Mia Vänskä: Valkoinen aura

 

Valkoinen aura

Mia Vänskä

287 s.

2014

Atena

Arvostelukappale

Mitäs siitä tulee, kun tällainen kauhugenreä tuntematon lukija laitetaan lukemaan Mia Vänskän uusinta kauhuteosta? No hyvä siitä tulee, uskokaa pois! Minä ihan itseni yllätin, miten paljon tästä kirjasta pidinkään. 

Valkoinen aura kertoo Iinasta, joka muuttaa lapsuudenkodistaan opiskelijasoluun, tarkoituksenaan aloittaa sairaanhoitaja opinnot. Iinaa alkaa mystisesti kiehtoa seitsemännen kerroksen tyhjä asunto, niin paljon, että hän vaeltaa sinne unissaankin. Iina tulkitsee tuon alussa opiskelustressiksi, mutta sitten tapahtumat alkavatkin mennä niin villeiksi, ettei niitä pahimmallakaan stressillä selitetä. Ja lopussa on rytinää, rytiseekin oikein kunnolla!

Niin. Minähän en juurikaan kauhua ole lukenut. Eniten kauhuun liippaava kokemukseni oli Pasi Ilmari Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa, josta kieltämättä pidin suuresti. Mutta tämä oli kuitenkin ensimmäisiä kokemuksiani kauhun kanssa. Ja minä tyttöhän tykkäsin kovasti! Pääsin sukeltamaan kirjan jännittävään (jännittävään, ei pelottavaan) maailmaan rytäkällä, enkä meinannut päästä sieltä pois ollenkaan. 

Mia Vänskä osaa ottaa lukijansa. Erittäin tehokkaasti. Hän osaa myös rakentaa hahmot niin, että heistä haluaa tietää lisää, ja että heistä luopuminen on surullista. Eräs sivuhenkilö oli niin kiinnostava, että olisin halunnut tietää hänestä lisää, mutta yhtäkkiä tämä hahmo katoaakin. Eikä tätä selitetä mitenkään. Hmm. Kummallista. Jos joku tämän kirjan lukenut nyt miettii, kenestä puhun, niin siitä sokeasta vanhasta rouvasta jota Iina kävi auttelemassa.

Bloggaajakollegani ovat toruneet kirjaa rytinälopusta. Se oli kuulema kliseinen. Minä en, kuten mainittua, tunne kauhua, joten en osaa oikein kommentoida asiaa. Mutta olihan siinä veren lennätystä ja ruumiita. Ehkä jopa liikaakin?

Kokonaisuutena, huolimatta tuosta lopusta, pidin kuitenkin Valkoisesta aurasta suuresti. Tulen ehdottomasti lukemaan muutakin Vänskältä. 

★★★★