sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Lukuhaaste vuodelle 2015!






Tällaiseen lukuhaasteeseen minut haastettiin Instagramissa. Lähdin heti ilolla mukaan, sillä haaste vaikutti enemmän kuin mukavalta. Tänä vuonna on paljon muitakin mukavia lukuhaasteita, mutta tämä on ensimmäinen johon lupaan sitoutua, ja yrittää saada jokaiseen ruutuun rastin. En tiedä onnistunko, mutta ainahan voi kokeilla. Ja yrittää muistaa tämä haaste!

Helmet kirjastoilla on kuulema samantyyppinen haaste, mutta enhän minä ollut siitä tietenkään mitään kuullut. Joten te, jotka asutte Etelä-Suomessa, olettekin ehkä mukana siinä. Mutta muualla asuvat, tarttukaapa tähän jos haasteet kiinnostavat, monet ruuduista tuntuvat ainakin minusta aika helpoilta.

Eilen loppuun luettu Kate Mortonin Hylätty puutarha saakoon ensimmäisen rastin, ja se voisi olla vaikkapa "Kirja, jonka on kirjoittanut naiskirjailija". Tällä lähdetään liikkeelle!

Lukijani, jos sinulle tulee mieleen jokin mukava lukuhaaste, vinkkaapa siitä minulle. Ehkä innostun siitäkin!

14 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kovin hauskalta haasteelta! Täytyy laittaa korvan taakse ja miettiä onnistuisinko toteuttamaan ensi vuonna, tää vuosi näyttää nimittäin heikolta onnistumisen suhteen ja lupasin itselleni etten ota yhtään haastetta ennen kuin Maailmanvalloitus on suoritettu...

    VastaaPoista
  2. Tämä taitaa olla sama lukuhaaste jossa minä olen mukana, lista vain suomennettuna. :) Jään seurailemaan miten haasteesi etenee ja jännään myös miten itse saan ruksittua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä näkyy olevan monessa paikassa :) täytyy itsekin muistaa tämä haaste, ja laitella rasteja.

      Poista
  3. Tarkoitukseni oli pitää haastevapaa vuosi, mutta tämä on siitä kiva ettei välttämättä vaadi sen kummempaa lukusuunnitelmien tekoa, kunhan vain ruksii menemään jos sattuu sopiva osuma löytymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän löytyy myös Facebookista, helmet kirjastojen haasteena. Saa kuulemma osallistua kuka vain :)

      Poista
  4. Rupesin samaan haasteeseen! Voi olla tekemistä, kun koko viime vuonna luin 30 kirjaa, ellei lastenkirjoja lasketa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän voi rastittaa useamman kohdan yhdestä kirjasta, jos sattuu sopimaan :)

      Poista
  5. Lähden haasteeseen mukaan, ja minulla on juuri kesken tuo Hylätty puutarha! En tiedä vielä, minkä ruudun ruksaan luettuani sen... Kirjavinkkejä kaipaan, (ja niitä olen blogissani kyllä jakanutkin).
    L / Tänään kotona (lkotona.blogspot.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä saa aina kirjavinkkejä, ja muutenkin kirjablogit ovat hyvä paikka saada uusia lukuvinkkejä :)

      Poista
  6. Mainio haaste. Suosittelen kohtaan "Kolmiodraama" Psykiatri Käävän vaimoharhoja. On siitä kyllä muuksikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsi, minulta löytyy tuo kirja hyllystä! Täytyypä lukea pian :)

      Poista
  7. Lähdin mukaan Reader, why did I marry him -blogin sateenkaarihaasteeseen, josta ensimmäinen jo luettu. Omista lukemattomista kokosin. Jossain päin oli myös Pohjoismaisten kirjojen haaste, joka myös kiinnostaisi, kun monia löytyy jo hyllystä. Kirjablogimaailma on uutta, kun omani aloitin vasta, tosin laajennettuna levyillä ja elokuvilla (yhtasuntoista.blogspot.fi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joululainen, tuo mainitsemasi Pohjoismaisten kirjojen haaste oli Anna minun lukea enemmän blogissa! Se minuakin kiinnostaa, tottakai, luenhan muutenkin paljon pohjoismaisia kirjoja. :) Tulenkin heti kurkkimaan uutta blogia. <3

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!