Khaled Hosseini: Leijapoika

Leijapoika
Khaled Hosseini
Suomentanut Erkki Jukarainen
342 s. 
2007
Otava








Ostettu


En varmasti ole ainoa jonka valtaa kevät- ja syksyaikaan villitys uusia kirjoja kohtaan. Tuntuu että joka puolella ilmestyy jatkuvasti toinen toistaan kiinnostavimpia kirjoja, joita vielä kaiken lisäksi välillä tippuu postiluukusta. Ei siis ehkä ole ihme, että usein tulee valittua luettavaksi jokin uusi kirja, tällaisten vanhojen helmien kuten Leijapoika sijasta. Tosin, minä luen niin paljon että olisi täysin mahdollista aina väliin ottaa jokin vanhempi helmi, mutta... liian usein käännyn uusien kirjojen puoleen.

Nyt kesällä aion korjata asian. Toki hyllystäni löytyy vieläkin kiinnostavia uusia kirjoja jotka aion kesän aikana lukea, mutta niin sieltä löytyy myös kehuttuja ja kiinnostavia useamman vuoden takaisia helmiä. Näitä aion kesällä lukea, sekä muutaman klassikon. Kesäkuun projektina on Täällä Pohjantähden alla, heinäkuussa Seitsemän veljestä ja elokuussa Linnunrata -sarja. Hienoja hetkiä luvassa, tiedän jo nyt.

Nyt, kun ulkona laulavat linnut ja kaikki on kaunista, poimin kirjahyllystäni tämän helmen. Leijapojan. Kirjan, joka minun olisi pitänyt lukea jo aikoja sitten - niin moni on tätä minulle kehunut. Olen lukenut Hosseinilta ainoastaan Ja vuoret kaikuivat, josta kyllä pidin kovasti - vaikka monet sanovat ettei se ole mitään hänen aiempiin kirjoihinsa verrattuna. Pitihän minunkin saada vertailukohta!

Leijapoika on suuri teos. Suunnattoman suuri. Se on tarina ystävyydestä, kasvamisesta ja Afganistanista. Se kertoo Amirista, joka elää lapsuuttaan isänsä Baban, tämän palvelijan Alin sekä Alin pojan Hassanin kanssa, joka on myös Amirin paras ystävä. Amirin äiti on kuollut synnyttäessään poikaa, ja jäljellä on vain kaipuu ja Baban lyhyet lauseet äidistä. Amirin lapsuus on lempeää aikaa johon kuuluu tarinoita ja leijoja, aurinkoa ja ystävyyttä. Sitten tapahtuu jotain joka muuttaa kaiken, jotain jonka ansiosta Amir hylkää Hassanin. Tämä muuttaa koko hänen elämänsä ja Amirin sisään muuttaa asumaan syyllisyys. Mitä vielä voi tapahtua? Talibanit tulevat.

Tässä on todella The Kirja. Sellainen täydellinen teos, jonka vertaista joudun hakemaan kauan. Kyllä, olen lukenut aiemminkin ystävyydestä ja sen särkymisestä kirjoitettuja romaaneja, mutta Hosseini tekee silti kirjassaan jotain suurta. Hän osaa koskettaa lukijaa, tuoda liikutuksen kyyneleet silmiin, ryömiä syvälle sieluun. Hän osaa herättää Amirin henkiin, nostaa hänet eläväksi kirjan sivuilta ja tuoda sohvalle viereen istumaan. Sanomaan "Itke vain, se puhdistaa.". Sillä sellainen Amir loppujen lopuksi on, hyvä ihminen.

Sitä paitsi, Leijapoika on suunnattoman tärkeä kirja. Suomessa ja maailmalla on varmasti runsaasti ennakoluuloja Afganistania ja sen asukkaita kohtaan. Minä sanon, että koskaan ei saisi millään perusteella yleistää käsityksiään, mutta sitä vain ihmiset tekevät. Hosseini rikkoo nuo ennakkoluulot kaunokirjallisesti ja fiktion voimin, kertoo että sielläkin asuu ihmisiä. Täysin tavallisia ihmisiä joilla on elämässään samanlaisia murheita kuin kellä tahansa. Kyllä, Khaled Hosseini on tavattoman viisas mies.

Leijapoika ei ole mikään kevyt kirja. Se on rankka, surullinen romaani jossa elämän pahoja, jopa raadollisia puolia ei kaunistella. Hosseini kertoo asiat suoraan, kaunistelematta ja sai minut vaikuttumaan - ja itkemään. Useamman kerran pyyhin kyyneleitä kirjaa lukiessani, enkä varmasti ole ollut ainoa. Raadollisuuksia en sen sijaan kavahtanut, vaan ne jotenkin kuuluivat tarinaan.

Huhhuh. Takana on mieletön lukuelämys. Sellainen, jonka jälkeen pudistelee päätään ja miettii että mitähän nyt seuraavaksi - mitä tällaisen kirjan jälkeen voi lukea? Mutta kyllä, olen ehtinyt lukea jo yhden kirjan Leijapojan jälkeen, eikä tämä edes aiheuttanut pelättyä lukujumia. Se on hienoa, sillä nyt kirjasta jää jotenkin parempi muisto. Kirja, joka teki vaikutuksen ja silti pystyn nauttimaan myös seuraavasta kirjasta.