaa ihmetellä, että tulinko oikeaan paikkaan kun ulkoasu oli muuttunut :) Hyvältä ja ennen kaikkea ihanan kirjalliselta näyttää :)
VastaaPoistaMinä olen lukenut Loelta vain Supernaiivin, joka oli tietyllä tapaa hauska, mutta ei silti mikään tajuntaaräjäyttävä lukukokemus. Aion silti jossain vaiheessa jatkaa Loen tuotantoon tutustumista.