Heikki Reivilä: Ryöstö

Ryöstö
Heikki Reivilä
254 s. 
2014
Teos









Arvostelukappale


Pyysin Teokselta arvostelukappaleeksi muutama viikko sitten Heikki Reivilän kirjaa Ryöstö, koska se vaikutti minun silmiini mielenkiintoiselta. Nyt poimin sen kirjahyllystäni, ja koska kuvaus tragikoominen vaikutti jotenkin mielentilaan sopivalta, otin sen luettavakseni juuri nyt.

Eero Suutarila on työtön, tragikoominen hahmo. Hän matkustaa liputta, muttei halua tarkastusmaksuja. Hän ei pidä TE-keskuksen työntekijästä. Hän ei halua saada vanhemmiltaan omituisia puheluita. Näitä kaikkia hän kuitenkin joutuu kestämään.

Ja mitä on tapahtunut sillä aikaa kun Eeron vanhemmat ovat joutuneet sairaalaan, ja äiti on menehtynyt? No, Eero on ollut miettimässä veljiensä kanssa miten he voisivat saada vanhempien rahat ennakkoperintönä, etteivät miehet vain vahingossakaan joutuisi maksamaan perintöveroa. Hui. No, isä on kuitenkin elossa. Tämä ei estä miehiä jakamaan perintöä jo nyt. Menemään pankkiin saakka.

Miten juonikuvioon sitten saadaan liitettyä Helsinkiläinen baari, jota pitää Päiväntasaajaksi kutsuttu mies? Reivilä onnistuu tässäkin.

Ryöstö on ennenkaikkea kielellä temppuilua. Se ei ole kielellistä temppuilua Rimmilän tajunnanvirran tyyliin, vaan se on... uskaltaisinkohan kutsua jopa töksähteleväksi. Ryöstössä töksähtelevyys ei kuitenkaan ole negatiivinen asia, vaan se kuuluu kirjan luonteeseen. Niin kuin "Ja tässä" lausahduksetkin.

Ryöstön huumori ei varmasti ole kaikkien mieleen. Se on mustaa, ja ennenkaikkea se on takakannessakin mainittua tragikoomista. Surullisilla asioilla nauramista. Ja se toimii tälle lukijalle. Sillä joskus omassakin elämässä surullisille, vaikeille asioille täytyy yksinkertaisesti nauraa, muuten ei elämästä yksinkertaisesti selviäisi. Niin se vain menee.

Saa Ryöstö kritiikkiäkin. Se on, valitettavaa kyllä, sekava. Ennen kaikkea viimeiset viisikymmentä sivua olivat aika dramaattisen sekavia, joskin aivan lopusta pidin. Välillä piti oikein pysähtyä miettimään että kukas tämä hahmo nyt olikaan, ja miten tämä liittyi mihinkin. Selvisiväthän nekin asiat, tietenkin, kun vähän pohti. Mutta sekavuutta, sekavuutta, huutaa lukija.

Takaisin positiivisuuteen, jota kannatan. Eli Ryöstö ei ole klisheinen. Se on yksilöllinen, hauska, täysin omanlaatuisensa kirja. Reivilä ei matki kirjoitustyylissään kerrassaan ketään, jota minä olisin lukenut.

+ + + ½