Nura Farah
236 s.
2014
Otava
Arvostelukappale
Posti kolautti minulle loppu viikosta kovasti odottamani Nura Farahin Aavikon tyttäret-kirjan, jonka aloitin heti kun pääsin loppuun Puulattian kunnossapidossa. Tämä kirja on ehdottomasti yksi niitä kirjoja, joita olen tänä keväänä odottanut eniten.
Aavikon tyttäret kertoo eräänlaisen kasvutarinan. Se kertoo 1940-1960 luvun Somaliassa eläneen Khadijan tarinaa, hänen kasvuaan lapsesta tytöksi, tytöstä aikuiseksi naiseksi, vaimoksi ja äidiksi. Kirjan alussa ollaan jossakin aavikolla, kerrotaan Khadijan lapsuudesta jolloin hänen isänsä on kuollut ja hän elää kolmin äidin palvoman isoveljen ja äidin kanssa.
Khadijalla on runolaulajan lahja. Sitä ei oikein hyväksytä, koska Khadija on nainen ja runonlaulanta on miesten puuhaa.
Mainitsinkin jo (pariinkiin otteeseen), kuinka paljon tätä kirjaa odotin. Ehkä juuri noiden korkeiden odotusten takia tunne kirjasta jäi hieman puolitiehen. Tarina eteni hieman katkonaisesti, ikään kuin kerrottaisiin erilaisia tarinoita Khadijan aikuistumisen varrelta, enkä oikein syttynyt tuohon tarinankerronta tapaan.
Jokin minua kuitenkin viehätti Aavikon tyttärissä. Ehkä se, että vaikka olen lukenut jonkin verran Afrikka-aiheista kirjallisuutta, niin tämän aikakauden Afrikasta en ole lukenut mitään. Enkä (tietenkään!) ole lukenut mitään suomalaissyntyisen somalialaisen kirjoittamaa. Onhan tämä ensimmäinen kirja sitä lajia.
Vaikka Aavikon tyttärissä oli ahdistaviakin asioita, kuten Khadijan ympärileikkaus. Minua ainakin karmii tuo asia kokonaisuudessaan, vaikka kirjassa avataankin sitä, miksi tämä inhottava asia tehdään. Ja kirjassa Khadija itse haluaa ympärileikkausta, ettei tuntisi oloaan likaiseksi. Häntä myös pilkataan sen vuoksi.
Olen kovasti ihastunut Afrikka-kirjallisuuteen, niin kuin olette saattaneet huomata. Se onkin nykyään eräänlainen muoti-ilmiö, sillä Afrikka-kirjallisuutta julkaistaan Suomessa paljon. Onneksi.
★★★½
Käväisimpä muuten kirjastossa. Pääsin pääkirjastoon oikein autokyydillä, niin pystyin kantamaan kaksi kassillista kirjoja. Nyt kirjastohyllyni alkaa näyttää omalta kirjastohyllyltäni!
Tuossa pinoni, mitä kirjastosta haalin. Vähän kuitenkin ajattelin kertoa mitä löysin, sillä heijastukset näköjään ovat niin pahoja, ettei kirjan nimiä erota. Ideoista noihin kirjoihin täytyy kiittää ihania ystäviäni facebookissa. Eräänä iltana menneellä viikolla kysäisin facebookissa vinkkejä hyviin kirjoihin, jotka eivät olisi aivan uusia, niin että ne saisi haalittua käsiinsä kirjastosta. Ja vinkkejähän tuli ihanan paljon! Mutta mitäs, mitäs kannoinkaan mukanani? Esimerkiksi nämä:
Mia Vänskä: Saattaja
Tiina Raevaara: Laukaisu
Riikka Pulkkinen: Raja
Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla
Dmitri Gluhovski: Metro 2033
Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotosin
Doris Lessing: Viides lapsi
Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala
Erlend Loe: Volvon kuorma-autot
Michael Ende: Tarina vailla loppua
Minulla on nyt niin paljon ihania kirjoja että pyörryttää. Ensiksi luen kuitenkin Kabulin kauneuskoulun, sillä se käsitellään tiistaina lukupiirissämme.
Minulla on Apina ja uusikuu omana ja aloin lukeakin sitä viime syksynä, mutta sitten pidin niin pitkän tauon lukemisessa, että täytyy aloittaa se jossakin vaiheessa alusta. Kirja vaikutti kyllä todella mielenkiintoiselta, joten täytyy joskus paremmalla ajalla lukea se kokonaan. Kivaa, että löysit Laukaisun kirjastosta. Tarina vailla loppua saa edelleen minulta lämpöisen suosituksen. ♥ Paljaan taivaan alla on minullakin lainassa kirjastosta niin kuin ehkä muistatkin. Pitäisi ehkä jossakin vaiheessa ottaa kunnon dystopiaputki, sillä dystopiakirjoja odottaa lainakirjoissa ja omissa kirjoissa sen verran monta. :)
VastaaPoistaMinua kiinnostaa kovasti tuo Apina ja uusikuu, en muista mistä sen joskus keksin. Juu, Laukaisunkin keksin sinulta joten kiitos siitä. Ja Tarina vailla loppua, se näyttää ihanalta, kumpa ennättäisin lukea sen pian. <3
PoistaDystopiaputki saa minulta kannatusta!
Ooh, mikä saalis! Muutama kiinnittää huomioni, Tarina vailla loppua on omalla lukulistallani - aina sen unohdan jonnekin - ja Kirottu ja Kellopeliappelsiini olisi mielenkiintoista lukea. Jälkimmäisestä pidän leffana todella paljon, että olisi mahtava kokea se kirjanakin. Olen lukenut Aika suuri hämäys, inhosin sitä, mutta pidin kovasti Eganin toisesta romaanista, ja Vänskältä olen lukenut Mustan kuun, inhosin sitä vielä enemmän, hih hih hii. =D
VastaaPoistaJa juu, tämä Aavikon tyttäret kiinnostaa, sen voisin lukea.
Minä en ole edes nähnyt Kellopeliappelsiinia leffana, ajattelin kirjasta aloittaa. :) Aika suuren hämäyksen olen lukenut ennenkin, ja minä muistaakseni pidin siitä. Ajattelin lukea uudelleen että saisin blogattua. Sydäntornista pidin minäkin paljon. <3
PoistaAavikon tyttäriä kyllä peukutan, varovasti tosin, mutta kannattaa lukea!
Minä viehätyin tästä kirjasta kovin. Varmaan luen joskys uudemmankin kerran. Olen tosi iloinen siitä, että afrikkalainen kirjallisuus alkaa näkyä enemmänkin kirjallisuuskentällä. Minut tuohon maanosaan johdatti aikoinaan André Brink kirjoillaan ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä ja rakkaus jatkuu edelleen :))
VastaaPoistaKomea kirjastolainapino sinulle! Siinä on useita kirjoja, jotka haluaisin itsekin lukea mm. Laukaisu, Raja ja Viides lapsi. Mielenkiinnolla jään odottelemaan sinun mietteitäsi niistä!
Andre Brink on minulle ihan vieras, kertokaa lisää!!
PoistaAhh, Andre Brink! Nuoruuteni suuri idoli. Pitäisikin taas lukea jotain häneltä. Mestari.
VastaaPoistaAavikon tyttäristä minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia, mutta silti siitä jäi hieman hiomattoman timantin maku. Kirjaa olisi ehkä sittenkin kannattanut vielä kypsytellä. Tuon episodimaisuuden panin merkille minäkin. Väliin tuli vaikutelma, että Khadijan tarinaan oli istutettu usealle eri henkilölle kenties oikeastikin tapahtuneita 'seikkailuja'. Mutta mielenkiintoinen se on silti!
Jatkan mielipidettäni, kertokaa joku minulle Andre Brinkistä lisää.
Poista(nimimerkki, en osaa käyttää googlea) :D