Seppo Jokinen
288 s.
1997
Karisto
Aluksi pyydän anteeksi etten tälläkertaa laittanut iloksenne kuvaa, en kirjan kannesta enkä mitään itse ottamaani taidonnäytettä. Pitäisikin alkaa jälleen kuvailemaan kirjankansia itse, kun kevät on tullut iloksemme ja voisi ulkonakin kuvailla. Lupaan kunnostautua siinä!
Koskinen ja raadonsyöjä on toinen Seppo Jokisen Sakari Koskisesta kertova dekkari. Se alkaa, kun Kossu työtovereineen herätetään riehakkaan saunaillan jälkeen aamuyöstä selvittämään epämiellyttävää rikosta: paperitehtaan ATK-osastolla odottaa ruumis. Osastolla tuntuu salaisuuksia olevan yhdellä jos toisella, ja niitä sitten ratkoo niin Koskinen kuin lukijakin.
Olen siinä mielessä aina ollut huono dekkarien lukija, etten lähes koskaan onnistu ratkaisemaan rikosta ennen kuin se kirjassa paljastetaan. Mutta tavallaan on onnea olla tällainen tolvana, säästyypähän jännitys ihan loppuun saakka! Niin kävi tälläkin kertaa, jouduin yllättymään loppu puolella.
Mistä erityisesti pidin tässä dekkarissa oli se, että loppukohtauksessa ei ollut hirvittävästi rätinää ja rytinää. Toki sellainenkin on väliin ihan mukavaa ja viihdyttävää, mutta jotenkin Koskinen ei ole sellainen hahmo jolle olisi uskottavaa osallistua noihin rätinöihin ja selvitä niistä mustelmitta (ainakin lähes).
Aloitin Koskis-sarjan kesken, silloin kun vuosi-pari sitten luin Piripolkan. Nykyään uuden Jokisen kirjan ilmestyminen on yhtä juhlaa, ja uusinta odotankin paljon. Nyt sitten olen ottanut tavoitteekseni lukea nämä kaikki alusta alkaen. Toisella mennään nyt, paljon on vielä edessä. Onneksi.
Näihin palaa mielellään. Ei voi muuta sanoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!